Red Bullin Max Verstappen nappasi voiton Hockenheimin osakilpailussa. Jumbopaikalta lähtenyt Ferrarin Sebastian Vettel nousi uskomattoman kilpailun toiseksi, ja kolmanneksi ajoi Toro Rosson venäläisyllättäjä Daniil Kvjat.
Valtteri Bottas ajoi ulos seitsemän kierrosta ennen maalia. Mercedeksen suomalainen oli neljäntenä, ja koska MM-sarjaa johtava Lewis Hamilton oli jäämässä ilman pisteitä, keskeytys oli pistetilanne huomioiden todella katkera.
Hamilton teki yllättäviä ajovirheitä kilpailussa, ja hän jäi lopulta sijalle 11.
Kilpailu alkoi sadesäässä, ja kelivaihtelut tarkoittivat sitä, että autot piipahtivat varikolla vähän väliä. Verstappen kävi varikolla viidesti.
Kimi Räikkönen lähti viidenneltä paikalta, mutta Alfa Romeo -kuski menetti kisan aikana asemiaan. Hän oli lopulta seitsemäs.
Mercedes juhlisti Hockenheimin kotikisassa tallin 125-vuotista historiaa moottoriurheilun parissa. Lisäksi kisa oli tallin 200. F1-sarjassa, joten tallin väki pukeutui 1950-luvun tyyliin.
Sateen sotkema juhlakisa meni täysin poskelleen, sillä Lewis Hamilton jäi poikkeuksellisen monta virhettä ja jäi sijalle 11. Hamilton kävi seinässä, mutta pääsi takaisin radalle.
Kisan loppuvaiheilla britti pyörähti ja menetti viimeisetkin mahdollisuutensa pisteille.
Valtteri Bottas oli neljäntenä kahdeksan kierrosta ennen loppua, mutta hän pyörähti petollisissa olosuhteissa kuivan kelin renkailla, ajoi ulos ja keskeytti.
Mercedeksen itävaltalainen tallipomo Toto Wolff oli ymmärrettävästi vihainen ja turhautunut kisan jälkeen, sillä MM-sarjaa ylivoimaisesti johtava talli jäi harvinaislaatuisesti tyystin ilman pisteitä.
– Meillä oli ihan hyvä alku kisaan ja vauhtia löytyi, mutta sitten tapahtui asioita, autoja meni ulos vaikeissa olosuhteissa ja teimme vääriä päätöksiä. Kaikki, mikä voi mennä pieleen meni pieleen, Wolff sanoi Sky Sportsille.
– Tämä oli huonoin kisani pitkään aikaan. En tiedä, mitä tapahtui, mutta onneksi se on nyt ohi ja tulossa on uusia kisoja. Voimme kasata rivit ja tulla takaisin vahvempana.
Bottaksella ei ole sopimusta ensi kaudeksi, ja Wolff sanoi perjantaina, että vaikka hän on tyytyväinen suomalaisen panokseen, myös tallin nuori ranskalaiskuski Esteban Ocon tarvitsisi tallipaikan.
Wolff ei lähtenyt lyttäämään Bottasta ulosajosta huolimatta.
– Monet muutkin tekivät virheitä, ja esimerkiksi Charles Leclerc ajoi ulos. Kaiken kaikkiaan se oli meidän kuskeiltamme huono päivä. Se ei olisi voinut mennä juuri huonommin.
Jos Wolffilta kysytään, jatkossa tiimiväki pukeutuu normaaleihin asuihin.
– Ei voi pelleillä asujen kanssa, vaan täytyy keskittyä työhön. Emme ole taikauskoisia, mutta uskomme karmaan. Ehkä tästä päivästä opitaan jotain.
Alfa Romeon Kimi Räikkönen ajoi seitsemänneksi Hockenheimin osakilpailussa. Viidenneltä paikalta lähteneen suomalaisen varikkopysähdykset eivät ajoittuneet aivan täydellisesti, ja rengasvalinnat olivat monien muiden tapaan haasteellisia. Kerran Räikkönen piipahti myös hiekalla leveäksi menneessä mutkassa.
– Muutama virhe tehtiin pysähdyksissä varsinkin niiden kuivan kelin renkaiden kanssa. Kerran oltiin siellä hiekalla. Muuten kisa oli ihan suht ok, mutta parempaakin olisi ollut tarjolla, Räikkönen sanoi CMoren haastattelussa.
– Aina haluaisimme enemmän, mutta jos pystymme parantamaan hiljalleen, niin hyvä niin. Saimme molemmat kuskit pisteille kuitenkin.
Räikkösen tallikaveri Antonio Giovinazzi ajoi suomalaisen perässä kahdeksanneksi. Räikkönen muistutti, että Saksassa nähdyissä vaikeissa ja märissä olosuhteissa valintojen tekeminen renkaiden ja taktiikan kanssa on hankalaa.
– Yhdessä niitä päätöksiä tehdään. Se on sellaista arpapeliä, kun jotkut menevät "slikseillä" ja joskus tulee turva-autoa sun muuta.
Alfa Romeon hyvän suorituksen ympärille kerääntyi kisan jälkeen tummia pilviä, sillä BBC:n F1-toimittaja Andrew Benson kertoi tallin kisadatassa olevasta ongelmasta. Lähtöjärjestelmässä epäillään vilppiä, ja jos tallin nähdään tehneen rikkomuksen, suoritukset voidaan hylätä.
Kuuleminen tilanteeseen liittyen on tiedossa kello 20.45.
