Quantcast
Channel: Yle Urheilu | Pääuutiset
Viewing all 99029 articles
Browse latest View live

Ylönen valittiin heti varaustilaisuuden kakkoskierroksen alussa, Pikkuleijonien kultajoukkueen pelaajat kovassa huudossa kolmoskierroksella

$
0
0

Bluesin junioreissa kiekkoillut Jesse Ylönen varattiin toisen kierroksen alussa, numerolla 35 Montreal Canadiensiin.

Kyseessä oli Canadiensin toinen varausvuoro tämän kesän caraustilaisuudessa. Ensimmäisellä vuorollaan seura valitsi Jesperi Kotkaniemen koko tilaisuuden kolmantena.

Ylönen epäili Canadiensin varaavan hänet, sillä seura vaikutti olevan kiinnostunut suomalaisesta.

– On hienoa päästä tähän seuraan. Montreal on sellainen kiekkokaupunki, ettei toista ole maailmassa. Siellä on pitkät perinteet. Tosi hienoa, että pääsin sinne, Ylönen kommentoi varauksen jälkeen.

Ylönen pelasi viime kaudella Espoo Unitedissa Mestistä. Hän teki 48 ottelussa tehot 14+13=27.

Laitahyökkääjällä on kaksivuotinen sopimus Lahden Pelicansin kanssa. Ylönen epäili, että pelaa molemmat vuodet ensin Lahdessa, minkä jälkeen tie voi viedä jonnekin muualle.

– En ole vielä pelannut edes ensimmäistä kauttani SM-liigassa. Siihen täytyy nyt valmistaa itsensä ja vetää hyvä kausi.

Ylösen isä Juha Ylönen on tunnettu jääkiekkoilija. Hänet varattiin viidennellä kierroksella Winnipeg Jetsiin vuonna 1991. Isä Ylönen pelasi NHL:ssä 341 ottelua tehoin 26+76=102. Ylönen edusti Phoenix Coyotesia, Tampa Bay Lightning ja Ottawa Senatorsia.

Suomessa Juha Ylönen pelasi Kiekko-Espoossa, HPK:ssa, Jokereissa ja Bluesissa.

Annunen Coloradoon kolmannen kierroksen alussa

Kolmannen kierroksen kakkosvalintana napattiin Pikkuleijonien kultavahti Justus Annunen. Vuorolla 64 mennyt Annunen oli kolmas tänä vuonna varattu maalivahti. Annusen varasi Colorado Avalanche.

– Oli huikea fiilis. Tätä päivää olen odottanut koko ikäni. Tämän eteen olen tehnyt töitä 18 vuotta.

Justus Annunen kuvassa
Leijonat.fi / Pasi Mennander

Annunen pelasi viime kaudella Kärppien A-nuorten maalilla. Hän torjui 26 ottelussa torjuntaprosentilla 90,7. Suomalaisvahti nosti osakkeitaan jonkin verran keväällä alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa, joissa Annunen avitti torjunnoillaan Suomen maailmanmestaruuteen.

Suomalaisvahti arvioi, että aloittaa ensi kauden Mestiksessä, mutta toivoi saavansa pelejä alle myös SM-liigassa.

Suomalaisista Coloradossa kiekkoilee hyökkääjä Mikko Rantanen.

Chicago teki kauppoja, jotta sai Nordgrenin haaviin

Chicago Blackhawks antoi kaksi alempaa varausvuoroaan Arizona Coyotesille, jotta pääsi varaamaan HIFK-hyökkääjä Niklas Nordgrenin numerolla 74.

Niklas Nordgren
Pasi Mennander / Jääkiekkoliitto

Nordgren nosti selvästi osakkeitaan alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa, joissa hän voitti koko turnauksen maalipörssin.

HIFK-kasvatti pelasi tällä kaudella jo 15 ottelua SM-liigassa. Peleissä Nordgren saalisti kolme syöttöpistettä. Lisäksi helsinkiläinen urakoi HIFK:n A-nuorissa sekä B-nuorten pudotuspeleissä.

Nordgren voitti viime kaudella A-nuorissa pronssia ja B-nuorissa Suomen mestaruuden.

Sampo Ranta Coloradoon Annusen kanssa

Kolmas kierros jatkui upeasti, kun Colorado Avalance varasi vuorolla 78 laitahyökkääjä Sampo Rannan.

Rannan junioripolku on ollut hieman tavanomaisesta poikkeava. Hän pelasi TPS:ssä vielä C-junioreissa, mutta lähti jo sen jälkeen maailmalle. Ranta pelasi ensin vuoden Itävallassa Salzburgin junioreissa. Tämän jälkeen tie vei Pohjois-Amerikkaan.

Sampo Ranta
Sampo Ranta (keskellä) teki alle 18-vuotiaiden MM-turnauksessa tehopisteet 1+1.Pasi Mennander / Jääkiekkoliitto

Kaksi viime kautta Ranta on edustanut USHL-liigassa Sioux City Musketeersia, jossa myös Eeli Tolvanen aikanaan pelasi.

Ensi kaudella Rannan on määrä pelata yliopistosarjaa Wisconsinin joukkueessa.

Myös Ranta kuului Pikkuleijonien kultajoukkueeseen. Hän teki seitsemässä ottelussa tehot 1+1=2.

Ensimmäisellä kierroksella perjantain ja lauantain välisenä yönä Suomesta varattiin Kotkaniemi vuorolla 3 ja Kärppä-hyökkääjä Rasmus Kupari vuorolla 20 Los Angeles Kingsiin.

Lue myös:

NHL:n varaustilaisuus oli monella tapaa historiallinen, vaikka suomalaisittain jäätiin parhaista vuosista

Kolmantena varattu Kotkaniemi nauratti mediaa: ”Pelipaikasta jutellaan aamupalapöydässä”

Jesperi Kotkaniemi NHL-varaustilaisuuden yllättäjä: nousi kolmosvalinnaksi, Kupari Kingsiin numerolla 20

Los Angeles varasi Kuparin: ”Aurinko ja kuumuus kelpaa”

Jesperi Kotkaniemi palkittiin upeasta kaudesta kolmosvarauksella, Kupari matkaa Los Angelesiin – näin NHL-varaustilaisuuden ykköskierros eteni

NHL:n varaustilaisuuden mustiin hevosiin kuuluu maalivahtijätti Kempeleestä – Justus Annunen ihailee Pekka Rinnettä, mutta on kulkenut aivan erilaisen tien kuin sankarinsa


Seitsemän maalin ilottelu: Hazard ja Lukaku ampuivat Belgian voittoon Tunisiasta

$
0
0

Belgia ja Tunisia tekivät G-lohkon lauantaisesta kohtaamisestaan todellisen maali-ilottelun, joskin osumista vastasi pääosin ennakkosuosikki Belgia. 5-2-lopputuloksen myötä Belgia nousi kuuteen pisteeseen ja varmisti jatkopaikkansa.

Keltapaidat aloittivat maalinteon jo kuuden minuutin kohdalla. Videotarkistus toi rangaistuspotkun, jonka Eden Hazard laukoi sisään.

Osuma oli myös historiallinen: koskaan ennen ei MM-lopputurnauksessa ole pelattu 27 ensimmäistä ottelua ilman yhtäkään 0-0-tulosta. Edellinen ennätys oli vuodelta 1954, jolloin yksikään Sveitsin kisojen 26 ottelusta ei päättynyt maalittomaan tasuriin.

Vartin kohdalla Belgia siirtyi 2-0-johtoon Romelu Lukakun maalilla. Tilanne säilyi kuitenkin vain hetken aikaa, kun heti perään Dylan Bronn puski toisessa päässä Tunisian kavennuksen.

Tunisian oikeana laitapuolustajana pelannut Bronn ei tosin ehtinyt kauan nauttia maalistaan. Hän taittoi nilkkansa 25. peliminuutilla ja joutui jättämään pelin kesken.

Belgia jatkoi maalintekoa vielä juuri ennen taukoa. Thomas Meunier antoi loistosyötön Lukakulle, joka ampui päivän toisen osumansa ja Belgian 3-1-taukojohtoon.

Toisen jakson alkuun asialla oli puolestaan jälleen Hazard. Toby Alderweireld lähetti upean pystysyötön ja yhtä upea oli Hazardin haltuunotto. Vaikeasta asennosta lähtenyt laukaus ohitti Tunisian maalivahdin Farouk Ben Mustaphan ja tilanne oli 4-1.

Vielä lopussa soi molemmissa päissä. Ensin varsinaisen peliajan täyttyessä Belgian Michy Batshuayi sijoitti 5-1:een. Neljä minuuttia myöhemmin Tunisian Wahbi Khazri laittoi puolestaan toisessa päässä alakulmaan loppulukemat 5-2.

Nollalla pisteellä G-lohkon hännillä olevalle Tunisialle maalit olivat rökäletappiossakin tärkeitä. Joukkueella on vielä pieni mahdollisuus jatkoon, ja tasapisteissä maaliero ja sen jälkeen tehdyt maalit ratkaisevat.

Pallonhallinta 53%-47%
Laukaukset maalia kohti 12-5
Laukaukset maalin ohi 8-6
Kulmapotkut 5-2
Paitsiot 3-3
Rikkeet 12-13
Keltaiset kortit 0-1
6' Maali Belgialle: E. Hazard
14' Keltainen kortti: F. Sassi, Tunisia
16' Maali Belgialle: R. Lukaku
18' Maali Tunisialle: D. Bronn
24' Tunisian vaihto: sisään H. Nagguez, ulos D. Bronn
41' Tunisian vaihto: sisään Y. Benalouane, ulos S. Ben Youssef
48' Maali Belgialle: R. Lukaku
Puoliajan tulos: Belgia 3, Tunisia 1
51' Maali Belgialle: E. Hazard
59' Belgian vaihto: sisään M. Fellaini, ulos R. Lukaku
59' Tunisian vaihto: sisään N. Sliti, ulos F. Sassi
68' Belgian vaihto: sisään M. Batshuayi, ulos E. Hazard
86' Belgian vaihto: sisään Y. Tielemans, ulos D. Mertens
90' Maali Belgialle: M. Batshuayi
93' Maali Tunisialle: W. Khazri
Lopputulos: Belgia 5, Tunisia 2

Miksi mestariehdokas Belgia voi tehdä jotain suurta MM-kisoissa? Asiantuntijat avaavat: “Toimii myös kovempia vastustajia vastaan”

$
0
0

Jalkapallon MM-kisojen mestariehdokkaista Belgia on aloittanut Venäjällä todella väkevästi. Joukkue on jyrännyt kahdessa ensimmäisessä ottelussaan selvästi heikommat vastustajansa Panaman ja Tunisian. Lauantaina kaatui Tunisia 5–2.

