Suomalainen kilpapeliorganisaatio ENCE kahmi viikonloppuna mitaleita, kun sekä Joona "Serral" Sotala että seuran Counter-Strike: Global Offensive -joukkue menestyivät.
Saksan Berliinissä käyty StarCraft 2 -turnaus päättyi Sotalan voittoon, kun finaalissa kaatui italialainen Riccardo "Reynor" Romiti kartoin 5-3 (3-2, 2-1). Tämä oli Sotalalle kolmas peräkkäinen HomeStory Cupin voitto.
ENCEn CS:GO-joukkue pelasi viikonloppuna puolestaan Aasian mestaruusturnauksen loppuottelussa. Kansainvälisenä joukkueena kutsun turneeseen saanut suomalaisnippu eteni finaaliin lohkonsa voittajana ja välierässä brasilialaisen MIBRin pudottaen.
Elokuussa suuren kohun saattelemana ENCEen liittynyt Miikka "suNny" Kemppi joutui kohtaamaan loppuottelussa vanhan seuransa mousesportsin.
Vaikka ENCE oli vielä alkulohkossa ollut parempi 2-1-lukemin, noudatti finaali toista kaavaa. Train- ja Inferno-kartoissa käyty loppuottelu päättyi eurotiimi mousesportsin voittoon erin 2-0 (16-10, 16-11).
Hopeasija oli ENCElle kuitenkin pitkästä aikaa hyvä sijoitus kansainvälisessä turnauksessa, sillä viime aikoina joukkue on rämpinyt lähinnä häntäpaikoilla.
Korjattu kello 17.04: ENCE voitti välierässä MIBRin.
Carolina Hurricanesin Sebastian Aho ja Teuvo Teräväinen tekivät molemmat maalin sunnuntain jääkiekon NHL-kierroksella. Hurricanes kaatoi suomalaisen tehokaksikon maaleilla Detroit Red Wingsin vieraissa lukemin 2–0.
Aho vei Carolinan 1–0-johtoon. Ahon toisen erän maalin syötti Teräväinen. Maali oli Aholle kauden 12:s.
– Se oli ehkä onnekas pomppu, mutta kyllä se minulle kelpasi, Aho kommentoi osumaansa virnuillen Hurricanesin nettisivuilla.
Teräväisen vuoro oli aivan kolmannen erän lopussa, kun hän teki 2–0-maalin alivoimalla tyhjään maaliin. Teräväisen kauden seitsemännen maalin alusti Aho.
Klikkaa jutun kuvaa ja katso suomalaispelaajien maalit. (Kuvalähde: Viasat)
Voiton Carolinalle takasi 19/19 kertaa torjunut veräjänvartija James Reimer. Ottelun parhaaksi pelaajaksi valittu Hurricanes-vahti sai ottelun jälkeen Aholta kehuja.
– Ensimmäinen erä ei ollut meiltä hyvä. Anoimme Detroitille liikaa hyviä paikkoja. Onneksi meillä on hyvä maalivahti, joka teki muutaman timanttisen torjunnan, ottelun kolmostähdeksi valittu Aho kehui.
– Ottelu kääntyi pienten ja yksinkertaisten asioiden kautta. Teimme paljon töitä vastustajan päädyssä. Emme antaneet Detroitin hyökätä, Aho summasi.
Teräväinen nousi pistepörssissä 15. sijalle
Aho on kirjannut tällä kaudella 24 ottelusta 20 (12+8) tehopistettä ja Teräväisellä on kasassa jo 26 (7+19) pinnaa. Kuuteen viime peliin tehot 3+8 kirjannut Teräväinen nousi NHL:n pistepörssissä jo 15. sijalle. Tämän kauden suomalaisten tehopörssissä Teräväinen on toisena, kolmen pisteen päässä Floridan Aleksander Barkovista.
Barkov jäi sunnuntain kierroksella ilman tehopisteitä, kun Florida taipui kotonaan Buffalolle maalein 2–5. NHL:n pistepörssissä 12. sijalla olevalla Barkovilla on kasassa tältä kaudelta tehot 7+22.
Markus Granlundille kauden kolmas maali
Edmonton Oilersin suomalaishyökkääjä Markus Granlund onnistui maalinteossa toisessa perättäisessä kamppailussa, kun hän maalasi vieraspelissä Arizona Coyotesia vastaan.
Granlund tasoitti pelin 3–3:een kolmannen erän puolivälin jälkeen, kun hän lapioi oman vetonsa paluukiekon sisään.
Granlund on viime peleissä äitynyt hyvään maalivireeseen, sillä hänen kauden kaikki kolme maalia ovat syntyneet neljän viime ottelun sisään. 26-vuotiaalla suomalaishyökkääjällä on kasassa nyt 20 pelistä tehot 3+1.
Oilers voitti Arizonan lopulta voittolaukauskisan jälkeen maalein 4–3. Voiton Edmontonille torjui 26/29 kertaa kiekon eteen venynyt Mikko Koskinen. Arizona-vahti Antti Raanta oli sunnuntaina lepovuorossa, kun Darcy Kuemper torjui 33/36 kertaa.
NHL-kierroksen tulokset:
Florida - Buffalo 2–5
Detroit - Carolina 0–2 CAR: Aho 1+1 CAR: Teräväinen 1+1
VANCOUVER. Huippu-urheilussa menestys ei tule koskaan sattumalta, eikä varsinkaan nuorten urheilijoiden kohdalla. Mitä korkeammalle vaikkapa NHL-maailmassa mennään ja mitä nuoremmista aidosti poikkeuksellisista lahjakkuuksista puhutaan, sitä määrätietoisempaa on kaikki tekeminen urheilun suhteen ollut jo nuorena.
Vancouverissa sensaatiomaisen sisääntulon tarunhohtoiseen kiekkoliigaan tehnyt puolustaja Quinn Hughes, 20, on tunnetun yhdysvaltalaisen jääkiekkokehitysohjelman (USNTDP) yksi monista huipputuotteista.
– Kun olin 15, heräsin seitsemältä kouluun, jäälle menimme puolenpäivän aikaan. Sen jälkeen opiskelimme tunnin, treenasimme, menimme uudelleen jäälle ja lopuksi jokin armeijakaveri laittoi meidät vielä punnertamaan. Kotona olimme puoli kahdeksan aikaan illalla, Hughes muisteli taannoin takavuosien aherrusta.
Nuorentuneessa NHL:ssä puhutaan usein kypsistä nuorista, mutta kypsyysasteissakin on suuria eroja.
Coloradon Cale Makar, 21, lienee tältä osin NHL-nuorista täysin omassa sarjassaan. Massachusettsin yliopistossa kahden vuoden ajan ennen menneen kevään NHL-debyyttiään opiskellut ja pelannut kanadalainen, ei ole jättänyt koulu- tai urheiluelämässä toistaiseksi kiveäkään kääntämättä. Päinvastoin.
Coloradon puolustaja Cale Makar on saanut NHL-uralleen superalun.Andy Devlin/NHLI via Getty Images
Sensaatiomaisen läpimurtonsa viime kevään pudotuspeleissä tehnyt Makar toimitti koulutehtäviä yliopistolle jopa kesken pudotuspelien. Nuori kanadalaispelaaja tunnetaan tunnollisena ja maanläheisenä pelaajana ja opiskelijana, joka on jo hyvän aikaa valmistanut itseään huipulle fyysisen harjoittelu ohella esimerkiksi lukemalla.
Yliopistossa Makar luki muun muassa johtajuuden psykologiaa.
Nuoren pelaajan piti lukea kuusi kirjaa aiheeseen liittyen ja analysoida ne kaikki. Mukaan mahtui ”Uusi menestyksen psykologia”- sekä ”Intohimon ja periksi antamattomuuden voima”-nimiset teokset. Tämän jälkeen Makar pyysi saada opiskella itsekseen yhden kurssin lisää – sen nimi oli itsensä ymmärtämisen psykologia.
Yliopistoliigan (NCAA) parhaaksi pelaajaksi viime kaudella valittu Makar laittaa likoon ihan oikeasti kaiken.
– Hän on uskomaton, Massachusettsin yliopiston professori Richard Halgin totesi taannoin NHL.comin haastattelussa.
– Olen opettanut täällä 20 000 opiskelijaa, olen tehnyt töitä näiden jääkiekkoilijoiden kanssa 25 vuotta. Hän nousee kaikkein poikkeuksellisimpana pelaajana esiin. Kyse on kypsyydestä, työmoraalista, ajattelevaisuudesta ja tietoisuudesta monilla eri tasoilla, Halgin jatkoi.
Kun Makar viime keväänä siirtyi yliopistosta NHL:n puolelle, tämä toivoi ehtivänsä lukea nyt enemmän, kun päiväopiskelut eivät vie niin paljon enää aikaa. Pelaaja ei siis kehitä itseään ainoastaan jäällä tai kuntosalilla. Ei ole siis suurikaan ihme, että nuoresta iästä huolimatta pelaajalla on paljon työkaluja käsitellä kovaa NHL-maailmaa myös mentaalipuolella.
Jalat maassa
Kun pohditaan syitä poikkeuksellisten nuorten pelaajien valmiuksille loistaa maailman kovimmassa jääkiekkoliigassa heti tulokaskaudellaan, ensin kannattaa luoda katsaus kaikkeen toimintaan kaukalon ulkopuolella. Vaikka aihetta välillä olisikin, tämän kaksikon jalat pysyvät tiukasti maassa.
Kenties suurimman vaikutuksen valmentajiin ja kanssapelaajiin on aluksi tehnyt puhtaasti käytöstavat.
– Kaikki, mitä hän tekee jäällä, on erityistä. Silti suurimman vaikutuksen tekee hänen käytöksensä jään ulkopuolella. Puhumme erittäin hyväkäytöksisestä ja vaatimattomasta nuoresta miehestä, joka ei koskaan nouse liian ylös tai vajoa liian alas, Canucks-luotsi Travis Green sanoo Yle Urheilulle Vancouverissa.
– Nämä mainitsemasi pelaajat eivät ole ylimielisiä eivätkä miltään osin ylitse vuotavan itsevarmoja. Uskon, että tällainen kantaa elämässä pitkälle, Green jatkaa.
Cale Makarin yksi vahvuuksista on sujuva luisteleminen. Michael Martin/NHLI via Getty Images
Hyvänen aika sentään Cale Makarin ensimmäisen NHL-vuoden ainoa heräteostos on tiettävästi ollut lasten suosima muutaman taalan arvoinen jäähilejuoma Slurpee. Makarin ensimmäisen sopimuksen peruspalkka pelkästään nousee yli kahteen ja puoleen miljoonaan. Bonuksilla kanadalainen voi ansaita muutaman miljoonan lisää.
– Eräänä päivänä pysähdyin hakemaan Slurpeen. En yleensä tee tuollaista, mutta nyt tein, Makar kertoi ESPN:lle heräteostoksestaan.
Coloradoon kesällä siirtynyt Joonas Donskoi on seurannut nuorukaisen menoa ihmeissään.
– Täytyy olla aika kypsä kaveri, että pystyy pelaamaan tuolla tasolla tässä liigassa heti ensimmäisestä päivästä. Mutta onhan siinä toisaalta kaveri, joka painaa todella paljon hommia koko ajan. Muuten hän vetää täällä kyllä melkoisella lapsen innolla joka päivä, ei hän turhia jännittele, Donskoi hymyilee.
Pelaajien kypsyydestä kertoo myös kyky arvioida omia valmiuksia realistisesti ja maltilla. Toki tässä myös lähipiiri ja agentit näyttelevät suurta osaa. Huomionarvoista kuitenkin on, että Makar pelaa tulokaskauttaan 21-vuotiaana, Hughes 20-vuotiaana.
Esimerkiksi Makaria pyydettiin Etelä-Korean olympialaisiin Kanadan joukkueen mukaan jo talvella 2018, mutta tämä koki oman kehityksensä kannalta parhaaksi jatkaa pelaamista isossa roolissa Massachusettsin yliopistossa.
Vancouverin Quinn Hughes on summannut alkakaudella 18 tehopistettä.Jeff Vinnick/NHLI via Getty Images
Ovi NHL:ään, tai ainakin NHL-organisaatioon, olisi auennut Makarille ja Hughesille jo vuotta aiemmin. Vaikka monella lahjakkaalla nuorella on armoton kiire NHL:ään, tämä kaksikko malttoi jatkaa vielä vuoden yliopistossa, Makar Massachusettsissa, Hughes Michiganissa.
Maltti on maksanut itsensä takaisin kuluvana syksynä.