Uutista päivitetty kello 20.31: lisätty tieto tilanteen ratkeamisesta.
Mercedeksen Valtteri Bottakselle tarjoutui Hockenheimin osakilpailussa erinomainen mahdollisuus kuroa tallikaveri Lewis Hamiltonin eroa umpeen MM-taistelussa.
Harvinaisia virheitä haasteellisten olosuhteiden värittämässä kisassa tehnyt britti oli pudonnut pistesijojen ulkopuolelle, ja Bottas ajoi neljäntenä palkintokorokepaikkaa jahdaten.
Yle Urheilun F1-asiantuntija Jukka Mildh olisi kaivannut Bottakselta malttia, sillä olosuhteet olivat hankalat ja ulosajoja oli nähty jo useita.
– Rehellisesti sanottuna pahalta tuntuu. Nyt tuli huono näyttö huonoon paikkaan. Mielestäni olisi voitu varmistaa pisteitä, sillä Hamilton oli siitä ulkona. Valtterin kommenteista jäi sellainen kuva, että talli oli painostanut aika tavalla, mutta olisi ehkä kannattanut olla maltillinen, ottaa ohjat omiin käsiin ja varmistaa pisteet. Tilanne oli niin hankala.
– Kyllä Valtteri sen itsekin hyvin ymmärtää ja tietää, mitä siinä tapahtui. Loppuun asti pitää yrittää, mutta kierroksia oli vähän jäljellä.
1950-luvun lookissa muiden Mercedes-tallin jäsenten tavoin varikolla esiintynyt Toto Wolff on kertonut, että ratkaisu toisesta ensi kauden tallipaikasta tehdään elokuussa. Alexander Hassenstein / Getty Images
Saksalaismedia Motorsport-Total uutisoi perjantaina, että Bottaksen jatkosopimus on käytännössä enää muodollisuus. Tallipäällikkö Toto Wolff sanoi perjantaina, että päätös tehdään elokuussa. Bottaksen pahin uhkaaja on Mercedeksen junioriohjelmaan kuuluva ranskalainen Esteban Ocon, jonka Wolff näkisi ajamassa vuoden tauon jälkeen jälleen sarjassa.
Paine kasvaa
Mildhin mukaan Bottaksen virhe kasvatti paineita ensi viikonlopun Unkarin osakilpailua ajatellen.
– Tämä toi näyttöpaineita siihen kisaan, ja lomalle pitäisi lähteä hyvillä mielin. Valtterin pitää tällä kokemuksella ja kisavuosilla pystyä nousemaan tästä. MM-taistelun suhteen en heittäisi vielä kirvestä kaivoon, mutta tilanne kiristyy ja homma pitää saada laulamaan hyvin heti Unkarissa. Henkinen tappio, virhe ja paine pitää pystyä käsittelemään
Mercedes on hallinnut MM-sarjaa jo pitkään, mutta Hockenheimissa kotikisassaan se oli hämmentävän heikko etenkin sunnuntaisessa kisassa. Tallipäällikkö Wolff syytti tallia ympäröinyttä juhlahumua, ja Mildhin mukaan myös kisaa sotkenut sää oli merkittävä tekijä.
– Sade oli niin uusi elementti, että se vaikutti myös päätöksentekoon. Niinkin yksinkertainen asia kuin sade, jota ei voi kontrolloida teki kisasta värikkään tapahtuman. Mercedeskin joutui tekemään hieman erikoisia päätöksiä mututuntumalla, ja molemmat kuljettajat tallista puhumattakaan näyttivät tosi heikoilta.
– Heillä meni aika moni asia tänä viikonloppuna mönkään. He olivat satsanneet tähän viikonloppuun markkinoinnillisesti ja taloudellisesti. Heillä on rutiini ja tapa valmistautua kisoihin, ja joskus on huono asia, että on liikaa hurlumheitä. Se häiritsee organisaatiota ja talleja.
Mildh uskoo, että Hamilton on todella ärsytetty ja vaarallinen heti ensi viikonloppuna Unkarissa. Bottakselta vaaditaan vauhtia.
– Hamiltonhan inhoaa sitä, että hän näyttää heikolta. Uskon, että hän nousee tästä erittäin voimakkaasti taas ylös, ja Valtterin pitäisi pysyä siinä kyydissä.
Vettel malttoi mielensä
Hockenheimin kisasunnuntain yksi ehdottomia onnistujia oli Ferrarin Sebastian Vettel, jolla on ollut viime kisoissa suuria vaikeuksia. Sunnuntaina hän nousi viimeiseltä sijalta peräti kakkoseksi. Meno saksalaisen kotikisassa näytti vakuuttavalta.
– Vettel oli yksi parhaista kuskeista tässä kisassa. Monet tekivät virheitä, ja hänen lähtökohtansa kisaan oli varmasti aika rento. Hän oli Verstappenin lisäksi yksi niistä, jolla maltti piti vaikeissa olosuhteissa. Sateella äärimmäinen nopeus ei ratkaise, vaan se tasaisuus vaikka sitten vähän hitaammallakin nopeudella.
Sebastian Vettel nousi kotikisassaan komealla ja maltillisella ajolla viimeisestä lähtöruudusta toiseksi. Mark Thompson / Getty Images
– Sebastian teki hienon suorituksen, enkä sano, että hän olisi luopunut mestaruustaistelusta.