Yle Urheilun asiantuntijoiden Petri Pasasen ja Pekka Lagerblomin mukaan Belgian menestys johtuu paljon siitä, että he osaavat käyttää kenttää kokonaisuudessa todella hyvin.

– Heillä on neljä-viisi pelaajaa leveydessä. Pallolle on useita syöttösuuntia. Se pakotttaa myös vastustajan puolustamaan koko leveyttä. Siihen lisätään vielä se, että Dries Mertens ja Eden Hazard pystyvät liikkumaan tiloissa ja Romelu Lukakun kyky juosta, Pasanen kuvaili.

Vahva alku on aiheuttanut jo spekulaatioita siitä, että Belgia voisi tehdä MM-kisoissa jotain suurta. Alkulohkon viimeisessä ottelussa Belgia kohtaa Englannin torstaina. Sitä pidetään ensimmäisenä kovana mittarina joukkueelle.

– Uskon, että heidän peli toimii myös kovempia vastustajia vastaan, Lagerblom totesi.

Neljä vuotta sitten MM-kisoissa Belgia marssi puolivälieriin saakka, kunnes Argentiina oli liian vahva. Tuolloin joukkuetta valmensi Marc Wilmots. Nyt vetovastuussa on Roberto Martinez. Belgian historian paras MM-saavutus on toistaiseksi vuoden 1986 kisojen neljäs sija.

– Tämä on unelma-alku Belgialle. Neljä vuotta on pitkä aika. Nyt on eri joukkue ja uusi valmentaja. Pelaajatkin tuntuvat olevan vielä vähän parempia. Kevin de Bruyne on alempana. On luovuutta ja osaamista eri tilanteissa. Kyllä Belgia näyttää todella hyvältä, Pasanen kuvaili mahdollisuuksista.

Belgialla on suurena etuna myös erilaiset hyökkääjät. Jos valmentaja Martinez haluaa, niin hän saa joukkueen hyökkäyspeliin vaihtuvuutta perinteisen klassisen sentterin Romelu Lukakun tilalle.

– He voivat laittaa kentälle Napolin Dries Mertensin. Hän on erilainen sentteri. Mertens liikkuu aina tilaan. Se voi olla erilainen ase toisenlaista puolustusta vastaan. Belgialla riittää vaihtoehtoja, Pasanen kehui.

Lue lisää:

Seitsemän maalin ilottelu: Hazard ja Lukaku ampuivat Belgian voittoon Tunisiasta

Ronaldon rinnalle MM-kisojen maalipörssin kärkeen noussut Lukaku loukkaantui – myös kaksi muuta Belgian tähteä sairastuvalle Tunisia-murskavoitossa

$
0
0

Belgian päävalmentaja Roberto Martinez myönsi, että joukkue teki kaikki kolme vaihtoaan Tunisia-ottelussa loukkaantumisen takia. Osittain kyse oli varotoimenpiteestä, sillä Belgia ratkaisi ottelun jo toisen puoliajan alussa.

Kovin kolaus Belgialle oli kaksi maalia Tunisian verkkoon viimeistelleen hyökkääjätähden Romelu Lukakun loukkaantuminen. Nilkkavammasta kärsinyt Lukaku otettiin vaihtoon tunnin pelin jälkeen.

– Vamma tuli kolhusta, joka tapahtui avausjakson lopulla. Hän yritti pelata sen jälkeen, mutta ei pystynyt. Hän menee lääkärintarkastukseen ja tiedämme enemmän vamman vakavuudesta 48 tunnin sisällä, Martinez sanoi Guardianille.

Lukaku nousi Tunisia-ottelussa MM-kisojen maalipörssin kärkipaikalle, jota hän jakaa Portugalin Cristiano Ronaldon kanssa. Molemmat ovat tehneet turnauksessa neljä maalia.

Martinez otti myös Eden Hazardin ja Dries Mertensin vaihtoon loukkaantumisten takia. Hazard satutti pohkeensa ja Mertens nilkkansa. Hazardin kohdalla kyse oli pikkuvammasta, joten hänen pitäisi olla pelikunnossa.

Belgia on käytännössä varmistanut paikkansa MM-kisojen pudotuspeleissä. Joukkueen maaliero on niin hyvä, että vaikka Panama ja Englanti nousisivat myös kuuteen pisteeseen, Belgia on hyvin todennäköisesti jatkossa.

Sen vuoksi Martinez aikoo lepuuttaa osaa tähdistään ensi torstain ottelussa Englantia vastaan.

– Se on mahdollisuus muille pelaajille, jotka ansaitsevat peliminuutteja. Meidän täytyy arvioida nämä kolme loukkaantumista ja tehdä päätöksiä arvioiden perusteella, mutta teemme joka tapauksessa merkittäviä muutoksia kokoonpanoon.

Belgia voitti lauantaina pelatun Tunisia-ottelun 5–2. Lukaku ja Hazard tekivät molemmat kaksi maalia.

Lue myös:

Seitsemän maalin ilottelu: Hazard ja Lukaku ampuivat Belgian voittoon Tunisiasta

Miksi mestariehdokas Belgia voi tehdä jotain suurta MM-kisoissa? Asiantuntijat avaavat: “Toimii myös kovempia vastustajia vastaan”

20-vuotias Yhdysvaltain mestari Noah Lyles juoksee kovempia aikoja kuin Bolt saman ikäisenä ja harjoittelee aina tanssikuviot voiton varalle

$
0
0

Yhdysvaltalainen Noah Lyles juoksee 20-vuotiaana aikoja, joihin edes Jamaikan maailmanennätysmies Usain Bolt ei ole saman ikäisenä yltänyt.

Lyles voitti Yhdysvaltain mestaruuskilpailuissa Des Moinessa Iowassa perjantaina 100 metrin loppukilpailun ajalla 9,88. Aika on Lylesin oman ennätyksen lisäksi tämän kauden maailmantilaston kärkiaika.

Myös 200 metrin tämän kauden maailmantilaston kärkiaika on Lylesin nimissä. Yhdysvaltalainen juoksi toukokuun lopussa Eugenessä uudeksi ennätyksekseen 19,69.

Noah Lyles
AOP

Vuonna 2007, 20-vuotias Usain Bolt pinkoi 100 metriä aikaan 10,03, kun 200 metrin matkalla kello pysähtyi aikaan 19,75. Lylesin ennätykset ovat siis kovempia, kuin Boltilla tämän ollessa saman ikäinen.

Bolt juoksi maailmanennätyksensä sekä 100 että 200 metrillä Berliinin MM-kisoissa vuonna 2009, ollessaan muutamaa päivää vaille 23-vuotias.

Vuonna 1997 syntynyt Lyles on nuorin Yhdysvaltain mestaruuskilpailuiden 100 metrin voittaja sitten vuoden 1984. Mies oli yllättynyt voitostaan, ja että hänen ensimmäinen Yhdysvaltain mestaruutensa tuli juuri 100 metriltä, sillä häntä on pidetty vahvempana 200 metrillä. Tosin vuonna 2016 Lyles voitti alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden juurikin 100 metrillä.

Lylesillä ja Boltilla on kovien aikojen lisäksi muitakin yhteneväisyyksiä. Bolt oli tulostensa lisäksi tunnettu hassuttelevasta olemuksestaan ja villeistä tuuletuksistaan.

Myös Lyles satsaa juoksemisen lisäksi oheisviihdytykseen. Hän on kertonut harjoittelevansa aina lyhyen tanssiliikesarjan siltä varalta, että voittaa kilpailun. Des Moinessa nähtiinkin 100 metrin kilpailun jälkeen näyttävä voitontanssi.

Lue myös:

Nuori Lyles 100 metrin Yhdysvaltain mestari – kauden kärkiaika parani jälleen

USA:n mestaruuskisoissa nähtiin miesten 100 metrin maailman kärkitulos – ”Olisin voinut juosta vielä nopeammin”

Loikkiiko Kristiina Mäkelä EM-finaaliin? – "Ihan sama mitä on tilastoissa, päivä ja olosuhteet ratkaisevat"

$
0
0

Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä kohtasi heti kauden ensimmäisessä kilpailussaan Turussa maailmantilaston ykköshyppääjän, Yhdysvaltojen Tori Franklinin. Koleassa kesäkuun illassa Mäkelä johti kilpailua kahden ensimmäisen kierroksen jälkeen.

– Oikeastaan en hirveästi ajatellut silloin koko sitä asiaa, mutta siinä näkee ehkä sen kolmiloikan jännittävyyden, kertoo Mäkelä Ylen haastattelussa.

– Ihan sama mitä sinulla on tilastoissa, se päivä ja olosuhteet ratkaisevat niin paljon. Hommat saattavat heitellä ja niin otetaan niitä pänahkoja kovissakin kisoissa, tietää Mäkelä.

Franklin voitti Paavo Nurmi Gamesin tuloksella 14,11, mutta Mäkelä oli kuitenkin kansainvälisen kilpailun kakkonen tuloksella 13,68. Päivästä riippuen kolmiloikassa tulokset saattavat vaihdella paljonkin.

– Ei se ole mitään uutta, että joku jää kisassa ja kisan sisällä metrin omasta ennätystuloksestaan. Kyllä vaan niin paljon vaikuttaa se päivän vire. Tämä on jännä laji, mainostaa Mäkelä.