– Sillä, että jäin vielä vuodeksi yliopistoon, on ollut valtava merkitys tämän kauden menestykseeni. Pelasin hyvän kauden ja menestyimme joukkueena, se oli hyvä vuosi. En ole oikeastaan koskaan uskonut hosumiseen minkään asioiden suhteen, Makar sanoo Yle Urheilulle Vancouverissa.
– Halusin tulla NHL:ään sitten, kun koen olevani oikeasti valmis. Paluu Michiganiin antoi minulle puoli vuotta lisäaikaa. Koin, että olisin pystynyt pelata NHL:ssä jo aiemmin, mutta en ollut varma, millaisen panoksen voisin tuoda peliin. Siksi halusin ottaa varman päälle ja palata vielä vuodeksi yliopistoon, sanoo puolestaan Hughes.
Kun olin 15, heräsin seitsemältä kouluun, jäälle menimme puolenpäivän aikaan. Sen jälkeen opiskelimme tunnin, treenasimme, menimme uudelleen jäälle ja lopuksi jokin armeijakaveri laittoi meidät vielä punnertamaan. Kotona olimme puoli kahdeksan aikaan illalla Quinn Hughes
Kaukalossa tapahtuu
Kun ymmärtää Cale Makarin ja Quinn Hughesin persoonaa ja elämää jääkiekon ulkopuolella, on paljon helpompi ymmärtää, miksi nämä pystyvät dominoimaan NHL:ssä puolustajan tontilta jo tulokaskaudellaan jopa historiallisella tavalla. Tämä on mahdollista, kun urheilullinen lahjakkuus kohtaa poikkeuksellisen kypsyyden ja määrätietoisuuden kaukalon ulkopuolella.
Näiden nuorten miesten elämä on muutenkin kuin jääkiekon osalta juuri oikealla tavalla balanssissa.
Joukkuekaverit Mikko Rantanen ja Cale Makar käyvät keskustelua.Getty Images
Kaikki edellä mainittu luo pohjan sille loistolle, jota kaukalossa on kaksikon osalta syyskaudella nähty. Molempien nerokkuus perustuu ennen muuta luisteluun. Suorastaan fantastinen luistelunopeus, keveys ja kestävyys luovat pohjan upealle kiekolliselle pelaamiselle.
– Luistelu on näillä nuorilla uskomattomalla tasolla, se on maailmanluokkaa. Terävät ja nopeat käännökset, teränkäyttö, kaikki tuo näyttää heille helpolta. Heillä on aina pää pystyssä ja terävän pelipään kautta he ovat koko ajan askeleen peliä edellä, Hughesin vierellä pelaava Canucks-puolustaja Chris Tanev hehkuttaa Yle Urheilulle.
Torontosta Coloradoon siirtynyt Nazem Kadri pyörittelee silmiään puhuessaan Makarin luistelusta.
– Aivan uskomaton luistelija. Hän tarvitsee muutaman potkun ja hän on karannut muilta, se on ihan käsittämätöntä. Tämä on se suurin tekijä, mikä erottaa hänet muista, Kadri sanoo Yle Urheilulle.
Eikä kyse ole pelkästään luistelun sulavuudesta, vaan myös oikeanlaisesta räjähtävyydestä.
– Jotkut ovat hyviä pelaajia junioreissa tai yliopistossa, mutta eivät ole välttämättä NHL:ään tarpeeksi räjähtäviä, isoja tai nopeita. Kun valmensin Hughesia MM-kisoissa (2019), huomasin, että tuo taitotaso tulee käyttöön NHL:ssäkin, koska hänen luistelu on superräjähtävää, Detroitia luotsaava Jeff Blashill avaa.
– Tiesin, ettei se ollut räjähtävyyttä, mitä tarvitaan yliopistossa tai miesten MM-kisoissa, se oli sitä, mitä tarvitaan maailman parhaiden pelaajien kanssa. Se on hieman erilaista räjähtävyyttä pienessä tilassa. Hän käyttää terää erinomaisesti, Blashill jatkaa.
"Hän ymmärtää pienikokoisena pelaajana haasteet"
Vaikka puolustuspään pelaaminen on usein haaste fyysisesti edelleen kehittyville nuorille, poikkeuksellinen luistelu auttaa siinäkin. Vaikka kamppailuvoima ei ole vielä veteraanipelaajien tasolla, jalkanopeus auttaa nuorukaisia käyttämään mailaa paremmin ja yksinkertaisesti ajamaan kiinni karussa olevia.
– Jalat ovat hänen parhaat kaverinsa myös puolustuksessa. Monta kertaa hän luistelee pakoon ongelmia kiekon kanssa. Tämä on osa-alue, missä hän voi edelleen kehittyä, mutta toisaalta ei hän ole Tanevin kanssa paljon aikaa omassa päässä viettänyt, Vancouverin J.T Miller huomauttaa.
– Kiekko tapaa olla yleensä hyökkäyspäässä, kun Makar on kentällä, silloin ei tarvitse puolustaa. Toisaalta silloin, kun täytyy, hän tekee sitä jo nyt aika hyvin. Luistelu tekee tässäkin ison eron, koska hän pysyy sen kautta paremmin pelin sisällä ja tulemaan takaisin, jos jää hetkeksi jälkeen, Donskoi komppaa.
Etenkin muutaman sentin 180-senttistä Makaria lyhyemmän Hughesin terävä pelipää tulee esiin myös omassa päässä.
– Hän on parempi, mitä etukäteen kuvittelin. Quinn on erittäin fiksu kaveri ja ymmärtää tämän osa-alueen tärkeyden. Hän ymmärtää pienikokoisena pelaajana haasteet tähän liittyen ja toisaalta sen, että pelatakseen isoja minuutteja, hänen täytyy pystyä puolustamaan, Canucks-valmentaja Green toteaa.
– Tietenkin hän tekee välillä virheitä, mutta me jatkamme hänen laittamista koviin tilanteisiin. Hän kehittyy koko ajan.
Hurjaa tulosta
Jos puhutaan puhtaasta numerotuloksesta, kaksikko on iskenyt syyskaudella tulosta tiskiin historiallisella tavalla – etenkin Makar. Kanadalaispuolustaja on toiminut uskomattomalla tavalla Coloradon kaiken pelaamisen käynnistävänä voimana ja iskenyt kaiken ohessa tiskiin 22 ottelussa 25 (7+18) tehopistettä.
Makarin ottelukohtainen pistekeskiarvo on uskomaton 1,09. Tässä kohtaa lienee syytä muistuttaa, että pisteen keskiarvoon on tulokaspuolustajista NHL:n historiassa yltänyt ainoastaan Brian Leetch (1,04) kaudella 1988–1989.
– Jätkä vetää aivan älyttömällä itseluottamuksella. Viime kevään pudotuspeleissä jo nähtiin, ettei tuon kaverin itseluottamuksella ole mitään rajoja. Hän luistelee hienosti, kääntyilee nopeasti ja käyttää upealla tavalla kaikkia vahvuuksia hyväkseen, Donskoi kehuu.
Hughes, jonka pistekeskiarvo (0,87) riittää tulokaspakkien kaikkien aikojen tilastossa sijalle 13, on ollut hienosti toimineen Vancouverin ylivoimapelin tärkein palanen. Yli 26 prosentin tehoilla operoinut ylivoima on tehnyt (27) tällä päivämäärällä jo kaksi kolmannesta koko viime kauden (43) ylivoimaosumasaldosta, kiitos nimenomaan Hughesin.
Edellisen kerran Canucksin ylivoimapeli on operoinut vastaavilla tehoilla vuonna 1982–83. Hughes on 23 ottelun jälkeen vauhdissa 45 ylivoimapisteeseen, mikä olisi uusi tulokaspuolustajien ennätys.
– Hänen kanssaan on mahtava pelata. Hän luo nopeutensa kautta paljon ja liikuttaa kiekkoa erinomaisesti. Tuollaista on hauskaa katsella ja vielä hauskempaa on pelata hänen kanssaan, Canucksin ruotsalaistähti Elias Petterson ylistää.
Kahden kauppa
Ei siis ole suurikaan ihme, että tällä haavaa NHL:n vuoden tulokkaan kisaa käydään kahden pelaajan kesken – tai oikeammin karkuun karanneen kärkikaksikonkin voi jakaa kahteen leiriin. Cale Makar on ylivoimainen voittajasuosikki terveenä pysyessään, Hughes on tällä haavaa kanadalaisen selkeä ykköshaastaja.
New Jerseyssä pelaava Hughesin 18-vuotias Jack-veli otti aiheeseen kantaa taannoin.
– Mielestäni pelaan ihan hyvää jääkiekkoa, mutta Cale ja Quinn ovat tällä hetkellä karussa muilta tulokaskisassa. Molemmat pelaa valoja sammuksiin, Hughes linjasi.
VANCOUVER. NHL-historia tuntee seitsemän tulokaskaudellaan sataan pisteeseen yltänyttä pelaajaa. Teemu Selänne, Peter Stastny, Aleksander Ovetshkin, Dale Hawerchuk, Sidney Crosby, Joe Juneau ja Mario Lemieux. Kuultuani taannoin taas jonkun puhuvan NHL:stä nuorten miesten liigana, aloin muistella, minkä ikäisenä historian parhaat tulokkaat tekivätkään läpimurtonsa.
Yllätyin itsekin.
Peter Stastny ja Joe Juneau nousivat esiin vasta 24-vuotiaina, Teemu Selännekin oli ehtinyt jo 22 vuoden ikään iskiessään tulokkaana taululle lukemat (76+56), joita tuskin koskaan rikotaan. Aleksander Ovetshkin oli hänkin kaksikymmentävuotias yltäessään tulokkaana 52 maaliin ja 106 pisteeseen.
Seitsikosta lopulta vain Sidney Crosby ja Dale Hawerchuk aloittivat NHL:ssä 18-vuotiaina, Mario Lemieux 19-vuotiaana.
Vaikka NHL on kiistatta nuorentunut, ja vaikka otin esimerkkini ääripäästä, en usko monenkaan asian tältä osin muuttuneen. Edelleen erittäin harva alle parikymppinen pelaaja pystyy nousemaan NHL:ssä omien vahvuuksien kautta rooliin, jossa voisi oikeasti auttaa joukkuetta voittamaan.
Katsoo lähelle tai kauas, suomalainenkin jääkiekkohistoria tietää tämän.
Eniten NHL-otteluita pelanneista suomalaisista Selänteen lisäksi esimerkiksi Jari Kurri debytoi NHL:ssä 20-vuotiaana, samoin Teppo Numminen ja Tuomo Ruutu. Saku Koivu nousi NHL:ään 21-vuotiaana ja Jussi Jokinen 22-vuotiaana. Patrik Laine, Sebastian Aho ja Miro Heiskanen ovat enemmänkin poikkeuksia sääntöön.
Silti monilla on hirvittävä kiire.
Toki, kun kyse on nuorten pelaajien kehitysvaiheista ja urasuunnitelmista, yleisellä tasolla on vaikea puhua, koska jokainen yksilö kehittyy omaan tahtiinsa. Tästä huolimatta on vaikea välillä päästä karkuun ajatusta, että eri taustavaikuttimien johdolla yhä useammin selkeästi raakileita pelaajia ajetaan väkisin NHL:ään aivan liian aikaisin.
Montrealin Jesperi Kotkaniemi ei ole onnistunut toisella NHL-kaudellaan.Vincent Ethier/Icon Sportswire/AOP
Eikä esimerkkejä tarvitse hakea kaukaa.
On kiistaton fakta, että esimerkiksi Jesse Puljujärveä yritettiin ajaa sisään NHL:ään aivan liian aikaisin. Puljujärvi ei missään nimessä ollut valmis NHL:ään kesällä 2016, mutta Edmonton Oilers roikutti raakiletta pelaajaa kuukausi tolkulla NHL-joukkueen mukana.
Seuraukset?
Tehot laahasivat, peli-ilo ja itseluottamus katosivat ja kun komennus lopulta farmiin – aivan liian myöhään – tuli, NHL-glamouriin tottumaan ehtinyt pelaaja pettyi. Ja seuraavalla kaudella sama virsi. Kaiken lopputulema on, että Jesse Puljujärvi pelaa tällä hetkellä Oulun Kärpissä.
Peli ei ole Puljujärven kohdalla missään nimessä ohi, mutta kaikkien nähtävillä on, mihin päätön hosuminen johtaa.
Eikä Puljujärvi todellakaan ole ainoa tapaus.
Esimerkiksi Montrealin Jesperi Kotkaniemen tilannetta on mielenkiintoista seurata juuri nyt. Syyt, miksi nuori, kiistatta raakile, porilainen runnottiin viime kaudella väkisin Montrealin NHL-joukkueen pelaavaan kokoonpanoon, olivat vähintäänkin erikoisia.
