Quantcast
Channel: Yle Urheilu | Pääuutiset
Viewing all 98964 articles
Browse latest View live

Potkonen, Elo ja Laine iskivät Tammer-turnauksen finaaleihin

$
0
0

Mira Potkonen, Jamil Elo ja Santeri Laine iskivät Tampereella käytävän nyrkkeilyn Tammer-turnauksen sunnuntaisiin finaaleihin.

Potkonen kaatoi lauantaina 60 kilon sarjassa Brasilian Rebeca de Lima Santosin 5–0 ja kohtaa sunnuntain finaalissa Puolan Aneta Rygielskan.

– Tarkoitus oli hallita ottelua pitämällä vastustaja etukäden päässä ja sitä toteutin. Oli hyvä ja rauhallinen olo otella, Potkonen kertoi tiedotteessa.

Elo tarjoili yleisölle dramaattisen ottelun 69-kiloisissa. Elo otti itse kaksi kertaa lukua ensimmäisessä erässä, mutta päihitti lopulta Saint Lucian Dudley O´Shaughnessyn kehätuomarin keskeytyksellä.

Laine voitti tasaisessa kamppailussa 75 kilon sarjassa Viron Eduard Piirisildin pistein 3–2.

Lue lisää:

Mira Potkonen ei peitellyt pettymystään välierätappion jälkeen, vaikka MM-kisoista tuli vuoden kolmas arvokisamitali: "Ei tyydytä millään lailla"

Kiinalaisvastustajan tempo yllätti Potkosen – valmentaja Teuronen kiitteli MM-pronssia napannutta suojattiaan: "Kolme arvokisamitalia on ihan saakelin kova suoritus"

Kiinan Wang Cong vei välierän – Mira Potkonen jäi MM-kehässä pronssille


Animaatiohahmoihin hurahtanut Shiffrin haluaa neljännelle palkintoporolleen nimen Disneystä – pujottelutähti ei ota paineita, vaikka Yhdysvaltain muut virtuoosit ovat lopettaneet uransa

$
0
0

Pujottelun valtiatar Mikaela Shiffrin piti pintansa Levin maailmancupissa. Yhdysvaltalainen oli avauslaskunsa jälkeen toinen, mutta nousi voittoon, kun kisaa johtanut Petra Vlhova kaatui toisen laskunsa.

Voitto oli Shiffrinille jo neljäs Levin maailmancupissa. Neljännellä ykkössijallaan Shiffrinistä tuli eniten voittoja Levillä ottanut naispujottelija. Hän noussut korkeimmalle korokkeelle vuosina 2013, 2016, 2018 ja nyt 2019.

Tämä tietää myös sitä, että Shiffrin saa yhden poron lisää tokkaansa.

Vuodesta 2013 lähtien Levin maailmancupissa on annettu naisten kisan voittajalle palkintoporo. Voittaja saa nimetä oman poronsa ja käydä tervehtimässä sitä ennen Levin kilpailua. Porot kuitenkin jäävät Suomeen.

Tähän mennessä Shiffrin on antanut poroilleen nimiä lasten animaatioelokuvista. Tokan porot ovat nimiltään Rudolph, Sven ja Mr. Gru.

Vielä ennen kilpailua tähti ei ollut miettinyt seuraavan tulokkaansa nimeä.

– Jokin nimi Disneystä todennäköisesti. Ajattelin nimiä aina viime tingassa palkintokorokkeella, Shiffrin kertoi Yle Urheilulle.

Levillä Shiffrin viihtyy hyvin rinteessä, vaikka matkustus Yhdysvalloista Suomeen vie veronsa.

– Tämä on aika kaukana, se on ainoa haastava juttu tässä kisassa. Tämä on ainutlaatuinen kilpailu ja yksi klassikoista. On erityistä olla täällä, sillä olemme käytännössä Pohjoisnavalla. On pimeää, mutta kaunista, kuin talven ihmemaassa olisi.

Shiffriniltä odotetaan paljon

Yhdysvaltain alppijoukkueen pitkäaikainen supertähti Lindsey Vonn päätti menestyksekkään uransa viime kauteen. Vonn voitti urallaan muun muassa syöksylaskun olympia- ja MM-kullan sekä supersuurpujottelun MM-kullan.

Vuoden 2018 tammikuussa uransa lopetti Julia Mancuso, joka hänkin niitti menestystä arvokisoissa.

Nyt alppikansan katseet kohdistuvat Yhdysvalloissa lähinnä 24-vuotiaaseen Shiffriniin. Hän ei silti ota paineita tilanteesta, vaan kääntää katseensa jo seuraavaan sukupolveen.

– Meillä on kasvassa useita hyviä nuoria kilpailijoita. He ovat saaneet itsensä entistä parempaan kuntoon, parantaneet kisoissa ja näyttäneet, että kuuluvat maailmancupiin. Seuraava sukupolvi on ottamassa valtaa. Se on todella jännittävää. Odotan innokkaana tätä kautta, jotta näen, miten he pärjäävät.

Tällä kaudella alppihiihdossa on arvokisaton vuosi, minkä vuoksi Shiffrinkin haluaisi kokeilla jotain uutta. Hänet tunnetaan suvereenina pujottelun taitajana, mutta yhdysvaltalainen haluaisi kilpailla myös vauhtilajeissa.

– Nyt on hyvä tilaisuus vain testata kaikkea maailmancupissa. Täytyy katsoa tiimini ja valmentajieni kanssa, miltä kaikki tuntuu kauden aikana. Helmikuussa on hieman enemmän vauhtikisoja, joten ehkä pystyn käymään niissä. Se olisi tosi kivaa. Mutta haluan myös nähdä, minkä verran minulla on energiaa ja miltä minusta tuntuu suksilla.

Suomalaisista toiselle kierrokselle Levillä ylsi Nella Korpio, joka oli 28:s. Hän nappasi nyt neljättä kertaa urallaan maailmancupin pisteitä.

Edellisen kerran suomalainen on ollut pisteillä Levin maailmancupin pujottelussa kuusi vuotta sitten.

Lue myös:

Ruotsalaislegendan ennätyksen rikkonut Mikaela Shiffrin jälleen Levin alppikuningatar – Petra Vlhovan voittotaistelu päättyi dramaattisesti

Alppihiihtäjä Nella Korpion levoton mieli rauhoittuu vain kalassa ja kisoissa – viime kauden valopilkku yrittää rakentaa uraansa parrasvaloihin maltilla: "Minulla on ollut vasta väläyksiä"

Palander liikuttui muistellessaan Poutiaisen historiallista voittoa Levillä – Suomen entinen alppitähti sai palkintoporon 15 vuotta ykkössijansa jälkeen

Vasta 17-vuotias Robinson yllätti Shiffrinin suurpujotteluavauksessa – Honkanen jäi avauskierrokselle

Päätöksen tekeminen Huuhkajien Qatarin-leiristä on todella hankalaa – pelaajilla ei ole ehdotonta mielipidettä, Ari Lahti etsii kuumeisesti vaihtoehtoa: "Tuntuu todella vaikealta, että menisimme sinne"

$
0
0

Mahdollinen Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen Qatarin-leiri on aiheuttanut Palloliiton johdossa paljon pohdintaa. Liiton puheenjohtaja Ari Lahti myöntää, että Qatarin ympärillä pyörinyt kohu on syy, miksi päätöksen tekeminen on ollut hankalaa.

Palloliiton hallitus kokousti asiasta perjantaina, mutta ei saanut päätöstä tehtyä.

– Asia on vielä auki. Etsimme parhaillaan kuumeisesti vaihtoehtoa Qatarille, puhelimitse tavoitettu Lahti kertoo.

Qatarin yhteydessä on usein nostettu esiin muun muassa ihmisoikeusongelmia. Lahti kertoo, että eri sidosryhmien kanssa ajatuksia on vaihdettu tiuhaan. Myös pelaajia on kuultu. Heistä kukaan ei ole Lahden mukaan kertonut, että jättäisi Qatarin-leirin väliin, jos sinne päätettäisiin lähteä.

– Juttelin Kreikan-matkalla kapteeni Tim Sparvin kanssa. Heillä ei ole ehdotonta mielipidettä asiaan, vaan varmaan pystyvät molempien päätösten kanssa elämään. Mutta pelaajat tietenkin haluavat, että heillä on rauha tehdä omaa työtään. On tärkeää, että me urheilujohtajina heille tällaiset puitteet suomme, Lahti summasi.

Käytäntö puoltaa Qataria

Qatarin puolesta puhuvat käytännön asiat. Pelipaikkavaihtoehtoja on Lahden mukaan useitakin, mutta vastustajien saaminen on hankalaa. Ruotsi ja Yhdysvallat ovat jo vahvistaneet olevansa valmiita pelaamaan Suomea vastaan Qatarissa.

– Ongelmamme on, että haluaisimme pelata A-maaottelun sopivaa vastustajaa vastaan ja sellaisen löytäminen tuohon tammikuun ikkunaan on todella vaikeaa. Etsimme kuitenkin vaihtoehtoa, ja yksi vaihtoehto on, että perumme koko leirin, Lahti selvensi.

Leirin perumista Lahti ei pitäisi maailmanloppuna, mutta harmi se silti olisi. Asian pohtiminen jatkuu ensi viikolla, kun Lahti tapaa euroarvontojen yhteydessä lukuisten Euroopan maiden liittojen puheenjohtajia ja pääsihteereitä. Siellä tavoitteena on löytää vaihtoehtoisia vastustajia Suomelle.

– On mahdollista, että Qatariin mennään, mutta on ihan yhtä mahdollista, että ei mennä. Ehkä henkilökohtaisesti se tuntuu tällä hetkellä todella vaikealta, että menisimme sinne, Lahti päättää.

Lue myös:

Huuhkajien Qatarin-leiriä kritisoitiin alkuvuodesta – missä EM-kisoihin matkalla oleva joukkue leireilee talvella? ”Tilanne on vielä auki”

Huuhkajien kannattajaryhmä paheksuu Jari Litmasen mediakohun aiheuttaneita Qatar-lausuntoja – "Jari olisi voinut harkita sanomisiaan"

Jari Litmanen kommentoi arvostelua herättäneitä Qatar-lausuntojaan – Palloliiton pomo: "Litmasella on yksityishenkilönä oikeus olla mitä mieltä haluaa"

Asiantuntijat tuomitsivat Jari Litmasen Qatar-kommentit: "Ihmisten ilmeet olivat hiukan surullisia Litmasen hölmöistä lausunnoista"

Jari Litmanen vieraili tulevalla MM-kisastadionilla ja puhui kiistellyn Qatarin turnauksen puolesta: "Kukaan ei tule pettymään"

Kapteeni Tim Sparv avautui Huuhkajien kohutusta Qatarin leiristä – ei olisi itse uskaltanut boikotoida: "Kunnioitan Riku Riskin rohkeutta"

Palloliitto ei ole saanut vahvistusta Uefan kenttävaltauspäätöksestä: "Tilanne on edelleen auki"

$
0
0

Lännen Media kertoi perjantaina, että Euroopan jalkapalloliitto Uefa ei ole langettamassa Suomen Palloliitolle rangaistusta marraskuun 15. päivänä pelatusta Suomen ja Liechtensteinin välisestä EM-karsintaottelusta, jossa kannattajat rynnivät kentälle päätösvihellyksen jälkeen.

Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti ei pidä asiaa aivan yhtä varmana.

– Tilanne on edelleen auki. Näimme saman uutisen, mutta meille ei ole tullut vahvistusta tämän osalta puoleen tai toiseen. Tietenkin toivomme, ettei rangaistuksia – sakkoja tai muuta – tulisi. Mutta katsotaan ihan rauhassa, Lahti kertoo puhelimitse.

Lahti kertoo, että on pitänyt sakkoa todennäköisenä. Rangaistuksetta selviäminen olisi yllätys.

– Täytyy sanoa, että se olisi kyllä iso yllätys, jos näin käy. Juttelin otteludelegaatin kanssa kyllä jo ennen peliä ja kerroin, että pelin jälkeen voi olla vaikeaa pitää kenttä tyhjänä. Sanoin myös, että jos sinne ihmisiä tulee, niin he tulevat pelkästään iloitsemaan eikä väkivaltaisuuksia ole odotettavissa, niin kuin ei ollutkaan, Lahti toteaa.

Lahti tapasi delegaatin myös ottelun jälkeen järjestyksenvalvojien muodostaman suojamuurin sisäpuolella.

– Hän oli siinä mielessä tyytyväinen, ettei väkivaltaisuuksia tullut. Mutta totta kai, eihän se ihan sääntöjen mukaista toimintaa ollut. Säännöt ovat sääntöjä, ja toimimme sen mukaan, mitä sieltä tulee, puheenjohtaja jatkaa.

Lahti toivoo, että juuri väkivallattomuus saattaisi olla syy siihen, että Uefa ei rangaistusta langettaisi tai se olisi pieni.

– Tämä oli niin erityislaatuinen tilanne ja kyllä ainakin delegaatti näytti ymmärtävän asian erittäin hyvin. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Suomen miehet pääsivät EM-kisoihin. Sitä iloittiin, ja syystä, ja toivonkin Uefalta ymmärystä sen suhteen, Lahti summaa.

Lue myös:

Lännen Media: Palloliitto ei saa rangaistusta Huuhkaja-fanien kentänvaltauksesta

Järjestyksenvalvojat eivät onnistuneet estämään Huuhkaja-fanien ryntäystä kentälle, linjauksena ettei voimakeinoja käytetä: "Käytännössä mahdotonta pysäyttää"

Suomen ykkösmäkimies Antti Aalto vei SM-kultaa viikkojen loukkaantumistauon jälkeen – hypyt vaikuttivat lupaavilta: "Nilkka ei kamalasti haitannut tekemistä"

$
0
0

Mäkihyppääjä Antti Aallon hypyistä SM-kisoissa Rovaniemellä ei juuri näkynyt hyppäämistauko.

Aalto, 24, loukkasi nilkkansa noin kolme viikkoa sitten, kun hän oli pelaamassa lentopalloa. Nuoren urheilijan nilkasta katkesi kaksi nivelsidettä.

Vamman jälkeen Aalto on kuntouttanut nilkkaansa maltilla. Ylipäätään Aallon osallistuminen SM-kisoihin oli pieni yllätys. Ennen Rovaniemellä käytyä kisaa hän ehti tehdä vain kolme mäkitreeniä.

Tauosta huolimatta Aalto oli haastajajoukossa selvä ykkönen ja vei Suomen mestaruuden. Ensimmäisellä hypyllään Aalto venytti 100 metriä Rovaniemen HS100-mäestä. Toinen hyppy kantoi 96 metriä. Yhteensä hän keräsi 263,5 pistettä.

– Aika pitkä hyppy, siihen on vaikeaa tehdä alastuloa. Hyvä merkki on, että takaraivossa ei jyskyttänyt se, että pitäisi varoa nilkkaa. Teknisesti hypyssä ei ollut mitään murheita, vaan se oli hyvännäköinen, Yle Urheilun asiantuntija Jari Mantila kommentoi Aallon ensimmäistä hyppyä.

Aalto itse oli tyytyväinen siihen, että hän sai hyppäämisestä nopeasti kiinni tauosta huolimatta.

– Osasin odottaa, että saan aika nopeasti hypystä kiinni, sillä hyppäsin kesällä paljon ja silloin tein paljon hyviä treenejä. Vammaan nähden olen ihan hyvällä tasolla. Nilkka ei kamalasti haitannut tekemistä. Olen koettanut ajatella sitä vähän. Vamma ei näkynyt hypyssä paljoa.

Antti Aalto.
Antti Aalto on tälläkin kaudella Suomen ykkösmies mäessä.EPA

Täysin kunnossa nilkka ei vielä ole. Aalto kertoi Yle Urheilulle, että oikea nilkka on edelleen hieman jäykkä joissain harjoitteissa, joten alkukauden aikana täytyy pitää maltti mukana harjoituksissa ja mäessä. Rovaniemellä hyppääminen tuntui kaikesta huolimatta hyvältä.

Mäkihyppyasiantuntija Mantila epäili, että Aalto hyppää nilkkatuen kanssa.

– Nilkkaa pitää tukea, kun nivelsiteitä on poikki. Sen kuntoutuminen kestää oman aikansa. Tärkeintä on nyt, miten Antti pitää fysiikan yllä toipumisajan, sillä eletään tärkeitä hetkiä maailmancupin kynnyksellä.

Ensi viikolla Rukalle

Mäkihypyn maailmancup-kausi alkaa tänä viikonloppuna Puolan Wislassa. Aalto ei matkustanut muun maajoukkueen kanssa ensimmäiseen kilpailuun, sillä nilkan tilanne oli vielä aiemmin tällä viikolla pieni arvoitus.

Aalto kuitenkin paljasti, että hänen on tarkoitus hypätä Rukan maailmancup-kisassa marraskuun viimeisenä viikonloppuna.

– Meinasin jäädä tänne Rovaniemelle harjoittelemaan. Tarkoitus on suunnata Rukalle sitten täältä. Pääasia on, että saan hyppyjä alle. Minulle ei ole tullut niitä kamalasti viime aikoina.

Rovaniemen kisassa toiseksi sijoittui Japanin Naito Tomofumi, joka jäi Aallosta 6,5 pistettä. Lähin suomalainen kilpailija, Henri Kavilo, jäi ykköstykistä 33,5 pistettä.

– Ero kertoo, että Antti on ihan ok kunnossa olosuhteisiin ja tilanteeseen nähde. Tuosta varmasti pystyy fysiikkaa vielä petraamaan Kuusamoon mennessä. Nyt näyttää ihan hyvältä, Mantila sanoi.

Lue myös:

Antti Aallon nilkka kuntoutumassa mäkihyppykauden alkaessa – torstaina tarkoitus kokeilla hyppäämistä

Puolan mäkimaajoukkue hyppää tällä kaudella ihmemonoilla, jotka ovat saaneet jo norjalaiset kateellisiksi – uusien välineiden väitetään tuovan leiskautuksiin lisämittaa jopa kymmenen metriä

Nyt se alkaa – Urheilustudio tuo kaiken talvilajeista kotisohvallesi, katso viikonlopun hurja urheilutarjonta

Kristallipallojahti alkaa! Näin ampumahiihdossa, hiihdossa, mäkihypyssä, yhdistetyssä, lumilautailussa ja alppilajeissa kisataan

Pito puuttui, mutta Seefeldin MM-mitalisti Frida Karlsson voitti kilpakumppanit ylivoimaisesti – nyt Ruotsissa uskotaan, että nuori tähti on valmis voittamaan Johaugin: "Se olisi vain hyvä tälle lajille"

$
0
0

Frida Karlsson nousi viime kaudella suuren yleisön tietoisuuteen, kun hän Lahden nuorten MM-kisojen jälkeen täräytti Seefeldin MM-kisoissa heti kärkikamppailuihin mukaan ja nappasi kisoista kaksi henkilökohtaista mitalia sekä yhden viestimitalin.

Nyt uuden kauden alkaessa 20-vuotias ruotsalaislupaus näyttää olevan iskussa, ja hän antoi Jällivaarassa melkoisen myrskyvaroituksen kunnostaan. Perjantaina Karlsson kukisti 10 kilometrin vapaan kisassa Charlotte Kallan 6,2 sekunnilla ja Moa Lundgrenin 36,8 sekunnilla.

Lauantain sama matka hiihdettiin perinteisellä, ja tässä kisassa Karlsson oli täysin pitelemätön. Hän otti kisan haltuunsa heti toisella kilometrillä ja voitti toiseksi tulleen Jonna Sundlingin peräti 40 sekunnilla ja myös Kallan jo toistamiseen, tällä kertaa 42,5 sekunnilla.

Mutta Karlssonin mielestä lauantain kisa ei ollut täydellinen. Ei ainakaan hänen äitinsä Mia Karlssonin mukaan, joka toimii tyttärensä suksihuoltajana.

– Pysyn nyt taka-alalla… hän on minulle vihainen. Hänellä oli liian vähän pitoa, joten kun hän tuli tänne ja annoin hänen vaatteensa, hän sanoi “äiti, pyydä anteeksi”, Mia Karlsson kertoi Aftonbladetille.

Frida Karlsson
European Pressphoto Agency EPA

Karlssonin tavoitteet muussa kuin Johaugissa

Karlssonin vauhti etenkin lauantaina kisassa sai kuitenkin monet innostumaan. Hänestä odotetaan nyt tulevalle kaudelle naisten hiihtoa dominoineen Therese Johaugin haastajaa. SVT:n asiantuntija Anders Blomquist oli alun perin ajatellut kisaa Karlssonin ja Kallan väliseksi taistoksi.

– Mutta tänään Karlsson oli omaa luokkaansa. Hän vakuutti eilen, mutta nyt hän oli vieläkin vakuuttavampi, Blomquist äimisteli.

– Hän vain soljuu eteenpäin iloisesti ja täynnä itseluottamusta, totesi SVT:n toinen asiantuntija Johanna Ojala.

