Suomen kuusi laskijaa jäivät toiselta kierrokselta alppihiihdon miesten maailmancup-pujottelukauden avanneessa Levin kilpailussa. Maaliin pääsi Turo Torvinen, hän oli 41:s jääden jatkopaikasta eli 30 parhaan joukosta 0,61 sekuntia. Jens Henttinen, Henrik Järvikare, Jesper Pohjolainen, Marlon Sjöberg ja Miikka Mankinen keskeyttivät laskunsa.
Sumuisessa ja jäisessä lumisateessa käyty kisa oli suomalaisille hankala. Toisen laskun aikana lumisade tihentyi, mikä vaikeutti laskemista ja kasasi rinteeseen paljon lunta.
Kisan voittoon laski ensimmäisen laskun jälkeen neljäntenä ollut Norjan Henrik Kristoffersen. Kärkipaikalta toiseen laskuun startannut Ranskan Clement Noel oli lopulta toinen 0,09 sekunnin erolla. Kolmanneksi laski Sveitsin Daniel Yule (+0,18). Kisassa toisena ensimmäisen laskun jälkeen ollut britti Dave Ryding laski toisella laskulla ulos.
Pöytyän Urheilijoiden Johanna Matintalo otti selkeän voiton maastohiihdon Suomen cupin sprintissä Rovaniemellä. Toiseksi perinteisellä hiihtotavalla kisatussa sprintissä sijoittui Vieremän Koiton Kerttu Niskanen. Haapajärven Kiilojen Tiia Olkkonen oli kolmas ennen Kainuun Hiihtoseuran Anne Kyllöstä.
Rovaniemellä asuvalle Matintalolle voitto oli kotikulmilla toinen.
– Liekö jotain pientä kotikenttäetua, mutta en ihan kokonaan laita sen piikkiin, vaan kyllä kuntokin oli tänään ihan hyvä, Matintalo kertoi kisan jälkeen.
Matintalo odottaa mielenkiinnolla kansainvälisen kisakauden avausta, joka starttaa ensi viikolla Rukan maailmancupista.
– Ainakin kansallisessa vertailussa tuntuu olevan kunto kohdillaan. Rukalla saa vähän kovempaa vastusta ja kansainvälistä seuraa, jota vastaan haluaa totta kai pärjätä, Matintalo totesi.
Ikaalisten Urheilijoiden Krista Pärmäkoski karsiutui finaalista jäätyään välieränsä viimeiseksi.
Hakola dominoi miesten sprinttiä
Miesten puolella Jämin Jänteen Ristomatti Hakola oli porukan kovavauhtisin. Pohti SkiTeamin Joni Mäki oli toinen ja Skiteam 105:n Lauri Vuorinen kolmas ennen Puijon Hiihtoseuran Iivo Niskasta.
– Hiihto oli hyvää, aika-ajo varsinkin. Kun erissä halusin irrottaa, niin se irtosikin ihan mukavasti, kolme voittoa Rovaniemellä putkeen napannut Hakola jutteli.
Rata sopii Hakolalle, mutta oli hänellä siitä muutakin sanottavaa.
– Rata on vaikea, kun loppu on niin vauhdikas, että siinä voivat pojat äkkiä ajaa kiinni.
Hakola voitti sprintin myös Suomen cupin kauden avausviikonloppuna Vuokatissa. Hakola on cupin pistekärjessä kahden kisaviikonlopun jälkeen.
Norjan Daniel-Andre Tande ponkaisi voittoon mäkihypyn maailmancupin kauden ensimmäisessä henkilökohtaisessa kisassa Puolan Wislassa sunnuntaina. Tande nappasi ykköstilan HS134-mäen kisassa selkeällä erolla, sillä toiseksi yltänyt Slovenian Anze Lanisek hävisi 15,8 pistettä. Kolmanneksi tuli isäntämaan Kamil Stoch.
Tanden hypyt kantoivat 127 ja 129 metriä.
Avauskierroksen jälkeen johdossa ollut Saksan Karl Geiger hyytyi jaetulle seitsemännelle sijalle, sillä hänen toinen hyppynsä jäi 118 metrin kohdalle.
Suomalaisten selviytyminen toiselle kierrokselle ei ollut lähelläkään. Andreas Alamommo oli 47:s ja Eetu Nousiainen 48:s. Pääsy 30 parhaan joukkoon jäi suomalaisilta 40 pisteen päähän.
Maailmancup-kausi jatkuu ensi viikonloppuna Rukalla.
Mira Potkonen iski ainoana suomalaisena sarjavoittoon Tampereella päättyneessä nyrkkeilyn perinteisessä Tammer-turnauksessa. Potkonen kukisti 60-kiloisten sarjan finaaliottelussa puolalaisen Aneta Rygielskan 5–0.
Pitkä ja liikkuva puolalainen pysyi mukana Potkosen kyydissä vielä ensimmäisessä erässä, mutta joutui altavastaajaksi Potkosen prässätessä.
Tammer-turnaus oli Potkoselle hyvä välipala rankan arvokisavuoden jälkeen.
– Päätin ottaa tämän turnauksen harjoituksen kannalta, koska tänä vuonna on ollut niin paljon arvokisoja ja paineita. Olen tyytyväinen viikonlopun antiin, Potkonen totesi.
Nyrkkeilyn olympiakarsinnat Tokioon järjestetään ensi vuoden keväällä. Euroopan karsinnat isketään maaliskuussa Lontoossa ja koko maailman käsittävä karsintaturnaus on vuorossa toukokuussa Pariisissa.