"Jos harjoittelee unisena maksimihyppyjä, niin siitä tulee vaan ruumiita"

Kolmiloikka on todella rankka laji ja käy jalkojen päälle. Monet lajin urheilijat kärsivätkin jatkuvasti akillesjänne- tai muista jalkaongelmista. Siksi Mäkeläkin hyppää tosi harvoin maksimisuorituksia harjoituksissa.

– Kun kroppa on tosi hyvässä kunnossa ja on edellytykset siihen, niin sitten voi tehdä niitä ja jotkut varmasti tekevätkin.

– Se tarvitsee sellaisen ekstratsempin, että saat siitä äärettömän kovasta vauhdista otettua ne kontaktit vastaan. Silloin pitää olla myös tosi hereillä. Jos on vähän uninen treeneissä ja lähtee koittamaan, niin siitä ei tule kuin ruumiita, naurahtaa Mäkelä.

Mäkelä kompensoi maksimiharjoituksia muilla harjoituksilla.

– Tehdään kovia juoksutreenejä erikseen ja loikkatreenejä 10 askeleen vauhdilla. Se on tarpeeksi lähellä.

– Treenataan erikseen niitä loikkia. Siellä pitää olla hyvät pohjat ja tarpeeksi määrää alla, että se iskutus on tuttua. Sitten vaan sitä uskallusta ja haetaan isoja loikkia sekä kovaa iskutusta. Sitten tehdään tosi nopeita juoksutreenejä erikseen.

– Ja sitten kilpailuun jää se homma, miten saadaan ne kaksi yhteen, summaa Mäkelä ja tarkoittaa siis vauhtia ja loikkia.

"Aika lähelle 14 metriä tarvitaan EM-finaaliin"

Mäkelän päätavoite ovat elokuiset EM-kilpailut Berliinissä. Kaksi vuotta sitten Amstredamissa kolmiloikan finaaliin riitti tulos 13,80.

– Uskon, että aika lähelle 14 metriä tarvitaan, että pääsee finaaliin, spekuloi Mäkelä.

Mitaliin pitää venyttää jo hieman pidemmälle.

– Olen aika varma, että 14 ja puolella metrillä saa EM-mitalin ja voi olla jopa sillä kirkkaimmallakin, mutta katsotaan nyt vielä, mitä tytöt tuolla hyppivät.

Mäkelä hamuaa tietysti jälleen paikkaa arvokisafinaalissa. Kaksi vuotta sitten Amsterdamin EM-finaalissa Mäkelä oli yhdeksäs.

Lue lisää:

Kautensa avaava Kristiina Mäkelä ei ole ollut moksiskaan blogikirjoituksesta nousseesta kohusta – Turun kilpailuun hän lähtee luottavaisena: "Jos osuu sellainen päivä, hypätään ennätyksiä"

Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä ravisteli yleisurheilupiirejä ja sai rankkaa palautetta kokeneelta managerilta – nyt Mäkelä haluaa kertoa, mitä kirjoituksellaan tavoitteli

Yhdysvaltain mestaruuskisoissa huima moukaritulos

$
0
0

Naisten moukarinheitossa DeAnna Price teki kauden kärkituloksen 78,12. Price menee tuloksella kaikkien aikojen listalla neljänneksi.

Naisten 400 metrillä Shakima Wimbley kellotti saman ajan, 49,52, kuin minkä bahamalainen Shaunae Miller-Uibo toukokuussa. 100 metrin aidat voitti Keni Harrison 1,4 metriä sekunnissa puhaltaneeseen vastatuuleen ajalla 12,46.

Miesten seiväshypyn voitti Sam Kendricks tuloksella 585. Kuulan ykkönen oli Darrell Hill (21,57).

Yhdysvaltain mestaruuskisat jatkuvat vielä sunnuntaina, jolloin vuorossa on muun muassa miesten 200 metriä.

Lue myös:

Nuori Lyles 100 metrin Yhdysvaltain mestari – kauden kärkiaika parani jälleen

20-vuotias Yhdysvaltain mestari Noah Lyles juoksee kovempia aikoja kuin Bolt saman ikäisenä ja harjoittelee aina tanssikuviot voiton varalle

Markkanen, Koponen ja Salin Helsingissä maanantaina – Susijengi kohtaa Viron

$
0
0

Susijengi aloitti kesänsä 76–69 -jatkoaikavoitolla Virosta Tallinnassa. Tallinnan ottelu antoi päävalmentaja Henrik Dettmannille mahdollisuuden jakaa avokätisesti peliaikaa koko rotaatiolleen – mukaan lukien erinomaisesti vastuunsa kantaneet tulokaspelaajat Fiifi Aidoo, Hannes Pöllä ja Mikael Jantunen.

– Pelasimme Tallinnan ottelun viimeiset viisitoista minuuttia hyvin kypsää ja maltillista koripalloa. Tulokaspelaajamme ansaitsevat täyden tunnustuksen siitä, miten he toteuttivat susipuolustusta omilla vahvuuksillaan, Dettmann kiitti liiton tiedotteessa.

Tallinnassa onnistunut susilauma saa maanantaina kovia vahvistuksia, kun Ranskan liigasta palannut Jamar Wilson, Espanjan cup-mestari Petteri Koponen, Espanjan liigan viikon pelaajaksi keväällä nimetty Sasu Salin ja NBA:ssa historiallisen tulokaskauden pelannut Lauri Markkanen pelaavat kesän ensimmäiset maaotteluminuuttinsa.

– Neljän tuon kaliiberin pelaajan lisääminen rotaatioon tarjoaa meille aivan uusia ulottuvuuksia molemmissa päissä kenttää, Dettmann totesi.

– Maanantain ottelu on vielä hyvä tilaisuus tehdä muutamia hienosäätöjä peliimme. Siihen päälle pari päivää harjoittelua ja alammekin olla valmiita MM-karsintoja varten.

Suomi - Viro TV1:ssä maanantaina 25.6. kello 18.30.


Kokoonpanot vuotivat lehdistöön ja juoksulenkkikin päättyi valmentajan loukkaantumiseen – Englannin ympärillä kohistaan taas, vaikka avausvoiton piti tuoda työrauha: “Haluaako media auttaa meitä vai ei?”

$
0
0

Jalkapallon MM-kisoissa Englanti aloitti turnauksensa viime hetken voitolla Tunisiasta. Joukkue on saanut sen jälkeen valmistautua kohtuullisen rauhassa sunnuntain Panama-otteluun, eikä aina piikikäs brittimedia ole ollut niin terävänä kuin aiempina vuosina on totuttu.

Perjantaina saatiin kuitenkin ensimmäinen mediamyrsky, kun apulaismanageri Steve Hollandin muistiinpanot harjoituksista vuotivat julkisuuteen. Niistä kävi ilmi muun muassa mahdollisia kokoonpanomuutoksia.

Joukkueen päävalmentaja Gareth Southgate avautuikin rajusti brittimedialle. Hänen mielestään lehdistö tarjoaa apua Englannin vastustajille.

– Jos annamme vastustajalle mahdollisuuden saada kokoonpanomme, niin se ei ole meille etu, Southgate painotti uutistoimisto AFP:n mukaan.

– Median täytyy siis päättää, haluavatko he auttaa meitä vai eivät.

Valmentajan valmistautuminen sunnuntain otteluun ei ole sujunut muutenkaan onnellisten tähtien alla. Hän kaatui 10 kilometrin juoksulenkillä lähellä Englannin harjoituskeskusta. Southgatella meni rytäkässä olkapää sijoiltaan.

– Lääkäri sanoi, että nyrkkien nostaminen ilmaan ei ole vaihtoehto, Southgate nauratti toimittajia Telegraph-lehden mukaan.

– Meillä on todella hyvä taustatiimi. He olivat paikalla nopeasti. Heidän piti olla rentoutumassa, koska annoimme pelaajille vapaa-aikaa. Nyt kuitenkin minä aiheutin lisätyötä.

Liikaa Kanen varassa?

Huolenaiheena brittimedialla on ollut myös Englannin MM-joukkueen hyökkäyskalusto. On esitetty epäilyjä siitä, onko joukkue liian riippuvainen maalitykki Harry Kanesta.

Esimerkiksi Rahem Sterling loisti Manchester Cityssä päättyneellä kaudella, mutta hän ei ole tehnyt maajoukkueessa maalia 21 viime otteluun. Toisen hyökkääjän Marcus Rashfordin ei puolestaan uskota pystyvän vielä ihmetekoihin.

Rashford tyrmäsi kuitenkin epäilyt nuoren Englannin joukkueen materiaalin kapeudesta.

– En usko, että olemme tässä lohkossa liian rippuvaisia Kanesta, Rashford sanoi.

Apulaismanageri Holland uskoi nuorten tähtien jatkuvan kehityksen tuottavan hedelmää.

– Se on pyskologista. Tässä on kyse siitä, että puskemme pelaajia eteenpäin otteluiden voittajaksi. Mutta tämä on prosessi. Se vie aikaa, Holland muotoili.

– Jos kuvittelette näitä tyyppejä muutaman vuoden päähän, niin toivottavasti olen heidän mukana vielä silloin. He ovat tottuneet enemmän tähän tasoon. Se voi olla todella jännittävää, kun se on jo nyt hyvää.

Katso päivän ottelut suorana TV2:ssa tai Areenassa:

kello 15.00 Panama - Englanti

kello 18.00. Japani - Senegal

kello 21.00. Puola - Kolumbia

Sporting Lissabonissa kuohuu kunnolla – puheenjohtaja jättää tehtävänsä

$
0
0

Portugalilaisen jalkapalloseura Sporting Lissabonin puheenjohtaja Bruno de Carvalho jättää tehtävänsä. Seuran jäsenistä jopa 71 prosenttia oli vaatinut de Carvalhoa jättämään paikkansa.