Perjantain kisassa yhdeksänneksi ja lauantaina viidenneksi sijoittunut Sveitsin Nadine Fähndrich sanoi Expressenille uskovansa vahvasti Karlssoniin tällä kaudella, kuten myös Karlssonin joukkuekaveri Sundling.

– Frida voi todellakin haastaa Johaugin, Sundling sanoi ja samaa mieltä on Fähndrichkin:

– Uskon, että Frida voi voittaa Johaugin tänä kautena. Hän oli lähellä jo viime kaudella ja nyt hän on noussut vielä yhden pykälän. Se olisi vain hyvä tälle lajille. Tarvitsemme jonkun, joka haastaa Johaugin.

Seefeldissä Karlsson pysyi Johaugin vauhdissa hyvin mukana 10 kilometrin perinteisen kisassa ja hävisi voittokamppailun vain 12 sekunnilla. Vaikka Karlsson on nyt saanut kauteensa lentävän lähdön – kaksi kisaa, kaksi voittoa – on hän kuitenkin itse varovainen ajatellessaan mahdollisuuksiaan norjalaista vastaan.

Maailmancup käynnistyy ensi perjantaina Rukalta sprintillä ja mini-tour jatkuu lauantaina ja sunnuntaina naisten 10 kilometrin kisoilla.

– Teen töitä, että oman kehittymiseni jatkuu. Tiedän, että se kuulostaa tylsältä. Olisi ehkä hauskaa, jos sanoisin jotain muuta. Mutta se motivoi minua, Karlsson kertoi Expressenille ja sanoi, ettei hän keskity miettimään Johaugia.

– Keskityn tekemään oman parhaani ja niihin asioihin, joihin voin vaikuttaa. Sittenhän se nähdään, mihin se riittää.

Lue myös:

Therese Johaugin ylivoima kyllästyttää jo norjalaisiakin – "Kunpa joku päihittäisi hänet"

Uusi norjalaistähti vakuutti Johauginkin, Sundby taapersi kaukana kärjestä: “En ole huolissani”

Niskanen voittoon Suomen cupissa, mutta olympiavoittaja harmitteli tunnetilaansa hiihdon aikana – Pärmäkoski omaa luokkaansa

Ruotsalaishiihdon ykköstykki joutuu sivuun kauden avauksesta – säästelee Rukan maailmancupiin

KooKoo jatkoi huimaa liigasyksyään – Tapparan Bertrand lensi suihkuun

$
0
0

Jääkiekkoliigan syksyn suurin yllättäjä KooKoo vankisti asemaansa kuuden parhaan joukossa kaatamalla sarjakakkosen Tapparan 2–1 kauden ennätysyleisön (5 206) edessä. Ottelua värittivät kovat otteet.

Tapparan Tyler Morley jätti ottelun kesken jouduttuaan Martin Bergerin kovan taklauksen kohteeksi. Avauserän lopulla Tapparan Tuukka Mäntylä otti 2+10 minuuttia päähän kohdistuneesta taklauksesta, mutta vielä lisää oli tulossa. Runsaan 33 minuutin jälkeen toisessa erässä Tapparan Charles Bertrand löi poikittaisella mailalla KooKoon Vilmos Galloa niskaan ja kuittasi 5+20 minuutin rangaistuksen.

Ylivoimaa oli takana reilu minuutti, kun Liigan kaikkien aikojen paras ylivoimamaalintekijä Juha-Pekka Haataja lirutti kouvolalaiset 1–0-johtoon. Kolmannen erän puolivälissä Kim Strömberg lisäsi isäntien johdon kahteen maaliin, mutta Patrik Virta toi tasavajaalla tamperelaiset voittotaisteluun.

– Yhtä pientä lipsumista lukuun ottamatta hieno peli. Paineistettiin kun piti ja puolustettiin keskustaa kun oli tarve. Henrik Haukeland otti tänään kiinni ne kiekot, jotka tarvitsi, KooKoon päävalmentaja Jussi Ahokas tiivisti.

Kärppien voittoputki sai jatkoa

Liigakärki Kärpät otti kymmenennen peräkkäisen voittonsa kukistamalla Ässät 3–1. Veteraanit Lasse Kukkonen ja Mika Pyörälä veivät oululaiset 2–0-johtoon runsaassa kuudessa minuutissa, mutta sen jälkeen maaliketsuppipullo jumiutui yli 40 minuutiksi, kunnes Tylor Spink kavensi 1–2:een. Ässät haki lopussa tasoitusta ilman maalivahtia, ja viimeisellä minuutilla juuri jäähyltä jäälle päässyt Jari Sailio napautti tyhjiin 3–1.

– Joukkueessa on kova halu taistella toisten puolesta. Olimme valmistautuneet tähänkin otteluun erittäin hyvin ja hallitsimme alkua. Ässät laittoi meidät kuitenkin lopussa lujille ja pelasi joukkueena hyvin. Löysimme onneksi taas tavan voittaa, Kärppien avausmaalin tehnyt Kukkonen kertoi.

Julius Vähätalo rusikoi jatkoaikamaalillaan Jukurit 3–2-jatkoaikavoittoon Lukosta, joka meni kolmannen erän alussa 2–1-johtoon Kristian Pospisilin alivoimamaalilla, mutta Patrik Puistola vei pelin jatkoajalle.

Ottelun alkupuolella Lukon Miska Kukkonen näytti taklaavan polvella Jukurien Ville Leskistä, joka ontui pukusuojaan. Kukkonen selvisi tilanteesta ilman rangaistusta.

KalPan Kantola herkutteli hattutempun

KalPan Kai Kantola vastasi illan kaikista kolmesta osumasta, kun kuopiolaiset nappasivat ensimmäisen kotivoittonsa yli kuukauteen. Vierailija Lahden Pelicans nöyrtyi Kuopiossa maalein 3–0, ja KalPan kuuden ottelun mittainen kotitappioiden sarja sai päätöksensä.

Kantolan edellistä hattutemppua saadaan hakea yli kahden vuoden päästä, jolloin voimahyökkääjä osui kolmesti CHL-ottelussa Malmöä vastaan. Paremmalla tuurilla maalisaldo olisi lihonut lauantai-iltana vielä enemmänkin, mutta yksi tolppa ja yksi hylätty maali piti maalisaldon kolmessa.

– Kolme saa riittää tällä kertaa. Se on hyvä, että paikkoja tulee, Kantola naurahti.

Kantolan lisäksi kotijoukkueen suurimpia sankareita oli 29 kertaa torjunut maalivahti Eero Kilpeläinen. Balazs Sebok merkkautti syöttöpisteet kahteen ensimmäiseen maaliin.

– Tasapainoinen 60-minuuttinen meiltä tänään, Kantola iloitsi.

Lue lisää:

HIFK:n voittomaali hämmensi Turussa – "Mielestäni selvä potku"

Risto Dufva Sportin päävalmentajaksi

Sportin uusi päävalmentaja Risto Dufva tietää tehtävänsä haasteellisuuden: "Ei se Narvan marssi kovin nopeasti Jääkärimarssiksi taivu edes Vaasassa"

HIFK:lle ja Nuorille Leijonille takaisku: Anton Lundell viikkoja sivussa

HIFK:n voittomaali hämmensi Turussa – "Mielestäni selvä potku"

$
0
0

Turun Palloseuran kova taistelu HIFK:ta vastaan ei riittänyt pistepussin karttumiseen lauantaina miesten jääkiekkoliigassa. HIFK vei pisteet pääkaupunkiin 2–1-vierasvoitolla. Tappio oli turkulaisille jo kymmenes kotiareenallaan.

– Odotetun tiukka vääntö. Saimme hyvän startin ja pääsimme letkeästi liikkeelle. Päätöserän kärsivällinen pelitapa takasi meille voiton, totesi HIFK:n päävalmentaja Jarno Pikkarainen.

TPS oli ottelun alussa hätää kärsimässä. Kiekko pysyi sitkeästi kotijoukkueen puolustusalueella, ja Sebastian Dyk vei HIFK:n johtoon jo kolmen minuutin pelin jälkeen. TPS kuittasi kuitenkin ennen erän puoliväliä, kun Lauri Pajuniemi tasoitti ottelun. Pajuniemen maali oli kotijoukkueen ensimmäinen laukaus kohti maalia.

Toisessa erässä HIFK käytti ylivoimatilanteen salamannopeasti. Henrik Larssonin jäähyä ehti kulua vain kuusi sekuntia, kun Jere Sallinen ohjasi kiekon maaliin. Maali hyväksyttiin vasta videotarkastuksen jälkeen.

– Mielestäni voittomaali oli selvä potku. Enpä ole ennen nähnyt tuollaista maalia hyväksyttävän, harmitteli TPS:n päävalmentaja Marko Virtanen.

Ilves puolustusvoittoon SaiPasta

Lappeenrannassa kotijoukkue SaiPa koki vuorokauden sisään toisen yhden maalin tappion. Kisapuistossa parempi lauantaina ollut Ilves pelasi kaksi erää sen verran paremmin, että sai 2–1-puolustusvoiton. SaiPan kolmannen erän vahva ote ei vain tuonut tulosta.

Viimeisenä tulppana Ilveksellä oli 19-vuotias Lukas Dostal, joka torjui kaiken. Dostal torjui maalinsa edessä myös siihen tulleet keltapaidat. Ainoan maalinsa tshekki päästi viisi minuuttia ennen loppua Santeri Virtasen onnistuessa.

Ilves aloitti maalinteon ylivoimalla Niko Peltolan laukauksella. Toinen suoraan tullut veto meni Niclas Westerholmin taakse nopeasta vastahyökkäyksestä Lassi Thomsonin vedolla. Molemmissa oli syöttäjänä Robert Leino.

– Nämä pisteet eivät tulleet helpolla. Ne tulivat tiukalla puolustamisella ja maalivahtipelillä, tiivisti Leino iltaa.

– Tämä oli sellainen maalivahtien peli. Dostal oli hyvä, mutta meillä on kolme hyvää maalivahtia. Dostal oli tänään pelaava maalivahti, totesi voittoon tyytyväinen Ilveksen valmentaja Jouko Myrrä.

Dostal torjui 27 kertaa, kolmannessa erässä 16. SaiPa teki töitä varsinkin kolmannessa erässä urakkavauhdilla, mutta jäi vaille tulosta.

– Meillä tehtiin paljon hyviä asioita ja nytkin oli kaksi erää hyvää pelaamista. Joukkuetta on syytä kehua maalin tappiosta huolimatta, SaiPan valmentaja Tero Lehterä sanoi.

