JOENSUU. – Jesus, kun on tympiät vehkeet, toteaa Juha Puhtimäki pohjanmaan murteellaan hevoselleen Johnny Flamelle, taputtaa tätä turvalle ja antaa lohdutukseksi porkkanan. Se saa hevosen ajatukset hetkeksi karkaamaan pois jääkylmästä vedestä, jolla ravurin jalat viilennetään reippaan treenin päätteeksi.
Lämminverinen ravuri ei ohjastajansa ja osaomistajansa Juha Puhtimäen sanojen mukaan kylmästä perusta. Puhtimäen oma kylmän sieto jää arvoitukseksi, mutta Ilmajoelta, syvältä Etelä-Pohjanmaalta kotoisin olevan pesäpalloilijan pohjalaisveri saattaa joskus kuohahtaa kuin ravihevosella lähtökaarteessa konsanaan.
Joensuun Mailan pesäpallon miesten Superpesis-joukkueeseen viime kaudeksi siirtynyt Puhtimäki sai olla osa seurahistoriaa heti ensimmäisellä kaudellaan Pohjois-Karjalassa. Lukkarina ulkopelin kapellimestarina toimiva Puhtimäki juhli 33-vuotiaana uransa ja samalla JoMan seurahistorian ensimmäistä Suomen mestaruutta.
Fuengirolassa Espanjassa huhtikuun lopussa käynnistyneen miesten Superpesis-kauden tavoitteena ei ole enempää eikä vähempää kuin mestaruuden uusiminen. Seuraavan kolmen tunnin ajan ajatus pysyy silti visusti pesäpallon ulkopuolella: on aika keskittyä salskeaan punaruunikkoon, jonka etukaviot kaapivat jo vaativasti tallin lattiaa.
Ravuri on rauhoittanut pohjalaismiestä
Puhtimäen isä on kova ravimies, joka löi innokkaasti vetoa poikansa lapsuusvuosina. Vaikka Juha Puhtimäki kulki lapsena isänsä kanssa raviradoilla tiuhaan, ei hän kuitenkaan voinut ankaran allergiansa vuoksi edes olla hevosten lähellä. Lopulta teini-iän huvitukset mopolla ajamisineen ja muine houkutuksineen tulivat nuoren ja raviharrastuksen väliin melkein kymmeneksi vuodeksi. Eräänä syksynä pesäpallokauden jo päätyttyä joutilaisuus sai Puhtimäen kysymään tuttavaltaan, raviohjastaja ja -valmentaja Markku Niemiseltä voisiko tämän tallille tulla käymään.
– Menin ensimmäisiä kertoja Niemisen tallille ja likat katselivat huuli pyöreänä, mitä tapahtuu, kun Puhtimäki avaa oven ja painaa saman tien hevosen karsinaan. Sinne ei välttämättä kannattaisi mennä, ja hevosten ymmärryksen kautta järki on tullut mukaan, Puhtimäki naurahtaa Yle Urheilulle valmistellessaan samalla, nyt jo tottunein ja varmoin ottein, Johnny Flamea päivän treeniin.
Ravuri siirtyi Puhtimäen, tämän isän ja muiden muassa entisen kestävyysjuoksijan Jukka Keskisalon kimppaomistukseen 1,5 vuotta sitten, kun ruunalla oli ikää 3,5 vuotta. Liperin vuokratallipaikalla reilun 20 kilometrin päässä Joensuusta ravuri on majaillut vuoden alusta lähtien.
Juha Puhtimäki vastaa ruunan valmentamisesta ja ohjastamisesta, ja onpa vyölle kertynyt pari ajovoittoakin alkuvuonna. Uljaan luontokappaleen treenauttamisessa oli alkuun paljon opeteltavaa ahkeraan harjoitteluun tottuneelle Puhtimäelle. Ison eläimen fysiologia asettaa rajat treenaamiselle eikä sitä voi harjoittaa yhtä paljon kuin ihmistä.
– Kyllä minä treenaan määrällisesti enemmän. Joidenkin mielestä liikaakin, vaikka itse en ole mielestäni vielä liikaa treenannut. Sen on hevosen kanssa oppinut, että kun treenataan, niin treenataan niin, että sillä on tarkoitus. Isoimpana asiana tässä on tullut opiksi se, että voin tehdä välillä vähän rauhallisemminkin.
Kesällä 34 vuotta täyttävä Puhtimäki on Joensuun Mailan joukkueen ikänestori. Lukkarin 2+1-vuotisesta sopimuksesta JoMan kanssa on jäljellä vielä 1+1 vuotta. Moinen ikä alkaa jo miehen itsensäkin mielestä olla pesäpalloilijalle vähintäänkin riittävästi.