– Tärkeintä on olla iskussa Lontoon karsintaturnauksessa. Siellä kuusi parasta sarjaa kohti ottaa tiketin olympialaisiin. Raakaa peliä se on, rankingit ikään kuin pyyhitään pois ennen olympiakarsintoja, Potkonen kertoi.
Elo ja Laine nöyrtyivät loppuotteluissa
Muista suomalaisista Jamil Elo ja Santeri Laine raivasivat tiensä loppuotteluihin, mutta molemmat kärsivät finaaleissa tappion. Elo taipui 69-kiloisten sarjan huipennuksessa ruotsalaiselle Adel Beladialle 0–5.
– Yritin ehkä liian jäykästi, mutta ottelu meni miten meni, Elo kertoi.
Laine kärsi 75-kiloisten loppuottelussa 2–3-tappion norjalaiselle Alborz Sabetille. Laine sai hyviä osumia kamppailun kolmannessa erässä, ja norjalaiselle laskettiin jo lukuakin. Taisto kuitenkin kääntyi Sabetin voitoksi.
– Ottelin erien alut ja loput hyvin, mutta jäin välillä kahville. Ajattelin kolmannessa erässä, että kaveri on lyötävä pihalle. Sitten tulikin se luvunlasku, kyllä jäi harmittamaan, Laine myönsi.
OVO Team sijoittui parhaana suomalaisryhmänä kolmanneksi joukkuevoimistelun maailmancupin finaalikisassa Budapestissa. Finaalipäivä oli täynnä draamaa, sillä kisan aikana koettiin tiukan mitalikamppailun lisäksi palohälytys ja sähkökatkos.
Venäläiset Madonna ja Expressia veivät kaksoisvoiton. OVO Teamin jälkeen neljänneksi sijoittui suomalainen Minetit.
– Finaalissa meillä oli tosi hyvä suoritus. Saimme parannettua lauantaisesta ja tehtyä vahvemman ja täsmällisemmän suorituksen, OVO Teamin kapteeni Aurora Kapanen kertoi tiedotteessa.
Mineteille neljäs sija oli jättipettymys.
– Saimme tehtyä kilpailuissa paremman suorituksen kuin lauantaina. Se oli tarkempi, vahvempi sekä vapautuneempi. Emme tiedä, miksi pisteet (18,950) jäivät kuitenkin lauantaita huonommiksi, Minettien kapteeni Siiri Puuska hämmästeli.
Mäkihypyn maailmancupin ensimmäisessä henkilökohtaisessa kilpailussa nähtiin pelottava tilanne Puolan Wislassa. HS134-mäestä hypätyllä ensimmäisellä kierroksella Puolan Piotr Zyla kaatui hyppynsä alastulossa.
Zyla yritti venyttää hyppyään heikoissa tuulissa pitkälle. Alastulossa Zyla kaatui, hänen suksensa irtosivat jaloista ja puolalainen pyöri kovalla vauhdilla pitkälle mäkimontussa.
– Kaikki lähti siitä, että kummulla jo huomasi, ettei hänen suksissaan ollut painetta. Hyppyrako ei ollut paras mahdollinen. Hän yritti viedä hypyn mahdollisimman pitkälle, mutta joutui tekemään hätäisen alastulon. Siitä suksi alkoi saman tien kantata, Yle Urheilun mäkihyppyasiantuntija Tommi Nikunen selvitti TV-lähetyksessä.
Lääkintähenkilökunta juoksi auttamaan Zylaa, mutta hän päätti kävellä itse pois mäkimontusta. Puolalaisen otsasta vuosi verta.
– Tämä oli todella iso pettymys Puolan joukkueelle. Zyla on ollut se puolalainen, joka on esittänyt parhaita otteita ja oli valmis menestymään täällä, Nikunen kommentoi.
Zyla on yksi Puolan mäkihypyn kirkkaimmista tähdistä.
Lauantaisessa joukkuemäessä Zyla hyppäsi 131 ja 117 metriä kantaneet hypyt. Puola oli kilpailun kolmas.
Viime kaudella Zyla sijoittui maailmancupissa neljänneksi. Hänen edelleen puolalaisista ylsi Kamil Stoch, joka oli kolmas.
Sunnuntain mäkikisassa mukana olleet Eetu Nousiainen ja Andreas Alamommo karsiutuivat toiselta kierrokselta. Nousiainen keräsi 45,3 pistettä ja oli 48:s. Alamommon pisteet olivat 45,9 ja hän oli 47:s.
Ensimmäisen kierroksen jälkeen kilpailua johtaa Saksan Karl Geiger. Hän hyppäsi 127 metriä ja nappasi 116,6 pistettä.
Ilkka Herola piti mäkiosuuden ykköspaikkansa myös hiihto-osuudella ja nappasi voiton yhdistetyn SM-kilpailuissa Rovaniemellä sunnuntaina. Avoimeen SM-kilpailuun kotimaan yhdistetyn ykköstykki sai kovimmat haastajat Italiasta, sillä Aaron Kostner ja Samuel Costa hengittivät niskaan lähdettyään hiihto-osuudelle 10 ja 16 sekunnin viiveillä.
Herola lykki 10 kilometrin hiihto-osuuden aikaan 22.56,7. Italian Costa oli toinen 12 sekuntia voittajalle jääneenä. Kolmanneksi kiri niin ikään italialainen Alessandro Pittin, joka nosti asemiaan kaatumisesta huolimatta. Maanmies Kostner jäi neljänneksi 29 sekunnin erolla Herolaan ja kahdeksan sekunnin erolla Pittiniin.