Ferrari sössi tallina lauantain aika-ajot totaalisesti, eikä luotettavuusongelmista ole päästy vieläkään eroon.
– On uskomatonta, että kun tuolla tasolla on lähdetty taistelemaan mestaruudesta Mercedestä vastaan, jotenkin tuntuu, että edelleen puhutaan näistä “euron osista”. Tiettävästi siellä oli eri viat, mutta kyseessä voi olla sama, jokin rakenteellinenkin ongelma.
– Tällaista ei pitäisi sattua tällä tasolla, ja se vain kertoo siitä vaikeasta tilanteesta, joka heillä on. Kun heillä kulkee, auto menee hienosti, mutta kokonaisuus ontuu, Mildh niputtaa.
Hockenheimin F1-kisatuomaristo on antanut Alfa Romeon Kimi Räikköselle ja Antonio Giovinazzille 30 sekunnin aikasakon sääntöjenvastaisesta lähtöjärjestelmästä.
Sanktio pudottaa sijoille seitsemän ja kahdeksan sijoittuneet Alfa Romeot pois pisteiltä. Mercedeksen Lewis Hamilton nousee yhdeksänneksi ja Williamsin Robert Kubica kymmenenneksi. Tämä on myös surkeaa kautta ajavan Williams-tallin ensimmäinen MM-piste kuluvalla kaudella.
Hamilton saa kaksi pistettä ja venyttää eron MM-sarjan kärjessä Hockenheimissa keskeyttäneeseen Valtteri Bottakseen 41 pisteeseen.
Tiedotteessa Alfa Romeon toimitusjohtaja Frederic Vasseur sanoo, että talli uskoo sillä olevan syyt tuomariston päätöksen kumoamiseen. Näin ollen Alfa Romeo aikoo vielä valittaa aikasakoista.
Hockenheimin F1-osakilpailu oli täynnä tapahtumia, eikä draama loppunut vielä kisan päättymisen jälkeenkään. Alfa Romeo -kuskit Kimi Räikkönen ja Antonio Giovinazzi putosivat pisteiltä, kun kisatuomaristo langetti molemmille 30 sekunnin aikasakon sääntöjenvastaisesta lähtöjärjestelmästä.
Alfa Romeon tallipäällikön Frederic Vasseurin mukaan talli ei aio tyytyä tuomariston päätökseen.
– Kunnioitamme tuomariston työtä, mutta aiomme valittaa päätöksestä. Uskomme, että meillä on tarvittavat todisteet päätöksen kumoamiseksi, Vasseur sanoi Alfa Romeon verkkosivuilla.
Vasseurin mukaan aikasakkoihin johtaneet ongelmat Alfa Romeon autoissa alkoivat ennen kisan starttia, kun autot ajelivat sadekelissä turva-auton perässä.
– Kärsimme kytkimen toimintahäiriöistä, jotka eivät olleet hallinnassamme. Tutkimme ongelmaa tarkemmin, Vasseur totesi.
Vasseur jakoi kiitosta erinomaisen viikonlopun ajaneille kuljettajilleen. Räikkönen starttasi viidennestä lähtöruudusta ja nousi lähdössä peräti kolmanneksi.
– Kimi ja Antonio ajoivat todella hyvin haastavissa olosuhteissa. Seitsemäs ja kahdeksas sija olivat oikeutettuja palkintoja heidän suorituksistaan. Näytimme jälleen, että meillä on nopeutta taistella keskikastin yläpuolella. Kilpailu oli lajin kannalta hieno ja on harmi, että se päättyi näin.
Yle on solminut Koripalloliiton kanssa sopimuksen miesten ja naisten valmistavien maaotteluiden sekä naisten EM-karsintojen televisioimisesta vuosien 2019–2021 aikana.
Ennestään Ylellä oli sopimus kansainvälisen koripalloliiton Fiban kanssa miesten EM-kisojen 2021 sekä niihin tähtäävien EM-karsintojen esittämisestä.
Tuoreen sopimuksen myötä Yle televisioi myös Susijengin EM-karsintoihin ja EM-kisoihin valmistavat maaottelut seuraavan kahden vuoden aikana. Tänä kesänä Yle on mukana Liettuan ja Suomen välisessä maaottelussa Liettuan Klaipedassa 4.8. sekä juhlaturnauksen kotiotteluissa Liettuaa (16.8.) ja Venäjää (18.8.) vastaan.
Miesten EM-karsinnat käynnistyvät helmikuussa 2020.
Sopimus tuo myös naisten maajoukkuekoripallon laajemmin kotimaisen urheiluyleisön ulottuville. Naisten maajoukkueen EM-karsinnat kohti vuoden 2021 kisoja käynnistyvät marraskuussa.
– Laajempi sopimus koripallon maajoukkueiden otteluista täydentää hienolla tavalla tarjontaamme palloilusta, Yle Urheilun vs. päällikkö Robert Portman toteaa.
Koripalloliiton toiminnanjohtaja Ari Tammivaara on iloinen yhteistyön jatkumisesta.
– Olen erityisen ilahtunut siitä, että nyt myös naisten maajoukkuekoripallo saa ansaitsemansa huomion Ylen kanavilla, Tammivaara sanoo.
Suomalaisen raviurheilun suurmies Pentti Savolainen on kuollut, kertoo Hevosurheilu. Hän kuoli sunnuntaina sydänvaivojen heikentämänä 89-vuotiaana.