Ässiin ei voinut laittaa, kun Isomäellä oli kaaos ja AHL-joukkueen taso oli surkea.
Ei muuta kuin 18-vuotias pelaaja pelaamaan NHL-joukkueen kolmosketjuun ihan omaa peliä. Keskushyökkääjänä pelaavanKotkaniemen ei tarvinnut esimerkiksi opetella viime kaudella käytännössä pelaamaan omassa päässä lainkaan, koska tätä suojeltiin peluutuksella – omista ei käytännössä tarvinnut aloittaa koskaan.
Hieman karrikoiden voidaan todeta, että Kotkaniemi pelasi menneellä kaudella vain hyökkäyssuuntaan.
Keskushyökkääjänä ei voi kuitenkaan NHL:ssä pelata, jos ei osaa puolustaa. Tällä kaudella tätä kuitenkin porilaiselta jo odotetaan, vaikka viime kaudella kasvatusmetodit olivat luokkaa vapaa kasvatus. Ja, kun kokonaisvaltainen pelaaminen on edelleen isosti vaiheessa, rooli on jatkuvasti pienentymään päin.
Jesse Puljujärvi edusti Suomea EHT-turnauksessa marraskuussa.Tomi Hänninen
Tehot laahaavat, rooli pienenee, itseluottamus kärsii ja pian tavaramerkiksi tullut hymykin alkaa todennäköisesti hyytyä. Kotkaniemen neljän edellisottelun jääaikakeskiarvo on kaksitoista minuuttia – viikko sitten ässäkasvatti jäi yhdeksään minuuttiin. Kuudentoista ottelun tehot kirjataan lukemin 2+1.
Ja nyt Kotkaniemen pitäisi nopealla tahdilla löytää oma mukavuusalueensa joukkueessa, joka taistelee jo marraskuussa joka ikinen päivä kevään pudotuspelipaikasta. Armoa ja siimaa ei siis tulla enää antamaan viime kauden tapaan. Asetelma on edelleen nuorelle pelaajalle raaka ja vaativa – sekä pelillisesti että henkisesti.
Tämä ei ole miltään osin optimaalinen tilanne 19-vuotiaalle pelaajalle, jonka pitäisi juuri tässä vaiheessa päästä pelaamaan paljon omien vahvuuksien kautta.
Eikä tämä ole kritiikkiä Kotkaniemeä, vaan ennemminkin järjestelmää kohtaan.
Entinen NHL-tähtipelaaja Martin St. Louis teki läpimurtonsa taalajäille vasta yli 25-vuotiaana.
Kuvassa St. Louis Tampa Bayn pelipaidassa vuonna 2007.Getty Images
Kysyä sopii, mihin on unohtunut maltti?
Miksi pelaajilla, jotka eivät ole pelanneet edes SM-liigaa läpi, on hirvittävä kiire NHL:ään? Vaikka pelaajat viime kädessä tekevät päätöksensä itse, katse kääntyy väkisinkin lähipiiriin, mihin kuuluu usein perheen lisäksi esimerkiksi pelaaja-agentti. Kenen ohjeiden pohjalta päätöksiä tehdään?
Rahan tai nuoren pelaajan ympärille rakentuvan kovan mediahuuman merkitystä voi tuskin väheksyä, kun puhutaan kiireestä kolmen kirjaimen liigaan. Todellisuus liittyen esimerkiksi NHL:n armottomaan kilpailun tasoon saattaa hämärtyä paitsi pelaajalta, myös taustajoukoilta.
Muistan elävästi Teemu Selänteen puhuneen jokerivuosinaan, miten tämä halusi aidosti tuntea olevansa valmis lähtiessään NHL:ään. Sama oli viesti menneellä viikolla, kun puhuin kahden tämän kauden supertulokkaan, Vancouverin Quinn Hughesin ja Coloradon Cale Makarin kanssa.
Ensin mainittu on 20-vuotias, viimeksi mainittu 21-vuotias.
Sebastian Aho pelasi NHL-varauksensa jälkeen vielä vuoden SM-liigaa. Pisteen keskiarvolla pelannut Aho oli Kärppien mestaruusjoukkueen avainpelaaja ennen NHL:ään lähtöään. Ja nyt puhumme Sebastian Ahosta, jolla on korvienvälissä viimeisintä huutoa oleva jääkiekkosofta.
Usein kuulee puhuttavan, miten kypsiä uuden sukupolven jääkiekkoilijat ovat. Ovat varmasti, mutta kypsyysasteissa on silti merkittäviä eroja. Se, miten Sebastian Aho teki NHL-varauksensa jälkeen, oli kypsää. Se, mitä Makar ja Hughes tekivät viime vuonna, oli kypsää.
Maltti ja laajempi ymmärrys siitä, mikä on omalle uralle parhaaksi, se jos jokin on kypsyyttä.
Hosumalla ei tule kuin… no, senhän me kaikki muistamme.
Jalkapallon Englannin Valioliigan Tottenhamin tuore päävalmentaja Jose Mourinho ei aio vahvistaa Spurs-hyökkäystä ruotsalaisikoni Zlatan Ibrahimovicilla, joka jätti aiemmin tässä kuussa amerikkalaisseuransa Los Angeles Galaxyn ja on vapaasti signeerattavissa vuoden vaihtuessa.
Ibrahimovic, 38, avitti Mourinhon valmentamaa Manchester Unitedia vielä pari vuotta sitten ja kaksikko oli yhdessä myös italialaisseura Interissä vuosikymmen sitten. Mourinho tietää Ibrahimovicin kyvyt, mutta tämän Tottenhamiin tulolle ei ole portugalilaisluotsin mukaan "mitään saumoja": hyökkäyksessä kun on jo Harry Kane.
– Meillä on Englannin paras kärkimies. Yksi maailman kolmesta parhaasta kärkimiehestä, Mourinho painotti Sky Sportsille.
– Zlatanilla ja minulla on yhteys, hän on uskomaton pelaaja ja uskomaton tyyppi. Mutta ei ole järkeä signeerata häntä, kun meillä on Harry Kane.
Rallin maailmanmestaruuden tällä kaudella voittaneen Ott Tänakin asioita hoitava Markko Märtin on esittänyt virolaisen Delfi-sivuston haastattelussa kovaa kritiikkiä muun muassa Toyotan tallipäällikköä Tommi Mäkistä, manageri Timo Jouhkia ja suomalaismediaa kohtaan.
Tänak voitti maailmanmestaruuden Toyotalla, mutta siirtyi sieltä kahdeksi seuraavaksi kaudeksi Hyundaille. Märtinin mukaan ilmapiiri Toyotalla ei ollut kauden aikana paras mahdollinen.
– Viime kaudella oli pieni kriisi ja ilmapiiri ei ollut helppo. Saimme kuitenkin hyvän tuloksen. Se kaikki kuitenkin vaikutti päätökseemme. Päätös lähteä Toyotalta oli vaikea, koska autonvalmistajana he haluavat tehdä isoja ja oikeita asioita. Se on kuitenkin yksityistalli samoin kuin M-Sport. Hyundaita voidaan pitää tehdastallina, Märtin sanoi Delfille.
Märtinin mukaan Mäkinen olisi voinut pitää Tänakin, jos hän olisi todella halunnut sitä.
– Oikea aika olisi ollut silloin, kun asiat ovat pöydällä, esimerkiksi elokuussa ja syyskuussa. Mutta jos maalivahti menee penkille jalkapallo-ottelussa, on suuri todennäköisyys, että vastustaja tekee maalin, Märtin vertasi.
– Jos minä haluaisin kuljettajan, olisin tehnyt asiat eri tavalla. En ymmärrä, mitä siinä tallissa tapahtuu.
Märtin antoi kovaa kritiikkiä myös suomalaiselle medialle.
– Väitteet, että ohitimme Mäkisen ja kommunikoimme suoraan japanilaisten kanssa ovat puhtaita valheita. Suurin osa siitä. mitä suomalaismedia kirjoitti, oli väärin. Japanilaisiilla oli halu jatkaa yhteistyötä, mutta tallin johto ei pystynyt vakuuttavasti osoittamaan, että jatkaminen olisi hyvä vaihtoehto. Märtin sanoi.
Osansa kritiikistä saa myös rallimanageri Timo Jouhki. Jouhki on todennut, että Tänakin ja Märtinin toiminta ei ollut ammattimaista.
– Jouhkin edellinen maailmanmestari on viime vuosisadalta ja se oli Mäkinen. Sen jälkeen Marcus Grönholm tuli toisesta leiristä ja Jouhkin vastustuksesta huolimatta sai mahdollisuutensa.
Toyotan odotetaan julkistavan ensi kauden kuljettajansa näinä päivinä.
Maastohiihdon, mäkihypyn ja yhdistetyn joukkueet viikonlopun Rukan maailmancupiin 29.11.–1.12. on julkistettu. Rukalla avataan tämän kauden maastohiihto- ja yhdistetyn maailmancupkaudet.
Maastohiihto
Maajoukkue, naiset
Anne Kyllönen, Johanna Matintalo, Laura Mononen, Kerttu Niskanen, Krista Pärmäkoski, Susanna Saapunki
Kansallinen ryhmä, naiset
Anni Alakoski, Jasmi Joensuu, Andrea Julin, Anni Kainulainen, Anita Korva, Katri Lylynperä, Vilma Nissinen, Tiia Olkkonen, Maaret Pajunoja
Maajoukkue, miehet
Ristomatti Hakola, Perttu Hyvärinen, Juho Mikkonen, Joni Mäki, Iivo Niskanen, Lauri Vuorinen
Kansallinen ryhmä, miehet
Olli Ahonen, Juuso Haarala, Karri Hakala, Joel Ikonen, Miro Karppanen, Lari Lehtonen, Lauri Lepistö, Verneri Suhonen, Markus Vuorela
Mäkihyppy
Maajoukkue
Antti Aalto, Andreas Alamommo, Eetu Nousiainen
Kansallinen ryhmä
Niko Kytösaho, Jarkko Määttä, Juho Ojala, Arttu Pohjola, Jonne Veteläinen
Yhdistetty
Maajoukkue
Ilkka Herola, Eero Hirvonen, Leevi Mutru, Arttu Mäkiaho
Kansallinen ryhmä
Wille Karhumaa, Atte Kettunen, Otto Niittykoski, Jesse Pääkkönen, Olli Salmela. Lisäksi Jesse Pääkkönen kilpailee sunnuntaina, ja tällöin yksi kansallisen ryhmän urheilijoista tippuu kokoonpanosta pois.
Tasan kaksikymmentä vuotta sitten Suomeen satoi urheilumenestystä. Vuosi 1999 oli yhtä kultajuhlaa. Sen jälkeen Suomi on pudonnut urheilun puusta. Yksilölajeissa menestyksestä on jäljellä pelkkä muisto. Joukkuelajit vastaavat nyt pitkälti sinivalkoisen huippu-urheilun kansainvälisistä saavutuksista.
Joukkuelajeissa menestys alkaa Suomessa olla jo arkipäivää – esimerkiksi jääkiekossa, lentopallossa, koripallossa, salibandyssa ja jalkapallossakin. Mutta uhkakuvia löytyy, eikä niitä välttämättä ole vielä riittävän hyvin tunnistettu. Urheiluhullut-ohjelmassa pureudutaan joukkuelajien kovenevaan kansainväliseen kilpailuun ja hurjiin eroihin eri maiden junioritoiminnan välillä.
Voiko mikään enää kääntää yksilöurheilun menestyskäyrää ylöspäin? Mitä tapahtuu, jos Suomi ei tulevaisuudessa pärjää joukkuelajeissakaan?
Suorassa lähetyksessä keskustelevat jääkiekkovalmentaja ja -asiantuntija Ismo Lehkonen ja Ilta-Sanomien erikoistoimittaja Pekka Holopainen. Keskustelua isännöi Jussi Paasi. Lähetyksessä kuullaan myös kirjailija Minna Lindgrenin pakina.
Ammattinyrkkeilyn raskaan sarjan entisen Euroopan mestarin Robert Heleniuksen vastustajana lauantaina on brasilialainen Mateus Roberto Osorio. Helenius ja Osorio ottelevat Narvassa Virossa.
Brasilialainen ei ole mikään tekijämies eikä ottelussa ole panoksena minkään liiton vyö. Ottelussa oteltavien erien määrää ole vielä sovittu. Brasilialainen on otellut vain 13 ottelua ammattilaisena. Näistä hän on voittanut yhdeksän kamppailua.