Seuran hallitus esitti eroa jo viime viikolla, mutta tällöin mies kieltäytyi eroamasta. Nyt ääni kellossa oli kuitenkin toinen, ja de Carvalho ilmoitti kunnioittavansa kannattajien mielipidettä ja jättäytyvänsä pois.

Sporting Lissabon on kärsinyt pelaajien joukkopaosta, sillä moni pelaaja ilmoitti jättävänsä seuran harjoituskeskuksessa tapahtuneen selkkauksen takia.

Toukokuussa noin 50 seuraa kannattanutta huligaania hyökkäsi seuran harjoituskeskukseen ja kävi pelaajiin sekä valmentajiin käsiksi. Taustalla oli turhautuminen, sillä suurseura putosi Mestarien liigan karsinnoista.

Lue lisää:

Hyökkäys harjoituskeskukseen käynnisti joukkopaon – Sporting Lissabonin tähdet jättävät seuran

Suosikkivalmentajan traaginen taakka: 12 perheenjäsentä kuoli suuronnettomuudessa historiallisten MM-kisojen jälkeen, nyt 16 vuotta myöhemmin hän uskoo uuteen ennätykseen – "Ympärilläni oli kyyneleitä"

$
0
0

Jalkapallon MM-kisoissa erityisesti yksi valmentaja on noussut monen katsojan suosikiksi. Ensimmäisellä ottelukierroksella moneen mieliin piirtyi Senegalin valmentaja Aliou Cisse.

Iloinen rastatukka antoi ohjeita elävään tyyliin. Sosiaalinen media riemastui Cissen yhden käden nyrkkituuletukseen Senegalin toisen maalin jälkeen Puola-voitossa.

Eri kanavat täyttyivät meemeistä, joissa 42-vuotias Cisse eli railakkaasti joukkueen mukana.

Aina Cissen elämä ei ole ollut kuitenkaan yhtä riemujuhlaa. Lokakuussa 2002 Cisse pelasi englantilaisessa Birmingham Cityssä, kun hän sai kuulla suru-uutisen.

12 perheenjäsentä oli kuollut, kun senegalilaislaiva oli kaatunut myrskyssä Gambian rannikolla. Menehtyneiden joukossa oli Cisselle tärkeät setä, täti ja lukuisia serkkuja.

Yhteensä kuolleita oli 1864. Onnettomuutta pidetään edelleen maailman toiseksi suurimpana merionnettomuutena, joka ei ole johtunut sotatoimista.

Joola-laiva kaatui vuonna 2002 tuhoisin seurauksin.
Joola-laiva kaatui vuonna 2002 tuhoisin seurauksin.EPA

Senegalilaistaistelija pelasi kuitenkin onnettomuuden jälkeen Valioliigaa West Hamia vastaan. Birmingham voitti. Cisse hoiti oman ruutunsa keskikentän pohjalla vakuuttavasti, vaikka sisällä myllersi. Hän ei ollut sanonut onnettomuudesta ja sukulaisten kuolemasta sanaakaan kuin vasta päivä ennen ottelua. Silloin oli pitänyt hoitaa lentoliput kotimaahan.

Pelin jälkeen Birmingham antoi Cisselle niin pitkän tauon kuin hän vain tarvitsee. Viikon toipumisen jälkeen Cisse kuitenkin pelasi Nigeriaa vastaan hyväntekeväisyysottelussa, jossa kerättiin rahaa onnettomuudessa menehtyneiden omaisille.

– Kun menettää 12 perheenjäsentä, niin se ei ole helppoa, Cisse totesi kolme viikkoa onnettomuuden jälkeen Guardianissa.

– Mutta elämä on tällaista. Olen uskovainen. Ajattelen, että näin piti tapahtua. Viikko Senegalissa ennen Nigeria-ottelua oli todella kova. En pystynyt nukkumaan.

– Ehkä minulla on luonne, jonka avulla voin käsitellä tiettyjä asioita. Mutta ympärilläni oli kyyneleitä. Ympärilläni oli syvää tyytymättömyyttä.

"Joku päivä joku Afrikan maa voittaa maailmanmestaruuden"

Onnettomuus oli kova paikka myös siksi, että vain muutama kuukausi ennen suuronnettomuutta Cisse oli loistanut Senegalin maajoukkueessa MM-kisoissa. Hän oli johdattanut Senegalin sensaatiomaiseen voittoon heti avauspelissä Ranskaa vastaan.

Senegal ylsi lopulta ensikertalaisena puolivälieriin ja sivusi Kamerunin asettamaa Afrikan maiden ennätystä MM-kisoissa. MM-puolivälieriin on Senegalin jälkeenkin yltänyt Afrikan maista vain Ghana vuonna 2010.

Nyt 16 vuotta myöhemmin Cisse on valmentajana valmis tekemään jälleen historiaa.

Senegalin toisessa “kultaisessa sukupolvessa” on Liverpolin maalitykin Sadio Manen ja järkälemäisen puolustajan Kalidou Koulibalyn johdolla hurja määrä taitoa sekä jykevyyttä. Cisse uskookin, että koko Afrikka kannustaa heitä tällä hetkellä. Haaveet ovat korkealla.

Mbaye Niang ja Senegal juhlivat 2–0 -maalia Belgiaa vastaan.
Mbaye Niang ja Senegal juhlivat 2–0 -maalia Belgiaa vastaan.AOP

– Olen varma, että joku päivä joku Afrikan maa voittaa maailmanmestaruuden, Cisse toteaa Telegraphille.

– Vasta 25 vuotta sitten Afrikan maat alkoivat olla säännöllisesti osa MM-kisoja. Uskon, että asiat ovat kehittyneet. Toki meidän maanosassa asiat ovat monimutkaisia. Meidän arkemme ei ole samanlaista kuin muualla. Mutta uskomme jalkapalloon. Meillä on upeita pelaajia. Nyt tarvitsemme afrikkalaisia valmentajia, että pääsemme eteenpäin.

Lisää tummaihoisia valmentajia korkeimmalle tasolle

Cisse onkin ainoa afrikkalaisvalmentaja MM-kisoissa pelaavilla Afrikan joukueilla. Valmentajana Cisse on myös poikkeus ihonväriltään. Tummaihoiset valmentajat ovat olleet poikkeus jalkapallon huipputasolla ja Venäjän MM-kisoissa Cisse on ainoa tummaihoinen luotsi.

– Jalkapallo on universaali laji. On hyvä nähdä tummaihoisia valmentajia. Jalkapallon ulkopuolella se kertoo laatuvalmentajista. Edustan uutta sukupolvea, joka toivoo paikkaa Afrikan ja maailman jalkapalloon, Cisse miettii.

Aliou Cisse
Aliou CisseAOP

Mutta kävi menestykselle ja paikalle jalkapallon historiassa miten tahansa, niin Cisse ei kuitenkaan aio luopua tunteistaan. Senegalin nykykapteeni ja West Hamin keskikenttäpelaaja Cheikhou Kouyate kertoo myös siitä, että joukkue saa koskettavasta valmentajasta voimaa. Cisse tiedetään erittäin rehellisena persoonana.

– Hän alkoi itkemään yksi päivä. Se oli todella tunteellista. Aliou työskentelee todella kovaa ja tukee meitä. Aliou antaa meille lisämotivaatiota, Kouyate hehkutti.

Katso päivän ottelut suorana TV2:ssa tai Areenassa:

kello 15.00 Panama - Englanti

kello 18.00. Japani - Senegal

kello 21.00. Puola - Kolumbia

Kolumbian antisankarin saamat karmivat tappouhkaukset tuovat mieleen MM-historian surullisimman tragedian – oman maalin tehnyt puolustaja murhattiin raa'asti yökerhon parkkipaikalle

$
0
0

Kolumbian valmistautumista sunnuntain MM-kisaotteluun ovat varjostaneet joukkueen keskikenttäpelaajan Carlos Sánchezin saamat tappouhkaukset.

Sánchez teki avausottelussa Japania vastaan käsivirheen, joka johti rangaistuspotkuun ja ulosajoon. Japanin Shinji Kagawa teki pilkulta ottelun avausmaalin. Japani voitti Kolumbian lopulta 2–1.

Kolumbialaiset tekivät Sánchezista syntipukin, jolle sateli tappouhkauksia ottelun jälkeen sosiaalisessa mediassa. Kolumbian poliisi on aloittanut uhkauksista tutkinnan.

Tilanne tuo mieleen yhden MM-historian surullisimmista tapahtumista. Kolumbialaispuolustaja Andrés Escobar murhattiin pari viikkoa sen jälkeen, kun Kolumbia oli pudonnut vuoden 1994 MM-turnauksesta.

Escobarin oma maali Yhdysvaltoja vastaan oli tehnyt hänestä koko maan antisankarin.

Carlos Sánchez
Kolumbian Carlos Sánchez sai punaisen kortin Japania vastaan.AOP

"Elämä ei lopu tähän"

Kolumbia lähti Yhdysvalloissa pelattuun turnaukseen huippuvireessä. Joukkue hävisi kuitenkin avausottelunsa Romanialle, jonka jälkeen vuorossa oli kohtalokas kamppailu Yhdysvaltoja vastaan.

Ottelua oli pelattu runsaat puoli tuntia, kun Escobar yritti katkaista Yhdysvaltojen laitapelaajan rangaistusalueelle syöttämän pallon. Escobar ehti palloon, mutta kosketus oli sen verran huono, että peliväline lirui omaan maaliin.

Tuo osuma ei kuitenkaan jäänyt ottelun voittomaaliksi. Yhdysvaltojen Earnie Stewart teki 2–0-osuman toisella puoliajalla. Kolumbian Adolfo Valencia kavensi loppuhetkillä, mutta maali jäi laihaksi lohduksi. Yhdysvallat voitti ja Kolumbian jatkomahdollisuudet olivat menneet.

Suurin odotuksin kisoihin lähteneelle joukkueelle putoaminen pudotuspeleistä oli jättimäinen pettymys.

– Elämä ei lopu tähän. Meidän pitää jatkaa, Escobar kirjoitti kisojen jälkeen kolumbialaisessa sanomalehdessä El Tiempossa.