Savolainen saavutti legendan maineen vuotuisessa suurtapahtumassa Kuninkuusraveissa. Hän kasvatti, valmensi ja ohjasti Vekselin viiteen kuninkuusvoittoon ja Vekkuliinan ravikuningattareksi kolme kertaa.
Savolaisen koki Kuninkuusravien huipentumansa vuonna 1984 Joensuussa, jossa Vekseli ja Vekkuliina saavuttivat kumpikin voittoseppeleet.
Maanantaina Englannin Ashridgessä pelatussa karsinnassa Noora Komulainen kiersi kentän 68 lyönnillä, mikä on neljä alle parin. Ensimmäiset yhdeksän reikää sujuivat Komulaiselta nihkeästi, mutta viimeisellä yhdeksällä reiällä hän teki peräti kuusi birdietä.
Komulainen on naisten maailmanlistan toiseksi paras suomalainen. Hänen sijoituksensa on 448:s.
Maailmanlistan paras suomalainen (sija 335) Ursula Wikström pelaa uusinnassa paikasta mestaruuskilpailuun. Wikström pelasi maanantaina tuloksen kolme alle parin ja on yhdeksän uusintaan joutuneen pelaajan joukossa.
Britannian avoimiin oli jaossa kaikkiaan 11 paikkaa, ja uusinnasta paikka heltiää enää kolmelle parhaalle. Lisäksi uusinnassa ratkaistaan neljä varapaikkaa mestaruuskilpailuun.
Karsinnan kolmas suomalainen Krista Bakker jäi tulokseen yksi alle parin ja putosi jatkosta.
Karsintakisan etevin oli Yhdysvaltain Cheyenne Knight, joka suoriutui päivästä tuloksella seitsemän alle parin.
Britannian avoin mestaruusturnaus pelataan tämän viikon torstaista sunnuntaihin Woburnin kentällä Little Brickhillissä.
Miesten lentopallomaajoukkuessa kolmen viime vuoden aikana pelannut ja Ettan viime kaudella Mestaruusliigassa hopealle passannut Niko Haapakoski pelaa ensi kaudella Kyproksen liigassa esiintyvän Anorthosis Famagustan riveissä.
23-vuotias Oulunsalon Vasaman kasvatti on pelannut kertaalleen EM-kisoissa ja kaikkiaan 23 miesten maaottelua. Haapakoski on edustanut viisi edellistä kautta Ettaa. Haapakoski oli kauden läpimurtopelaaja Mestaruusliigassa 2016.
Pohjoiskyproslaisesta Famagustan kaupunkia edustava Anorthosis oli viime kaudella Kyproksen liigassa kuudes. Seura on 21 kertainen maan mestari ja sen edellinen mestaruus on kaudelta 2013-2014.
– Jonkin aikaa on jo muhinut ajatus ulkomaille pelaamaan lähdöstä. Keväällä sovimme agenttini Nisse Huttusen kanssa, että ulkomailta lähdetään sitten hakemaan pelipaikkaa.
– Olen erittäin innoissani tulevasta kaudesta. Ulkomailla pelaamisesta on kuitenkin haaveiltu ihan pikkupojasta asti ja nyt se unelma toteutuu. Lähdetään katsomaan miten kreikan kieli sujuu kauden jälkeen. Totta kai iso kiitos kuuluu Ettalle, niistä viidestä vuodesta mitä sain siellä pelata, Haapakoski toteaa.
Puolustajat Filip Windlert ja Henrik Larsson sekä hyökkääjä Anton Holm ovat solmineet yksivuotiset sopimukset TPS:n kanssa. Seura tiedotti hankinnoista Twitter-tilillään.
Windlert ja Holm ovat pelanneet kaksi viime kautta AIK:ssa Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Allsvenskanissa.
29-vuotias Holm teki viime kaudella 39 ottelussa pisteet 18+20=38. Hän oli sarjan 15:nneksi tehokkain pelaaja.
Windlert puolestaan kasasi 44 ottelussa tehot 2+9=11.
Kolmikosta Larsson pelasi viime kaudella kahdeksan ottelua SHL:ssä Brynäs IF:ssä tehoitta. Loppukauden hän kiekkoili Allsvenskanissa BIK Karlskogassa tehoin 4+20=24.
VaLePa on tehnyt sopimuksen hakkuri Mikko Oivasen, 33, kanssa.
Oivanen pelasi viime kaudella Qatarissa, ja tähysi nytkin sopimusta ulkomailta. Tarjouksia eri maista tuli, mutta Oivanen ei aiempien kausien kokemusten jälkeen halunnut lähteä minne tahansa.
VaLePan olosuhteet painoivat vaakakupissa enemmän kuin maailmalla pelaamisen jatkaminen.
Qatarin lisäksi Oivanen on aiemmin pelannut Kreikassa, Iranissa, Puolassa, Ranskassa, Kiinassa ja Turkissa. Muutamia huippumaita lukuun ottamatta olosuhteet ovat välillä olleet hyvin erikoiset. Esimerkiksi Qatarissa Oivanen joutui tekemään omat saliohjelmansa, kun fysiikkavalmentajaa ei ollut.
Kiinassa puolestaan Oivanen joutui talvella asumaan hotellissa, kun lämmitystä ei asunnoissa ollut. Sama ongelma toistui myös pelihalleissa, joissa lämpötila saattoi olla kymmenen asteen luokkaa otteluissa.
Erikoisia olosuhteita Oivanen näki myös viime kaudella.