– Voitettuani tämän ottelun minua odottaa matsi Yhdysvalloissa. Tämä ottelu on väliottelu, jonka avulla pääsen takaisin Amerikkaan. Totta kai kulunut vuosi näytti suunnitelmissani erilaiselta, ja haluan edelleen otella MM-matsin, mutta juuri nyt keskityn yhteen matsiin kerrallaan, sanoo Helenius sponsorinsa sivuilla.
Helenius otteli viime heinäkuussa yhdysvaltalaista Gerald Washingtonia vastaan Yhdysvalloissa ja hävisi ottelun tyrmäyksellä kahdeksannessa erässä.
– Olen katsonut matsin jälkikäteen ja mietin miltä ottelussa tuntui juuri silloin. Huomaan tehneeni teknisiä virheitä. Kun nyrkkeilyssä tekee virheitä, hidastuu, ja nyrkkeilyssä jopa muutamalla sekunnin sadasosalla on merkitystä. Helenius kertasi ottelun tapahtumia sponsorinsa verkkosivuilla.
Heleniuksen seuraava ottelu Yhdysvallat on lyöty lukkoon, mutta vastustaja ei ole tiedossa, eikä myöskään ottelupaikka. Heleniuksen valmentajan Johan Lindströmin mukaan vastustajavaihtoehtoja on useita ja myös uusintaottelu Washingtonia vastaan saattaa olla mahdollinen.
Joensuun Kataja katkaisi neljän ottelun tappioputkensa miesten Korisliigassa, kun se haki kauden ensimmäisen vierasvoittonsa Pyynikiltä Tampereen Pyrinnön vieraana pistein 102–99.
Kotijoukkue oli pitkään kiinni voitossa, sillä se johti ottelua parhaimmillaan jo 22 pisteellä kolmannella neljänneksellä. Jo puoliajalla johto oli venynyt 16 pisteeseen (59–43). Joensuu esiintyi viimeisen 15 peliminuutin aikana kuitenkin todella vahvasti ja nousi yli 20 pistettä mieheen upottaneen yhdysvaltalaiskolmikkonsa Brandon Walters – Jarred Ogungbemi-Jackson – Earvin Morris ansiosta niukkaan voittoon.
– Pääasia oli puolustuksemme koventuminen toisella puoliajalla. Olimme aggressiivisia ja saimme otteen pelistä. Sain paljon viimeistely-yrityksiä mielipaikoiltani, 27 pistettä upottanut Walters kertoi Koripalloliiton tiedotteessa.
Kataja otti ahkerasti levypalloja: ottelun levypallolukemat menivät joensuulaisvieraiden hyväksi 48–24. Ottelun tähti Brandon Walters kahmi yhteensä kahdeksan hyökkäyslevypalloa.
– Pelaaminen tuntui hyvältä. Sain paljon viimeistely-yrityksiä mielipaikoiltani. Täytyy olla tyytyväinen siihen, että joukkuetoverit löysivät minut syötöillään hyvin, Walters sanoi.
Katajan päävalmentaja Juha Sten kertoi Elisa Viihteen haastattelussa, että usko voittamiseen oli kolmannen neljänneksen alussa lähestulkoon menetetty, kun Pyrintö oli karannut jo yli 20 pisteen päähän ja pirteys oli Katajan pelaamisesta tiessään.
– Puoliajalla puhuimme puolustuspään ylpeydestä. Ei se voi olla niin, että kaveri tekee kovia koreja ja helppoja koreja, ja me olemme vaan, ettei se haittaa. Vielä katastrofaalinen alku toiselle puoliajalle, näytti jo siltä, että homma on taputeltu, mutta jostain kaivoimme vielä taistelun päälle, Sten iloitsi.
Korisliigassa kahdeksantena olevan Joensuun Katajan kausi jatkuu Uudenkaupungin vieraana sunnuntaina. Neljättä sijaa pitävä Tampereen Pyrintö ottaa mittaa Lahdesta lauantaina.
Suunnistaja Marika Teini palaa oululaiseen SK Pohjantähteen norjalaisesta huippuseurasta Halden SK:sta, suomalaisseura tiedottaa.
Teini on edustanut Pohjantähteä vuodesta 2012. Hän siirtyi Norjaan vuosi sitten valmistautuakseen Haldenin seudulla elokuussa 2019 pidettyihin suunnistuksen MM-kilpailuihin.
Norjan MM-kisoista Teinin, 30, saldo oli pitkän matkan neljäs ja keskimatkan yhdeksäs sija. Teini kärsi MM-vuoden aikana pahoista jalkavammoista, minkä vuoksi hänen jalkansa jouduttiin leikkaamaan.
Teinin ensi kauden tähtäin on kesän 2020 Tanskan sprinttimatkojen MM-kisat ja Viron maastomatkojen EM-kilpailut. Teini on moninkertainen EM- ja MM-mitalisti. Viimeisimmät arvokisamitalit ovat kaudelta 2018, kun Teini suunnisti keskimatkojen EM-kultaa Ticinossa ja MM-hopeaa Riiassa.
Suomalainen huippu-urheilu elää monella mittarilla historiallista kautta. Leijonat ja Nuoret Leijonat ovat jääkiekossa hallitsevia maailmanmestareita, Naisleijonat oli tuomaritulkinnan päässä MM-kullasta, salibandymiehet puolustavat MM-kultaa Helsingissä ensi vuonna ja Susijengi sekä lentopallomiehet ovat olleet päättyvällä vuosikymmenellä jo vakiotavaraa EM-kisojen jatkopeleissä.
Kun kirsikkana kakun päällä myös Suomen miesten jalkapallomaajoukkue selvisi ensi kertaa historiassaan arvokisoihin, on aiheellista kysyä, meneekö huippu-urheilevalla Suomella paremmin kuin koskaan. Joukkueurheilussa vastaus on kyllä, mutta yksilöurheilun saralla sinivalkoinen menestyskäyrä on syöksykierteessä, pahassa sellaisessa.
Vuonna 1990 muusikko Ismo Alanko lauloi kappaleessaan Kun Suomi putos puusta yhteiskunnan murroksesta, jonka pääteemoja olivat 1960-luvulta voimalla alkanut kaupungistuminen ja kansainvälistyminen. Laulussa Alanko kuvasi äkilliseksi muutosta, jossa muun muassa maidosta tuli englantilaisittain milkkiä ja öistä bläkkiä.
Jos hittikappaleen sanoituksia sovellettaisiin Suomen yksilöurheilun murrokseen 1990-luvulta nykypäivään, niin ikään nopeatahtisessa muutoksessa ainakin kultamitalit ovat vaihtuneet pronsseihin, tai pikemminkin pistesijoihin.
Suomalaiset urheilijat saavuttivat 1990-luvulla viisissä olympialaisissa kaikkiaan 34 mitalia, joista 25 kappaletta eli 73,5 prosenttia oli henkilökohtaisia mitaleita. Loput yhdeksän olympiamitalia tulivat erilaisista joukkuekisoista tai -lajeista. Vuosina 2000–2009 viiden renkaan kisoista tulleiden mitalien kokonaismäärä putosi 26:een, joista henkilökohtaisten mitalien osuus oli edelleen 65,4 prosenttia (17–9).
Sen sijaan 2010-luvulla joukkuemitalit olivat jo niskan päällä, 8–6, kunnes vuoroon tulivat vuoden 2018 Pyeongchangin talvikisat. Niissä Krista Pärmäkoski saavutti kolme henkilökohtaista mitalia ja Iivo Niskanen 50 kilometrin olympiakullan – ainoan henkilökohtaisen olympiavoiton koko vuosikymmenellä. Olympiamitalien kokonaispotti jäi kuitenkin 20:een, joista enää 11 tuli yksilölajeista. Kesäurheilijat toivat kaksista kisoista yhteensä vain neljä mitalia.
Muutosta voi hahmottaa muun muassa Urheilutoimittajain Liiton jokavuotisen Vuoden urheilija -äänestyksen avulla. Vaikka urheilulajien välinen vertailu on keinotekoista, ehdokaslistoilta vuosittain seulotut kymmenen urheilijaa tai joukkuetta antavat meriiteillään ainakin osviittaa kansakunnan huippu-urheilun tilasta.
Jos Mira Potkosen vuoden 2016 nyrkkeilyn olympiapronssi – Rio de Janeiron kesäkisojen ainoa suomalaismitali – riitti Vuoden urheilija -äänestyksessä kolmanteen sijaan, henkilökohtainen olympiamitali ei riittänyt 1990-luvulla välttämättä edes kymmenen parhaan listalle. Ei edes gaalakutsuun.
Yle Urheilu haastatteli kolmea suomalaista olympiamitalistia, jotka olisivat nykypäivänä varteenotettavia Vuoden urheilija -palkinnon voittajia mutta jotka jäivät huippuvuosinaan pelkiksi maininnoiksi gaalapuheiden sivulauseissa.
Olympiamitalilla ei edes kutsua
Tammikuussa 1999 suomalainen urheilukerma kokoontui risteilylaiva Viking Cinderellalle juhlistamaan edellisvuoden kotimaisia urheilusaavutuksia, joiden lista oli sanalla sanoen komea. Oli hiihdon ja mäkihypyn olympiavoittajaa, F1-maailmanmestaria, rallin maailmanmestaria, NHL:n maalikuningasta ja niin edelleen.
Kun Suomen mitalisaalis vuoden 1998 Naganon talviolympiakisoista oli muhkeat 12 mitalia, tv-lähetyksessä esitettävien huippuhetkien osalta karsintaa oli tehtävä kovalla kädellä.
– Mitaleita ja menestystä tuli sieltä sun täältä, joten oma saavutukseni ei ollut kummoinen juttu, ampumahiihtäjä Ville Räikkönen muistelee Yle Urheilulle 21 vuoden takaisia hetkiä.
Mika Häkkinen kukisti Michael Schumacherin tiukassa F1-mestaruustaistossa kaudella 1998. Saavutuksen lisäksi Urheilutoimittajain Liitto palkitsi Häkkisen Vuoden urheilija -tittelillä.Ullstein Bild / All Over Press
Vaikka Räikkösellä oli Naganon kisoista kotiintuomisina sensaatiomainen olympiapronssi 10 kilometrin sprintistä, kutsua ei herunut Vuoden urheilija -palkitsemistilaisuuteen. Ajan kuvasta jotain kertoo, ettei Räikkösen suorituksesta näytetty tv-lähetyksessä ainuttakaan videopätkää.
– Hiihtolajeista pitää mainita myös Janne Lahtelan ja Sami Mustosen freestylemitalit ja ampumahiihtäjä Ville Räikkösen olympiapronssi, tv-lähetystä Laura Ruoholan kanssa juontanut Tapio Suominen niputti häthätää suorassa lähetyksessä Naganon pitkäksi venähtäneen muistelo-osion.
Räikkönen ei jäänyt jämärooliin ensi kertaa urallaan. Hän muistelee, että Naganossa uran tähtihetkestä oli raportoimassa vain ”yksi suomalaistoimittaja ja jotain kuvausporukkaa”.
Olympiapronssi oli Räikköselle erityinen myös siinä mielessä, että se jäi hänen aikuisuransa ainoaksi palkintosijaksi kansainvälisissä kisoissa. Maailmancupin henkilökohtaisissa kisoissa hän oli parhaimmillaan neljäs ja MM-tasolla viides.
Täysin puskista olympiamenestys ei silti tullut, sillä vuonna 1997 Brenzo-Osrbliessa käydyissä MM-kekkereissä hän oli pistesijoilla eli kahdeksan parhaan joukossa kaikilla henkilökohtaisilla matkoilla: kahdesti seitsemäs ja kerran kahdeksas.
Vertailun vuoksi: Suomella on ennen vuoden 2020 Tokion kesäolympialaisia vaivaiset neljä urheilijaa, joilla on plakkarissa pistesija olympialajien MM-kisasta vuodelta 2019. Harvat ja valitut ovat jo edellä mainittu nyrkkeilijä Potkonen (pronssia), keihäänheittäjä Lassi Etelätalo (4:s), kahden passin rullalautailija Lizzie Armanto (5:s) ja purjehtija Tuula Tenkanen (8:s).
Kun Suomen saldo kuluvana vuonna perinteisissä hiihtolajeissakin jäi MM-mitaleissa vain Iivo Niskasen pronssiin, ei tarvitse olla kummoinen ennustaja, mikäli tammikuussa Urheilugaalassa voittaja ja muutama muukin top 10:een murtautuva urheilijaa ansaitsee leipänsä joukkuelajeista.
Yksilöurheilu on Suomessa lähellä kriisiä. Ellei ole jo sitä.
– Suomessa arvot ovat muuttuneet aktiivipäivistäni, eikä urheilumenestyksen tavoittelua pidetä enää niin suuressa arvossa. Samanaikaisesti kilpailu huipulla on koventunut ja lasten suhde liikuntaan muuttunut, Räikkönen kiteyttää haasteellisen yhtälön.
Aamulla ulos pelaamaan auringon noustessa, illalla kotiin pimeän tullen. Sama kesällä ja talvella. Siinä Räikkösen lapsuudenajan kivijalka, jonka päälle urheilu-ura rakentui. Tällä vuosituhannella digitalisaatio on kuitenkin muovannut lasten pelikentän uusiksi, mistä kantaa huolta myös 47-vuotias Räikkönen, 1- ja 3-vuotiaiden lasten isä.
– Kun seuraa omia nappuloita, joista kolmevuotias pelailee jo nyt sujuvasti kännyköillä ja tableteilla, onhan nykylasten maailma muuttunut hurjasti omista lapsuudenajoistani, Tuusulan varuskunta-alueella kasvanut Räikkönen pohtii ja korostaa vanhempien merkitystä liikuntakasvatuksessa.
– Nykyään kun tarvitsee omaa aikaa, on pirun helppoa lykätä mukulalle kännykkä kouraan, Räikkönen myöntää.
Suomi ei ole huippu-urheilumaa
Kännyköiden ja pelikonsolien rooli lasten arjessa on ollut viime vuosina kuuma puheenaihe, kun yhteiskunnassa on käyty keskustelua nuorten liikunnasta – tarkemmin sanottuna liikkumattomuudesta. Etenkin nuorten keskuudessa suosiotaan voimakkaasti kasvattanut kilpapelaaminen eli e-urheilu jakaa mielipiteitä voimakkaasti etsittäessä syitä, miksi suomalaiset perinnelajit eivät houkuttele nuoria enää entiseen malliin.
Räikkönen kuin niin ikään Naganossa mitalikantaan iskenyt kumparelaskija Janne Lahtela eivät kuitenkaan näe e-urheilua uhkana omalle lajilleen.
– On ihan upeaa, ettei urheilu ole enää pelkkää hiihtoa, juoksua ja punttista. Meidän sukupolvemme aikaan ei vain ollut muuta. Jos itselläkin olisi ollut nykyisen kaltaisia mahdollisuuksia, en voi olla varma, olisinko valinnut lajikseni kumparelaskua, Kemijärveltä kotoisin oleva Lahtela sanoo.
– Minulle liikunta oli kuitenkin henkireikä.
Lahtela muistetaan etenkin vuoden 2002 Salt Lake Cityn talviolympiakisoista, joissa hän voitti kultaa. Sillä irtosi lopulta neljäs sija Vuoden urheilija -äänestyksessä. Neljä vuotta aiemmin Naganossa kaulaan ripustettu olympiahopea kuitattiinkin jo aiemmin mainitussa lauseessa Räikkösen kanssa.
Kalle Palander juhli Suomen alppihiihtohistorian ensimmäistä ja toistaiseksi ainutta maailmanmestaruutta Vailissa 1999. Vuosi oli suomalaisessa huippu-urheilussa kuitenkin hurja, ja pujottelukulta riitti Vuoden urheilija -äänestyksessä vasta 5. sijaan. Sittemmin harvassa ovat olleet vuodet, jolloin saavutusta ei olisi rankattu vuoden kovimmaksi suomalaiseksi urheiluteoksi.Ullstein Bild / All Over Press
Ennen Salt Laken olympiavoittoaan Lahtela ehti debytoida kuitenkin top 10:ssä, kun vuoden 1999 valinnoissa Urheilutoimittajain Liiton jäsenet arvostivat hänet maailmanmestarina kahdeksanneksi listauksessa, jollaista suomalainen urheiluelämä tuskin todistaa enää koskaan.
1) Mika Myllylä, kolme henkilökohtaista maailmanmestaruutta ja MM-hopea, 2) Mika Häkkinen, F1-maailmanmestari, 3) Tommi Mäkinen, rallin maailmanmestari, 4) Aki Parviainen, keihäänheiton maailmanmestari, 5) Kalle Palander, pujottelun maailmanmestari, 6) Teemu Selänne, NHL:n maalikuningas, 7) Tuuli Matinsalo, aerobicin maailmanmestari ja Euroopan mestari, 8) Janne Lahtela, kumparelaskun maailmanmestari, 9) Kirsi Boström, suunnistuksen maailmanmestari, 10) Jani Sievinen, uinnin lyhyen radan maailmanmestari. Mainittakoon, että muuan Janne Ahonen ei mahtunut listalle mäkiviikon voittajana...
– Olihan se ihan hullu vuosi, Lahtela sanoo ja naurahtaa.
Oliko menestysvuodessa kyse sitten sattumasta vai järjestelmällisen työn tuloksesta suomalaisessa huippu-urheilussa? Lahtela ei epäröi vastauksessaan.
– En ole koskaan mieltänyt Suomea huippu-urheilumaaksi. Me olemme kuntoilumaa, tuulipukukansaa, hän sanoo.
– Yksilöurheilijan polku on äärimmäisen raskas, yksityisyrittäjyyttä tosi rajuilla ehdoilla. On ihan ymmärrettävää, ettei kovin moni halua lähteä siihen.
Toisin kuin leijonanosalla kanssakilpailijoista, Lahtelan riski kannatti paitsi urheilullisesti myös taloudellisesti. Olympiakultaa Lahtela voitti oman firmansa suksilla, mutta jättipotti oli lähellä jäädä tulematta.
– Jalka meni paskaksi edellisen kauden viimeisessä kisassa, ja ensiajatus oli, että olympialaiset voi unohtaa. Kuntoutus kesti kymmenen kuukautta, ja pääsin kunnolla suksille yhdeksän päivää ennen olympialaisia. Ehdin laskea pari kisaa, mutta olin oikeasti ihan romuna.
Tällä hetkellä Lahtela, 45, luotsaa japanilaisia kumparehuippuja, mutta vuonna 2006 päättyneen uransa jälkeen hän ehti valmentaa myös Suomessa. Lahtela arvioi, että alati ammattimaisempaan suuntaan kehittyvässä huippu-urheilussa Suomi häviää resursseissa auttamatta kilpailijamaille. Eikä vain kumparelaskussa.
– Minua on ärsyttänyt monesti Suomessa esiintyvä ajatusmalli, että kaikille pitäisi jakaa tasapuolisesti. Huippu-urheilussa ei ole mitään demokratiaa, ei mitään. Jos tähdätään maailman huipulle, pitää tehdä kovia päätöksiä eikä ampua pieniä tukimääriä joka suuntaan, Lahtela linjaa.
Tarvitseeko Suomi olympiavoittajia?
Mistä Suomelle sitten olympiavoittaja 2020-luvulla? Katseet kääntyvät luonnollisesti saavutukseen jo niin Sotshissa 2014 kuin Pyeongchangissa 2018 yltäneeseen Iivo Niskaseen, jonka kohdalla on kuitenkin huomioitava merkittäviä menestykseen liittyviä seikkoja.
Niskanen on osallistunut urallaan viisiin aikuisten arvokisoihin, joista vain yhdessä, Falunissa 2015, hän on jäänyt ilman mitalia. Lopuista neljästä yrittämästä kolmessa Niskanen on palannut kotiin kultamitalin kanssa, ja ilman Seefeldin MM-kisojen väliaikalähdön väärää suksivalintaa, saldo olisi häkellyttävä 4/4.
On täysin mahdollista, että Niskanen palaa voittajaksi jo Oberstdorfin MM-hiihdoissa 2021 ja vuotta myöhemmin odottavasta Pekingistä tulee hänelle kolmas peräkkäinen olympiamatka, jossa hän sivakoi kultaa. Huippu-urheilua pieteetillä seuraavat tiedostavat myös, että Niskanen on jo nyt esiintynyt murhaavalla voittoprosentilla, jonka petraamista todennäköisyydet eivät ainakaan tue.
Tästä Niskasen ei kuulu välittää pätkääkään, mutta Olympiakomitean ja Hiihtoliiton johtotahoilla on syytä ottaa huomioon, että mestaruuksia ei kerta toisensa perään voi laskea yhden kortin varaan.
Kumparelaskija Janne Lahtela (kesk.) voitti urallaan kultaa ja hopeaa sekä olympia- että MM-tasolla. Maailmancupin kokonaiskilpailun voittoa hän juhli kolmesti, joista viimeinen tuli kaudella 2003–04.EPA / GEORGE FREY
Mutta tarvitseeko Suomi uusia iivoniskasia?
– Tarvitsee ehdottomasti. Ihmisen perusluonne perustuu kilpailuun, tietojen ja taitojen sekä fyysisen suorituskyvyn mittaamiseen. Ja kyllä urheilu arvostetaan edelleen erittäin korkealle kansan syvissä riveissä, entinen ampumahiihtäjä Harri Eloranta arvioi.
Jos lajikollega Ville Räikkönen teki sensaation Naganon olympiapronssillaan 1998, Eloranta yllätti kaikki jo kuusi vuotta aiemmin Albertvillessä: kuten Räikkösellä, matka oli niin ikään sprintti ja tuloksena pronssi, jonka julkisuusarvo saavutushetkellä ei hiponut pilviä.
– Kilpailun jälkeen kansainvälisessä lehdistötilaisuudessa ei muistaakseni ollut ainuttakaan suomalaista, Eloranta muistelee.
Albertvillen kisoissa parrasvaloissa paistattelivat itseoikeutetusti kaksi henkilökohtaista mitalia saavuttaneet hiihtäjä Marjut Rolig, kultaa ja hopeaa, sekä mäkihyppääjä Toni Nieminen, kultaa ja pronssia. Heidän takanaan Eloranta oli kuitenkin ainoa, joka saavutti henkilökohtaisen mitalin.
Se ei silti riittänyt Vuoden urheilija -valinnassa edes kymmenen parhaan joukkoon. Asiaan osaltaan vaikutti myös se, että juuri kyseisenä vuonna 1992 kesä- ja talviolympialaiset järjestettiin viimeistä kertaa samaisena vuonna.
– Kun palasin Albertvillestä, mihinkään isoihin palkintogaaloihin ei tullut kutsuja. Muistan silti, kuinka helsinkiläisellä huoltoasemalla tankatessa selkääntaputtajia riitti, Eloranta kertaa 27 vuoden takaisia muistojaan.
Eloranta työskenteli läpi urheilu-uransa rajavartijana, mikä takasi riittävän toimeentulon ja mahdollisuuden ammattimaiseen harjoitteluun. Koska leiri- ja kilpailuvuorokausia kertyi vuodessa 150–200, Elorannan tapauksessa kyse oli muokatusta virasta.
– Olin aina palveluksessa huhtikuun puolivälistä heinäkuun loppuun, ja hyvityksenä pojille päästin aina perheelliset viettämään joulua.
– 30 vuotta sitten rajalla ja Puolustusvoimien puolella pystyi harjoittelemaan ammattimaisesti, mutta tänä päivänä henkilöstömääriä on karsittu jo paljon, että kaikki kädet ja jalat on oltava mukana jokapäiväisessä tekemisessä. Enää ei ole enää niin sanottuja kelluvia virkoja, joita taannoin pystyttiin pitämään huippu-urheilijoille esimerkiksi huoltopuolen yksiköissä, Eloranta sanoo.
Kaksi vuotta sitten eläkkeelle jääneen Elorannan mielestä Suomessa olisi syytä harkita, että tulevaisuuden sukupolville palautettaisiin samanlainen tai ainakin -tyylinen malli, josta hän pystyi hyötymään aktiiviurallaan. Kyse on arvovalinnoista.
– Se olisi kuitenkin niin pieni satsaus, ettei se olisi mielestäni keneltäkään pois. Uskon, että urheilijat halutaan tulevaisuudessakin pitää esimerkkinä kansakunnan fyysisestä suorituskyvystä.
Iivo Niskanen on voittanut urallaan kolme arvokisakultaa, joista jokainen on tuonut valinnan Vuoden urheilijaksi. Vuonna 2014 hän jakoi tittelin Sami Jauhojärven kanssa.Lehtikuva
Liike on parasta lääkettä
Siitä paljon parjatusta kansan suorituskyvystä Eloranta, 55, kantaa edelleen huolta. Etenkin nuorten.
