Suomen miesten koripallomaajoukkue on voittanut EM-karsintaottelun Sveitsiä vastaan. Susijengi vei Sveitsin Fribourgissa pelatun ottelun hurjan trillerin päätteeksi pistein 69–64.
Suomi puolusti heti ottelun alusta lähtien hyvin, mutta oli jo ensimmäisen neljänneksen jälkeen 11–21-tappioasemassa.
Sveitsi pelasikin odotetusti peliä, jota päävalmentaja Henrik Dettmann ennen ottelua odotti. Vastustaja haki tiukasti koko miehistön voimin hyökkäyslevypalloja, ja venyttikin niitä voittamalla eron toisen neljänneksen päätteeksi jo 36–21:een. Vain suomalaisten hyvä puolustus esti eron repeämisen hurjaksi heti alkuhetkillä.
Varsinkin yksi vastaan yksi -tilanteissa Sveitsi oli selvästi kovempi. Susijengi pääsi kuitenkin kolmannen neljänneksen lopussa lähelle, kun ero kaventui vain seitsemään pisteeseen.
Viimeisellä neljänneksellä Susijengi sai ennakkoon toivomansa aggressiivisemman otteen myös hyökkäyspäähän, ja tuli jo kolmen pisteen päähän Sveitsistä. Suomalaiset intoutuivat pienestä erosta entisestään ja taistelivat 61–61-tasatilanteeseen, kun ottelua oli jäljellä vajaat kolme minuuttia.
Suomi siirtyi ensi kertaa johtoon ottelussa, kun viimeistä neljännestä oli jäljellä vain reilut kaksi minuuttia.
Kun Sasu Salin upotti vielä kaksi vapaaheittoa ottelun viime sekunneilla, eteni Suomi 69–64-voittoon.
Susijengin paras pistemies oli juuri Salin, joka teki 25 pistettä ja kahmi seitsemän levypalloa.
– Meidän pitäisi pelata kuten voittava joukkue pelaa, mutta siellä taustalla on jonkinlaisia paineita. En tiedä, oliko se Serbia-avaus niin huono. Jotenkin se näkyi pelissä alusta lähtien, ettemme uskaltaneet pelaa. Onneksi saimme kairattua voiton huonon alun jälkeen, Salin tuumi.
Kotijoukkueelta parhaiten tehoili kahdeksan pistettä tehnyt ja 12 levypalloa ottanut Natan Jurkovitz.
"Aina ei tarvitsisi tehdä tätä näin vaikeaksi"
Uransa 200. maaottelun pelannut Susijengin kapteeni Shawn Huff kuvaili ottelua monivaiheiseksi.
– Alku oli vaikea, ehkä vähän yliyrittämistä. Kaikki halusivat auttaa ja tehdä jotain. Lopulta kasasimme itsemme ja lähdimme rauhallisesti pelaamaan yhtä tilannetta kerrallaan. Saimme rauhoitettua peliä ja onnistumisia muissa kuin korinteossa. Otimme levypalloja ja saimme riistoja ja loppujen lopuksi pallokin alkoi mennä koriin, Huff summasi.
Voitto kuvasi Huffin mukaan Susijengin periksiantamatonta luonnetta.
– Tämä näyttää sen, että vaikka taivumme, emme katkea. Meillä on aina mahdollisuus tulla takaisin peliin. Toisaalta, aina ei tarvitsisi tehdä tätä näin vaikeaksi, Huff naureskeli.
Suomen E-lohkossa käytiin aiemmin tänään toinenkin ottelu, kun Georgia nitisti niukasti Serbian 94–90. Suomi on neljän joukkueen lohkossa tällä hetkellä kolmantena. Sillä on kahden ottelun jälkeen kolme pistettä.
2021 EM-kisoihin pääsee lohkon kolme parasta. Karsinnat jatkuvat Suomella vasta 27. marraskuuta, kun se kohtaa kotonaan Georgian.
Lue myös: