Quantcast
Channel: Yle Urheilu | Pääuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 98156

Kaisa ja Markus Salin elämä järkkyi Lapin luonnon keskellä – entinen huipputriathlonisti kertoo nyt puukotuksesta ja siitä, mitä se jätti jälkeensä: "Ehkä niillä arvilla on jokin syvällisempi merkitys"

$
0
0

KOLARI. Sen piti olla aivan tavallinen sunnuntai. Viime syksynä pitkän ja menestyksekkään kilpauransa päättänyt triathlonisti Kaisa Sali, 38, oli palaamassa kuntosalilta ruokakaupan kautta kotiin. Sali poikkesi matkalla kotitalonsa parkkipaikalla sijainneelle jätekatokselle.

Sen edessä Salia lähestyi hänelle aiemmin tuntematon mies.

– Ei siinä ollut aluksi mitään ihmeellistä. Hän kyseli niitä näitä perusjuttuja. Mies näytti omituiselta, mutta ei minua pelottanut tai tullut mieleenkään, että hän voisi tehdä minulle mitään pahaa, Sali muistelee vain kolmen viikon takaista tapahtumaa.

Kaisa ja Markus Sali seisovat kotitalonsa pihalla juuri siinä kohdassa, missä Kaisa Sali joutui puukotuksen uhriksi. Puukottaja oli 30-vuotias paikkakuntalainen mies, joka oli poliisille ennestään tuttu. Poliisi epäilee kolarilaismiestä tapon yrityksestä.

Salin pariskunta haluaa kertoa Yle Urheilulle heidän elämänsä pysäyttäneestä tapahtumasta. Hiljaisen rivitalon lumen valtaamassa pihassa ei ole muita liikkujia. Sali sanoo, että puukotuksen jälkeiset muistikuvat ovat hataria.

– Luulin ensin, että hän löi minua kivellä. En edes tajunnut aluksi, että minua oli puukotettu. Minulla on siinä kohtaan varmaan kymmenen sekunnin aukko muistissa. Mutta sen muistan, että lähdin juoksemaan ja soitin miehelleni Markukselle.

Sali oli puukotuksen uhriksi joutuessaan yksin taloyhtiön pihalla. Tilannetta oli todistanut yksi silminnäkijä, jota poliisikin on jo kuulustellut.

Kaisa ja Markus Sali
Puukotus vaikutti Kaisa ja Markus Saliin, mutta he ovat olleet toistensa tukena.Yle

Puoliso Markus Sali muistaa vaimoltaan saamaansa puhelun tarkasti. Hän vastasi soittoon kuntosalin pukuhuoneessa.

– Kuulin heti Kaisan äänestä, että nyt on iso hätä. Käskin hänen soittaa välittömästi hätänumeroon. Kun pääsin Kaisan luokse, en ensin itsekään tajunnut, miten pahaa jälkeä puukottaja oli tehnyt. Karmea totuus valkeni kuitenkin pian, Markus Sali kertoo.

Paniikki ambulanssissa

Ambulanssi saapui kolarilaisen taloyhtiön pihalle nopeasti. Kun Sali saatiin ambulanssiin, alkoi tapahtua. Lapissa välimatkat ovat pitkiä ja Kolarista ajaa talviolosuhteissa Rovaniemellä sijaitsevaan sairaalaan liki kolme tuntia.

– Kun ambulanssissa selvisi, että puukko oli lävistänyt koko kehoni, tuli kaikille kova kiire. Sain paljon vahvoja kipulääkkeitä ja pää meni niistäkin sekaisin. Lääkäreitä ja ensihoitajia oli paikalla paljon ja ymmärsin heidän puheistaan, että kaikki ei todellakaan ollut hyvin, Kaisa Sali kertoo.

– Siinä oli jonkin aikaa sellainen olo, että lähteekö tässä henki. Tilanne oli niin kamala ja pelottava, että se ambulanssimatka oli elämäni rankin kokemus.

Salin aviomies Markus oli vaimonsa tukena ambulanssissa. Myös hänelle tilanne oli kaoottinen ja järkyttävä.

– Kaisan paniikki meinasi tarttua minuunkin, mutta jotenkin ihmeen kaupalla pysyin pitkään hyvin rauhallisena ja rationaalisena. Vasta kun Kaisa oli ollut tovin sairaalassa ja oli varmaa, että hän selviää, tulivat omat tunteeni vyöryen pintaan, Markus Sali kertoo.