– Elämme hyvin erikoisia aikoja. Yhden tuntemani liikuntakasvatusupseerin mukaan nykyisin on pirun vaikea aloittaa peruskoulutuskautta, koska saapumiserissä tulee henkilöitä, jotka eivät saa vedettyä yhtään leukaa. Samalla tulee kuitenkin myös sellaisia supertapauksia, jotka vetävät tuosta vain 30 leukaa.
– Palloilu- ja joukkuelajit ovat huikeassa flow’ssa, joten ei ole ihme, että tällä hetkellä lahjakkaimmat päätyvät niihin yksilöurheilun sijaan. Jääkiekko porskuttaa vielä ihan omassa sarjassaan. Joukkueurheilu on myös armollisempaa siinä mielessä, että vaikka yksittäisellä pelaajalla olisi huono päivä, joukkue voi silti voittaa.
Vaikka Eloranta allekirjoittaa Räikkösen ja Lahtelan sanat yksilöurheilun raskaasta ja raadollisesta puolesta, hän peräänkuuluttaa matkalla liiviin tarttuvia elämäntaitoja.
– Se on henkisesti kova koulu, jossa huonot päivät ja epäonnistumiset on pakko oppia hyväksymään. Aivan kuten elämässä. Pettymykset on osattava kääntää voitoksi ja asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin.
Esimerkki löytyy myös Elorannan omalta uralta.
– Yksissä MM-kisoissa Kiinan valmentaja tuli juttelemaan meidän valmennukselle ja sanoi, että Kiinan talviurheilussa on yksi ongelma. Ongelma oli hänen mukaansa se, että lumialueilla asuu vain sata miljoonaa ihmistä.
Jotta Suomella olisi 2020-luvulla edes teoriassa mahdollisuus pärjätä yksilölajeissa isompiaan vastaan, aikanaan sivuutetut sankarit korostavat yhtä asiaa kuin yhdestä suusta: liike on parasta lääkettä.
Pikakomennuksella Vaasan Sportin uudeksi päävalmentajaksi viime viikolla värvätty Risto Dufva onnistui luomaan joukkueeseensa taisteluhenkeä Helsingin IFK:n vieraana. Kaksi kertaa ottelua johtanut joukkue taipui Helsingissä kuitenkin maalein 2–4. HIFK on voittanut kymmenestä viime ottelustaan kahdeksan.
HIFK määräsi tahdin heti avauserässä, mutta vieraille avautui tilaisuus ottelun seitsemännellä peliminuutilla IFK-puolustaja Rony Ahosen jouduttua jäähypenkille kampituksesta. Sportin kanadalaissentteri Chris DeSousa iski 1–0-johtomaalin vain 13 sekuntia ylivoiman alkamisesta. Maali oli ensimmäistä kauttaan SM-liigassa pelaavalle DeSousalle kuudes.
HIFK-kapteeni Jere Sallinen teki tasoitusosuman toisen erän puolivälissä Teemu Turusen tarjoilusta.
Vaasalaiset aloittivat päätöserän pirteällä jalalla ja Valtteri Viljanen vei Sportin toistamiseen johtoon heti erän toisella minuutilla. Maali oli Viljasen kauden toinen.
Kaksi minuuttia myöhemmin HIFK:n Sallinen viimeisteli ottelun toisen osumansa puolustaja Joonas Järvisen syötöstä. Maali oli Salliselle kauden kuudes. Kotijoukkueen ruotsalaishyökkääjä Sebastian Dyk iski voittomaalin kolmannen erän 13. minuutilla.
Sport luopui maalivahdistaan Niko Hovisesta ottelun päätösminuuteilla. Teemu Tallberg tuikkasi kiekon tyhjiin, kun pelikellossa oli lukemat 57.52. Maali oli HIFK-hyökkääjälle kauden kolmas.
Niko Hovinen torjui Sportin maalilla 31 kertaa ja Frans Tuohimaa HIFK:n maalilla 23 kertaa.
HIFK nousi voitollaan liigassa viidenneksi ohi KooKoon. Helsinkiläiset ovat nyt tasapisteissä (41) Ilveksen kanssa.
Kauden 23 ottelustaan vain kolme varsinaisella peliajalla voittanut Sport on liigassa viimeisenä. Viimeksi se on ottanut voiton varsinaisella peliajalla 10. lokakuuta.
HIFK-ottelu oli Risto Dufvan ensimmäinen koitos Vaasan Sportin päävalmentajana.Matti Raivio / All Over Press
Risto Dufva kertoi ennen ottelua Yle Urheilulle, että hänen tavoitteensa Helsingissä on kartoittaa joukkueen lähtötilannetta ja selvittää, miten joukkue jäällä esiintyy. Eilen joukkueen ensimmäisen kerran tavannut konkarivalmentaja myönsi, ettei yhdessä päivässä kannata lähteä muuttamaan pelillisiä asioita.
– Itseluottamus on koetuksella, yksi kolmasosa sarjasta pelattu ja kolme kolmen pisteen voittoa on tullut. Siellä on paljon pelaajia, jotka ovat pettyneitä omaan suoritukseensa ja joukkueen tulokseen. Pitää löytää keinot, joilla saa nostettua taso omalle parhaalle tasolle, Dufva sanoi.
Kaksi vuotta sitten Oskar Osala neuvotteli siirrosta kahden NHL-joukkueen kanssa. Vuosi sitten hän debytoi olympialaisissa. Nyt Osala on ollut luistelematta puoli vuotta, ja elää golfhullun unelmaelämää Espanjassa. Mitä oikein tapahtui?
Mikä tekee sinut onnelliseksi? Oskar Osalan kohdalla vastaus kysymykseen on vaihdellut viime vuosina.
Juuri nyt siihen kuuluu vihreä ämpärillinen keltaisia palloja, bägi täynnä mailoja ja vapaa paikka harjoituskentällä. Eikä toki Espanjan aamuinen aurinko, linnunlaulu ja shortsikeli tilannetta suoranaisesti pahenna.
Vaasalainen kiekkoammattilainen harjoittelee golfia päivittäin, usein viisi tuntia kerrallaan. Tämä keskiviikko ei ole poikkeus.
– Sen jälkeen kun löysin golfmailan 12-vuotiaana olen ollut yhtä rakastunut golfiin kuin olin aikoinaan jääkiekkoon, Osala sanoo Sportliv-sarjassa.
Kiekkoammattilainen-tittelistä voi tosin olla monta mieltä. Lähivuodet ovat nimittäin olleet mullistavia.
Oskar Osala on pelannut myös olympiakisoissa. All Over Press
Vielä vuonna 2017 Osala pelasi elämänsä parasta jääkiekkoa. Hän oli vuorenvarma, että NHL-unelmasta tulisi totta. Motivaatiotaso mitattiin Richterin asteikolla. Vuotta myöhemmin hän luisteli Pyeongchangin olympiajäillä.
Mutta kahden viime kauden aikana hän on tuskin seissyt luistimilla.
Osala ei ole harjoitellut jäällä kevään SM-liigan finaalisarjan jälkeen. Viime viikkojen aikana hän on vastannut monelle yhteyttä ottaneelle seuralle "ei kiitos".
Mitä tapahtui?
Hymiö mailan päässä
Kuin tilauksesta sinitakkinen mies kävelee Osalaa kohti ja kysyy kysymyksen, jota moni on pohtinut viime aikoina.
– Uranvaihto tulossa, vai? Jääkiekosta golfiin! mies sanoo englanniksi.
Osala nauraa ja ravistelee päätään. Sen jälkeen hän vetää esiin mailan bägistään ja esittelee ylpeänä komeaa pääsuojusta.
– Katso! Olen suunnitellut tämän itse. Halusin hymiön muistuttamaan siitä, ettei tämä touhu ole niin vakavaa. Olenhan hyvin vakava ihminen, hän sanoo hymyillen.
Katso Sportlivin minidokkari Oskar Osalan matkasta huippuhyökkääjästä elämännautiskelijaksi alla olevassa klipissä tai klikkaamalla jutun pääkuvaa.
Oskar Osalan mielipide on selkeä: Et ole ollut NHL-pelaaja jos ansioluettelossa on vain kolme ottelua. Tämän vuoksi hän metsästi unelmaansa kiihkeästi. Matka kohti tavoitetta piti sisällään paljon menestystä.
Vuonna 2009 hän sai nostaa AHL:n mestaruuspokaalia Hershey Bearsin riveissä ja myöhemmin hänestä tuli kaksinkertainen KHL-mestari Metallurg Magnitogorskissa. Jokainen onnistuminen vei vähän lähemmäs unelmaa.
Oskar Osalan lähivuodet ovat olleet mullistavia.Markku Hyttinen / AOP
Kulminaatiopiste koitti kaksi vuotta sitten – kaudella 2016–2017 kaikki palaset loksahtivat paikoilleen. Osala pelasi mainiosti, otti rohkeasti vastuuta MM-kisoissa ja todisti pärjäävänsä NHL-pelaajia vastaan.
– Tiedän, että olisin pystynyt pelaamaan NHL:ssä silloin. Kaikki tuntui helpolta. Ei tarvinnut puskea eteenpäin kahvin tai hevirokin voimalla, Osala sanoo.
Unelma lähes kosketusetäisyydellä
Agentti neuvotteli kahden NHL-seuran kanssa ja kuiskittiin yksisuuntaisesta sopimuksesta. Vielä kesäkuussa 2017 agentti oli aivan varma, että sopimus syntyisi. Pöytä oli katettu. Mutta juuri kun Osala oli istumassa alas, tuoli vedettiin pois. Yksisuuntaista tarjousta ei koskaan tullut.
– Taso ei riittänyt tai ikää oli liikaa tai mikä siinä nyt oli syynä... En vain ollut riittävän kiinnostava.
Uran hienoin hetki vaihtuikin valtavaan tyhjiöön. 29-vuotiaana Osala tiesi jo liikkuvansa äärirajoilla – kehitysvaraa ei juurikaan enää ollut. Jos NHL-sopimus ei nyt syntyisi, siirtoa ei todennäköisesti koskaan tapahtuisi. Kaksisuuntainen sopimus ei kiinnostanut.
– Ei ole järkeä lähteä Yhdysvaltoihin kaksisuuntaisella sopimuksella. Silloin on pakko tehdä ihmeitä päästäkseen NHL:ään.
Osala nieli pettymyksensä ja solmi uuden sopimuksen Magnitogorskin kanssa. Olympialaiset ilman NHL-pelaajia odottivat puolen vuoden päässä ja Osala halusi kipeästi olla mukana. Mutta akun uudelleenlataaminen oli vaikeaa.
Palo sammui olympialaisten jälkeen
Osala oli juuri pelannut 107 ottelun kauden ja poti kovaa NHL-pettymystä, kun hän viiden viikon loman jälkeen lensi takaisin Venäjälle. Perillä odotti kivenkova harjoitusleiri.
– Ajattelin heti, että vitsi, tästä tulee rankka kokemus. Tuntui, ettei jääkiekko enää ollut kivaa.
Mutta Osala jaksoi raataa ja taisteli itselleen paikan Lauri Marjamäen Leijoniin. Ainakin yhdestä unelmasta tuli totta.
– Se oli valtavan hieno kokemus. Olen niin kiitollinen, että sain mahdollisuuden. Mutta sen jälkeen olo oli tyhjempi kuin koskaan.
Olympialaisten jälkeen oli selvää, että viimeinen liekki oli sammunut. Osala oli antanut kaikkensa ja tasapainoili uupumuksen rajalla. Hän päätti ottaa askeleen taaksepäin ja viheltää pelin poikki. Tauko venyi pidemmäksi kuin moni olisi uskonut.
Oskar Osalan intohimo jääkiekkoa kohtaan on hiipunut. Tomi Jokela / All Over Press
– Miksi en osaa tätä enää? Mitä teen väärin?
Oskar Osala murisee itselleen ja ärsytys kasvaa koko ajan. Hän kääntää mailaa sivulta sivulle, mutta kiekko ei halua pysyä lavalla. Taas kiekko putoaa pusikkoon. Parin minuutin jälkeen hän vihdoin onnistuu.
– Nyt! Yhtäkkiä se on niin helppoa, kuin kiekko olisi liimattu lapaan, Osala sanoo ja hymyilee.
Mutta hän ei ole valmis.
– Vielä kerran!
Näin käy, kun olet sekä perfektionisti että harjoitusnarkomaani. Analyyttinen Osala on oivaltanut yhtä jos toista vuosien varrella. Esimerkiksi sen, että hymiötä kannattaa kantaa mukana golfkentällä. Ja sen, ettei kannata tehdä asioita jotka eivät tunnu vaivan arvoisilta. Kuten pelata jääkiekkoa, jos siitä ei nauti.