– Hiihto meni aika odotusten mukaan. Juuri sellaista tasaisen nihkeää. En ole varmaan koskaan hiihtänyt kilpaa noin huonokuntoisella ladulla. Ei ollut edes valoja tuolla takalenkillä. En meinannut nähdä. Oli todella vaikeaa, Herola kommentoi Yle Urheilulle.
Herola uskoo, että kauden avaus vaikeissa olosuhteissa oli sopivan haastava otatus. Kovavauhtisissa laskuissa, joissa lumi oli upottavaa eikä latua ollut valaistu, hiihtäjän piti todella keskittyä pystyssä pysymiseen.
– On varmasti vaikeaa ylläpitää hommaa, mutta siellä ei ollut valoja. Jos ensi vuonna tähän aikaan hiihdetään, valot voisi kokeilla laittaa, Herola neuvoo.
SM-pronssista kova taistelu
Eero Hirvonen oli toiseksi parhaana suomalaisena viides, jääden 52 sekuntia voittajasta. Hiihto-osuus oli Hirvoselta vahva: hän oli yli 20 sekuntia Herolaa nopeampi hiihto-osuudella.
– Tuolla ladulla on vaikea ottaa viimeistä irti. Mitä lujempaa hiihti, sen enemmän ladulla upposi. Se ei ollut oikein palkitsevaa. Kovalla alustalla olisin päässyt varmaan jo aika ahtaalle.
SM-pronssista käytiin tiukka kamppailu. Wille Karhumaa venytti Leevi Mutrun ohi 0,6 sekunnin erolla SM-pronssille. Molemmat jäivät voittajasta hieman yli kaksi minuuttia. Karhumaa oli kilpailussa seitsemäs ja Mutru kahdeksas, heidän edelle kuudenneksi kiilasi Japanin Yu Koyama. Arttu Mäkiaho oli viidenneksi parhaana suomalaisena 11:s.
Lauantaina yhdysvaltalainen alppihiihtäjä Mikaela Shiffrin, 24, voitti jo neljättä kertaa Levin maailmancupin pujottelun.
Levin kisan voittaja on palkittu vuodesta 2013 lähtien nimikkoporolla. Shiffrinin aiemmat porot ovat saaneet nimiksi Rudolph, Sven ja Mr. Gru animaatiohahmojen mukaan.
Ennen lauantaista kilpailua yhdysvaltalaistähti ennakoi Yle Urheilulle, että jos hän voittaa neljännen poron, voisi nimi olla jokun Disneyyn liittyvä.
Toisin kuitenkin kävi. Sunnuntaina pujottelukuningatar kertoi Instagram-tilillään, että uusimman tokan jäsenen nimeksi tuli Ingemar. Tällä hän halusi kunnioittaa entistä alppihiihtäjää, Ingemar Stenmarkia.
Ruotsalainen Stenmark piti pitkään hallussaan pujotteluvoittojen ennätystä. Stenmark voitti 1970–80-luvuilla yhteensä 40 maailmancupin pujottelukilpailua. Shiffrin ohitti hänet lauantaina, kun hän voitti 41. kerran.
– Aloin ajatella tätä nimeä porolle lauantaina, kun joku mainitsi ennätyksen. Aluksi minun piti kuitenkin hoitaa pari asiaa, ensimmäisenä minun täytyi tietenkin kysyä Ingemarin lupa, mutta halusin myös miettiä hetken hiljaa kisapäivää ja sitä, mitä kisa minulle merkitsi, Shiffrin kirjoittaa Instagramissa.
Shiffrin kertoi myös, ettei hän olisi koskaan uskonut rikkovansa Stenmarkin hurjaa ennätystä.
– Silti ajattelen vain, että Ingemar oli minua parempi. Tämä ei tunnu ennätyksen tekemiseltä, sillä vain jatkan laskemista. Poron nimeäminen Ingemariksi on kunnianosoitus yhdelle huikeimmista alppihiihtäjistä koskaan.
Jääkiekkoliiga KHL:ssä pelaava Helsingin Jokerit joutui taipumaan Lokomotiv Jaroslavlille kotikaukalossaan pitkän puurtamisen päätteeksi. Venäläisvieraat juhlivat voittomaalikilpailun jälkeen 3–2-voittoa Jokereista.
Jokereiden ylivoimapeli puri ensimmäisen erän kahdeksannella minuutilla, kun tanskalaishyökkääjä Peter Regin iski kiekon maaliin Petri Kontiolan syötöstä. Lokomotivin 20-vuotias hyökkääjä Nikolai Kovalenko taiteili 1–1-tasoitusmaalin avauserän lopussa.
Kovalenko osui toistamiseen toisessa erässä ja vei vieraat 2–1-johtoon. Lokomotiv pani Jokereiden puolustuksen ahtaalle myöhemmin toisessa erässä, kun Veli-Matti Savinainen ja Teemu Eronen kärsivät peräjälkeen kahden minuutin jäähyt.
Jokerit-hyökkääjä Henrik Haapala tarjosi suomalaiskatsojille helpotuksen huokauksen kolmannen erän kuudennella minuutilla, kun hän ohjasi kiekon maaliin Alex Grantin syötöstä.
Jokerit sai loistavan tilaisuuden ratkaista ottelu kolmannen erän loppupuolella, kun se pääsi hyökkäämään kahden miehen ylivoimalla. Minuutti ja 41 sekuntia viidellä kolmea vastaan ei kuitenkaan kantanut hedelmää hyvistä maalintekopaikoista huolimatta.