– Qatarissa lattiat olivat betonia melkein kaikissa halleissa, joissa kävimme pelaamassa. Myös oma treenihalli on samanlainen, Oivanen kertoo VaLePan tiedotteessa.
Oivasen hankkiminen tuli ajankohtaiseksi, kun VaLePan kaavailtu ykköshakkuri Aaro Nikula loukkaantui alkukesästä. Hänen pelikuntoon toipumisensa kestää vielä pitkä aikaa.
VaLePa on voittanut Suomen mestaruuden Mestaruusliigassa kolmena viime vuonna.
Oivanen pelasi ensimmäisen A-maaottelunsa vuonna 2005. Vajaat neljä vuotta sitten hän ilmoitti lopettavansa maajoukkueuransa.
– Ensimmäinen ajatus oli, että missä pyörä on, jotta pääsen jatkamaan.
Suomalainen pyöräilylahjakkuus Jaakko Hänninen kaatui pahasti Ranskassa ajetussa amatöörikilpailussa viime toukokuussa. Kisajärjestäjän liikenteenohjauksesta vastaavat turvamoottoripyörät ohittivat pääjoukkoa suoralla tiellä, tasamaalla. Hännisen edessä oli pysäköity auto. Koska piennarta ei ollut, turvamoottoripyörä väisti autoa koukaten pyöräilijöiden joukkoon. Hänninen kaatui kyljelleen ja sai lisää kaatuneita kuskeja päälleen. Vereen tulvahtanut adrenaliiniryöppy sai aikaiseksi hetken kestäneen tunteen, että ainakin osan loppuetapista voisi vielä polkea.
– Kun hetken viruin tienpinnassa, tajusin, ettei tästä ole jäljellä kuin yksi tie ja se on ambulanssilla sairaalaan, Hänninen muistelee.
– Toisaalta, kun näin myöhemmin kuvan etuvanteestani, ei sillä olisi paljoa ajeltu muutenkaan.
Sairaalassa Hänniselle luettiin karut madonluvut. Häneltä oli murtunut rintalasta ja peukalo. Peukalon nivelsiteet olivat risana ja sydämen toimintakin häiriintyi hetkeksi. Peukaloon upotettiin piikit, jotta sormi pysyisi paikallaan ja voisi parantua. Työmatkapyöräilijälle kolari olisi ollut kaamea ja traumaattinen.
Hänniselle rysäys oli uran ensimmäinen luita murtanut kaatuminen, mutta kilpapyöräilijälle loukkaantumismenú oli sangen tyypillinen ja jopa lievä. Kysykää vaikka Tour de France -suuruus Chris Froomelta.
Voisi ajatella, että onnettomuus tapahtui Hännisen, 22, kannalta kurjimpana mahdollisena hetkenä. Viime syksynä hän nousi pyöräilymaailman tietoisuuteen voittamalla pronssia alle 23-vuotiaiden MM-maantieajossa. Paria kuukautta myöhemmin Hänninen kirjoitti ensimmäisen ammattilaissopimuksensa ranskalaisen AG2R-La Mondiale -joukkueen kanssa. Hänninen siirtyy ranskalaisesta amatöörijoukkueestaan ammattilaisten maailmankiertueelle ensi torstaina.
AOP
Hänninen näkee loukkaantumisessaan myös hopeareunuksen. Sopimus oli jo tehty ja pyöräilykausi on pitkä: tammikuun alusta lokakuun loppupuolelle.
– Kun kuulin toipumisajan, tiesin, ettei koko kausi ole pilalla. Kunto laskee kauden aikana väistämättä, joten on jälkikäteen ajateltuna etu, että pääsen ensimmäisiin ammattikisoihini pitkän toipumisen jälkeen.
Loppukausi totuttelua ammattilaisuuteen
Hänninen kävi viikko sitten tiistaina viimeisessä röntgenkontrollissaan. Pyöräilijän peukalo oli parantunut ja hän sai luvan jatkaa kilpailemista. Suomalainen ajaa heinäkuun lopussa pari lyhyttä amatöörikisaa. Ensimmäisestä ammattilaiskilpailusta AG2R tiedottaa aivan lähipäivinä.
Onnettomuuden myötä Hänninen ei aseta loppukaudelle tulostavoitteita. Nyt on aika totutella ammattilaiskisojen maailmaan. Reitit ovat pidempiä kuin amatöörikisoissa. Pääjoukossa on kuskeja, joiden tyyliä ja ominaisuuksia Hänninen ei tunne. Sekään ei ole tiedossa, onko ammattilaispelotonissa tulokassimputusta niin kuin esimerkiksi palloilujoukkueissa.
Todennäköisesti Hännisen roolina ensimmäisissä kisoissa on suojella joukkueensa ykköstykkiä, kapteenia, ja hakea huoltoautosta vettä tallikavereilleen. Mutta nuoren ruokolahtelaisen kyvyt mäkiajajana ovat niin poikkeukselliset, että mahdollisuuksia ajaa kisojen voitosta on takuuvarmasti tulossa.
– Roolini riippuu siitä, missä kunnossa olen. Harvoin parempikuntoinen kaveri kantaa pulloja kapteenille, Hänninen kertoo.
– Sen puoleen tämä loppukauden ammattilaisuus on hyvä, että ehdin tottumaan kilpailuihin. Ensi vuonna pääsen ajamaan täyden kauden ja satsaamaan vielä enemmän, Hänninen sanoo.