Lue lisää:

KooKoo jatkoi huimaa liigasyksyään – Tapparan Bertrand lensi suihkuun

Risto Dufva Sportin päävalmentajaksi

Sportin uusi päävalmentaja Risto Dufva tietää tehtävänsä haasteellisuuden: "Ei se Narvan marssi kovin nopeasti Jääkärimarssiksi taivu edes Vaasassa"


Manchester City kaatoi Chelsean Valioliigan kärkitaistossa

$
0
0

Kotijoukkue Manchester City kukisti jalkapallon Englannin Valioliigan iltaottelussa Chelsean 2–1 ja nousi sarjataulukossa kolmanneksi. Chelsea putosi kolmossijalta nelospaikalle.

Ottelun avausmaali nähtiin 21. minuutilla, kun Chelsean Mateo Kovacic antoi komean pystysyötön ja N'Golo Kante viimeisteli.

City tuli vielä avausjaksolla tasoihin ja meni ohi. Kevin De Bruyne laukoi 29. minuutilla, pallo muutti Chelsean Kurt Zoumasta suuntaa ja meni maaliin. Puoliajan lopussa Riyad Mahrez tykitti Cityn johtoon.

Aivan ottelun lopussa Cityn Raheem Sterling laukoi pallon maaliin, mutta osuma hylättiin videotarkistuksen jälkeen niukkaakin niukempana paitsiona.

Citylle huolta tuo, että Sergio Agüero ja Rodri tulivat ilmeisesti loukkaantumisten takia vaihtoon.

Edellisessä pelissään Liverpoolille hävinnyt City palasi samalla voittokantaan. Chelsean kuuden liigaottelun voittoputki sen sijaan katkesi.

Cityn ero kärjessä olevaan Liverpooliin on yhdeksän pistettä. Toisena on Leicester, joka on pisteen Cityä edellä. Chelsea on jäänyt manchesteriläisryhmästä kaksi pistettä.

Lue lisää:

Teemu Pukki syötti voittomaalin – Norwichin pitkä piina päättyi

Jose Mourinhon komentoon siirtynyt Tottenham voittoon maalijuhlissa

Teemu Pukki syötti voittomaalin – Norwichin pitkä piina päättyi

$
0
0

Teemu Pukki oli mainiossa pelivireessä, kun Norwich juhli 2–0-vierasvoittoa Evertonista jalkapallon Englannin Valioliigassa. Pukki tarjoili maukkaan syötön Norwichin 1–0-maaliin, jonka viimeisteli Todd Cantwell.

Cantwell pääsi Pukin syötöstä läpiajoon ja upotti pallon verkkoon 54. minuutilla. Lisäajalla Pukki tuli vaihtoon, ja Dennis Srbeny juoksi kentälle. Lähes heti perään Evertonin Gylfi Sigurdsson hölmöili pallon Srbenylle, joka viimeisteli ottelun loppunumerot.

EM-karsinnoissa peräti kymmenen osumaa Suomelle tehneen Pukin maalittomien otteluiden putki venähti Valioliigassa kahdeksaan. Pukki on osunut edellisen kerran liigassa maalitolppien väliin 14. syyskuuta pelatussa Manchester City -ottelussa.

Evertonia vastaan suomalaishyökkääjä pelasi pirteästi ja teki järjestään järkeviä ratkaisuja. Pukki tosin pääsi melko vähän palloon.

– Ei ehkä maailman paras ottelu itseltäni, kun maajoukkuepelit (Huuhkajien EM-karsinnat) painoivat vielä jaloissani. En oikein saanut paikkoja, Pukki sanoi Viasatin haastattelussa.

Kauden ensimmäinen vierasvoitto oli suuri helpotus Pukille ja Norwichille. Norwich katkaisi seitsemän taistoa kestäneen voitottomien otteluiden putkensa ja nousi pois Englannin Valioliigan jumbosijalta.

– Todella iso juttu meille (Norwichille). Edellisestä voitostamme oli pitkä aika. Saamme tästä itseluottamusta eikä ole enää niin isoa painetta voitosta, Pukki mietti.

Päivitetty kello 20.18: Teemu Pukin kommentit Viasatille täydennetty uutiseen.

Lue lisää:

Manchester City kaatoi Chelsean Valioliigan kärkitaistossa

Jose Mourinhon komentoon siirtynyt Tottenham voittoon maalijuhlissa

Veikkausliigan pelaajien suosikkituomari vihaa filmaamista ja pyrkii pitämään tunteet pelissä – "Tämä homma on pitkälti ihmistuntemusta"

$
0
0

Jalkapallotuomari Mohammad Al-Emara on viheltänyt kaksi kautta Veikkausliigassa. Molempina vuosina hänet on valittu sarjan parhaaksi erotuomariksi. Tuorein tunnustus tuli torstaina Palloliiton ja Veikkausliigan Captain's Ball -gaalassa.

Vielä upeamman Al-Emaran kahdesta perättäisestä valinnasta tekee se, että parhaasta tuomarista äänestävät liigapelaajat.

– Omasta mielestänikin kausi meni hyvin, joten jotenkin osasin odottaa tunnustusta, Al-Emara kertoi Yle Urheilulle tuoreeltaan palkitsemisen jälkeen.

Al-Emara, 27, suoritti erotuomareiden peruskurssin vuonna 2012, joten nousu kansalliselle huipulle on ollut nopea. Miksi hän on pelaajien suuressa suosiossa?

– Osaan olla taustalla tai nousta esiin silloin kun tarvitsee. Tietysti pitää olla avoin ja rauhallinen sekä kommunikoida pelaajien kanssa. Sillä on päässyt pitkälle, Al-Emara miettii.

Pelaajaurallaan A-nuorten Suomen mestaruuden Interin paidassa voittanut Al-Emara on kertonut olleensa pelaajana varsinainen kauhukakara tuomareille.

– Asiat, jotka ärsyttivät pelaajana, ovat syvällä tuolla mielessä. En tee ainakaan niitä samoja asioita provosoidakseni pelaajia. Se on auttanut paljon.

Kahden vuoden iässä Suomeen muuttanut Al-Emara myöntää, että jokaisesta Veikkausliigan joukkueesta löytyy tuomareiden kannalta hankalia pelaajia. Kuten rauhallisen tuomarin luonteeseen hyvin sopii, nimiä hän ei suostu paljastamaan.

Yksi ominaisuus pelaajissa kuitenkin ärsyttää erityisesti.

– Filmaaminen ärsyttää yli kaiken. Voin myöntää, että itsekin pelaajana harrastin samaa, mutta nyt tuomarina se ärsyttää tietyissä pelaajissa todella paljon. Filmaaminen on ainoa asia jalkapallokentällä, mikä saa minut vihaiseksi, Al-Emara toteaa.

Mohammad Al-Emara
Mohammad Al-Emara näytti FC Lahden Josulle keltaista korttia ottelussa FC Honkaa vastaan.AOP

Kansainvälisille kentille?

Veikkausliigan päättynyt kausi oli yksi värikkäimmistä pitkään aikaan. Panokset pysyivät tapissa viimeisille kierroksilla asti, mikä ilahdutti myös Al-Emaraa. Kauden mieleenpainuvimmaksi otteluksi jäi europelipaikan karsintaturnauksen ottelu IFK Mariehamnin ja HIFK:n välillä.

– Isot panokset ja kenttä oli huonossa kunnossa. Siitä ottelusta jäi fiilis, että onnistuin pitämään tunteet pelissä. Se on sairaan makea juttu fiilistellä jälkeenpäin, Al-Emara muistelee.

Al-Emaran mielestä otteluiden panosten täytyy näkyä myös tuomarin toiminnassa.

– Pitää tulla pelaajien kanssa samalle tasolle, panokset pitää aistia. Tämä homma on pitkälti myös ihmistuntemusta. Totta kai paineet pitää ottaa huomioon kun tiedetään, miten ne vaikuttavat ihmisiin.

Suomalaiset jalkapallotuomarit ovat olleet viime aikoina nosteessa kansainvälisesti. Mattias Gestranius vihelsi vuosi sitten ensimmäisenä suomalaisena Mestarien liigassa 23 vuoteen. Hiljattain Gestranius pääsi tositoimiin legendaarisella Old Traffordilla, kun Manchester United kaatoi Eurooppa-liigassa serbialaisen Partizanin.

Seuraava kansainvälisen läpimurron tekevä suomalaistuomari voi hyvinkin olla Mohammad Al-Emara.

– Olen todistanut Suomen kentillä, että olen valmis. Olen valmis kansainväliseksi tuomariksi, itsestäni se ei enää ole kiinni, Al-Emara sanoo itsevarmasti.

Pelaajilla suurin haave liittyy yleensä MM-kisoihin. Sama pätee myös tuomareihin ainakin Al-Emaran kohdalla. Vastaus kysymykseen suurimmasta unelmasta tuomarina tulee kuin apteekin hyllyltä.

– MM-finaali.

Lue myös:

Entinen kuumakalle nousi nopeasti erotuomareiden eliittiin – "Vaikeasta pelaajasta voi tulla hyvä tuomari"

Wilder jatkaa voittamattomana – "King Kong" kanveesiin 7. erässä

$
0
0

Deontay Wilder pudotti kuubalaishaastaja Luis Ortizin 7. erässä, kun ammattilaisnyrkkeilyn WBC-liiton tittelistä oteltiin Las Vegasissa sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa. Wilder, 34, jatkaa voittamattomana (42 voittoa, yksi ratkaisematon, 41 tyrmäystä) ja ottelee seuraavaksi helmikuussa Tyson Furya vastaan matkallaan kohti raskaan sarjan tittelien yhdistämistä.

Lempinimellä "King Kong" tunnettu Ortiz, 40, pyrki ensimmäiseksi kuubalaiseksi raskaan sarjan mestariksi. Hän pitikin Wilderin hyvin aisoissa, kunnes "Pronssinen pommittaja" Wilder päätti ottelun 7. erän tyrmäyksellä.

Wilderille voitto oli jo kymmenes peräkkäinen WBC-tittelipuolustus. Hän on pitänyt WBC-mestaruutta hallussaan tammikuusta 2015 lähtien. Raskaan sarjan kautta aikain suurin eli Muhammad Ali ylsi kymmeneen peräkkäiseen mestaruuspuolustukseen vuosina 1974–78.