Maalittoman jatkoajan jälkeen ratkaisua haettiin voittomaalikisasta. Lokomotivin molemmat maalit varsinaisella peliajalla tehnyt Nikolai Kovalenko loisti vierasjoukkueen ensimmäisenä vetäjänä. Jokerien Brian O'Neill onnistui kotijoukkueen toisena laukojana. Jokerien kolme seuraavaa laukojaa epäonnistuivat, ja Lokomotivin ruotsalaispuolustaja Staffan Kronwall ratkaisi viimeisellä yrityksellä voiton vieraille.
Jokerit oli ennen sunnuntaita vain pisteen edellä sunnuntai-illan vastustajaansa KHL:n läntisessä konferenssissa, mutta nyt joukkueet ovat tasapisteissä (35) läntisen konferenssin seitsemännellä sijalla.
Sheffield United ja Manchester United järjestivät jalkapallon Englannin Valioliigassa dramaattisen maalinäytöksen, joka päättyi lukemiin 3–3.
Vierasjoukkue Manchester United kiri toisella puoliajalla kahden maalin takaa 3–2-johtoon. Kotijoukkue iski kuitenkin vielä kerran, kun Oliver McBurnie laukoi pallon 90. minuutilla maaliin. Osuma hyväksyttiin videotarkistuksen jälkeen.
John Fleck vei vahvasti aloittaneen Sheffield Unitedin 19. minuutilla johtoon David de Gean torjumasta irtopallosta. Jatkoa seurasi 52. minuutilla, kun Lys Mousset laukoi 2–0-maalin.
Brandon Williams tykitti pomppupallosta vieraiden avausosuman 72. minuutilla. Mason Greenwood ohjasi tasoituksen 77. minuutilla. Kaksi minuuttia myöhemmin Marcus Rashford vei vieraat johtoon komean hyökkäyksen päätteeksi.
Nousijaseura Sheffield United on sarjassa kuudentena ja ManU yhdeksäntenä.
Rafael Nadal sinetöi Espanjan voiton Kanadasta Madridissa pelatussa tenniksen Davis Cupin lopputurnauksen finaalissa. Nadal kukisti ykköspelaajien mittelössä Denis Shapovalovin 6–3, 7–6 (9–7). Näin Espanja peittosi Kanadan voitoin 2–0.
Espanjan ensimmäisen voiton hankki Roberto Bautista Agut, joka nujersi Felix Auger-Aliassimen 7–6 (7–3), 6–3.
Espanja nappasi Davis Cupin mestaruuden jo kuudennen kerran. Kaikki ykkössijat ovat tulleet 2000-luvulla. Edellisen kerran maa juhli Davis Cupin voittoa vuonna 2011.
Espanja eteni sunnuntain finaaliin kukistamalla välierissä Britannian. Kanadalle loppuottelupaikka aukesi voitolla Venäjästä.
Davis Cupin voittaja ratkaistiin nyt uudella tavalla, kun 16 parasta maata kamppailivat pokaalista lopputurnauksessa. Davis Cupin historia on pitkä, tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1900.
Wislan maailmancupissa nähtiin pelottava tilanne sunnuntaina, kun puolalainen mäkihyppääjä Piotr Zyla kaatui pahasti ensimmäisen kierroksen hyppynsä. Kaaduttuaan Zyla pyöri kovalla vauhdilla useita metrejä mäkimontussa. Tämän jälkeen hän oli hetken aikaa täysin liikkumatta.
– Onneksi mitään vakavaa ei tapahtunut. Hänellä ei ole esimerkiksi murtumia. Piotrin kasvot tosin näyttävät hieman karulta, sillä hänen kasvoistaan lähti ihoa. Sen parantuminen vie aikaa, lääkäri Aleksander Winiarski kertoi lehdelle.
Kilpailun jälkeen mediaan levisi tieto, että Zyla olisi menettänyt tilanteessa tajuntansa. Tämän lääkäri kieltää Onetin haastattelussa. Zyla ei esimerkiksi tarvinnut jatkohoitoa. Häntä hoidettiin ainoastaan kisapaikalla.
– Ei ole mitään, mikä estäisi häntä osallistumasta tuleviin kilpailuihin.
Hyppääjä itse julkaisi virallisella Facebook-tilillään lystikkään kuvan sukistaan.
– Se oli klassinen nenätelemark, Zyla kirjoitti kuvatekstiin.
Zyla on yksi Puolan mäkihypyn kirkkaimmista tähdistä.
Lauantaisessa joukkuemäessä Zyla hyppäsi 131 ja 117 metriä HS134-mäessä. Puola oli kilpailun kolmas. Viime kaudella Zyla sijoittui maailmancupissa neljänneksi.
Korjaus kello 21.59: Vaihdettu otsikosta sana 'loukkaantunut' .
Jo viime kaudella Ilkka Herola säväytti suomalaisista yhdistetyn miehistä. Maailmancupissa Herola sijoittui kahdesti toiseksi henkilökohtaisissa kisoissa. Heikot otteet mäessä kuitenkin hyydyttivät huippukuntoisen suomalaisen kokonaiscupissa sijalle 11.
Nyt sävelet ovat uuden kauden alla aivan uudessa vireessä.
SM-kisoissa Rovaniemellä Herola, 24, venytti koekierroksella peräti 97 metriä HS100-mäessä. Sunnuntaisessa kilpailussa hän ponkaisi 96,5 metriä, mikä takasi hiihto-osuudelle kärkipaikan.