Hänninen vietti toipumisaikansa pääosin Suomessa ja oli innoissaan, kun pääsi vähän aikaa sitten AG2R:n treenileirille Alpeille. Tallin mukaan harjoitusryhmä ajoi 570 kilometriä, joihin mahtui 16 000 nousumetriä. Samalla Hänninen näki, millaista on olla osa ranskalaista joukkuetta, kun Ranskan ympäriajo on käynnissä.
– Kisakauden aikana ammattilaisjoukkueen homma pyörii 24/7.
Arvokisat tuskin ohjelmassa
Hännisestä odotetaan seuraavaa suomalaista grand tour -kuskia. Italian, Ranskan tai Espanjan ympäriajossa ei ole nähty suomalaisia sen jälkeen, kun Jussi Veikkanen lopetti uransa neljä vuotta sitten. Hänninen pääsi jo lähelle Touria, sillä karavaani piipahti hänen asuinkaupungissaan Saint-Étiennessä. Tuleva ammattilainen ei kuitenkaan ehtinyt katsomaan kollegoitaan – Hänninen oli treenilenkillä. Saint-Étiennekin jää pian taa, kun Hänninen muuttaa leudomman talven perässä eteläisempään Ranskaan.
Viime syksyn MM-pronssimitalisti tuskin kilpailee tänä vuonna arvokisoissa. EM-kisat jäävät varmuudella pois kalenterista. Alle 23-vuotiaiden MM-maantieajo riippuu siitä, saako Suomi villin kortin paikan kisaan. Hänninen saattaa kieltäytyä Yorkshiren MM-kilvasta siinäkin tapauksessa.
– Tulevat ammattilaiskilpailut ovat tämän kauden ja koko tähänastisen urani tärkeimpiä, Hänninen muistuttaa.
Andrei Vasilevskin uusi sopimus käynnistyy kaudella 2020-2021 ja kattaa kahdeksan vuotta.
Vasilevski saa roiman palkankorotuksen uuden sopimuksensa myötä. Nykyisin 3,5 miljoonaa dollaria kaudessa tienaava venäläinen kuittaa syksystä 2020 alkaen 9,5 miljoonaa dollaria kaudesta.
Venäläinen kuittaa vuositasolla sarjan kolmanneksi parasta palkkaa NHL-maalivahdeista. Edellä ovat vain Montrealin Carey Price (10,5 milj.) ja Floridan Sergei Bobrovski (10).
NHL palkitsi Vasilevskin aiemmin kesällä Vezina-pystillä, joka jaetaan kauden parhaalle maalivahdille.
Vasilevski on edustanut Tampa Bayta vuodesta 2014. MM-kisoissa hän on ollut voittamassa Venäjälle yhtä maailmanmestaruutta ja kahta pronssia.
Neljä viime kautta Tampereen Ilvestä valmentanut Jarkko Wiss, 47, on solminut jatkosopimuksen seuran kanssa. Wiss jatkaa näin Tampereella kauden 2022 loppuun.
Wissille jatkosopimus Ilvekseen oli jo toinen. Hänellä olisi ollut nykyistä sopimusta jäljellä vielä vuoden verran.
– Vaikka Jallulla olisi ollut vielä ensi kausi sopimusta jäljellä, halusimme jo tässä vaiheessa kiinnittää hänet myös tuleville vuosille. Yhteistyö Jallun kanssa on toiminut loistavasti ja hän on sopeutunut hienosti Ilveksen tapaan toimia ja voidaankin sanoa, että hän on Ilveksen näköinen valmentaja, Ilveksen toimitusjohtaja Tomi Erola kommentoi seuran tiedotteessa.
– Olen tyytyväinen siihen työhön, jota olemme tehneet nyt kolme ja puoli vuotta. Seura ja joukkue ovat menneet hyvään suuntaan. Kun Ilves kysyi halukkuuttani jatkaa, oli valinta helppo tehdä, Wiss kertoi.
Tulokaskaudellaan jalkapallotoimittajien yhdistys valitsi Wissin Vuoden valmentajaksi.
Tunnustuksen jälkeen Ilves voitti SM-pronssia vuonna 2017. Edellinen mitali, hopea, oli vuodelta 1985.
Tällä kaudella Ilves on voittanut jo Suomen Cupin mestaruuden, ja parhaillaan joukkue johtaa Veikkausliigaa kahden pisteen erolla seuraaviin. Alkusarjaa on jäljellä kuusi ottelua.
Wiss on aiemmin valmentanut Suomen alue- ja maajoukkueissa. Hänet ehdittiin nimetä Tampere Unitedin päävalmentajaksi kaudelle 2011, mutta seura kaatui ennen ensimmäistäkään Veikkausliiga-ottelua. Liigacupissa Wiss valmensi TamUn hopealle.
Päävalmentaja on hyvillään siitä, että on saanut tehdä töitä Ilveksessä rauhassa.
– Pitkät sopimukset ovat harvinaisia ja olen totta kai kiitollinen tästä mahdollisuudesta. Onnea on varmasti mahtunut matkan varrelle, mutta on sen eteen tehty töitäkin.
Muokattu 29.7.2019 kello 18.07: Täsmennetty, ettei Wiss ehtinyt valmentaa TamUa Veikkausliigassa. Liigacupissa Wiss johdatti joukkueen finaaliin.
Motocross-kuljettaja, 14-vuotias teinityttö Tanya Muzinda toimii Afrikan epävakaan valtio Zimbabwen valopilkkuna ja hyvänä haltijattarena.