Lue myös:

Potkonen, Elo ja Laine iskivät Tammer-turnauksen finaaleihin

Nyrkkeilyn olympiavoittaja pelkää näkönsä puolesta: lopettaa uransa 37-vuotiaana

Kolme nyrkkeilijää on kuollut alle puolessa vuodessa kehässä saatuun vammaan – "Jos haluttaisiin muutosta, niin pitäisi tehdä selkeitä sääntöuudistuksia"

Puhveli kolmospesällä ja poliisisaattue joka treenimatkalla – suomalainen pesäpallovalmentaja on törmännyt Nepalissa ja Bangladeshissa uskomattomiin tilanteisiin

$
0
0

– Aiemmin täällä käynyt Antikaisen “Upi” (Juha) antoi lähtiessä hyvän vinkin, joka on osoittautunut todeksi: et ole koskaan yli viiden minuutin päässä siitä, että pitäisi olla jossain puku päällä.

Mikko Pirhosen tarinoita kuunnellessa suupielet vetäytyvät väkisinkin lähelle korvia. Entinen Superpesis-pelaaja ja pitkän linjan valmentaja lähti syyskuussa matkalle kohti tuntematonta, kun hän tarttui Nepalin pesäpallomaajoukkueen ruoriin.

Joukkue kokoontui Kathmandussa, ja harjoitusleiri järjestettiin Nepalin itäosassa pienessä, 1200 asukkaan kylässä eristyksissä muusta elämästä. 1200 asukasta on alle puolet Vimpelistä, joten tekemistä ei liiemmin ollut.

– Treenasimme kahdesti päivässä ja söimme kolmesti. Joukkue majoittui yhdessä tilassa ja minulla oli perhemajoitus sekä oma talo. Tutustuimme hyvin pelaajien kanssa, sillä eipä kylällä juuri muuta tekemistä ollut kuin lyödä korttia ja viettää aikaa.

– Meikäläinen totta kai pyydettiin jokaiseen taloon ja kylään kertomaan pesiksestä sekä Suomesta, Pirhonen muistelee Yle Urheilulle puhelimitse Bangladeshin pääkaupungista Dhakasta.

Miten Pirhonen oikein sitten päätyi Aasiaan? Ylempänä mainittu Juha Antikainen oli pitkään mukana Manse PP:n toiminnassa, ja nyttemmin hän vaikuttaa edelleen Pesäpalloliitossa. Antikaisen kontaktit Aasiaan ovat kunnossa, hän kysyi kiinnostusta ja viime kaudella Manse PP:n Superpesikseen nostaneen joukkueen kakkospelinjohtajana toiminut Pirhonen, 38, vastasi kyllä tietämättä, mihin oikeastaan oli lähdössä ja oliko se edes käytännössä mahdollista.

– Tarkoitus oli lähteä jo viime vuodenvaihteessa, ja haimme valtionrahoitusta, jotta olisin voinut liikkua Aasiassa pesäpallon suurlähettiläänä kolmen kuukauden ajan. Viimeisessä vaiheessa hanke kuivui kasaan, mutta loppukesästä “Upin” kautta avautui mahdollisuus lähteä Nepaliin valmistamaan joukkuetta maailmancupiin.

– Nuoruudessani tällainen olisi tuntunut täydeltä utopialta, mutta täällä sitä ollaan oltu.

Nuori Nepal

Ensi viikolla Intian Punessa alkavaan, järjestyksessään kymmenenteen pesäpallon maailmancupiin syksyn ajan valmistautunut Nepalin maajoukkue koostuu nuorista pelaajista, ja joukkueessa on vain yksi yli 20-vuotias.

Lähtökohdat olivat monien kohdalla melko heikot, vaikka mailapelikulttuuria maasta löytyykin.

– He ovat käytännössä B-juniori-ikäisiä, ja heidän kanssaan lähdettiin katsomaan, mitä osataan ja mitä ei osata. He osoittautuivat motivoituneeksi ja fiksuksi ryhmäksi, ja urheilullisesti he saivat sen vajaan parin kuukauden aikana juonen päästä kiinni. Olen aidosti tosi ylpeä siitä, mitä saimme siellä aikaan.

Mikko Pirhonen Nepalissa.
Yhteiskuvat ovat olleet haluttuja. Vaalea suomalainen pesäpallon opettaja on ollut eksoottinen näky.Mikko Pirhonen

Pesäpallo on levinnyt Suomesta Intiaan ja lähimaihin esimerkiksi Youtuben kautta. Pirhosen mukaan ulkopeliin paikallisilla on hyvät edellytykset.

– Sellainen peruspelikäsitys on hyvä, ja he ymmärtävät, mitä pallopeleissä pitää ylipäätään tehdä. Aika vahvasti se on silti ulkopelijoukkue, sillä lyöntivoima on heikko ja yleinen fysiikka pelaajilla on myös heikkoa.

– Itse olin tällaisena 38-vuotiaana ylipainoisena valmentajana keskivertoa paremmassa kunnossa, jos vaikka tehtiin jotain lämmittelyjä ja muita. Isolla osalla on ongelmia lihaskunnon kanssa esimerkiksi.

Liikaharjoittelua

Kuten odotettua, myös ongelmia ilmeni. Pesäpalloa on vaikeaa pelata, jos ei ole kunnollisia varusteita.

– Rahoituksen ja välineiden kanssa oli ongelmia. Välineiden määrä ja laatu oli järkyttävän heikko, ja jopa sille ryhmälle oli haasteita järjestää harjoituksia. Onneksi sain vietyä mukanani esimerkiksi miesten palloja jonkin verran. Pesiksen mahdollinen kasvukin näillä seuduilla kulminoituu siihen, miten välineitä saadaan.

– Mailat maksavat sen verran, että ne tuntuvat jo suomalaisenkin lompakossa. Jos tuotantoa saadaan Aasiaan, se voi vaikuttaa. Intiassahan yritetään valmistaa jo välineitä, ja räpylät ovat jo jonkinlaisia. Mailojahan he eivät ole osanneet tehdä alkuunkaan.

Paikallisten ymmärrys pesäpalloharjoittelusta oli myös sangen kummallinen suomalaiseen makuun.

– Ohjelma ja aikataulu, mikä harjoitusleirille oli luotu, oli hämmentävä. Käytännössä kolmen ihmisen muodostaman liiton puolelta odotettiin ja edellytettiin, että harjoittelua on seitsemän tuntia joka päivä ilman lepopäiviä. He sanoivat, että jos jätkiltä loppuu virta, se johtuu siitä, että asenne ei ole riittävä. Itselläni on vähän erilainen ajatusmalli näin valmentajan näkökulmasta, Pirhonen hymähtää.

– Muutin harjoitussuunnitelmaa aika radikaalisti, sillä poikien kropat kipeytyivät lajiharjoittelussa ja alkoi syntyä esimerkiksi heittokäden vammoja. Pääsimme kuitenkin vähän eteenpäin siinä.

Mikko Pirhonen otettiin lämmöllä vastaan Nepalissa.
Pirhonen sai vilpitöntä kiitosta työstään Nepalissa.Mikko Pirhonen

Dhakan poliisit

Pirhosen siirryttyä Nepalista Bangladeshiin lokakuun lopulla tilanne muuttui merkittävästi. Dhakassa pesäpalloa pelaavat lähinnä vain poliisit, jotka saavat käyttää työaikaansa erilaisten mailapelien, kuten kriketin, baseballin, softballin ja pesäpallon pelaamiseen. Viime viikot Pirhonen on valmentanut nuorten sijaan aikuisia.

– Bangladeshissä keski-ikä on 25:n molemmin puolin, ja he ovat poliiseja hyvässä fyysisessä kunnossa. Maa on Aasian puolustava mestari ja todennäköisesti ainakin fyysisiltä ominaisuuksilta kovin näistä tämän alueen maista. Taktisilta ominaisuuksilta joukkue on tosin ihan nolla.

– Koko maan pesisprojekti perustuu näihin poliisitaustoihin. Poliiseilla ei hommat niin sanotusti paina. Heitä on ihan hemmetisti, mutta ei heillä mitään tekemistä vaikuta olevan, Pirhonen nauraa.

Tästä videosta voi katsoa, miltä Dhakan kentillä meno on näyttänyt.

Joensuulaislähtöinen Pirhonen valmentaa maailmancupissa Nepalia, ja hän odottaa pelejä mielenkiinnolla.

– Bangladeshissa ollaan fysiikassa edellä, mutta saimme tietynlaisissa laboratorio-olosuhteissa Nepalissa luotua ulkopelikuviot sellaisiksi, joita opetetaan pikkujunnuille Suomessa. On jännä nähdä, miten paljon kurotaan eroa muihin kiinni sillä, että on harjoiteltu etenemistä ja vaikka näpyjen käyttämistä.

Koska Pirhonen on tekemisissä poliisien kanssa päivittäin, se on näkynyt myös hänen kohtelussaan. Kookas ja vaalea suomalaisvalmentaja on arvostettu henkilö Dhakassa.

– Minulla on kaksi pelaajaa tästä joukkueesta, joiden tehtävä on ollut turvata turvallisuuteni. Sen verran sain puhuttua, että he eivät tässä hotellin ovella odota koko aikaa. Piti käydä keskustelu, että saanko liikkua missään ilman henkivartijoitani, jotka eivät taida muuta tehdäkään.

– Hyväähän he tarkoittavat, mutta ei täällä nähdäkseni mitään turvallisuusuhkaa ole. Dhakan alue tosin on tietenkin tosi karu, ja täällä näkee ihmiselämän ihan koko kirjon.

Voimakkaasti viime vuosikymmenten aikana kasvaneella Suur-Dhakan alueella asuu arvioiden mukaan jo yli 20 miljoonaa asukasta, ja kaupunki on yksi maailman tiheimmin asutuista. Jokaisella neliökilometrillä asuu yli 23 000 ihmistä, joten liikkuminen paikasta toiseen on työlästä. Myös siihen on saatu apua poliiseilta.

– Tämä on aivan täyttä kaaosta, jos yrität mennä johonkin. Kaikki ajoneuvot painavat täällä teillä, kun ei ole mitään raitiovaunuja, metroja tai junia. Hotellini on järjestetty aika läheltä poliisien keskusta, jossa harjoitellaan, mutta minulla on treeneihin ja takaisin moottoripyöräpoliisin kuljetus, koska muuten siihen menisi aikaa millä tahansa kulkupelillä. Kävellen pääsisi nopeammin. Jos jämähtää ruuhkaan, siinä sitä sitten ollaan.

Pesäpalloa Nepalissa.
Pesäpallo-olosuhteet Nepalissa ovat alkeelliset, mutta paikallisten into oppia on korkealla tasolla.Mikko Pirhonen

Puhveleita ja kansallislauluja

Elämä Nepalissa ja Bangladeshissa on ollut ymmärrettävästi aika erilaista kuin Suomessa, ja tarinoita riittää niin pesäpallokentältä kuin sen ulkopuoleltakin. Pesäpallokenttäkin on vähän lavea termi, sillä aivan aluksi pelikäyttöön tarjotulta kentältä piti häätää moottoripyöräilijät sekä täyttää keskellä kenttää oleva kuoppa.