– Hyppääminen on ollut ihan hyvällä tasolla viime aikoina. Perustaso toimii mukavasti. Ei tarvitse erityisemmin yrittää tai säätää koko ajan, vaan voin nautiskella hommasta, Herola kertoi Yle Urheilulle.
Hyvän vireen takana ovat oivat hyppyharjoitukset, joita on kertynyt jo syyskauden aikana paljon.
Mainiot tulokset ovat olleet Suomen ykköstykille helpottavia.
– Onhan tässä treenattu kohta 20 vuotta. Nyt pikkuhiljaa alkaa vire löytyä, Herola naurahti.
Yle Urheilun asiantuntijan Jari Mantilan mukaan Herola on harjoituskaudella löytänyt hyppäämiseensä rentouden. Kun onnistuneita harjoitushyppyjä on kertynyt paljon, myös kisoissa hyvään suoritukseen yltäminen on aiempaa helpompaa.
Sunnuntaina kauden ensimmäisessä kisahypyssä rentous hävisi hieman, mutta mittaa kertyi silti mukavasti.
– Ilkka ei selvästikään ollut tyytyväinen kisahyppyyn. Se on hyvä merkki, sillä käyttämätöntä potentiaalia jäi. Vielä kun hän saa hypystä pienen napsun jännityksestä pois, hän on maailmancupissa ehdottoman kova.
Herolasta yksi maailmancupin kärkinimistä
SM-kisoissa Herola osoitti, että kokonaispaketti on tasapainossa. Hän sai hiihtää kärjessä koko 10 kilometrin matkan ajan, eikä kropasta tarvinnut ottaa raskaassa kelissä kaikkea irti.
Loistava kisa Rovaniemellä ja Suomen mestaruus nostavat odotuksia maailmancupiin, joka alkaa ensi viikolla Rukalla.
– Minun näkemykseni mukaan hän taistelee TOP5-sijoituksista maailmancupissa. Ilkka on tällä kaudella todella kova luu. Sitä en epäile hetkeäkään, Mantila hehkutti.
Mikäli Herola onnistuisi sijoittumaan kokonaiscupissa viiden parhaan joukkoon, olisi se suomalaisittain harvinaista herkkua. Edellisen kerran suomalainen yhdistetyn urheilija on ollut viiden kärjessä kaudella 2009, jolloin Anssi Koivuranta voitti maailmancupin.
Yhdistetyn päävalmentaja Petter Kukkonen ei ollut täysin tyytyväinen siihen, miltä Herolan (kuvassa) hiihto teknisesti näytti. Kukkonen vakuutti, että joukkueen ykköstykki on hyvässä fyysisessä kunnossa ja kisastartit auttavat parhaan hiihtovireen löytymisessä.Timo Lindholm/Lehtikuva
Kokonaisuutena Herola on tyytyväinen tämänhetkiseen tekemiseensä. Hiihtokunto oli lähellä tuttua tasoa, vaikka Herola on sairastanut syksyn aikana muutaman flunssan, eikä tehoharjoittelua ole siten tehty kamalasti. SM-kisoissa hän hiihti kilpaa ensimmäistä kertaa tällä kaudella.
– Hypyssä ei ole mitään isoja tappavia virheitä, joten sitä ei tarvitse lähteä nollista rakentamaan lumilla. Voin aika hyvillä mielin lähteä kisoihin. SM-kisa antoi sellaisen luoton, ettei tässä hiihdossakaan ole mitään isoa ongelmaa. Seuraava startti on todennäköisesti jo helpompi. Silloin voi ottaa enemmän irti suorituskyvystäkin, Herola kommentoi.
Muulla Suomen joukkueella vaikeaa
Herolan otteet Rovaniemellä aiheuttivat paljon iloa, mutta muun Suomen maajoukkueen tekeminen nostatti huolta.
Eero Hirvonen oli kisan toiseksi parhaana suomalaisena viides. Hän jäi Herolasta vajaan minuutin.
Hiihto Hirvosella kulki, hän oli selvästi kärkeä nopeampi, mutta hyppääminen tuotti tuskaa. Kisahyppy kantoi vain 89 metriä, minkä vuoksi Hirvonen pääsi ladulle vasta minuutin ja 16 sekuntia Herolan jälkeen.
Hirvonen kertoi, että hyppäämisessä on ollut paljon heilahtelua harjoituskauden aikana.
– Ylämäen lasku on aika vaikeaa. Kun sitä miettii liikaa, keulastakin tulee vaikea. Se on syy sille, että joko asento vajoaa liikaa tai sitten kiilaa säärelle, kun ponnistus ei lähde paikaltaan. Sitä kautta ponnistus on myöhässä ja sen jälkeen asiat ovat vaikeita. Nyt varsinkin asento petti aika pahasti. En pystynyt tekemään minkäänlaista ponnistusta, Hirvonen kommentoi kisahypyn jälkeen.
Viime kaudella Eero Hirvosta vaivannut hyppääjän polvi ei ole viime aikoina oireillut.Tomi Hänninen
Parhaasta hyppytasostaan Hirvonen oli Rovaniemellä kaukana.
– Rukalla pitää hypätä paremmin kuin tänään. Tällä hiihtokunnolla en saa noin paljoa kiinni kuin eroa jäi. Tämän päivän hyppäämisellä tulee maailmancupissa kylmää kyytiä.
Hirvosen takana muut suomalaiset jäivät Herolasta yli kahden minuutin päähän. SM-pronssille kiri 19-vuotias Wille Karhumaa, joka nostettiin uutena urheilijana maajoukkueeseen viime syksynä.