– Mieleltänihän olen nuori kuin mikä, Puhtimäki virnistää ja nyökkää viisivuotiaan Johnny Flamen suuntaan:
– Olemme tämän pojan kanssa vähän samanlaisia. Tämäkin on hyvin rauhallinen päälle päin, mutta kyllä sillekin välillä tulee varsan oireita. Mutta me pärjäämme hyvin pojan kanssa, Puhtimäki jatkaa ja vilauttaa eteläpohjalaista hempeyttä taputtaessaan hevosta lämpimästi kaulalle.
Hevoset ovat tapaeläimiä ja niille rutiinit ovat hyvin tärkeitä. Puhtimäki ei itse ole tapojensa orja, vaikka pelipäivänä lukkarilla on toki rutiineja, joista hän pitää kiinni. Hevonen onkin omalla tavallaan opettanut Puhtimäelle rauhoittumisen ohella keskittymistäkin.
– Jos tekee asioita kiireellä, niin kyllä poika jossain kohdassa sanoo, että eipäs mennä näin nopeasti. Se ottaa ja tarvitsee oman aikansa. Se on hyvä jarru ja pitää minulle kuria.
Toisaalta hevonen osaa myös olla sitä armollisempi, mitä tutumpi kaksikko on toisilleen.
– Kun hevonen tottuu tiettyihin rutiineihin, se antaa välillä tehdä virheitäkin ja ymmärtää, mitä on tarkoitus tehdä. Se on tosi palkitsevaa, kun huomaan, että hevonen oppii toimimaan kanssani.
Vaikeat lajit ajavat kehittymään entisestään
Pesäpallo ja raviurheilu kuulostavat ensimakustelulta kovinkin erilaisilta lajeilta. Ainakin yksi asia niitä silti yhdistää: molempia pidetään herkästi helpompina kuin mitä ne todellisuudessa ovatkaan.
– Ensimmäiset startit, joita ajoin, olivat enemmän selviytymistä kuin ajamista. Sitä piti aikoinaan itse hyvinkin helppona ja homma näytti tv:n välityksellä vähän auton ajamiselta. Mutta saa mennä kokeilemaan, miltä tuntuu ajaa pienillä väleillä elävällä olennolla, Puhtimäki naureskelee ennakkoluuloilleen.
Suomen kansallispelin pesäpallon Puhtimäki lukee yhdeksi vaikeimmista mailapeleistä.
– Lajin hienous on monipuolisuus. Meidän pitäisi pystyä juoksemaan mahdollisimman lujaa ja heti startista. Pitäisi pystyä lyömään ja samalla ymmärtää sitä peliä todella paljon. Saan siitä monipuolisuudesta eniten kiksejä.
Ja monipuolinen Puhtimäki tosiaan on. Lukkari kipusi aiemmassa seurassaan Hyvinkään Tahkossa kaudella 2017 kärkilyöntitilaston lyöntikuninkaaksi. Tuota edeltäneellä kaudella samassa tilastossa Puhtimäki oli toinen. Suomenmestaruuskaudella 2018 Puhtimäki valittiin pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi.
– En oikein vieläkään pidä itseäni juoksijana, tai oikeastaan enää, kun juoksuajat ovat huonontuneet. Monipuolisuus on ollut valttini ja olen halunnutkin kehittää kaikkea. En koe vieläkään, että olisin sillä tasolla, että en pystyisi kehittymään. Tyytyväinen en sillä lailla ole, vaan vielä on asioita, joita pystyy parantamaan, Puhtimäki summaa.
Paitsi pesäpalloilijaksi, myös lukkariksi Puhtimäki kasvoi aivan taaperosta. Poika oli vain 1,5-vuotias, kun hän sain ensimmäisen pesismailansa joululahjaksi, ja reilun kahdeksan vuoden iässä hän alkoi ottaa roolia F-poikien peleissä lukkarina. Isoon rooliinsa ulkopelin suunnannäyttäjänä rempseän eteläpohjalaisen on ollut luontevaa oppia.
– Lukkarin rooli on sellainen, joka on eniten esillä. Sitä on lähdetty pienenä tekemään ja sen (esillä olon) kanssa pitää pystyä elämään, että tätä pystyy tekemään, Puhtimäki virnistää.
Välillä tunteet saattavat rennollakin kaverilla kuohahtaa. Puhtimäen "varsan oireet" näkyvät temperamentin räiskymisenä. Vaikka nykyisin huutelu stadionilla vierasotteluissa onkin vähentynyt, kuulee Puhtimäki varsinkin kotikonnuillaan Etelä-Pohjanmaalla silloin tällöin kuittia lautasen ääreen.