Tanya Muzinda on maan ensimmäinen naisten motocross-mestari parin vuoden takaa ja maksaa harrastamisensa ohella tällä hetkellä 45 lapsen koulumaksut. Hän rahoittaa myös muuta hyväntekeväisyyttä.
Muzinda toimii Zimbabwen ja EU:n välisen nuorison, urheilun, sukupuolen ja kehityksen kunnialähettiläänä.
Lisäksi 14-vuotias moottorimimmi vaikuttaa Zimbabwen ja EU:n elintarviketurvallisuuden suurlähettiläänä kotimaansa maaseutualueella. Tähän toimeen hänet nostettiin, kun hän oli ainoastaan 9-vuotias.
Haluan näyttää ihmisille, ettei kannata viettää elämäänsä pelon vallassa. Luulen inspiroivani tyttöjä ympäri maailman Tanya Muzinda
Zimbabwessa poliittinen, taloudellinen ja sosiaalinen tilanne on ollut häilyvä jo pitkään. Ulkoministeriön tuoreimman päivityksen mukaan maassa on noudatettava erityistä varovaisuutta.
Maan ensimmäinen naisten motocross-mestari
Siinä missä muut lapset aloittelevat Afrikassa yleensä polkupyörällä ajamisen 5–6-vuotiaana, oppi Tanya Muzinda saman ikäisenä käsittelemään mainiosti moottoripyörää. Ensimmäiseen kisaansa hän osallistui 5-vuotiaana sijoittuen mittelössä heti toiseksi.
9-vuotiaana hän oli kerännyt motocrossissa sen verran laajaa huomiota, että hän sai sponsoritukena huippupyörän, KTM:n. Tätä ennen tytön isän piti luopua omasta moottoripyörästään saadakseen rahoilla edes jonkinmoisen menopelin Muzindalle.
Muzinda voitti 12-vuotiaana Zimbabwessa ensimmäisen kerran järjestetyn naisten motocross-mestaruuden. Samana vuonna hän kävi jo pokkaamassa eri palkintoja urheilugaaloissa niin kotimaassaan kuin myös Englannissa.
Parina viime vuotena Muzinda on saanut rahoitustaan kuntoon ja viettänyt sen johdosta suuren osan kaudesta ulkomailla, lähinnä Yhdysvalloissa sekä Englannissa ja muualla Euroopassa. Hänen taustatiiminsä haluaa nuoren lahjakkuuden mahdollisimman kilpailukykyiseen ympäristöön ja nostattaa samalla Tanyan profiilia kansainvälisillä areenoilla.
Haluan olla ensimmäinen naisten motocrossin afrikkalainen maailmanmestari Tanya Muzinda
Motocross-menestyksensä avulla Muzinda haluaa "kertoa kaikille tytöille ympäri maailman", että sinnikkyys urheilussa kannattaa, vaikka se olisi sitten miesten dominoimassa urheilussa. Tulevaisuudessa hän haluaa nousta palkintokorokkeelle ensimmäisenä naisten motocrossin afrikkalaisena maailmanmestarina.
Naisten motocross vauhtiin 1950–luvulla
Myös naiset harrastavat motocrossia, vaikka eivät yhtä suuressa mittakaavassa kuin miehet. Motocross on luokiteltu yhdeksi fyysisimmistä lajeista.
Lähes poikkeuksetta naiset ajavat 125- tai 250-kuutioisia pyöriä siitä syystä, että isommat pyörät ovat suurimmalle osalle naisista liian isoja ajettavaksi. Tästä johtuen miesten ja naisten yhteiset kilpailut ovat harvinaisuuksia.
Naisten motocross otti ensi askeleet 1950–luvulla. Kymmenen vuotta myöhemmin laji siirtyi myös Yhdysvaltoihin, jossa naisten tasa-arvoliike vauhditti naisten motocrossia.
Lajin parissa vaikuttaa nykyisin naisia eri puolilla maailmaa niin amatööri- kuin ammattilaistasolla.
Yksi parhaiten pärjänneistä naispuolisista motocross-kuljettajista oli vuosina 2008–2012 vaikuttanut amerikkalainen Ashley Fiolek, joka onnistui ajouransa aikana poikkeuksellisen nopeilla kierrosajoillaan päihittämään monet taidokkaat miespuoliset kuljettajat.
Brasiliassa poliisi on lopettanut jalkapallotähti Neymariin kohdistuneiden raiskaussyytösten tutkinnan. Sao Paulon syyttäjänviraston mukaan tutkinta lopetetaan todisteiden puutteen takia.
Tutkinta aloitettiin toukokuussa, kun brasilialaisnainen teki rikosilmoituksen ja kertoi Neymarin raiskanneen hänet pariisilaisessa hotellissa. Paris Saint-Germainissa pelaava Neymar on kiistänyt syytökset jyrkästi.
Useat asianajajat ovat jo vetäytyneet jutusta, koska rikosilmoituksen tehneen naisen kertomuksissa on ollut ristiriitaisuuksia.
Neymar loukkaantui maaottelussa kesäkuun alussa pian raiskaussyytösten tultua ilmi, ja kesä-heinäkuun Etelä-Amerikan mestaruusturnaus Copa America jäi häneltä väliin. Brasilia voitti mestaruuden ilman nimekkäintä tähteäänkin.
Supertähti on ollut kesällä otsikoissa myös lähtöhuhujen vuoksi. Neymarin on huhuttu haluavan takaisin Barcelonaan, jota hän edusti ennen siirtymistään pariisilaisseuraan.