Escobaria varoitettiin liikkumasta julkisilla paikoilla

Escobar oli valitettavasti väärässä. Hänen elämänsä loppui tuohon omaan maaliin. Escobar ammuttiin autoonsa kotikaupungissaan Medellínissä sijaitsevan yökerhon parkkipaikalla.

Andres Escobar
Andrés Escobar vuoden 1994 MM-kisoissa.AOP

Medellín oli tuolloin sekasortoisessa tilanteessa. Vaikutusvaltainen huumeparoni Pablo Escobar oli tapettu puoli vuotta aikaisemmin, minkä jälkeen huumekartellit taistelivat vallasta kaupungissa.

Andrés Escobar ei ollut sukua Pablo Escobarille, mutta huumekartellit liittyivät silti hänen kuolemaansa.

– Pablon kuoleman jälkeen kaupungissa vallitsi epäjärjestys. Pomo oli kuollut, joten jokaisesta tuli oman itsensä pomo. Pablo oli kieltänyt kidnappaamiset. Hän piti alamaailmaa järjestyksessä, kaikkeen laittomaan tarvittiin Pablon lupa, sanoi Pablo Escobarin serkku Jaime Gavira brittimedia Guardianin mukaan.

Tilanne oli niin räjähdysherkkä, että Kolumbian päävalmentaja Francisco Maturana oli sanonut pelaajilleen, ettei kaduilla kannata välttämättä liikkua MM-pettymyksen jälkeen.

– Siihen aikaan piti olla varuillaan koko ajan eikä keneenkään voinut luottaa. Poliiseista ei tiennyt, ovatko he hyviä vai pahoja, Maturana on sanonut.

Andres Escobar
Kannattajat osoittivat tukensa Andrés Escobarille vuoden 1994 MM-kisoissa.AOP

Murhan motiiveista kaksi eri teoriaa

Andrés Escobar halusi lähestyä tilannetta eri tavalla. Hän ajatteli, että hänen on näytettävä kasvonsa raskaan epäonnistumisen jälkeen.

– Andrés oli nuori ja elämää täynnä. Hän halusi elää elämäänsä. Jos olisin tiennyt, olisin pitänyt hänet kotona sinä iltana, Escobarin tyttöystävä kertoi.

Escobar lähti heinäkuisena iltana kotikaupunkinsa yökerhoon muutaman ystävänsä kanssa. Ilta alkoi iloisissa merkeissä, kunnes osa yökerhossa olleista ihmisistä alkoi ivailemaan Escobarille hänen tekemästään omasta maalista.

Puolustaja lähti yökerhosta, mutta neljän miehen joukko lähti seuraamaan häntä. Escobar meni autolleen, mutta pidemmälle hän ei päässyt. Kuusi luotia rintaan päätti hänen elämänsä.

Andres Escobar
Andrés Escobar oli pidetty jalkapalloilija Kolumbiassa. Hänen hautajaisiinsa osallistui 100 000 ihmistä.AOP

Murhasta tuomittiin Humberto Muñoz Castro, joka oli Los Pepes -huumekartelliin kuuluneiden Perdo ja Juan Gallónin autonkuljettaja.

Gallónin veljekset olivat iltana paikalla yökerhossa, mutta heitä ei tuomittu osallisuudesta murhaan. Tarinan mukaan he lahjoivat syyttäjänviraston päästäkseen pälkähästä.

Yleinen käsitys murhan motiivista on Kolumbian puolesta pelanneiden rikollisten suuret vedonlyöntitappiot. Toisen teorian mukaan Escobar kävi Gallónin veljesten kunnian päälle, kun hän sanoi vastaan heidän pilkalleen.

Kolumbian pelaajat hiljenivät Sánchezin punaisesta kortista

Escobarin surullinen kohtalo ei voi olla käymättä Kolumbian pelaajien mielessä, kun he astelevat Kazanin stadionin nurmelle Puolaa vastaan tänään sunnuntaina.

Kolumbian yhteiskunta on jonkin verran rauhoittunut 1990-luvun hulluista vuosista, mutta jotkut Carlos Sánchezin saamista tappouhkauksista ovat sisällöltään karmivia.

Kolumbia joukkuekuva
Kolumbian joukkue ennen vuoden 2018 MM-kisojen avausottelua Japania vastaan.AOP

Kolumbian pelaajat eivät halunneet kommentoida Sánchezin tilannetta Japani-ottelun jälkeen. Sánchez itse kuvaili, että joukkueen pelaajat ovat hänen tukenaan.

Sen enempää hän ei suostunut puhumaan epäonnistumisestaan.

– Hävisimme ottelun, mutta nyt meidän pitää voittaa seuraava. Meillä on yhä sama unelma kuin ennen turnausta. Kompuroimme, mutta joukkue on kunnossa. Meillä on yhä samat mahdollisuudet päästä pudotuspeleihin, Sánchez sanoi New York Timesin mukaan.

H-lohkoon ennakkosuosikkina lähteneen Kolumbian on pakko voittaa Puola, jotta mahdollisuudet jatkopaikkaan pysyvät omissa käsissa. Sánchez joutuu seuraamaan ottelun katsomosta pelikiellon takia.

Puola–Kolumbia pelataan sunnuntaina klo 21 alkaen. Ottelu näytetään suorana TV2:ssa ja Areenassa.

Lue myös:

Ulosajo heti alussa, ilmiömäinen vapari ja millintarkka puskumaali – Japani jatkoi MM-kisojen yllätysten sarjaa

Huh, mikä alku tiistain MM-otteluille! Kolumbian Sánchezille painajaismainen käsivirhe – punainen kortti ja Japanille rangaistuspotku

"Ei ole tervettä, jos viikko ilman treeniä on sietämätön ajatus"– pakkomielteinen kehon muokkaaminen liikunnalla voi olla merkki kehonkuvan häiriöstä

$
0
0

Pakko mennä salille. Kunnon treeni saa veren virtaamaan lihaksiin ja olon tuntumaan vahvalta. Tyytyväinen olo kaikkoaa kuitenkin nopeasti kuntosalisession jälkeen. Mieleen hiipii ahdistus, joka helpottaa vasta, kun pääsee uudelleen nostelemaan painoja.

Kuulostaako tutulta? Jatkuva treenaamiseen ja omaan ulkonäköön liittyvä ahdistus on usein merkki siitä, etteivät liikuntatottumukset ole terveellä pohjalla. Joskus kyse voi olla jopa häiriintyneestä kehonkuvasta.

Liiallinen kehon tarkkailu voi viedä ilon liikunnasta

Liikunta on tutkitusti hyvästä ja ylläpitää terveyttä, mutta pakkomielteisestä treenaamisesta ja ulkonäön muokkaamisesta liikunnan avulla voi pahimmillaan tulla mielelle vankila. Silloin liikunta ei enää tuokaan hyvää oloa, vaan muuttuu stressaavaksi suorittamiseksi.

– Kun treenaaminen alkaa hallita arkea ja treenaamaan on pakko päästä, vaikka oman terveyden kustannuksella, on syytä huolestua, toteaa personal trainer ja liikuntabiologi Timo Haikarainen.

Toisinaan treeni nähdään ainoastaan porttina kohti tietynlaista kehoa, ei kokonaisvaltaista hyvinvointia. Vallitsevien kauneusihanteiden mukainen keho on lihaksikas ja äärimmäisen timmi. Timmi kroppa mielletään usein terveeksi ja elinvoimaiseksi, mutta mieli saman vartalon sisällä voi joskus olla solmussa.

Haikaraisen mukaan ulkonäkö ei itsessään ole huono motivaattori treenaamiselle, mutta peilikuva ei saisi olla ainoa motiivi lähteä liikkeelle. Pakonomainen tarve näyttää samalta kuin Instagramin motivaatiokuvissa voi pikku hiljaa muuttaa suhteen treenaamiseen kieroutuneeksi.

– Olon ei pitäisi olla jatkuvasti ahdistunut ja hätäinen treenin ja ulkonäön vuoksi, Psykoterapeutti ja Syömishäiriökeskuksen johtaja Pia Charpentier muistuttaa.

Nainen käsipainojen kanssa punttisalilla.
AOP

Lihasten kasvattamisesta voi tulla pakkomielle

Lihaksikasta kehoa on tavoiteltu treenisaleilla jo vuosikymmenet, mutta 2010-luvun fitnessbuumi on kasvattanut intoa isoihin lihaksiin entisestään.

Toisinaan hurjaan treenitahtiin ja lihaksikkaan kehon tavoitteluun voi liittyä kehonkuvan vääristymä, jossa oma keho koetaan pieneksi ja hinteläksi, vaikka todellisuudessa lihasta olisi kertynyt runsaastikin.

Tällaista pakonomaista lihasten kasvattamista ja kieroutunutta suhdetta omaan kehoon kutsutaan lihasdysmorfiaksi. Kyseessä ei ole syömishäiriö, mutta lihasdysmorfiaan voi liittyä myös syömishäiriöoireilua.

– Lihasdysmorfia on aika spesifi ruumiinkuvan häiriö, joka ilmenee yleisimmin miehillä. Kyse on usein kehon viestien väärintulkinnasta. Jäädään koukkuun treenin jälkeiseen pumppiin ja tunnetaan olo aina muulloin heikoksi ja ruipeloksi, Charpentier kertoo.

Charpentierin mukaan lihasdysmorfian yleisyyttä on vaikea arvioida, sillä sitä esiintyy niin eri asteisena. Vakava lihasdysmorfia lienee melko harvinainen, mutta häiriölle ominainen oireilu on yleisempää.

Vallitsevat kauneusihanteet, joissa korostuu lihaserottuvuus ja alhainen rasvaprosentti, voivat altistaa lihasdysmorfiselle oireilulle.