Asiantuntija Mantila olisi toivonut näkevänsä muut urheilijat heti mäkiosuuden jälkeen lähempänä Herolaa.
– Harjoituskaudella monella on ollut vähän vaikeaa hyppäämistä. Ilkka on selvästi eri tasolla kuin muut. Hänen hyppäämisensä on fyysisesti valmiimman oloista. Hän pystyy käyttämään enemmän voimaa, Mantila arvioi.
Vaikka muut suomalaiset jäivät Herolasta roimasti, ei Mantila ole huolissaan. Esimerkiksi hiihtäminen oli jo nyt maajoukkueurheilijoilla valmiimpaa kuin tiistain tarkkailukilpailussa.
– Puhutaan kauden avauskilpailusta, joten ei kannata liian pitkälle vietyjä johtopäätöksiä vetää hyppykunnosta. Ei kokonaisuus huonolta näytä. Tilanne on kohtalaisen hyvä.
Suomen cupin sprintissä Rovaniemellä nähtiin iso yllätys, kun Krista Pärmäkoski jäi oman välieränsä viimeiseksi.
Pärmäkoski voitti lauantaina 10 kilometrin kisan ylivoimaisesti, mutta sunnuntaina meno oli alusta asti tukkoista. Sprintin karsinnassa Pärmäkoski oli vasta kymmenenneksi nopein, eikä vauhti parantunut erävaiheessa.
Jo alkuerässään Pärmäkoski jäi kauas kärjestä, mutta puristi lopussa väkisin toiseksi ja välieriin.
– Tämän erän vauhti oli Pärmäkoskelle hyvin vaatimatonta. En jaksa uskoa, että hänellä olisi ollut kaikki pelissä tuossa erässä, Yle Urheilun asiantuntija Kalle Lassila kommentoi alkuerän päätteeksi.
Parempaa ei kuitenkaan tullut. Välierässä Pärmäkoski jäi välittömästi joukon viimeiseksi. Maalissa hän oli kahdeksan sekuntia välierän voittaneen Johanna Matintalon jälkeen.
– Tämä on todella suuri yllätys, ettei Krista päässyt mihinkään. Hän lähti kilpailuun ennakkosuosikkina, Lassila sanoi.
Heikko vauhti sai epäilemään jopa välineongelmia, sillä Rovaniemellä hiihdettiin heikkokuntoisella ladulla.
Iltalehden haastattelussa huippuhiihtäjä kuitenkin kertoi sivakoineensa kaikissa sprintin vaiheissa niin lujaa kuin kropasta lähti, mutta olo oli väsynyt, eikä hän yksinkertaisesti päässyt lujempaa.
Lepoa ennen Rukan maailmancupia
Vaikka kausi on täydessä käynnissä, Pärmäkoski treenaa edelleen todella kovaa ja paljon. Tämän vuoksi päivittäisen kunnon vaihtelu on hiihtäjän valmentajan Matti Haaviston mukaan iso.
– Varmasti se eilinen näkyi tänään suorituksessa. Hän sai aika paljon irti itsestään eilen. Silloin oli Kristan omien sanojen mukaan hyvä tunne, Haavisto kommentoi Yle Urheilulle.
Valmentaja ei ole huolestunut suojattinsa tilanteesta, vaikka sprintti ei ottanut sujuakseen.
– Tuntemukset ovat olleet samanlaisia kuin viime kaudella. Silloin oli Rukalla jo hyvää menoa, vaikka jouduimme keskeyttämään sprintin Rovaniemellä.
Perjantaina Pärmäkoskella on edessään maailmancupin avaus Rukalla. Hiihtäjä matkustaa kisapaikalle jo keskiviikkona. Alkuviikon ohjelmassa on yksi lepopäivä ja kevyttä harjoittelua.
Kovaa treenausta Pärmäkoski aikoo jatkaa joulukuun Davosin kisaan saakka, ellei tilanne edellytä muuta.
– Olemme aika paljon tietoisesti treenanneet. Siinä pitää olla hereillä ja valmis myös muuttamaan suunnitelmia. Eilinen näytti, että olemme suurin piirtein siinä vauhdissa kuin ajattelimmekin. Ei ole suurta huolta. Yhdessä yössä kunto ei katoa tai tule ylikuntoa, vaan kisa on kiinni päivän vireestä, Haavisto sanoi.
Toista kauttaan NBA-liigassa pelaava Dallas Mavericksin pelintekijä Luka Doncic loistaa koripalloilun maailman ykkössarjassa. Doncic heitti 41 pistettä, kun Dallas peittosi vieraissa Houstonin 137–123.
Slovenialainen Doncic kunnostautui Dallasin viidennessä peräkkäisessä voitossa myös kuudella levypallolla ja kymmenellä koriin johtaneella syötöllä. Houstonia vastaan Dallas sai kiittää eurooppalaispelaajiaan, sillä latvialaisjätti Kristaps Porzingis säesti Doncicia tehtyään 23 pistettä ja revittyään 13 levypalloa.
– Tämä ottelu oli Lukan näytöstä. Olimme riippuvaisia hänestä, Porzingis kehui 20-vuotiasta Doncicia.
Houstonin Clint Capela kahmi ottelussa 21 pisteen ohella peräti 22 levypalloa.
Suomen sprintin ykköstykki Ristomatti Hakola voitti sekä Vuokatin että Rovaniemen Suomen Cupin sprintit näytöstyyliin, vaikka on valitellut omaa kuntoaan ja vaivojaan niin kesän aikana kuin ennen Rovaniemen kisaa. Rovaniemen sprintin vauhti kertoi kuitenkin siitä, että hän on kansainvälisessä vauhdissa mukana ja häneltä voidaan odottaa menestystä myös Rukan maailmancupissa, ainakin perjantain sprintissä.