Uusiseelantilainen Hayden Paddon ei pysty osallistumaan Jyväskylän MM-ralliin.
Paddon ajoi maanantaina rajusti ulos Jyväskylän rallia edeltäneissä testeissä. Kolarissa M-Sport Fordin auto meni niin huonoon kuntoon, ettei sitä pystytä korjaamaan rallia varten. Paddon itse ja hänen kartturinsa John Kennard ovat kunnossa.
Autosportin mukaan Paddonin auto osui testeissä kovassa nopeudessa kiveen, minkä seurauksena auto pyörähti pöpelikköön. M-Sportin Richard Millener kertoi Autosportille, että autoon pitäisi saada osa, jota heillä ei ole mukana. Toisekseen auton korjaaminen veisi kolme ja puoli päivää, joten Fordin kisakuntoon saaminen ei olisi edes ajallisesti mahdollista.
Jyväsklyän MM-ralli alkaa torstaina.
Paddon on tällä kaudella ajanut uutta rallicross-sarjaa ja Uuden-Seelannin rallisarjaa. Hänen piti kuitenkin palata rallin MM-sarjaan Jyväskylän osakilpailun ajaksi Fordin kolmantena kuljettajana.
Jyväskylässä Fordeilla kaasuttelevat Teemu Suninen ja Gus Greensmith. Normaalisti Sunisen kanssa Fordilla kilpaileva Elfyn Evans joutui jäämään pois Suomen osakilpailusta selkävaivojen takia.
Viime kaudella Paddon ajoi Hyundain tallissa. Hän ei kuitenkaan saanut jatkosopimusta talliin.
Tällä kaudella Hyundailla ajavat Thierry Neuville, Andreas Mikkelsen, Dani Sordo ja Sebastien Loeb.
Jyväskylän MM-rallin tapahtumia seurataan tiiviisti Ylen kanavilla. Ennakkolähetys rallista alkaa torstaina TV2:ssa kello 19.30.
Noora Komulainen pääsee loppuviikolla tutulle kentälle uransa kolmanteen golfin arvoturnaukseen. Komulainen lunasti maanantaina paikkansa naisten Britannian avoimessa mestaruuskilpailussa, joka pelataan torstaista sunnuntaihin Woburnin kentällä, lähellä Milton Keynesiä.
– Olen ihan super-innoissani tästä, varsinkin kun kenttä on tuttu, Komulainen viestitti Britanniasta tiistaina.
Hän oli maanantain karsintakilpailussa hyvässä vedossa, sillä kierros sujui 68 lyönnillä (-4).
Komulainen pelasi uransa ensimmäisen arvoturnauksen Woburnissa vuonna 2016, samana vuonna, jolloin hän oli Ursula Wikströmin kanssa mukana Rio de Janeiron olympiagolfissa.
Komulainen on pelannut arvoturnauksessa kaksi kertaa ennen tätä viikkoa. Vuonna 2017 kenttänä oli Kingsbarns. Kummatkin turnaukset päättyivät karsiutumiseen kahden kierroksen jälkeen, mutta nyt Komulainen on luottavainen.
– Alkukausi on vähän haastava, mutta nyt kesällä olen saanut juonesta kiinni. Olen tehnyt harjoitteluuni paljon muutoksia parin viime vuoden aikana, ja pikku hiljaa asiat alkavat tuntua omilta, Komulainen kertoi.
Kuntouttaminen muutti kehoa
Komulainen, 28, on Euroopan-kiertueen kauden arvolistalla parhaana suomalaisena 29:s. Toukokuinen Dubain-kisa toi parhaan sijoituksen, kun Komulainen jakoi kymmenennen sijan.
Viime kaudella Komulaista kiusasivat selkävaivat, jotka johtivat lyöntisvingin muutokseen.
– Jouduin loukkaantumisen takia kuntouttamaan pitkään. Sitä kautta keho on muuttunut, ja on ollut vaikeaa saada tekemisestä kiinni. Nyt olen oppinut treenaamaan järkevämmin, vaikka vieläkin haen itselleni sopivinta tapaa, Petteri Nykyn valmennuksessa harjoitteleva Komulainen kertoi.
Britannian avoimessa mestaruusturnauksessa on mukana 148 pelaajaa. Kuumin nimi lienee eteläkorealainen Ko Jin-young, joka voitti viime sunnuntaina kauden neljännen arvoturnauksen, Evian-mestaruuskilpailun Ranskassa. Ko vei nimiinsä myös kauden ensimmäisen major-kilpailun huhtikuussa.
Suomalaispelaajista golfin arvoturnauksissa on aiemmin tällä kaudella pelannut vain Mikko Korhonen. Hän oli mukana Yhdysvaltain PGA-kilpailussa ja Britannian mestaruuskilpailussa.
Beach volleyn suomalaispari Taru Lahti-Liukkonen – Anniina Parkkinen voitti ensimmäisen karsintaottelunsa maailmankiertueen viiden tähden turnauksessa Itävallassa. Kaksikko kukisti Tshekin Martina Bonnerovan ja Martina Maixnerovan lukemin 2–1 (16–21, 21–19, 15–10).
Paikkaan turnauksen pääsarjassa vaaditaan kaksi voittoa. Lahti-Liukkonen ja Parkkinen kohtaavat tänään kello 18 saksalaisparin.
Suomalaisista karsinnoissa mittelevät tänään myös Riikka Lehtonen ja Niina Ahtiainen.