Lihasdysmorfikko on jatkuvasti tyytymätön omaan kehoonsa

Usein lihasdysmorfiasta kärsivä on huomattavan lihaksikas, mutta kykenemätön näkemään itse itseään niin. Vääristynyt kehonkuva aiheuttaa usein valtavaa ahdistusta, ja kovasta treenaamisesta tulee helposti keino sietää pahaa oloa.

Lihasdysmorfian yleisimpiä oireita on erittäin tiukka ja rankka treeniohjelma, kurinalainen ruokavalio sekä jatkuva tyytymättömyys omaan kehoon.

– Tyypillistä on pakkomielle treenata mahdollisimman usein ja mahdollisimman kovaa. Käytännössä elämä usein muuttuu kovin rajoittuneeksi, kun arjen suunnittelu tähtää vain mahdollisimman suureen lihaskasvuun, Charptentier toteaa.

Mies nostaa painoja punttisalilla.
Mostphotos

Pahimmillaan yhä suurempien lihasten tavoittelu voi johtaa siihen, että lihaskasvua haetaan kielletyistä aineista, kuten steroideista.

Haikarainen ei näe työssään lihasdysmorfiaa jatkuvasti silmille hyppäävänä ilmiönä, vaan enemmän marginaalisena ongelmana. Haikarainen kuitenkin myöntää kohdanneensa uransa aikana ihmisiä, joille lihasten kasvattamisesta on tullut jonkinasteinen pakkomielle.

– Olen törmännyt tilanteisiin, joissa olen huomannut, että asiakkaalla on epäterveitä ajatuksia, pakkomielteistä treenaamista tai kehonkuvan vääristymiä, Haikarainen kertoo.

Mieti miksi treenaat

Treenaaminen ja tietyn ulkonäön tavoittelu liikunnan kautta voi lipsua pikku hiljaa yhä hallitsevammaksi osaksi arkea, eikä sitä yleensä huomaa itse kovin helposti.

– Kun ystävät alkavat kommentoida sitä, että treenaaminen on mennyt överiksi, on syytä pysähtyä pohtimaan omia liikuntatottumuksia, Charpentier sanoo.

Aina ei ole helppoa erottaa sitä, milloin treenaamisesta on tullut liian hallitseva osa arkea ja milloin taas kyse on terveestä innostuneisuudesta ja päämäärätietoisesta liikkumisesta.

– Rajanvedossa auttaa se, että miettii, miksi treenaa. Jos itsetunto määrittyy treenaamisesta ja treenatusta ulkonäöstä, ei kaikki ole ihan kohdallaan, Charpentier toteaa.

Motiivien lisäksi on hyvä pohtia myös sitä, millaisia ajatuksia herää, jos ei pääse liikkumaan suunnitellusti.

– Kannattaa miettiä, miltä ajatus treenittömästä viikosta tuntuu. Mikäli jo ajatus tuntuu sietämättömältä, on syytä pohtia, mitkä omat motiivit treenaamiseen ovat.

Myös Haikarainen on samoilla linjoilla. Ahdistus on usein merkki siitä, että suhteessa liikuntaan on jotain vinksallaan. Yhdeksi hälytysmerkiksi Haikarainen mainitsee tilanteen, jossa tuntee pakonomaista tarvetta lähteä tekemään edes pieni treeni, vaikka olisi kipeä tai kärsisi rasitusvammasta.

– Kaikki ei ole hyvin, jos ei pysty jättämään treeniä väliin, vaikka tietää treenaamisen haittaavan terveyttä.

Miten toimia, jos treeni menee överiksi?

Jos huomaa, että treenaamiseen suhtautuu turhan pakonomaiseksi, kannattaa yrittää tietoisesti muuttaa ajatus- ja käyttäytymismallejaan.

– Harvenna treenaamista tietoisesti ja kuulostele, miltä se tuntuu. Jos ahdistaa, pysähdy ja mieti, mistä ahdistus juontaa juurensa, Charpentier vinkkaa.

Charpentierin mukaan pakonomaisen treenaamisen kierteestä pääsee usein irti, kun asian tiedostaa ja alkaa suunnitella arkeaan muun kuin treenin ehdoilla. Esimerkiksi uudet harrastukset tai ihmissuhteisiin panostaminen voivat viedä ajatuksia pois treenaamisesta.

Jos ahdistus ja pakkomielteisyys ei hellitä, kannattaa ottaa yhteyttä terveydenhuollon ammattilaiseen.

– Yleensä jo muutama konsultaatiokäynti psykologilla saa haitallisen kierteen katkeamaan. Ja jos ajatusmallit istuvat tiukassa, myös siihen löytyy ammattilaisilta apua, Charpentier kertoo.

Tavoitteellinen treenaaminen ei aina tarkoita riippuvuutta

On hyvä muistaa, ettei kovakaan treeniohjelma aina tarkoita sitä, että treenaaminen olisi mennyt liiallisuuksiin. Oleellisia ovat treenaamisen motiivit ja se, onko liikunta tasapainossa esimerkiksi ihmissuhteiden ja työn tai opiskelun kanssa.

– Olen urallani törmännyt loppujen lopuksi paljon enemmän ihmisiin, jotka ovat tyytyväisiä treenisuorituksiinsa ja aidon innostuneita liikunnasta kuin ihmisiä, joille liikunta tuottaisi jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta, Haikarainen sanoo.

Kunnianhimoisen tavoitteen erottaa pakkomielteestä se, että tietää olevansa arvokas ilman erottuvia vatsalihaksia tai muuta ulkonäköön tai suoritukseen liittyvää tavoitetta.

– Terveessäkin treenaamisessa voi olla hyvin kunnianhimoinen tavoite, esimerkiksi fitnesskisat. Silloin treeni voi olla kurinalaista ja iso osa elämää. Tärkeää on, ettei itsetunto ole kiinni siitä tavoitteesta, eikä epäonnistuminen vie pohjaa itsearvostukselta, Charpentier kiteyttää.

Lue myös:

"On koko ajan ahdistava ja syyllinen olo" – Näistä merkeistä tunnistat liiallisen treenaamisen

Kuihtuminen kuntosalilla oli himoharjoittelijan hiljainen avunhuuto – "Raja terveen ja sairaan välillä on hyvin häilyvä"

Fitnessura sekoitti hormonit ja jäädytti perhehaaveet vuosiksi: "Kova hinta maksettavaksi"

50 grammaa kurkkua, 150 grammaa kanaa, eikä tippaakaan vettä – bikini fitness -kisaaja kuivattaa itsensä: "Olo ei välttämättä ole seksikkäin"

Tapio Lehtinen, 60, lähtee 300 päivän purjehduskisaan maailman ympäri yksin, pysähtymättä ja ilman ulkopuolista apua: “Varmasti tulee hetkiä, jolloin pelottaakin”

$
0
0

60-vuotiasta Tapio Lehtistä odottaa heinäkuun ensimmäisestä päivästä lähtien hurja noin 10 kuukauden haaste. Hän osallistuu Golden Globe Raceen, jossa purjehditaan maailman ympäri yksin, pysähtymättä ja ilman ulkopuolista apua.

Ranskasta käynnistävä kisa käydään 50 vuoden takaisilla olosuhteilla. Esimerkiksi veneiden pitää olla 1960-luvulla suunniteltuja, eikä kilpailussa saa käyttää moderneja navigointilaitteita.

Vaativa kilpailu on tarvinnut kovia ennakkovalmisteluja. Lehtinen aloitti ponnistelut jo vuosi sitten, kun hän alkoi toteuttaa ideaa osallistumisesta. Yksi huipentuma koettiin kuukausi ennen starttia, kun kilpailuvene Asteria saatiin pakattua yömyöhällä Vuosaaren satamassa valmiiksi.

Maissa ei siis käydä kertaakaan, joten koko matkan tavarat oli saatava alusta asti mukaan. Lehtisen mukaan pakkaamisessa edettiin Abraham Maslow’n tarvehierarkian mukaan. Amerikkalaispyskologin hierarkiassa tulevat ensimmäisenä fysiologiset tarpeet, kuten ruoka ja juoma. Silja-tytär, Lotta-vaimo, ja tuleva miniä Lotta pakkasivatkin veneeseen vajaa tuhat kilogrammaa ruokaa.

Tapio Lehtinen ja veneensä Asteria
Tapio Lehtinen ja veneensä AsteriaLehtikuva

50 vuoden sääntö vaikuttaa myös siihen, mitä syö ja juo. Lehtisen mukaan kuitenkin ruoan ja juoman kohdalla retrosääntö on positiivinen asia. Moderneissa valtameripurjehduksissa voivat olla mukana vedentekokoneet, jotka tekevät merivedestä makeaa juomavettä.

– Nyt pitää olla lähtiessä kaikki vesi mukana, niin silloin vesi voi olla yhtä hyvin säilykepurkeissa kuin vesitankeissa, Lehtinen kertoo ja lisää, että ainoa mahdollisuus lisävedelle on kerätä sitä sateesta Päiväntasaajan tietämillä.

Ruokalistat noin 300 päivän pyrähdykseen ovat laatineet etukäteen ravitsemusterapeutit Patrik Borg ja Leena Putkonen.

– Moderneissa kisoissa syödään pakastekuivattua ruokaa, niin se on aika saman makuista mössöä tai sitten niissä on vain jotain voimakasta maustetta. Nyt voi olla kalasäilykkeitä tai hedelmiä. Se tekee ruuasta vähän vaihtelevampaa, Lehtinen avaa.

– Ei tämä nyt varsinaisesti ole gourmet-risteily, mutta hyvin tulee syömään, Lehtinen naurahti.

Fyysinen kunto on myös olennaisessa osassa, kun mietitään Maslow’n tarvehierarkian ensimmäistä askelta. Valtamerillä purjehtiminen ei ole mitään kevyttä puuhaa. Helsingin Sanomien mukaan runsas vuosi sitten Lehtinen ei saanut aikaan yhtään leuanvetoa, huhtikuun lopussa niitä meni jo neljätoista.