Kiekkokollegat kehuivat rohkeutta
Osala yllättyi saamastaan palautteesta päätettyään pitää puolikkaan välivuoden. Jopa ennestään tuntemattomat kiekkoilijat ottivat yhteyttä.
– He kehuivat ratkaisua todella rohkeaksi ja sanoivat haluavansa tehdä samoin, mutta että he eivät uskalla.
Oskar Osala on saanut positiivista palautetta rohkeudestaan. Yle/Sebastian Backman
Syksyllä 2018 Oskar Osala nautti joka hetkestä. Hän pysähtyi pohtimaan uraansa. Miten tyytyväinen hän oli tilanteeseensa, miten pitkälle hän oli päässyt. Hän rakasti mahdollisuutta treenata kovaa ilman kiekkopainoitteista fysiikkaharjoittelua. Sekä sitä, että hän pystyi matkustamaan ja tapaamaan kavereita – ja panostaa golfiin.
– Ajattelin pelkästään jääkiekkoa 14 vuotta. Sitten tajusin, että elämä on aika lyhyt ja siitä pitää myös nauttia. Se oli todella vahva tunne. Oli niin pirun mukavaa! Kuusi kuukautta tuntui puoleltatoista. Aika riensi niin nopeasti.
“Jääkiekko ei ollut hauskaa”
Osala sai tarjouksia KHL:stä, SHL:stä ja kotimaisesta liigasta, mutta kieltäytyi kaikista. Kunnes yksi ajatus alkoi kaivertaa takaraivossa.
– Ei tehnyt mieli pelata, jos olen ihan rehellinen. Mutta rupesin miettimään jos olinkin kyllästynyt elämään Venäjällä enkä itse jääkiekkoon.
Kun hyvä ystävä, Kärppien päävalmentaja Mikko Manner soitti, Osala päättikin tarttua syöttiin.
Oskar Osala pelasi viime vuonna Kärpissä.Emil Hansson / All Over Press
Viime marraskuussa Espanjan aurinko vaihtui Oulun talvihämärään. Säätä lukuun ottamatta kaikki oli täydellistä.
Osala viihtyi heti mestarisuosikin ryhmässä. Hän pääsi nopeasti pelirytmiin ja alkoi takoa pisteitä – KooKoota vastaan tammikuussa syntyi peräti neljä maalia.
– Kaupunki oli ihana, joukkuekaverit mahtavia ja koko Kärppien organisaatio korkeatasoinen. Kaikki oli aivan täydellistä.
Oli vain yksi ongelma:
– Jääkiekko ei ollut hauskaa. Silloin ymmärsin aika hyvin mistä oli kyse. Ja se tuntui pahalta.
Ratkaisevan HPK:lle hävityn finaalin jälkeen Oskar Osala on luistellut vain kerran.
Ei pelkää lopettamista
Aivan kuten viime vuonna Osala on saanut tarjouksia monelta seuralta. Myöntävä vastaus ei ole ollut lähelläkään.
– Ei ollenkaan tee mieli pelata. Palo tuntuu olevan aika kaukana.
Oletko valmis lopettamaan?
– En vielä. Euroopan siirtoikkuna sulkeutuu vasta helmikuussa, joten kiirettä ei ole. Elän päivä kerrallaan, mutta kuten sanottua: palo ei tunnu olevan lähellä.
Lopettamispäätös ei pelota Oskar Osalaa.Yle/Sebastian Backman
Osala toteaa, ettei lopettamispäätös tunnu pelottavalta. Mutta kyse on isoista asioista ja hän haluaa käyttää kaiken mahdollisen ajan päätöksen tekemiseen.
Pystytkö keksimään jonkun tavoitteen jääkiekossa, joka tuntuisi sekä realistiselta että inspiroivalta?
– Valitettavasti en. Ainoa olisi NHL, mutta jos en päässyt sinne 2017, niin ei tunnu kovin realistiselta että pääsisin siihen tulevaisuudessakaan.
Kehittyminen golfkentällä ja punttisalilla kiinnostaa enemmän.
Rauta on väkivahvalle Oskar Osalalle kevyttä.Yle/Sebastian Backman
Torstai – punttipäivä.
Osala katsoo hymyillen hikisenä soutulaitteesta ylös nousevaa nuorta miestä. Laite on rehkimisen aikana liikkunut taaksepäin usean metrin.
– Luulin että olit soutamassa Marokkoon, Osala heittää.
Vastaukseksi hän saa naurun.
Osala on juuri nostanut suorille käsille päivän raskaimmat penkkipainot: 120 kiloa. Hän seuraa läheisen ystävän, maailmanmestari Fredrik Smulterin laatimaa harjoitusohjelmaa. Tähtäin on nostaa keväällä ennätyslukemat 155 kiloa.
Tällä hetkellä päivät täyttyvät salitreenistä ja golfista. Ellei Osala itse ole golfkentällä, hän katsoo golflähetyksiä tv:stä. Nälkä on kyltymätön.
Osala on hyvin tietoinen siitä, että hän on etuoikeutetussa asemassa. Mutta hän tietää myös, että kuherruskuukausi jääkiekon ulkopuolella tulee loppumaan jonain päivänä.
Tulevaisuuden ammatti kentänhoitaja?
Tulevaisuudessa hän hankkii mielellään itselleen työpaikan.
– Mutta sen ei pitäisi tuntua työltä!
Jos hänen juuri nyt pitäisi valita opintolinja, valinta olisi golfkentänhoitaja. Osala pitää kentänhoidosta ja haravoi aina bunkkerit täydelliseen kuntoon.
– Haluaisin myös oppia enemmän ruohosta. On olemassa eri lajeja ja erot pelatessa ovat suuria, hän kertoo innokkaasti.
Mitä tekee sinut onnelliseksi?
– Että olen hyvä ihminen. Hyvä poika vanhemmilleni ja hyvä mies tulevalle vaimolleni. Että teen töitä saavuttaakseni uusia tavoitteita ja unelmia, jotka tällä hetkellä löytyvät golfista ja salilta.
Oskar Osala osaa nauttia elämästä perheensä kanssa.Yle/Sebastian Backman
Eroa tämänhetkisen elämäntilanteen ja Venäjällä vietetyn edelliskauden välillä Osala kuvailee yöksi ja päiväksi.
– En ole koskaan ennen tuntenut oloani näin rauhalliseksi. Ei ole kiire mihinkään ja otan päivän kerrallaan. Elän unelmaani.
Ajamme ylös vuorille, Osalan lenkkimaisemiin. Hän on ihastunut rikkaaseen luontoon ja suuriin korkeuseroihin. Näköala on päätä huimaava.
– Katso, siellä näkyy Gibraltar ja siinä Marokon pohjoispää, hän sanoo ja osoittaa kaukaisuuteen.
Jäämme kameramiehen kanssa kuvaamaan ja Osala kävelee eteenpäin. Hän pysähtyy, katsoo horisonttiin ja lyö reiän ilmaan näkymättömällä mailalla.
Lyönti ei näytä lämäriltä. Käsistä näyttää lähinnä löytyvän rautaseiska.
Maailman antidopingtoimisto Wadan komitea suosittaa, että Venäjälle langetetaan neljän vuoden panna urheilukilpailuihin. Komitea tutki Venäjän Wadalle toimittamaa dopinglaboratoriodataa ja totesi datassa olevan poistettuja tai muutettuja tietoja. Uutistoimisto Reutersin mukaan satojen positiivisten dopingtestien tiedot on poistettu toimitetusta laboratoriodatasta.
– Moskovan data ei ole kaiken kattavaa eikä täysin autenttista, komitean raportissa todetaan.
– Tämä on erittäin vakava osoitus datan autenttisuutta koskevien määräysten toteuttamatta jättämisestä.
Wadan komitea haluaa, että puhtaiksi todetut venäläisurheilijat kilpailevat ensi kesän olympialaisissa ja muissa isoissa urheilutapahtumissa neutraalin lipun alla. Myös vuoden 2022 talviolympialaiset käytäisiin ilman Venäjää.
Wada päättää Venäjän kohtalosta 9. joulukuuta. Jos päätös on komitean suosituksen mukainen, Venäjä ei voi osallistua joukkueillaan suuriin urheilukisoihin neljän vuoden aikana eikä myöskään isännöidä suuria urheilutapahtumia. Myös kaikille Venäjän olympiakomitean ja paralympiakomitean johtoryhmän jäsenille asetettaisiin pääsykielto kansainvälisiin urheilutapahtumiin.
Venäjä on myös yksi järjestäjämaista ensi kesän jalkapallon miesten EM-lopputurnauksessa, ja Suomi on ensi lauantain lohkoarvonnassa mahdollista arpoa Venäjän ja Tanskan isännöimään lohkoon.
– Jos suurkilpailun järjestelyoikeus on jo myönnetty Venäjälle, tuosta oikeudesta on luovuttava ja tapahtuma siirrettävä toiseen maahan, paitsi jos tuo on laillisesti tai käytännöllisesti mahdotonta. Lisäksi Venäjä ei voi hakea vuoden 2032 kesäolympialaisia ja -paralympialaisia, raportissa suositellaan.
Venäjä voi valittaa Wadan päätöksestä urheilun vetoomustuomioistuin CASiin.
Chicago Bulls pelasi vaisun ottelun koripalloliiga NBA:ssa ja hävisi kotikentällään Portlandille 94–117. Portland oli aloittanut kautensa Chicagoakin huonommin, mutta nyt molempien joukkueiden tilastot näyttävät kuutta voittoa ja 12 tappiota.
Lauri Markkanen heitti Chicagon paidassa 10 pistettä. Viidestä kolmen pisteen heitosta Markkanen upotti kaksi. Levypalloja suomalaisen käsiin jäi vain yksi, mikä on hänen NBA-uransa pienin määrä. Peliaikaa Markkaselle kertyi 27 minuuttia.
Chicagon paras pistemies oli Zach LaVine, joka heitti 18 pistettä.
Portlandin kokoonpanosta puuttuivat joukkueen tärkeimmät isot miehet Jusuf Nurkic ja Zach Collins, ja ennen ottelua Trail Blazers oli NBA:n huonoin levypallojoukkue. Silti Portland nuiji Bullsin levypalloissa 55-37.
Portlandin ykkönen oli Carmelo Anthony 25 pisteellä. Anthony löysi Portlandista pelastusrenkaan uponneelle NBA-uralleen. Hänet irtisanottiin vuosi sitten Houstonista ja hän etsi sen jälkeen vuoden ajan uutta mahdollisuutta. Chicago-peli oli Anthonyn neljäs Portlandin paidassa, ja 35-vuotias ex-tähti upotti seitsemästä kolmosestaan neljä.
– Tämä on ollut nöyryyttävä tilanne minulle, mutta tämä on todistus työstä, jonka olen tehnyt. Kroppani tuntuu hyvältä, ja henkisesti tunnen oloni hyväksi, Anthony sanoi ESPN:lle.
Anthonyn 25 pistettä nostivat hänet NBA:n kaikkien aikojen korintekijälistalla 25 615 pisteeseen ja 18. tilalle ohi Alex Englishin. Kun Anthony istui viimeisellä neljänneksellä penkillä ottelun jo ratkettua, Chicagon kotiyleisö vaati häntä kentälle "We want Melo" -huudoin.
– Kun se tulee Chicago Bullsin faneilta, se on iso hetki, Anthony kiitteli.
Dallasin Esa Lindell laukoi maalin, kun Stars voitti Vegasin 4–2 jääkiekkoliiga NHL:ssä. Lindell osui kauniin kuvion päätteeksi ja vei Dallasin 2–0 -johtoon avauserässä.
Osuma oli Lindellille kauden toinen. Syöttöpisteitä puolustajalla on viisi. Dallasin muut suomalaiset Roope Hintz ja Miro Heiskanen jäivät Vegasia vastaan ilman tehopisteitä.
Korpisalolle nollapeli
Columbuksen Joonas Korpisalo piti verkon tyhjänä 1-0-voitossa Ottawaa vastaan. Korpisalo pysäytti kiekon 25 kertaa ja ylsi NHL-uransa toiseen nollapeliin. Tällä kaudella Korpisalo on aloittanut maalilla 18 ottelussa.
– Näin kiekon hyvin koko illan. Mielestämme teimme hienoa työtä, Korpisalo kommentoi Columbuksen Twitterissä julkaistussa videossa ottelun jälkeen.
Edellisestä nollapelistä ehti kulua lähes kolme vuotta, sillä Korpisalo pelasi edellisen ja samalla ensimmäinen nollapelinsä NHL:ssä vuoden 2017 helmikuussa. Myös tuolloin hän torjui Columbuksen paidassa. Korpisalo on Blue Jacketsin kolmannen kierroksen varaus kesältä 2012.