2
Lehtikuva / Kimmo Rauatmaa
Iivo Niskanen
Suomen ykköshiihtäjä Iivo Niskanen voitti Rovaniemen Suomen Cupissa ja Oloksen FIS-kisassa normaalimatkan kisat ylivoimaisesti. Oloksella 10 kilometrin perinteisen kisassa liki 40 sekuntin päähän jäi muun muassa Venäjän kovakuntoinen Aleksandr Bolshunov. Sprintti ei ole Niskasen vahvuus, mutta hän pärjäsi Rovaniemellä kuitenkin Suomen sprinttihirmujen joukossa ja jäi niukasti palkintopallilta. Rukalla Iivo Niskanen nähdään lauantaina jälleen voittojahdissa.
3
Vesa Pöppönen / All Over Press
Krista Pärmäkoski
Maajoukkueen ulkopuolella harjoitellut Krista Pärmäkoski ei ole herkistellyt lainkaan kilpailukautta varten ja keskittyy yhä kovaan ja runsaaseen harjoitteluun, jotta olisi iskussa Tour de Skillä. Pärmäkoski oli omaa luokkaansa Rovaniemen Suomen Cupin 10 kilometrin kisassa vapaan hiihtotavan kisassa, mutta olin hämmentävän heikko sunnuntain sprintissä. Tiukka harjoitusrupeama ja edellispäivän kisa selittävät paljon, mutta löytyykö herkkyyttä jo perjantaina Rukan sprintissä? Se on iso kysymysmerkki, mutta lauantaina ja sunnuntaina hän on Suomen naisten suurin menestyssuosikki.
4
Tomi Hänninen
Joni Mäki
Joni Mäki tasapainoili kauden alussa rasituksen ja levon kanssa ja ylikuormitustila sai hänet pitämään hetken taukoa harjoittelustaan. Mäki kuunteli kehoaan ja jätti Vuokatin Suomen Cupin väliin. Rovaniemellä hän oli hyvässä vauhdissa jo normaalimatkalla, mutta kaatuminen vei hyvän sijoituksen, sprintissä hän pystyi parhaiten vastaamaan Ristomatti Hakolalle. Viime kaudella tasoaan nostanut Mäki hakee tältä kaudelta sprinttifinaaleja, ja se on hyvä tavoite Rukallakin.
5
Compic/Kimmo Brandt
Kerttu Niskanen
Kerttu Niskasellaollut pari viimeistä kautta todella vaikeita etenkin henkisesti. Niskanen on kuitenkin osoittanut jo kauden ensimmäisissä kisoissa Oloksen FIS-kisassa ja Rovaniemen Suomen Cupissa, että viime kauden tukkoisuus on mennyttä. Hän on pystynyt parhaiten vastaamaan Krista Pärmäkosken vauhtiin, joten jos Rovaniemen sprintissä tullut selkäkipu ei jää vaivaamaan, Niskanen voi napsia Rukalta hyviäkin sijoja etenkin lauantain perinteisen kisasta.
6
European Pressphoto Agency EPA
Johanna Matintalo
Johanna Matintalonviime kausi oli painajainen, kun suuriin odotuksiin nähden menestystä ei tullutkaan ja sairastelut pilasivat tärkeimmät kisat. Nyt Matintalo on osoittanut olevansa jälleen iskukunnossa. Hän teki mainion suorituksen Rovaniemen sprintissä voittaen sen yhtä ylivoimaisesti kuin Ristomatti Hakola miesten kisan. Matintalo osoitti olevansa yhä varsin vahva perinteisellä hiihtotavalla, mutta hän pärjäsi hyvin vapaan kisassakin. Suurimmat odotukset Matintaloa kohtaan ovat Rukalla lauantain 10 kilometrin perinteisen kisassa, mutta Rovaniemen sprintti nosti osakkeita myös perjantain perinteisen sprinttiinkin.
Suomi sai viikonloppuna jälleen uuden e-urheilun MM-mitalistin, kun Anssi "mxey" Pekkonesen edustama FaZe Clan pokkasi hopeaa PlayerUknown's Battlegroundsin suurturnauksessa Yhdysvalloissa.
Oakland Arenalla pelattu Global Championship -lopputurnaus päättyi korealaisjuhlaan. Gen.G-joukkue hankki lauantaina tukevan johdon, jonka myötä se pysyi kärkikamppailussa aina 12 kierrosta käsittäneen finaalisarjan loppuun asti.
Kulta ratkesi kuitenkin vasta sunnuntaina pelatussa päätöskartassa. Gen.G lähti Erangelin viheriöille toisena kaksi pistettä kiinalaista Four Angry Meniä jäljessä ja FaZen kolmantena henkiessä niskaan.
4AM:n mestaruushaaveet hävisivät heti kättelyssä, kun joukkue putosi jo toisena kierrokselta ulos. FaZe sinnitteli puolestaan urheasti kierroksen kolmanneksi keräten neljä kaatoa.
Gen.G pelasi kuitenkin vieläkin paremman kierroksen: neljäs sija ja ja peräti kymmenen kaatoa nostivat joukkueen yhteispisteet 111:een ja Gen.G:n MM-kultaan. Pekkosen 101 pojoa kerännyt FaZe nousi hopealle kun taas 4AM:n (99 pistettä) oli tyydyttävä pronssiin.