Pirhonen nostaa esiin monien joukosta muutaman koomisen hetken.

– Eihän täällä muuta olekaan kuin yllättäviä tapahtumia, kun mitään ei kerrota etukäteen. Nepalissa saatettiin koputtaa oveen kesken päiväunien ja kertoa, että viereisen kaupunginjohtaja haluaa tavata. Kun kysyin, paljonko on aikaa, he sanoivat, että auto odottaa pihalla. Siitä sitten taas palomiehenä puku päälle välittömästi ja kertomaan, millaista Suomessa on.

– Nepalissa kentän laidoilla laidunsi eläimiä, ja joukkueen pojat siirteli puhveleita sinne ja sieltä pois. Kerran ykköstilanteessa puhveli ei suostunut jäämään sivuun, ja se jäi kentälle tekemään maskia kolmosvahdille. On tosi vaikeaa tehdä mitään, kun 600-kiloinen sarvieläin on sitä mieltä, että tämä on hänen paikkansa. Kun kenttääkään ei voitu siirtää, se oli sellainen tilanne, mihin ei ollut aiemmin törmännyt pesäpallon parissa.

Bangladeshin puolella Pirhonen kertoo joutuneensa hikisissä kuntosalivaatteissa koko maan urheilupäällikön ja paikallisen poliisijohtajan kanssa yllättävään palaveriin. Kansallislaulut ovat myös aiheuttaneet ongelmia.

– Olen miettinyt, että täytyy varmaan pakata puku mukaan salillekin, kun ei koskaan tiedä, mitä tapahtuu.

– Kansallislaulu saattaa rävähtää soimaan missä tahansa, ja silloin aktiviteetit pysähtyvät. Nepalissa teimme intervallijuoksuharjoitusta, ja olimme happo-osassa juoksuttamassa jätkiä, kun jostain alkoi kuulua laulua. Kaikki pysähtyivät kuin seinään, ja totesin vain, että nämä treenit olivat tässä, Pirhonen päivittelee.

Mikko Pirhonen Bangladeshissa poliisijohtajan kanssa.
Bangladeshissa virkavalta on pitänyt Pirhosesta hyvää huolta. Kuvassa maan urheilu- ja kulttuuriasioista vastaava poliisijohtaja.Mikko Pirhonen

Suomelle taas kultaa?

Pesäpallon maailmancup pelataan kymmenettä kertaa, ja nyt myös Intia pääsee isäntämaiden joukkoon. Suomessa on pelattu vuosina 1992, 1997, 2009 ja 2017, Australiassa 2000 ja 2012, Ruotsissa 2003, Saksassa 2006 ja Sveitsissä 2015.

Suomi on voittanut turnauksen joka kerralla.

26.–30.11. tiistaista lauantaihin pelattavaan maailmancupiin osallistuu tällä kertaa pelaajia seitsemästä maasta, ja miesten sarjan lisäksi pelataan myös naisten sarjaa sekä sekapelejä.

– Mukana on täydet joukkueet Intiasta, Suomesta ja Bangladeshista. Sveitsistä on miesten joukkue sekä sekajoukkue. Nepalista on miesten joukkue. Näiden lisäksi on pelaajia Australiasta sekä Ruotsista. Intia pelaa muutamallakin eri joukkueella, paikan päältä Intiasta tavoitettu Pesäpalloliiton markkinointijohtaja Jussi Pyysalo kertoo.

Suomen joukkueet koottiin avoimella ilmoittautumisella, ja pelaajat ovat jälleen pääasiassa harrastelijoita, eli entisiä tai nykyisiä alasarjapelaajia. Tuttujakin nimiä on, sillä Intiassa nähdään muun muassa seitsenkertainen Suomen mestari Kari Hakkarainen ja uransa 2018 Manse PP:n paidassa päättänyt Mira Kolehmainen. Viime vuonna vuoden naispelaajaksi valittu ja Kirittärissä viime vuosina mestaruuksia napsinut Virpi Hukka on myös mukana, mutta hän ei ole pelikunnossa.

– Siinä pelataan aikapelejä junnuleirityylillä, eli tunti ja tasoittava vuoro. Ennen pudotuspelejä kaikki pelaavat kaikkia vastaan, ja sitten pelataan pudotuspelit, Pirhonen sanoo.

– Kauniisti voi ilmaista, että Suomi on totta kai taas ennakkosuosikki. Täällä näille pelaajille on esimerkiksi ollut todella vaikeaa ymmärtää, mikä on ajolähtö ja miksi silloin kaikkien täytyy juosta, jos viimeisellä lyönnillä tulee huti. Sitä asiaa käytiin läpi vartin verran. En näe mitenkään, miten Suomi voisi hävitä pelejä, mutta katsotaan nyt, miten nämä pelit menevät.

Pesäpallovalmentaja Mikko Pirhonen Bangladeshissa.
Pirhonen Bangladeshin joukkueen virallisessa asussa.Mikko Pirhonen.

Jussi Pyysalo kertoo, että paikan päällä on tarkoitus perustaa lajille myös maailmanliitto, jolla virallistetaan kansainvälistä toimintaa.

– Tarkoitus on pitää Aasian liittojen sekä sveitsiläisten kanssa "Pesäpallo World Associationin" perustamiskokous. Yritämme saada kokoukseen etänä mukaan myös Haitille perustetun pesäpalloliiton edustajia.

Pirhosen mukaan lajin juurruttaminen kiinteäksi osaksi Aasian mailapelikulttuuria vaatisi paljon lisäresursseja.

– Toistaiseksi tämä on aika pienen piirin juttu. Kasvuahan voisi tulla siitä, että saisi järjestettyä sen verran rahoitusta, jolla olisi mahdollista kouluttaa täällä paikan päällä tuomareita ja valmentajia. Olisi tärkeää saada lapset pelaamaan lajia ja oppimaan perusasiat jo nuorena.

– En oleta, että laji menee täällä taivaisiin, mutta mailapelipotentiaalia on. Se perinne esimerkiksi kriketin ja osittain baseballin kautta on niin vahva, että sivutuotteena pesäpallokin voi kasvaa. Se vaatii kuitenkin niitä välineitä.

Miehen omat suunnitelmat ovat vielä auki. Paluulippua Suomeen ei ole, eikä paikallisten silmissä suureen arvoon nousseella lajigurulla ole kiirettä kotiin. Ensi kaudestakaan ei ole sopimusta Suomessa vielä kenenkään kanssa.

– Maailmancupin jälkeen jään Intiaan, pidän pienen loman ja olen siellä sitten niin pitkään kuin heillä on tarjota jotain järkevää. Joitain yksittäisiä leirejä ja valmennusta he haluavat tietyissä kaupungeissa.

– Kisojen aikana käydään keskustelua, olisiko Sri Lankassa mahdollista myös käydä, sillä siellä olisi ilmeisesti myös kiinnostusta. Katsotaan, miten pitkään viihdytään.

_Mikko Pirhosen pesäpalloelämää Aasiassa voi seurata muun muassa Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa tai Soundcloudin podcasteissa._

Suomen kokoonpano maailmancupissa (miehet, naiset ja sekajoukkue):

Onur Alakas

Tuomas Hautala

Timo Makkonen

Vesa Jaakonaho

Saku Hakkarainen

Kari Hakkarainen

Tommi Riikonen

Hannes Pöllänen

Kari Löytökorpi

Harri Tegelberg

Jussi Pyysalo

Juha Antikainen

Eeva Kettunen

Martti Holma

Tiia Leminen

Niina Lämsä

Miina Leminen

Mira Kolehmainen

Will Critchley

Marianne Timgren

Paula Seppälä

Mari Timgren

Salla Tapaninen

Korjattu 24.11.2019 kello 13.14 Jussi Pyysalon titteli Superpesiksen toimitusjohtajasta Pesäpalloliiton markkinointijohtajaksi.

Lue myös:

Intia on uusi pesäpallon mahtimaa – isännöi seuraavaa pesiksen World Cupia 2019

Sotkamossa pelataan taas pesäpalloa vuorokauden ympäri – viime vuonna 24 tunnin aikana kertyi 35 000 lyöntiä

Joonas Eirola oli neljä vuotta poissa pesiskentiltä, mutta nousijajoukkue Manse PP:n tarjoukseen oli pakko tarttua – taukovuosina etukentän teräsmies on pitänyt kuntoa yllä triathlon-harjoittelulla

Artturi Lehkosella upea ilta – suomalaispelaajat näkyvästi esillä NHL:ssä

$
0
0

Montreal Canadiensin Artturi Lehkonen urakoi peräti kaksi maalia ja yhden syöttöpisteen kotiyleisön edessä New York Rangersia vastaan. Lehkosen uurastus ei kuitenkaan lopulta riittänyt viemään joukkuetta voittoon, vaan vieras vei maalintäyteisen ottelun maalein 6–5.

Kyseessä oli Lehkosen ensimmäinen kolmen tehopisteen ottelu sitten tulokaskauden 2016–17. Lehkosella on nyt kasassa tämän kauden 23 pelistä tehot 5+6=11.

Lehkonen kirjautti syöttöpisteen joukkueensa avausmaalista. Suomalaishyökkääjä kartutti pistetiliään entisestään ensimmäisessä erässä, kun hän vei maalillaan joukkueensa 2–0-johtoon. Syöttäjäksi onnistumiseen kirjattiin Joel Armia.

Kotijoukkue oli toiseen erään siirryttäessä vahvassa 3–0-johtoasemassa, mutta se ei hidastanut newyorkilaishaastajaa, joka takoi sekä toisessa että kolmannessa erässä kolme maalia.

Lehkonen onnistui vielä ottelun päätöserässä maalinteossa. Sen sijaan New York Rangersin Kaapo Kakko jäi pisteittä.

Määtälle avausmaali Chicagon paidassa, Hintzillä hieno paluu

Dallas Starsin Roope Hintz ja Chicago Blackhawksin Olli Määttä onnistuivat molemmat maalinteossa, kun suomalaispelaajien joukkueet kohtasivat Dallsissa.

Alavartalovamman takia kahdeksan peliä sivussa ollut Hintz teki ottelun avausmaalin, kun hän vei Dallasin 1–0-johtoon. Hintz ohajasi John Klingbergin viivavedon sisään. Maali oli Hintzille jo kauden kymmenes.