Ottawan maalilla vahtinut Craig Anderson torjui 18 kertaa. Ottelun ainoan maalin teki Columbuksen hyökkääjä Oliver Björkstrand. Maali syntyi, kun päätöserää oli kulunut vain 21 sekuntia.
Yhdeksän pelin NHL-kierroksella Kaapo Kakon New York Rangers venyi 3–2-voittoon Mikko Koivun Minnesotasta jatkoajalla. Minnesota johti ottelua 2-1 päätöserän viimeisille minuuteille, kunnes Rangersin Chris Kreider osui ylivoimalla. Jatkoajan voittomaalin iski Tony DeAngelo. Kakko sai jääaikaa reilut 16 minuuttia ja Koivu reilut 17.
Kaapo Kähkösen odotettiin debytoivan Minnesotan maalilla, mutta Kähkönen oli luukkuvahtina. Alex Stalock torjui Wildin maalilla.
Kamppailu Nashvillen ja St. Louisin välillä venyi aina voittolaukauskilpailuun asti, ja lopulta Nashville vei ottelun voiton luvuin 3-2. Juuse Saros torjui Nashvillen maalilla 23 kiekkoa. St.Louisin Jake Allen joutui huhkimaan enemmän, kun torjuntoja ottelussa kertyi 37.
Jääkiekon SM-liigan kurinpitodelegaatio on määrännyt Tapparan ranskalaishyökkääjä Charles Bertrandille viiden ottelun pelikiellon. Bertrand löi lauantaina KooKoo-ottelussa toisessa erässä poikittaisella mailalla kouvolalaisten Vilmos Galloa niskaan. Hänelle tuomittiin tilanteesta 5+20 minuutin rangaistus päähän kohdistuneesta taklauksesta.
Bertrand on tehnyt 23 pelaamassaan ottelussa tehot 12+7=19. Hän on seuraavan kerran tamperelaisten mukana lauantaina 7.12., kun Tappara matkaa HPK:n vieraaksi.
Liiga langetti myös Lukon Miska Kukkoselle kolmen ottelun pelikiellon. Kukkonen sai pelikiellon Jukureita vastaan pelatussa ottelussa toisessa erässä tapahtuneesta polvitaklauksesta. Hänelle ei tuomittu tilanteesta ottelussa rangaistusta, mutta päävideotuomari asetti tilanteen kurinpitodelegaation käsittelyyn.
Kuten NHL:n suurimman mestarisuosikin, Tampa Bayn, päävalmentaja Jon Cooper jo kymmenen ottelun jälkeen muistutti: tämä tahti riittää. Tampan peli ei ole ollut syksyllä kaunista, mutta joukkue on repinyt pisteitä matkaan riittävällä tahdilla. Cooperin mukaan kaksitoista pistettä kymmenestä ottelusta riittää.
Ja sehän riittää – sama tahti veisi joukkueen lopulta reilusti päälle yhdeksänkymmenen pisteen ja sitä kautta pudotuspeleihin.
Maanantain Buffalo-voiton jälkeen Tampalla on 21 ottelusta kasassa 26 pistettä eli joukkue on valmentajansa asettamassa aikataulussa. Siitäkin huolimatta, että hitaan lähdön saanut joukkue on edelleen kolme pistettä pudotuspeliviivan alapuolella.
Tampa on silti tämän kauden NHL:ssä tavallaan oma lukunsa – millään muulla kuin mestaruudella ei ole merkitystä. Viime kauden historiallisen 62 voiton ja 128 pisteen runkosarjatykityksen jälkeen Boltsilla ei ole perussarjassa enää mitään todistettavaa.
Vain mestaruus merkitsee.
Vaikka Tampan tilanne on laajemmassa katsannossa selkeä, silti syksyn vaisut otteet heitelleet ilmaan kysymysmerkkejä. Missä viipyy Tampalle tyypillinen korkeaoktaaninen kiekkokontrollijääkiekko, jossa kiekko ja miehet liikkuvat ja maisema vaihtuu?
Missä on peli-ilo ja rentous?
Viime vuoden haamut vaikuttavat yhä
Kun puhutaan Tampan syksystä, on pakko puhua menneestä keväästä. Massiivisen runkosarjajyräämisen jälkeen pudotuspelien avauskierrokselta sensaatiomaisesti suoraan neljässä ottelussa pudonnut Lightning koki kauden ensimmäisen vastoinkäymisensä kovimmassa mahdollisessa paikassa, eikä se osannut sitä käsitellä.
Seurasi jonkinlainen sokkitila, jossa joukkue tuntuu jollakin tasolla edelleen olevan.
Eikä tämä ole lainkaan tavatonta. Kun huippuunsa viritetty, ja vuosikaudet sitä kaikkein suurinta jahdannut, joukkue romahtaa kauden tärkeimmällä hetkellä tavalla, jolla Tampa romahti, yksi kesäkään ei välttämättä riitä uuden latauksen hakemiseen.
Tampa todellakin rämpi läpi repaleisen lokakuun.
Steven Stamkosin (vas.) kipparoima Tampa Bay on tehnyt riittävän hyvää tulosta, mutta pelillisesti joukkueella on parannettavaa.Dave Sandford / Getty Images
Uskon, että Tampan tapauksessa on hyvin paljon kyse viime keväästä. Lataus ei yksinkertaisesti ole löytynyt syyskauden harmaisiin runkosarjavääntöihin. Eikä tilannetta ole ainakaan helpottanut valmennusjohdon pelitapaan tälle kaudelle tekemät muutokset.
Bolts-valmennuksen analyysi viime keväästä nimittäin oli, että Tampa pelasi menneellä kaudella liian rohkeasti. Tampa onkin halunnut tänä keväänä pelata enemmän varman päälle ja se näkyy. Rohkeasti kiekon aiemmin keskialueen yli vauhdilla kuljettanut joukkue on lyönyt tällä kaudella pelivälinettä päätyyn selkeästi aiempaa enemmän.
Pelaajat ovat puhuneet haastatteluissakin kiekonmenetyksien välttelystä läpi syksyn niin paljon, ettei epäselväksi ole varmasti kenellekään jäänyt, onko viesti valmennusjohdolta mennyt perille vai ei.
Valmennuksen linjauksessa ei sinänsä ole mitään kummallista, tällaista toimintaa vaatii lähes jokainen valmentaja NHL:ssä. Tuntuu kuitenkin siltä, ettei päädyn kautta pelaaminen juuri nyt ole sellaista jääkiekkoa, mikä saisi jonkinlaisessa virkamiestilassa olevan joukkueen oikeasti syttymään.
Syksyn aikana on kieltämättä käynyt mielessä, lähdettiinkö Tampassa pelitavan osalta korjaamaan jotakin, mikä ei ollut rikki.
Pelaaminen on hidasta ja hengetöntä
Viidellä viittä vastaan Tampa ei ole vakuuttanut oikeastaan missään vaiheessa kautta, vaikka laadukkaan joukkueen perustaso melko hyvä onkin – ja vaikka lähes kaikki tilastot vakuuttavat kaiken olevan kunnossa. Mutta kun ei ole. Pelaaminen on monin paikoin joukkueelle epätyypillisen hidasta ja muutenkin hengetöntä.
Yksilöiden tilastot tukevat tätä näkemystä.
Esimerkiksi supertähti Nikita Kutsherov teki menneellä kaudella 80 tehopistettä tasaviisikoin, toiseksi eniten kaikista pelaajista. Tällä kaudella saldo on 21 ottelun jälkeen 13 – sijoitus 71. Pistepörssissä parhaat Tampan pelaajat löytyvät sijoilta 38. (Kutsherov) ja 46. (Steven Stamkos).
Yksilöiden pisteillä ei viime kädessä ole Tampan tapauksessa merkitystä, mutta jotakin nekin kertovat.
Bolts onkin elänyt syyskauden lähinnä erikoistilanteilla. Joukkueen ylivoimapeli on leiponut pelivälinettä verkkoon yli kolmenkymmenen prosentin tehoilla ja alivoimakin tappanut jäähyjä yli neljä viidestä-tahdilla. Tämä on antanut muulle pelaamiselle happea.
Turha Tampa Bayn ympärille silti minkäänlaista paniikkia on lietsoa. Maanantain jälkeen se on voittanut kolme ottelua putkeen ja viikonloppuna Anaheimia vastaan tarjolla oli jopa välähdyksiä jonkinlaisesta peli-ilosta. Toisaalta jossakin vaiheessa kelkan on myös käännyttävä ja kaikkeen tekemiseen löydyttävä seuraava taso.
Nyt puhutaan tämän joukkueen kohdalla rutiinitasosta, ei yhtään paremmasta.
Vaikka Tampa on joukkue, jonka onnistumista mitataan vain ja ainoastaan Stanley Cupin pudotuspelien kautta, kevääseen ei voi myöskään mennä ryömimällä. Edes Tampan kaltaisille tähtisikermille ei ole olemassa pudotuspelinappia, jota painamalla huippuvire yhtäkkiä kevään korvalla löytyy.
En silti löisi tällä päivämäärällä penniäkään Tampaa vastaan.
VANCOUVER. Maanantai oli NHL:ssä kuuma päivä. Aamulla ja päivällä kuumin puheenaihe liigan ympärillä oli paljastukset menneellä viikolla potkut saaneet entisen Toronto-valmentaja Mike Babcockin kyseenalaisista valmennusmetodeista. Kohu oli välitön, kun paljastui, että Babcock oli käyttänyt asemaansa väärin tulokaspelaaja Mitch Marnerin kohdalla kaudella 2015–16.
Babcock oli pyytänyt nuorta pelaajaa tekemään listan joukkueen pelaajista sen mukaan, kuka oli Marnerin mielestä työteliäin ja kuka laiskin. Marner toteutti toiveen, minkä jälkeen Babcock käytti saamaansa listaa koko joukkueen edessä.
Monet Leafs-pelaajat tuohtuivat valmentajan tavasta käyttää valta-asemaansa hyödyksi nuoren pelaajan kustannuksella. Oman mausteensa pelaajien kiukkuun toi se, että Maple Leafsilla oli tapahtumien aikaan meneillään perinteinen ”isien reissu”, eli vieraspelimatka, johon osallistuvat kaikkien pelaajien isät.
Babcockin toimet tuomittiin maanantaina voimakkain sanankääntein ympäri NHL:n, ja onpa luotsi itsekin jo ehtinyt eri lähteiden kautta myöntää ylittäneensä hyvän maun rajat. Babcock jopa väitti pyytäneensä tekoaan Marnerilta anteeksi selkkauksen jälkeen.
Tämä ei kuitenkaan jäänyt päivän ainoaksi kohuksi.
Nigeriassa syntynyt, mutta myös Kanadan passin omaava Akim Aliu nimittäin osallistui keskusteluun maanantai-iltana Twitterissä. Aliun mukaan tarinat Babcockista eivät tulleet tälle yllätyksenä, koska: ”Ei omena kauaksi puusta putoa”.
Tämän jälkeen Aliu syytti Calgaryssa tätä nykyä päävalmentajana toimivaa Bill Petersiä rasistisesta käytöksestä. Peters valmensi Aliuta AHL-joukkue Rockfordissa vuosina 2008–2010.
– Samanlaista ongelmaa on Calgaryssa, Aliu aloitti Babcockin tilanteeseen viitaten.
– Hän (Peters) kutsui minua muutamia kertoja n-sanalla pukuhuoneessa, koska musiikkimakuni ei tyydyttänyt häntä. Myönnän, että suutuin, mutta etkö sinä olisi suuttunut. Sen sijaan, että hän (Peters) olisi selvittänyt tilanteen, hän lähetti kirjeen johdolle, minkä jälkeen minut lähetettiin farmin farmiin, Aliu kirjoitti.
Ja jatkoi.
– Alas laitettiin kaksikymmentävuotias tulokas, joka oli hyvän alun kautta vauhdissa kahteenkymmeneen maaliin ensimmäisellä ammattilaiskaudellaan ilman erikoistilannevastuita.
Aliun kommentit ovat Calgarylle tietenkin tulikuuma peruna purtavaksi, vaikka tapahtumat itsessään eivät seuraan liitykään. Flames on maaliskuussa jäädyttämässä tummaihoisen seuraikonin, Jarome Iginlan, pelipaitaa, joten rasismisyytökset seuran päävalmentajaa kohtaan eivät voisi tulla seuran kannalta ikävämpään paikkaan.
Flames-luotsi Peters ei ollut median saatavilla maanantain Pittsburgh-ottelun jälkeen.