Helpotus teho-osastolla

Vammojen tarkka laajuus selvisi vasta sairaalassa. Sali vietiin Rovaniemellä suoraan teho-osastolle ja varjoainekuvauksiin. Siellä Salit saivat tutkimusten jälkeen helpottavia uutisia. Puukko oli lävistänyt koko kehon, mutta mukana oli ollut onnea.

– Kovin iskuista oli mennyt olkapäästä sisään ja terä tullut rinnan puolelta ulos. Siinä oli ihan muutaman millimetrin päässä tärkeitä suonia ja toki sydän ja keuhkotkin olivat lähellä. Niin kamala kuin puukotus olikin, niin minulla oli onneksi kaikesta huolimatta todella iso onni matkassa, Kaisa Sali toteaa.

Ambulanssissa mielen vallannut kuolemanpelko vaihtui sairaalassa syvään onnen tunteeseen. Sali oli yhtäkkiä täynnä tarmoa ja ryhtyi hoitamaan sähköpostilla työasioita vielä puukotuspäivän iltana. Sali päivitti myös sosiaaliseen mediaan joutuneensa puukotuksen uhriksi.

– Hoitohenkilökunta tuli kyllä nopeasti toppuuttelemaan ja patisti minua lepäämään. Minulle tuli niin valtavan suuri helpotus ja kiitollisuus, että olin elossa, niin sen takia teki vain mieli tarttua heti tuumasta toimeen, Kaisa Sali muistelee.

Sali vietti sairaalassa lopulta vain muutaman päivän. Fyysinen ja psyykkinen toipuminen on edistynyt nopeasti, vaikka yksi haavoista ei olekaan parantunut odotetusti.

Koti Kolarissa

Jatkamme matkaa nuotiopaikalle vain kivenheiton päähän Kolarin keskustasta. Nuotiopaikalla pariskunta ryhtyy sytyttämään tulta, mikä ei heti meinaa onnistua. Elämä Lapissa on vielä opettelua, he nauravat.

Pohjoisesta rauhaa hakemaan lähteneet Salit olivat ehtineet asua uudella kotiseudullaan vain vajaan viikon ennen järkyttäviä tapahtumia. Kolariin he päätyivät sattuman kautta Salin 26 vuotta kestäneen huippu-urheilu-uran päätyttyä viime syksynä Havaijin MM-kisaan. Pääkaupunkiseudun kiireinen elämä ei enää houkuttanut ja lämpimien maiden sijaan Salien mielessä alkoi kyteä ajatus Lapin luonnosta ja talvesta.

Triathlonin huipulla vietettyjen vuosien aikana pariskunta oli tottunut muuttamaan.

– Meillä ei ollut tänne mitään siteitä, enkä minä ollut itse asiassa edes ikinä käynyt talviaikaan Lapissa. Katsoimme, missä on junan pohjoisin asema ja se oli täällä Kolarissa. Niinpä tie toi tänne luonnon keskelle, Kaisa Sali kertoo.

Salit ehtivät asua Kolarissa vajaan viikon ennen puukotusta. Talokauppoja ei oltu vielä tehty ja vuokra-asunnosta olisi ollut helppo lähteä. Silti he halusivat jäädä Kolariin.

– Kun lähdimme sairaalasta takaisin Kolarin kotiin niin jännitti kovasti, että millainen fiilis on palata tänne. Että tuleeko tästä enää kotia ja pelottaako täällä olla? Päätimme, että lähdemme heti jos tulee huono tai ahdistava olo, Kaisa Sali kertoo.

Kaisa Sali Kolarissa
Kaisa Sali on tehnyt Kolarista itselleen kodin eikä pelkää.Alexandra Kral-Leszczynski / Yle, värimäärittely Retu Liikanen / Yle

Kolarissa pysymistä auttoi myös, että kyläläiset ovat tukeneet Salin pariskuntaa.

– Todella monet ihan tuntemattomat ihmiset ovat tulleet pahoittelemaan tapahtunutta ja toivottaneet tsemppiä. Kyllä sellaista arvostaa ja se saa olon tuntumaan hyvältä, Sali kertoo.