– On ihan mukava, jos välillä jotain kuuleekin. Olen ottanut sen niin, että se pitää pelissä mukana. Joskus voi huutaa vähän takaisinkin, joskus voi naureskella ja joskus ei välttämättä niin nauratakaan, Puhtimäki virnistää leikkisästi.
Hevonen on kuin terapiaa "sopivasti juntille"
Jälleen kuuluu hörähdys, kun kärsivällisesti omistajansa ja toimittajan välistä keskustelua kuunnellut Johnny Flame muistuttaa olemassaolostaan ja kääntää huomion taas ravimaailmaan. Muutama vuosi sitten Puhtimäki pohti, miten hän saisi yhdistettyä kaksi lempiasiaansa: pesäpallon ja raviurheilun. Syntyi pesiskimppa, johon hankittiin heti startteja juokseva Carleman ja nuori, kehittyvä varsa. Mukaan kolmivuotiseen kimppaan pääsi muutamalla sadalla eurolla ja porukkaa Puhtimäki toivoi joukkoonsa haalivan erityisesti pesispiireistä.
– Ravi- ja pesisihmiset ovat mielestäni hyvin samantyylisiä ja molemmat lajit olivat kimppaa suunnitellessani samanlaisessa murroksessa. Olemme pikkuisen jämähtäneet menneisyyteen ja piti päästä uuteen.
Juuristaan pitää silti pitää kiinni. Molempien lajien harrastajilla on Puhtimäen mukaan voimakkaita mielipiteitä, ja se kuulostaa miehestä kovinkin tutulta.
– He ovat vähän niin kuin minäkin, he ovat osaltansa vähän juntteja, Puhtimäki toteaa ja rävähtää nauramaan.
– Ja sitä ei tarvitse ottaa kenenkään pahalla! Lajeilla on tosi pitkä historia ja ne ovat vanhan kansan lajeja, se yhdistää tosi voimakkaasti.
Molemmilla lajeilla on sijansa Suomessa erityisesti maaseutumaisilla alueilla. Puhtimäki on syystäkin innoissaan, kun isoista kaupungeista Tampereella on naisten ja miesten pesäpallomenestyksen ohella tehty investointeja muun muassa uuteen stadioniin ja Helsingissä junioriharrastajien määrä on kipuamassa jo kohtuullisiin lukemiin.
– On ollut hieno huomata, että molemmat lajit ovat uskaltaneet lähteä päivittämään itsensä tälle päivälle. Vaatii uusiutumista, että lajit pysyvät hengissä ja vetovoimaisina.
Tähän asti Puhtimäen leipälaji on ollut pesäpallo. Ammattimaiseksi raviohjastajaksi hän ei usko koskaan kehittyvänsä, mutta harrastuksena hän arvelee sen säilyvän läpi elämän.
– Tämä on itselle niin sanottu terapiamuoto. Kun tallille tulee, niin unohtaa kaiken muun. Hevosilta on saanut tosi paljon.
Rakkaan raviurheilun kanssa mies piti aikanaan pitkän tauon, mutta myös pesäpallon saralla hän pohti hetkisen aikaa lopettamista. Pesäpallotuomarinakin toimineen isän reaktio huolestutti silti liikaa.
– Olen kerran sanonut äitille, että lopetan pesiksen. Äiti sanoi, että hän uskoo sitten, kun tohdin isälle mennä sanomaan. Ikinä en tohtinut, Puhtimäki nauraa ja jatkaa:
– Isän pelko on voimakas pelko ja se on hyvä asia pohjalaiselle nuorelle miehelle, että ainakin toista pelkää pikkuisen, Puhtimäki virnistää pilke silmäkulmassaan ja katsahtaa Johnny Flamea.
Hyväkäytöksistä ja rauhallista ruunaa ei ole tarvinnut pelätä, vaan kaksikon kemia on toiminut tutustumisen jälkeen mainiosti yksiin. Vielä, kun Puhtimäki muistaa tarjota lenkin jälkeen ravurilleen jääkylmää vettä suoraan hanasta, malttaa Johnny Flame pysähtyä pieneksi hetkeksi pesulle ennen kuin nuoren hevosen mieli alkaa jälleen karata laitumelle. Samalla Puhtimäki palaa hiljalleen talliarjesta takaisin työnsä pariin. On aika lähteä tavoittelemaan uutta Suomen mestaruutta.
Lue myös:
JoMa aloitti pesäpallokauden mestarin elkein Fuengirolassa yli 2 200 katsojan edessä
Superpesiksen sensaatiomestarin sankarit haltioissaan: ”Joutuu kieltä pureskelemaan”