– Aloitin saman tien päivittämisen jumppaamisen, kun päätin lähteä kisaan. Olen käynyt tekemässä kunnon aamujumppaa. Sitten hiihtämistä, soutua, uintia ja halonhakkuuta. Kyllä minun kuntoni on parempi selkeästi kuin mitä vuosikausiin, Lehtinen iloitsee.

Tapio Lehtisellä on mukanaan lähes tuhat kiloa ruokaa.
Tapio Lehtisellä on mukanaan lähes tuhat kiloa ruokaa.Tapio Lehtinen

“Pientä länsimetro-oiretta oli”

Perustarpeisiin lukeutuu myös luonnollisesti itse vene. Pitkään jo purjehtinut Lehtinen löysi kilpa-aluksensa Rooman läheltä viime kesänä. Vene rakennettiin käytännössä kokonaan uusiksi.

– Jälleen kerran on opittu kantapään kautta, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, Lehtinen toteaa.

– Projektin suunnittelu ja hallinta on vaikea laji. Veneen kanssa oli kyllä semmoista pientä länsimetro-oiretta sekä aikataulun että kustannuksen suhteen, Lehtinen avaa.

Budjetti venyi alkuperäisestä 300 000 eurosta lähemmäs puolta miljoonaa.

– Kaikki saatiin kuitenkin ankaran loppupuristuksen jälkeen valmiiksi, Lehtinen huokaisee.

Suurista rahasummista huolimatta koko Lehtisen urakassa on kyse Maslowin tarvehierarkian ylimmästä askeleesta, itsensä toteuttamisesta. Henkisestikin pitkä urakka yksin merillä tulee olemaan valtava, mutta Lehtinen hehkuu ennen lähtöä onnea kuin pikkupoika.

– Olen 50 vuotta nauttinut merellä olemisesta ja purjehtimisesta, niin kyllä minä odotan tätä kilpailua, Lehtinen painottaa.

Asteria valmis
Asteria valmiiksi pakattu keskiyön jälkeen toukokuun lopussa.Tapio Lehtinen

“Odotan sitäkin, että olen yksin veneessä, eikä tarvitse olla kenenkään kanssa”

Kokemusta maailman ympäri purjehtimisesta Lehtisellä on kertaalleen. Hän toimi 37 vuotta sitten Skopbank of Finlandin vahtipäällikkönä Whitbread Round the World Race –kilpailussa. Silloin oli kuitenkin mukana täysi miehistö ja maissakin käytiin kolme kertaa.

Kokenutta merenkävijä tiedostaakin uuden haasteen.

– Tiedän, että voin joutua vaarallisiin paikkoihin. Tärkeintä on kunnioittaa merta ja toimia sen ehdoilla. Varmasti tulee hetkiä, jolloin pelottaakin, Lehtinen toteaa

Rauhoittavaa tekemistäkin löytyy. Hyvä ystävä Tarmo Viren tuli taksilla viime hetkellä Vuosaaren satamaan ennen kuin vene piti lähettää eteenpäin. Tuomisina olivat retrosääntöjen mukaiset 100 C-kasettia mukaan matkaan. Lehtisen toivomuslistalla oli esimerkiksi Jean Sibeliuksen koko tuotanto.

– Tare on tehnyt koko talven töitä ja äänittänyt minulle toivomuslistan mukaisesti musiikkia. Sitäkin odotan, että olen yksin veneessä, eikä tarvitse olla kenenkään kanssa. Saa rauhassa kuunnella, Lehtinen hehkuttaa.

Parrakas muslimi paistattelee lehtien kansissa sankarina eikä vihollisena – Liverpoolin tähti vähensi islamvihaa jo Englannissa, voiko hän tuoda MM-kisoissa rauhan koko maailmaan?

$
0
0

Viime kesänä Liverpooliin siirtynyt laitahyökkääjä, egyptiläinen Mohamed Salah, pelasi seurassaan kaikkien aikojen tulokaskauden. Salah valittiin pelaajayhdistyksen vuoden pelaajaksi Englannin Valioliigassa. Hän voitti maalipörssin 32 osumallaan, joka on yhden kauden Valioliiga-ennätys aikana, jolloin sarjassa on pelattu 38 ottelua. Lisäksi Salah johdatti joukkueensa Mestarien liigan finaaliin.

Omassa maassaan Salahia juhlittiin kansallissankarina. Hän upotti Kongoa vastaan rangaistuspotkun ratkaisevan MM-karsintaottelun lisäajalla. Se vei Egyptin kisoihin ensimmäistä kertaa 28 kertaan vuoteen. Salah valittiin tammikuussa vuoden afrikkalaiseksi jalkapalloilijaksi.

Kulttuurisesti Salah teki Englannissa vielä jotain suurempaa, kuin mihin yksittäiset palkinnot tai maalimäärät kykenevät. Salahista tuli kulttuurinen ikoni, jonka onnistui lieventää islamofobian ja ulkomaalaiskammon tunteita Britanniassa. Ne olivat lähteneet brittiyhteiskunnassa nousuun erityisesti Brexitin jälkeen, mikä oli maahanmuuttajien kannalta haitallista.

– Salah ilmentää islamin arvoja ja kantaa uskontoaan ylpeydellä. Hänestä pidetään, ja hän on joukkueensa sankari. Varsinkin Liverpoolissa häntä on tuettu erittäin paljon, Britannian muslimineuvoston Miqdaad Versi sanoi Salahista New York Timesille.

– Hän ei ole ratkaisu islamofobiaan, mutta hän voi olla merkittävä tekijä sen ratkaisemisessa.

Salah, 25, on pohjoisafrikkalainen muslimi – avoimesti ja näkyvästi. Maaliensa jälkeen hän seisoo ensin hievahtamatta kädet levitettyinä kohti kannattajiaan, tervehtii sitten joukkuekavereitaan ja lopulta kiittää jumalaa polvistumalla nurmen pintaan. Liverpoolissa pelatessaan Salah ei ole peitellyt uskontoaan. Hän ei myöskään ole ajanut muslimimiehille tyypillistä tuuheaa partaansa.

Salahista on tullut rakastettu hahmo Englannissa. Hän on huimalla maalivireellään antanut paljon kantaväestölle, joka on saanut uuden, positiivisen esimerkin islamista päivittäiseen kulttuuriseen kuvastoonsa. Parrakas muslimi on komeillut tabloidilehtien kansissa sankarina, ei vihollisena.

Samalla Salah on ollut symboli muslimeille niin Egyptissä kuin Isossa-Britanniassakin. Hän on osoittanut, että uudessa maassa ja kulttuurissa voi menestyä kyseenalaistamatta juuriaan tai häivyttämättä omaa identiteettiään.

– Salah polvistuu pelotta rukoukseen kaikkien edessä. Hän tekee niin ei-muslimimaassa nousevan islamofobian aikana. Se on ihmisille kuin voitto ja he rakastavat sitä, kertoi egyptiläinen jalkapalloanalyytikko Ahmed Atta NY Timesille.

Mohamed Salahin kuva egyptiläisen kahvilan seinässä Kairossa.
Mohamed Salahin kuva egyptiläisen kahvilan seinässä Kairossa.AOP

Salah tekee briteissä sen, minkä Zidane teki Ranskassa

Suomalainen Jaakko Hämeen-Anttila, Edinburghin yliopiston arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori, pitää New York Timesin analyysiä Liverpoolin tilanteesta oikealinjaisena. Hänestä Salah on ollut osaltaan vaikuttamassa islamin imagoon saarivaltiossa. Salah on väistämättä pakottanut jopa se osan jalkapallofaneista, joka on hyvin islamofobinen, tekemään valinnan egyptiläistähden kohdalla.

– Heille Salahin menestys on pakollinen herätys. Heidän on joko hyväksyttävä pelaaja muslimina tai hylättävä hänet. Valintatilanne antaa mahdollisuuden kulttuurien kohtaamiseen, Hämeen-Anttila sanoo.

­– Salahin seuraaminen auttaa Liverpoolin kannattajia suhtautumaan ehkä hieman realistisemmin islamiin ja välttämään pahimpia ylilyöntejä islamofobian suhteen.

Hämeen-Anttila muistuttaa, ettei Salah sittenkään ole mikään Jackie Robison: ensimmäinen tummaihoinen baseball-ammattilainen. Valioliigassa ei vielä ole nähty Salahin tähtistatuksella pelaavaa muslimia, mutta muissa liigoissa heitä on pelannut.

Zinedine Zidane syntyi Marseillessa La Castellanen ongelmalähiöön vuonna 1972. Hänen vanhempansa olivat algerialaisia siirtolaisia, uskonnoltaan muslimeja. Berberinkieliset vanhemmat jättivät pohjoisalgerialaisen kylän vuonna 1952 ennen maan itsenäisyyssotaa Ranskaa vastaan.

Zidanesta kasvoi yksi kaikkien aikojen jalkapalloilijoista. Hän edusti ammattilaisurallaan Cannesia, Bordeaux’ta, Juventusta ja Real Madridia. Zidane voitti Mestarien liigan, Euroopan mestaruuden ja maailmanmestaruuden. Hän valmensi Real Madridin kolme kertaa peräkkäin Mestarien liigan voittajaksi – ja astui syrjään huipulla.

Zidane on valittu 500 vaikutusvaltaisimman muslimin joukkoon useita kertoja. Hän kasvoi kulttuuriseksi symboliksi 20 vuotta ennen Salahia, koska islaminuskoinen ja algerialaistaustainen Zidane kantoi pitkään Ranskan maajoukkueen kapteeninnauhaa.

– Zinedine Zidane antoi pohjoisafrikkalaisille näkyvät kasvot Ranskassa. Ei Salah vielä Zidaneen verrattuna ole mitään. Hän on vasta nousemassa samanlaiseksi hahmoksi kuin Zidane oli, Hämeen-Anttila sanoo.

Zinedine Zidanen juliste Marseillessa vuonna 2003.
Zinedine Zidanen juliste Marseillessa vuonna 2003.AOP

Professori nostaa esiin myös iranilaisen Ali Daein. Daei siirtyi Qatarista Saksan Bundesliigaan vuonna 1997. Kärkipelaajasta tuli esikuva Euroopassa. Daei löi läpi Arminia Bielefeldissä ja vaihtoi yhden kauden jälkeen joukkuetta suurseura Bayern Müncheniin.