Melkein normaalia arkea

Salit istahtavat nuotiopaikan penkille ja kertovat, että uusi arki Kolarissa ei ole vielä ehtinyt oikeastaan edes alkaa. Lähellä nuotiopaikkaa sijaitsee talo, jonka he aikovat ostaa. He kertovat joutuneensa kokemaan paljon sellaisia asioita, joita ei toivoisi kenellekään.

– Välillä olemme istuneet poliisiasemalla ja kotiin päästyämme pesseet verisiä vaatteita, Markus Sali kiteyttää tunnelmia.

Sairaalassa Sali sai apua ammattilaisilta, mutta kotiin palattuaan hän halusi käsitellä tapahtumia omalla tavallaan. Urheilu oli hänelle triathlonuran aikana intohimo ja nyt se on hänelle tapa toipua hyökkäyksestä.

Sali kertoo ehtineensä jopa 40 kilometrin hiihtolenkille.

– En voi pitää vammautuneen puolen kädessä sauvaa, mutta hyvin sitä pystyy hiihtämään ilmankin, entinen ammattiurheilija kertoo puolisonsa puistellessa päätä vieressä.

– Kipuja oli varsinkin aluksi paljon ja haavat vaikuttavat yhä moneen asiaan. Pää haluaisi urheilla enemmän kuin tällä hetkellä pystyn. Olen kuitenkin yrittänyt tehdä niin paljon normaaleja asioita kun olen vain suinkin kyennyt.

Kaisa Sali sanoo, että hän ei tunne katkeruutta tai vihaa puukotuksen tekijää kohtaan. Poliisille ennestään tuttu mies on vangittuna. Esitutkinnan arvioidaan valmistuvan huhtikuun alkuun mennessä.

– Jos tekijä olisi vapaana, niin sitten en tietenkään olisi näin levollinen. Hän on psyykkisesti sairas ihminen ja toivon hänen saavan apua ongelmiinsa, Sali sanoo.

Arvot uusiksi

Kaisa Sali tunnettiin kilpaurallaan armottomana taistelijana, joka antoi huippu-urheilulle kaikkensa. Tavoitteet olivat korkealla ja Sali päätti jo 12-vuotiaana tyttönä haluavansa olla jonain päivänä Ironmanin maailmanmestari. Sali pääsi urallaan neljästi Ironmanin MM-kilpailuissa kymmenen parhaan joukkoon, mutta aivan kirkkain kruunu Havaijin Konassa jäi lopulta saavuttamatta.

Aiemmin tuo asia joskus mietitytti urheilu-uralla täydellisyyttä tavoitellutta Salia. Puukotus muutti kuitenkin mielen.

– Kun makasin siinä ambulanssissa ja pelkäsin oikeasti, etten ehkä selviä, eivät mielessäni olleet kyllä todellakaan urheilusaavutukset tai niiden puutteet. Olin vain lähinnä huolissani Markuksesta ja mietin muita läheisiäni, Sali kertoo.

Kaisa Sali toteaa tapahtumien pysäyttäneen hänet miettimään omia elämänarvoja. Huippu-urheilijana katse oli aina omassa tekemisessä ja suorituksissa. Sali toki rakastaa yhä urheilua eikä poissulje mahdollisuutta, että hän vielä joskus kilpailisikin jossain, mutta suhtautuminen kaikkeen on saanut uutta perspektiiviä.

– Puukotus oli aivan kamala tapahtuma, mutta katson silti nyt valoisasti tulevaan. Tästä jää minulle kehoon isot arvet, mutta ehkä niillä arvilla on myös jokin syvällisempi merkitys. Ne muistuttavat minua ikuisesti siitä, että tuli voittoja tai ei, saan elää. Ja se on kuitenkin kaikista tärkeintä, Kaisa Sali sanoo hymyillen.

Lue myös:

Kotipihallaan puukotettu Kaisa Sali surullinen epäillyn tekijän puolesta – "En tunne vihaa tapahtunutta kohtaan"

Puukotuksen uhriksi joutunut Kaisa Sali on päässyt sairaalahoidosta – rikoskomisario: "Epäilty oli hyvin vaitonainen"

Kaisa Salin puukotuksesta epäilty poliisin vanha tuttu – rikoskomisario: "Uhrille tuli hengenvaarallisiakin vammoja"


Viewing all articles
Browse latest Browse all 98156

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>