MM-lopputurnauksen toisen suomalaispelaajan, Lari-Pekka "LosHD" Hopiavuoren edustama The Rumblers sijoittui kahdeksanneksi.
Sheffieldiläisjoukkue on taulukossa Manchester Unitedin yläpuolella, kuudentena.
ManU-luotsi Ole Gunnar Solskjär kävi sunnuntain ottelun aikana kuumana, kun Sheffield johti ottelua 45 minuutin jälkeen jo 2–0. Norjalaisvalmentajan mukaan vain joukkueen maalivahti David de Gea sai puhtaat paperit ensimmäisestä puoliajasta.
– Olin vihainen ja pettynyt. Joukkue piti herättää. Asialle piti tehdä jotain. Olisin voinut vaihtaa puoliajalla maalivahtia lukuun ottamatta koko joukkueen, Solskjär kommentoi Daily Mailin mukaan.
Koko joukkue ei mennyt tauolla vaihtoon, mutta norjalaisvalmentaja otti sisään englantilaispuolustaja Phil Jonesin, jonka piikkiin Sheffieldin avausmaali meni.
– Siinä ei ollut kyse taktiikasta. Kyse oli siitä, että ensimmäisellä puoliajalla meillä ei ollut intohimoa, Solskjär totesi.
Manchesterilaisjoukkue heräsi 70 minuutin pelin jälkeen ja nousi nopeasti 3–2-johtoon, mutta Sheffiel United tasoitti pelin dramaattisesti aivan kamppailun lopussa.
– Voitto pitää ansaita, emmekä me todellakaan ansainneet voittoa 70 ensimmäisen minuutin perusteella. Me emme olleet lähelläkään Manchester United -nimistä joukkuetta, Solskjär julisti.
Joukkueen sisuuntuminen teki kuitenkin vaikutuksen ManU-valmentajaan.
– Esityksemme oli huono. Olin varma, että joukkue oli luovuttanut. Pojat tulivat kyllä hienosti peliin mukaan. Me kyllä pelasimme huonosti ensimmäisellä puoliajalla.
Norjalaisluotsin mukaan joukkueelta puuttuu vielä itseluottamusta.
– Kyllä joukkue haluaa voittaa, mutta joskus nuoret pelaajat eivät tiedä, kuinka tällaisia pelejä voitetaan. Olen varma, että joukkue oppi paljon.
Manchester City kaatoi lauantaina jalkapallon Englannin Valioliigassa Chelsean 2–1, mutta voitolla oli hintansa. Ottelussa loukkaantunut Cityn tähtihyökkääjä Sergio Agüero on päävalmentaja Pep Guardiolan arvion mukaan peleistä sivussa viikkoja.
Agüero ontui lihasvamman vuoksi vaihtoon Chelsea-ottelun toisella puoliajalla. Hän on tekemillään yhdeksällä osumalla Valioliigan maalipörssissä kolmantena.
Manchester City kohtaa tiistaina Mestarien liigan C-lohkossa ukrainalaisen Shahtar Donetskin. City johtaa alkulohkoaan ja on käytännössä varma jatkaja neljännesvälieriin.
– Tilanteemme on hyvä, mutta emme ole vielä jatkossa, toppuutteli Cityn päävalmentaja Guardiola.
On helppo arvata, kuka on tämän viikon seuratuin henkilö jalkapalloilun miesten Mestarien liigassa. Valokeilassa paistattelee Tottenhamin uusi päävalmentaja Jose Mourinho, kukapa muukaan.
Portugalilaisen Porton vuonna 2004 ja italialaisen Interin 2010 Mestarien liigan voittajaksi luotsannut Mourinho nimettiin viime viikolla Tottenhamin päävalmentajaksi potkut saaneen Mauricio Pochettinon jälkeen. Tottenham oli rämpinyt Englannin Valioliigassa, mistä argentiinalainen Pochettino maksoi työpaikallaan.
Mourinholla on Valioliigasta vuosikausien kokemus Chelsean ja Manchester Unitedin päävalmentajana. Chelsean kolmesti valioliigamestariksi luotsanneen Mourinhon itseluottamus on tunnetusti ainakin päällisin puolin rajaton.
– Voitolla varmistamme jatkopaikkamme, Mourinho suunnitteli tiistaina pelattavaa kotiottelua kreikkalaista Olympiakosia vastaan AFP:n mukaan.
Tottenham on Mestarien liigan B-lohkossa jo jatkopaikkansa varmistaneen Bayern Münchenin jälkeen toisena, tyrkyllä neljännesvälieriin.
Jatkuuko Hålandin maalitehtailu?
Tiistain huippukohtaaminen on A-lohkon kärkiottelu Real Madrid-Paris Saint-Germain. PSG ei ole lohkojohtajana menettänyt neljässä ottelussa pistettäkään. Se murjoi aiemmin syksyllä kotikentällään Realia 3–0.
Real Madridin kannattajia on rieponut epäilys joukkueen walesilaispelaajan Gareth Balen sitoutumisen asteesta. Bale on ollut Real-fanien hampaissa pitkin syksyä.
– Hän on iso osa joukkuettamme. Olemme yhtä, päävalmentaja Zinedine Zidane julisti Balen ja Real Madridin puolesta.
Keskiviikkona E-lohkossa jatkopaikka on katkolla Liverpoolin ja Napolin kohtaamisessa. Lohkon toisessa ottelussa Genk-Salzburg jännätään, kartuttaako seitsemällä osumallaan Mestarien liigan maalitilastoa johtava Salzburgin norjalaissensaatio Erling Braut Håland maalitiliään.