Hyökkäykseen mukaan noussut Määttä teki uransa ensimmäisen maalin Chicagon paidassa, kun hän tasoitti pelin 1–1:een. Suomalaispuolustajan osuman alusti Alex DeBrincat.

Dallas voitti ottelun lopulta voittomaalikisassa 2–1.

Klikkaa jutun kuvaa ja katso Lehkosen, Hintzin ja Määtän osumat.

Kapanen ja Granlund tuulettivat

Maalinteossa Lehkosen, Hintzin ja Määtän lisäksi onnistuivat lauantain kierroksella myös Edmonton Oilersin Markus Granlund ja Toronto Maple Leafsin Kasperi Kapanen.

Kapanen teki kauden seitsemännen maalinsa, kun hän karkasi läpiajoon ja vei Toronton 4–1-johtoon vieraspelissä Coloradoa vastaan. Kapasen maalin näet oheisesta twiitistä.

Toronto voitti Coloradon lopulta maalein 5–3. Avalanchen Joonas Donskoi kirjasi ottelusta yhden syöttöpisteen.

Markus Granlund teki joukkueensa 3–2-voittomaalin, kun Oilers haki 4–2-voiton Vegasista. Maali oli Granlundille kauden toinen.

Antti Raanta torjui minkä ehti

Arizona Coyotesin Antti Raanta torjui joukkueelleen vierasvoiton Los Angeles Kingsistä . Arizona voitti ottelun lukemin 3–2.

Raanta torjui Coyotesin maalilla peräti 43/45 kertaa. Hänet valittiin pelin jälkeen ottelun parhaaksi pelaajaksi.

– Muutamassa torjunnassa tarvittiin hieman onnea, ja sitä onnea meillä oli tänään, Raanta sanoi NHL.comin haastattelussa.

Arizona meni ensimmäisessä erässä johtoon Phil Kesselin ylivoimamaalilla. Kotijoukkue Los Angeles tasoitti toisen erän alussa, mutta Arizona siirtyi erän lopulla taas johtoon, eikä enää päästänyt isäntiä tasoihin. Los Angelesin peli oli häviöstä huolimatta energisempää. Joukkue onnistui laukomaan kohti Raannan maalia 45 kertaa, kun Arizonan saldo jäi 19:ään.

Viimeksi alkuviikolla Arizona otti voiton Los Angelesista, kun Raanta onnistui torjumaan kauden ensimmäisen nollapelinsä.

Los Angeles pitää länsilohkon perää, kun taas Arizona on mukana lohkon kärkikahinoissa.

Rask torjui voiton Bostonille

Carolina Hurricanesin ja Florida Panthersin kohtaamisessa suomalaishyökkääjä Teuvo Teräväinen kirjautti kolme syöttöpistettä. Carolina voitti kotiyleisön edessä 4–2. Myös Sebastian Aho sai ottelusta yhden syöttöpisteen.

Peli alkoi tasaisesti ja molemmat joukkueet onnistuivat maalinteossa kahteen kertaan ensimmäisessä erässä. Floridan tahti kuitenkin hyytyi, eikä se saanut maalihanoja auki enää myöhemmin pelissä. Floridan Alexander Barkov uurasti kentällä 19 ja puoli minuuttia, mutta jäi tällä kertaa pisteittä.

Boston Bruinsin Tuukka Rask onnistui torjumaan kotijoukkueelle 5–4-voiton Minnesota Wildistä jatkoajalle venyneessä pelissä. Rask torjui Bostonin maalilla 32/36 kertaa.

NHL-kierroksen tulokset:

Washington - Vancouver vl 1–2

Philadelphia - Calgary vl 2–3

Los Angeles - Arizona 2–3
ARI: Raanta 43/45 torj.

Boston - Minnesota ja 5-4
BOS: Rask 32/36 torj.

Montreal - NY Rangers 5–6
MTL: Lehkonen 2+1
MTL: Armia 0+1

Winnipeg - Columbus 4–3

Colorado - Toronto 3–5
COL: Donskoi 0+1
TOR: Kapanen 1+0

Carolina - Florida 4–2
CAR: Teräväinen 0+3
CAR: Aho 0+1

New Jersey - Detroit 5–1
NJD: Vatanen 0+1

Tampa Bay - Anaheim 6–2

Dallas - Chicago vl 2–1
DAL: Hintz 1+0
CHI: Määttä 1+0

St. Louis - Nashville 2–4
NSH: Granlund 0+1
NSH: Saros 24/26 torj.

Vegas - Edmonton 2–4
EDM: Granlund 1+0

San Jose - NY Islanders ja 2–1

Lue myös:

Kommentti: Eeli Tolvanen ei onnistu edes AHL:ssä siinä, mihin Nashville hänet hankki – olisiko hyökkääjän aika seurata muiden nuorten esimerkkiä ja hakea vauhtia Euroopasta?

Mikko Rantanen palasi harjoituksiin

Vatanen ottelun ahkerin laukoja, Kakon pisteputki poikki

Kohulausuntoja antanut FIS:n pitkäaikainen puheenjohtaja siirtyy syrjään ensi vuonna

$
0
0

Sveitsiläinen Gian-Franco Kasper astuu sivuun Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n puheenjohtajan paikalta ensi vuonna. Kasper, 75, kertoi viikonloppuna, että hän luopuu tehtävästään ensi vuoden toukokuussa, jolloin Thaimaassa järjestetään FIS:n kongressi.

Kasper on johtanut FIS:ä vuodesta 1998. Aiemmin Kasper toimi liitossa pääsihteerinä vuodesta 1975. Kasper on myös Kansainvälisen olympiakomitean KOK:n jäsen.

Kasper on herättänyt urheilumaailmassa kohua lausunnoillaan. Viime helmikuussa Kasper kyseenalaisti sveitsiläislehti Tages Anzeigerin haastattelussa ilmastonmuutoksen ja suositteli kilpailuiden järjestämistä diktatuureissa, koska se on helppoa eikä asiasta tarvitse kysyä kansan mielipidettä.

Kasper pahoitteli myöhemmin kommenttejaan.

Lue myös:

Kansainvälisen hiihtoliiton suomalaispomo arvostelee omaa järjestöään viime aikojen kohuista: ”Pitäisi hypätä nykypäivään”

Rajuja kommentteja FIS-pomolta: Pitää olympialaisten järjestämistä diktatuureissa helpompana ja vähättelee ilmastonmuutosta


Pärmäkoski harjoittelee edelleen poikkeuksellisen kovaa – kuorma väsyttää ja luo epävarmuutta, mutta asiantuntija luottaa hiihtotähden treenityyliin

$
0
0

Maastohiihdossa on käyty jo kansallisia kilpailuja, ja kauden ensimmäinen maailmancup-viikonloppu odottaa viikon päässä. Vaikka kausi on täydessä käynnissä, hiihtotähti Krista Pärmäkoski harjoittelee edelleen todella paljon ja kovaa.

Tavallisesti harjoittelukuormaa kevennetään kauden alkaessa, mutta Pärmäkoski treenaa kaksi kertaa päivässä. Molemmat harjoitukset ovat laadukkaita ja kehittäviä. Toisin sanoen kuormitusta on paljon. Useilla muilla hiihtäjillä päivän toinen harjoitus on tässä kohtaa kautta kevyempi ja laadultaan huoltava.

Harjoitustahtia Pärmäkosken ja hänen valmentajansa Matti Haaviston on tarkoitus keventää vasta Davosin maailmancupin aikaan joulukuun puolivälissä. Ajatuksena on, että paras kilpailuvire löytyisi rankalle Tour de Skille, jossa jaossa on huomattava määrä maailmancupin pisteitä.

Kovien treenien vuoksi Pärmäkosken hiihtäminen ei ole vielä järin rentoa. Hiihtäjä itse huomaa kuormituksen parhaiten juoksulenkeillä, mutta harjoitustaakka vaikuttaa osaltaan myös mielialaan.

– Kyllä tässä väsyttää. Toki pimeys tekee osittain varmasti sen, että on koko ajan pieni väsy ja epävarmuus siitä, missä mennään. Lisäksi lihaksistossa on tukkoisuutta. Ehkä parhaiten tämä näkyy jalkalenkeillä. Askel ei ole kevyt, Pärmäkoski kertoo Yle Urheilulle.

Krista Pärmäkoski LPLK
Krista Pärmäkoski voi asiantuntija Kalle Lassilan mukaan olla levollisin mielin siitäkin huolimatta, että harjoittelukuormaa on kauden alussa paljon. Pärmäkosken perustaso on niin korkealla, ettei hänen tarvitse erityisesti herkistellä pärjätäkseen maailmancupin kilpailuissa.Esa Fills / YLE

Kovan harjoittelun jatkaminen vielä alkukauden aikana on Pärmäkoskelle ja valmentaja Haavistolle tuttu harjoittelutyyli. Samalla tavalla kaksikko on valmistautunut jo useana vuonna hiihtokauteen.

– Perusluotto tähän systeemiin on. Vuodet eivät ole kuitenkaan veljiä keskenään. Vaikka kuinka yritämme tehdä samalla kaavalla, se ei aina toimi. Kokonaisuuteen vaikuttavat matkustukset, terveystilanne ja kaikki muu, Haavisto sanoo.

Harva hiihtäjä pystyisi kantamaan samanlaista treenitaakkaa kisakauden aikana kuin Pärmäkoski.

– Aika monilla muilla on se tilanne, että jo alkukaudesta pitää olla lähempänä omaa parasta kuntoaan. Se tarkoittaa, että kuntokäyrää pyritään nostamaan vähän jyrkemmin alkukauteen. Silloin se laskee myös nopeasti ja kesken kauden pitää ottaa treenijaksoja. Kunto voi olla huippuja vaihtelevampi, arvioi Yle Urheilun hiihtoasiantuntija Kalle Lassila.

Perustasoa hilataan ylöspäin

Tällaisella harjoittelun jaksottamisella Pärmäkoski ja Haavisto hakevat sitä, että urheilijan kunto pysyisi mahdollisimman tasaisena läpi kauden. Suunnitelman toteuttamisen mahdollistaa se, että Pärmäkosken perustaso on korkealla.

Lauantaina Pärmäkoski voitti 10 kilometrin vapaalla hiihtotavalla käydyn Suomen Cupin kilpailun Rovaniemellä. Eroa toiseksi sijoittuneeseen Kerttu Niskaseen tuli puoli minuuttia siitäkin huolimatta, ettei ykköstykki ole vielä parhaassa lennossa.

– Viime kausi osoitti Kristan osalta sen, että hän oli erittäin tasainen koko kauden ajan. Nyt on varmasti satsattu siihen, että perustasoa saataisiin hilattua hieman ylöspäin. Onnistuessaan se tarkoittaisi sitä, että ollaan erittäin korkeilla sijoituksilla kisassa kuin kisassa, Lassila selventää.

– Keski- ja lopputalvelle tämä kantaa parhaiten hedelmää. Pystyn vielä silloinkin hiihtämään kovaa, Pärmäkoskikin vakuuttaa.

Pärmäkosken harjoittelu on tähän kauteen tultaessa poikennut aiemmista merkittävästi, sillä hän jättäytyi viime keväänä maajoukkueen ulkopuolelle. Pärmäkoski ei koe, että hänen pitäisi todistaa omaa kuntoaan erityisesti siitä syystä, että hän on harjoitellut omissa oloissaan.

– En koe paineita. Toivon, että muut Suomen tytöt ovat lähellä kisoissa ja päihittävät minua, että saamme kovaa kilpailua ja se näkyisi maailmancupissa. Niin saisimme monta suomalaista kärkikahinoihin.

Sunnuntaina Suomen Cupissa kilpaillaan sprinteissä. Suora lähetys alkaa TV2:ssa kello 12.10. Suoraan lähetykseen pääset tästä.

Lue myös:

Irtiotto maajoukkueesta on tehnyt Krista Pärmäkoskelle henkisesti hyvää – kesän harjoituksissa kiriapua ovat antaneet niin Kaisa Mäkäräinen kuin Antti Tuiskukin

Niskanen voittoon Suomen cupissa, mutta olympiavoittaja harmitteli tunnetilaansa hiihdon aikana – Pärmäkoski omaa luokkaansa

Mäkäräinen lumilajien tulokuningatar – olympiakultaa juhlineen Iivo Niskasen tuloissa dramaattinen pudotus

Nyt se alkaa – Urheilustudio tuo kaiken talvilajeista kotisohvallesi, katso viikonlopun hurja urheilutarjonta

Maailman parhaat talviurheilijat jälleen Ylen kanavilla! Katso tästä lähetystiedot ja kisa-aikataulut

NHL-jäilläkin piipahtanut puolustaja Libor Sulak siirtyy Kouvolaan

$
0
0

Jääkiekkoliigan KooKoo vahvistaa rivejään tšekkiläisellä puolustajalla Libor Sulakilla. Sulak, 25, siirtyy Kouvolaan KHL-seura Severstal Tsherepovetsista. Severstalissa Sulak summasi syksyn 19 ottelussa tehot 1+1=2.

Maanantaina KooKoon vahvuuteen liittyvän Sulakin sopimus kattaa loppukauden.

Sulak edusti Liigassa Lahden Pelicansia toissa kaudella. Hän on pelannut Tšekin paidassa kahdet MM-kisat.

Sulak on tahkonnut myös Pohjois-Amerikassa kuuden NHL-ottelun verran Detroit Red Wingsissä.

– Libor vahvistaa joukkuettamme merkittävästi. Hän on erittäin luisteluvoimainen puolustaja, joka tukee hyökkäyksiä vahvasti ja monipuolisesti, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen sanoi tiedotteessa.

KooKoo on esiintynyt syyskaudella mainiosti, sillä se on Liigassa viidentenä.

Lue myös:

KooKoo jatkoi huimaa liigasyksyään – Tapparan Bertrand lensi suihkuun

HIFK:n voittomaali hämmensi Turussa – "Mielestäni selvä potku"

Sportin uusi päävalmentaja Risto Dufva tietää tehtävänsä haasteellisuuden: "Ei se Narvan marssi kovin nopeasti Jääkärimarssiksi taivu edes Vaasassa"

Mikko Korhonen venyi loistosuoritukseen kauden viimeisellä kierroksella – Jon Rahm tienasi voitolla miljoonia

$
0
0

Mikko Korhonen päätti golfin Euroopan kiertueen finaalikilpailun loistavaan neljänteen kierrokseen Dubaissa. Suomalainen pelasi tuloksen 68, neljä alle parin, ja nousi jaetulta sijalta 41. jaetulle sijalle 28.

Korhosen viikko Arabiemiraateissa oli nousujohteinen, sillä hän oli vielä kahden ensimmäisen kierroksen jälkeen yhteistuloksessa +4 ja jaetulla 45. sijalla. Kolmannella kierroksella hän pelasi tuloksen kaksi alle parin. Viimeisen kierroksen tulos –4 siivitti Korhosen yhteistulokseen –2. Korhonen päätti kilpailunsa komeasti eagleen viimeisellä väylällä

– Otetaan tämä 68. Erittäin hyvä tulos tänään. Oli kiva lopettaa hyvään kierrokseen. Viime vuonna lopetin 81:een täällä. Tämä oli vähän kivempi lopetus. Kiva lähteä lomille tästä, Korhonen kommentoi Golfpisteelle.

Korhonen sijoittui tämän kauden kokonaiskilpailussa sijalle 48, kaksi pykälää heikommin kuin viime vuonna. Hän ansaitsi palkintorahaa lähes 900 000 euroa. Hän voitti toukokuussa Euroopan kiertueen osakilpailun Kiinassa.

Kilpailun voitti Jon Rahm yhteistuloksella –19. Espanjalainen aloitti kierroksensa todella vahvasti, mutta lento pysähtyi kahdeen bogiin päätöskierroksen puolivälissä. Hieman aikaisemmin Englannin Tommy Fleetwood oli pelannut huippukierroksen, seitsemän alle parin, ja noussut Rahmin kanssa tasatulokseen, kun Rahmilla oli yksi väylä pelaamatta. Rahm löi 18. reiällä birdien ja varmisti voiton yhden lyönnin erolla Fleetwoodiin. Ranskan Mike Lorenzo-Vera oli kolmas yhteistuloksella –17.

Euroopan kiertueen osakilpailuvoitto oli 25-vuotiaan espanjalaisen kuudes.Dubain kilpailun voitolla hän tienasi ennätyksellisen kolmen miljoonan Yhdysvaltain dollarin eli noin 2,72 miljoonan euron palkintopotin. Rahm voitti myös Race to Dubai -kokonaiskilpailun, josta hän nappasi kahden miljoonan dollarin eli noin 1,8 miljoonan euron bonuksen.

Päivitetty kello 12.40: Lisätty Mikko Korhosen kommentti.

Päivitetty kello 14.19: Lisätty kilpailun lopputulos.

Lue myös:

Mikko Korhonen pusersi hyvän kolmannen kierroksen Euroopan kiertueen huipennuksessa – "Vähän jo alkaa väsy hiipiä"

Mikko Korhosen itseluottamus on Euroopan-kiertueella kovalla koetuksella: "Jo ennen puttia on olo, että ohi tämä menee"

Ensi kaudella Euroopan kiertueella pelaavan 21-vuotiaan suomalaisgolffarin tavoitteet korkealla: "Viiden vuoden sisällä pitäisi olla maailman 20 parhaan joukossa"

Salon Vilpas vakuuttavaan voittoon Lahdessa

$
0
0

Salon Vilpas haki miesten Korisliigassa vakuuttavan voiton Lahdesta, jossa se kukisti Lahti Basketballin pistein 99–91. Vilpas nousi sarjataulukossa yhden voiton päähän liigaa johtavasta Helsinki Seagullsista, joka on pelannut yhden ottelun enemmän.

Vilpas hallitsi peliä, eikä Lahti pystynyt puoliajan seitsemän pisteen eron jälkeen nousemaan lähemmäs voittoa tavoittelemaan. Vilppaan johto kasvoi suurimmillaan 22 pisteeseen.

– Toinen ja kolmas jakso olivat meiltä hyvää pelaamista ja aggressiivista puolustamista. Sen sijaan viimeisellä kympillä puolustaminen oli huonompaa. 91 pistettä oli aivan liikaa, totesi Vilppaan valmentaja Ville Tuominen kotijoukkueen pistemäärästä.

DJ Laster heitti Vilppaalle 27 pistettä ja Teemu Rannikko 13. Kotijoukkueesta Courtney Stockard teki 23 ja Jerry Evans 23 pistettä.

Lue lisää:

Seagullsille jo seitsemäs peräkkäinen voitto, Katajan putki kasvoi toiseen suuntaan

Raision Loimu nousi tasaisen keskiryhmän kärkipaikalle

$
0
0

Miesten lentopalloliiga on yhä jakautunut sarjataulukossa kahtia, sillä neljä parasta on karussa. Viidenneksi nousi sunnuntaina Raision Loimu kaatamalla kotonaan Perungan Pojat 3–1.

Tappio oli PerPolle kahdeksas peräkkäin. Joukkueen ilonaiheet sunnuntaina jäivätkin yhden erän voittamiseen.

PerPo oli jälleen liikaa australialaisen hakkurin Regan Fathersin varassa, hän oli 22 pisteellä ottelun tehokkain. Mutta hän teki myös peräti 15 hyökkäysvirhettä, enemmän kuin Loimu yhteensä (10).

Tehotilastossa PerPon parhaat olivatkin keskitorjujat, Tuomas Hautalalla oli +6 ja Jakub Kovacilla +5. Hautala oli isossa roolissa, kun PerPo kolmannessa erässä selvitti neljä Loimun ottelupalloa.

Loimun tehotilaston luku oli +41, PerPolla +15. Tamir Hersko teki 17 ja Windson Ferreira 15 pistettä, Trent O`Dea ja Väinö Rahko 13 pistettä.

Tiikerit kukisti Ettan

Kokkolan Tiikerit kaatoi Oulussa paikallisen Ettan 3–0 ja on Loimun kanssa tasapisteissä, kuusi pistettä edellä seuraavaa joukkuetta.

– Huono startti, mutta sitten peli alkoi sujumaan. Tämä oli pitkästä aikaa sellainen ottelu, jossa kaikki onnistuvat hyvin. Ei ollut heikkoa osa-aluetta lainkaan, erityiskiitoksen voi antaa hyvästä puolustuspelistä, sanoi Tiikereiden valmentaja Mikko Keskisipilä.

Jan Helenius ja Ville Sorvoja tekivät Ettalle 12 pistettä. Jiri Hänninen oli vieraiden tehokkain 15 pisteellä, Oskari Keskinen tuki hyvin 13 pisteellä.

Tiikerit voitti ässät 8–3, neljällä pelaajalla oli kaksi ässää. Myös torjuntapelissä vieraat olivat parempia.

Lue lisää:

VaLePa kaatoi Ducksin Imatralla IPV:n ja Ruokolahden Rajun ideoimassa ottelussa

Viewing all 98964 articles
Browse latest View live


<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>