Mücnhenissä Daeista tuli ensimmäinen aasialainen pelaaja, joka pelasi jalkapallon Mestarien liigassa. Münchenin jälkeen hän vietti vielä kolme vuotta Hertha Berlinissä. Maaotteluita Daei pelasi Iranin paidassa 149 kappaletta ja laukoi niissä 109 maalia. Nykyisin hän työskentelee Saipan päävalmentajana – siis iranilaisen jalkapalloseuran FC Saipan.

Hämeen-Anttilan mukaan osin Daein pioneerityön myötä Bundesliigassa pelaa ja on pelannut paljon muslimeja. Isoin syy tähän toki on turkkilaisten vähemmistö Saksassa, josta maailman jalkapalloeliittiin on ponnistanut muun muassa Saksan maajoukkueen ja Arsenalin Mesut Özil.

– Bundesliigassa on ollut useita islamtaustaisia pelaajia, jotka kumartuvat maahan tuulettamisen yhteydessä, Hämeen-Anttila sanoo.

Ottmar Hitzfeld ja Ali Daei.
Ottmar Hitzfeld ja Ali Daei.AOP

MM-kisat eivät ole hedelmällinen maaperä kulttuurien kohtaamiselle

Jalkapallon MM-kisat pelataan kesä–heinäkuussa Venäjällä. Mohamed Salah ja Egypti pelaavat samassa lohkossa Venäjän, Saudi-Arabian ja Uruguayn kanssa. Egyptin ja Saudi-Arabian lisäksi kisoissa nähdään islamilaisista maista Iran, Marokko ja Tunisia.

Naiivisti ajateltuna suuret urheilutapahtumat, kuten jalkapallon MM-kisat ja olympialaiset, ovat otollista maaperää kulttuurien kohtaamiselle. Kansakunnat ja kulttuurit mittelevät rauhanomaisesti ja hyvässä hengessä paremmuudesta.

Salah on yksi kisojen suurimmista tähdistä Lionel Messin, Cristiano Ronaldon ja Neymarin ohella. Voiko Venäjällä toteutua globaalissa mittakaavassa sama ilmiö, joka Liverpoolissa tapahtui seuran fanien ja Salahin välillä? Voiko Salah lieventää islamofobiaa maailmanlaajuisesti? Voiko hänen yliluonnollinen pallotatsinsa ja maalintekokykynsä tuoda rauhan maailmaan?

Mo Salah.
AOP

Professori Hämeen-Anttila ei usko siihen.

Salah pelaa MM-kisoissa osana Egyptin maajoukkuetta, ei monikansallisessa ammattilaisjoukkueessa. Tilanne ei ole yhtä hedelmällinen kulttuurien kohtaamiselle.

– Hyvä asetelma Liverpoolissa on, että se on brittiläinen seura, jonka tähtipelaajana on muslimi. Maailmanmestaruusturnauksessa Egypti keskeisimmät kannattajat ovat egyptiläisiä, Hämeen-Anttila alleviivaa keskeistä eroa tilanteiden välillä.

– Toki, jos Egypti menestyy, se osoittaa, että valtioon liittyy muutakin kuin islamilaista väkivaltaa. Pieneltä osin sekin auttaa, mutten luule avun olevan yhtä merkityksellistä.

Sama pätee muihin islamilaisten valtioiden joukkueisiin. Ihmiset kannattavat omia maitaan, jos ne turnaukseen ovat päässeet. Suomessa sympatiat kohdistuvat usein Eurooppaan tai Etelä-Amerikkaan. Islamilaiset maat ja jalkapallon pikkuvaltiot jäävät vieraaksi. Hämeen-Anttila itse tunnustautuu Iranin kannattajaksi, mutta on faniutensa kanssa sangen yksin.

– Irania pidetään eksoottisena heittopussina, johon ei kiinnitetä paljoa huomiota – ei positiivista eikä negatiivista.

Islam ei ota kantaa jalkapalloon

Jafar Panahin Offside on loistelias iranilainen elokuva vuodelta 2006. Siinä nimettömäksi jäävä nainen yrittää päästä stadionille katsomaan Iranin ja Bahrainin välistä jalkapallon MM-karsintaottelua kesäkuussa 2005. Hän on naamioinut itsensä, mutta jää kiinni lipuntarkastuksessa. Koska hän on nainen, hän ei pääse seuraamaan miesten jalkapallo-ottelua 80 000 katsojan joukossa.

Nainen heitetään stadionin putkaan, jossa hän tapaa ryhmän muita otteluun pyrkineitä naisia sekä heitä vartioivia sotilaita. Toisen puoliajan aikana sotilaat lähtevät kuljettamaan naisia tukikohtaan, jossa heidät päästettäisiin kotiin. Kesken ajomatkan he kuulevat radiosta, että Mohammad Nosrati on tehnyt maalin. Iran on kaatanut Bahrainin 1–0.

Sotilaskuljetusauton ympärillä puhkeavat villit kansanjuhlat. Vain elokuvan päähenkilö ei ole iloinen. Hän yritti stadionille kunnioittaakseen jalkapallo-ottelussa kuolleen ystävänsä muistoa. Lopulta nainen pääsee yli surustaan ja yhtyy tovereineen juhlivaan kansaan tähtisadetikut käsissään.

Golnaz Farmani, Offside (2006).
Golnaz Farmani, Offside (2006).AOP

Elokuvan Iran–Bahrain peli pelattiin todella vuoden 2005 MM-karsinnoissa. Voitto oli merkittävä askel Iranin matkalla kolmanteen maailmanmestaruusturnaukseensa. Panahin elokuva sai innoituksensa oikeasta elämästä, sillä ohjaajan tytär yritti aikanaan itsekin jalkapallokatsomoon.

Offside kertoo islamilaisten maiden jalkapallokulttuurista kaksi olennaista seikkaa. Ensimmäinen on intohimo. Erityisesti Iran ja Egypti ovat jalkapallohulluja maita. Toiseksi jalkapallo kuuluu monessa maassa vain miehille. Sukupuolten erottelusäännöstöt ja säädyllisen pukeutumisen säännöstöt ovat harvoja tapauksia, joissa islamin varjolla puututaan jalkapallon seuraamiseen ja harrastamiseen. Offside on Iranissa kielletty elokuva.

– Iranissa naiset eivät pääse jalkapallostadioneille. Siellä ajatellaan, ettei naisten ole soveliasta katsoa, kun miehet pelaavat, eikä tietenkään toisinkaan päin. Jos urheiluasut ovat naisten kohdalla vähemmän peittäviä, sitä pidetään pahana, Hämeen-Anttila sanoo.

Professorin mukaan islamilaisissa maissa urheilu on suhteellisen tuore ilmiö. Erityisesti jalkapallo on lyönyt läpi vasta modernina aikana, lukuisia vuosisatoja sen jälkeen, kun islamin peruslähteet vakiintuivat.

– Islam ei ota kantaa urheiluun, koska koko ilmiötä ei uskonnon syntyvuosina ollut, Hämeen-Anttila sanoo.

– Periaatteessa yleinen ruumiin hyvä kunto ja kuntoliikunta ovat islamissa positiivisia asioita. Kilpailuakaan vastaan uskonnolla ei mitään ole. Islam ei ota kantaa puoleen tai toiseen, kunhan kilpailu on sääntöjen mukaista.

Professorin kertoma tuntuu ristiriitaiselta suhteessa analyyseihin, joita mediassa on aiemmin kuultu. Pariisin terrori-iskujen aikana osa hyökkäyksistä kohdistui Stade de France -stadionille, jossa pelattiin Ranskan ja Saksan välistä ystävyysottelua. Marraskuussa 2015 puhuttiin, miten ISIS halusi hyökätä jalkapalloa vastaan, koska se oli länsimainen symboli ja ajankäyttötapa. Miksi terroristit iskivät islamilaisissa maissa suosittuun urheilulajiin ja otteluun, jonka kokoonpanoihin kuului monta muslimia?

Hämeen-Anttila lähestyy kysymystä kahdesta näkökulmasta. Toisaalta länsimaissa korostetaan hänen mielestään virheellisesti sitä, että iskut kohdistuisivat länsimaista vapautta vastaan. Professorin mielestä oikeasti iskut kohdistuvat tiettyjä länsimaita kohtaan.

– Toisaalta en usko, että jyrkän linjan radikaalimuslimit ovat kovin iloisia jalkapallokulttuurista omassa maassaan. Kyseessä on kaksi täysin eri ihmisryhmää. Jalkapallofanit tuskin pommeja heittelivät, Hämeen-Anttila muistuttaa.

Mohamed Salah.
AOP

Juttua muokattu 19.6.2018 kello 14.04. Muutettu epäselvä Ali Daien taustaan liittynyt viittaus.

Lue myös:

Valioliiga-sensaatio selätti maalikammonsa ja nousi Euroopan eliittiin – Egyptin kansallissankari on toiselta planeetalta kuin Beckham ja Ronaldo

Tämän miehen vuoksi Liverpoolin kannattajat laulavat kääntyvänsä muslimeiksi – Maaginen maalintekijä Mohamed Salah on jo paljon enemmän kuin jalkapalloilija


Jalkapallotähti Mo Salah jatkoi veljeilyä homofobiasta, törkeistä ihmisoikeusloukkauksista ja salamurhista syytetyn hirmuvaltiaan kanssa – vastaanotti Tšetšenian kunniakansalaisuuden

$
0
0

Egyptin jalkapallomaaojukkueen tähtihyökkääjä Mohamed Salah on jälleen joutumassa arvostelun kohteeksi kentän ulkopuolisen toimintansa takia. Ennen kisoja Salah poseerasi yhteiskuvassa Tšetšenian johtajan Ramzan Kadyrovin kanssa. Nyt hän on vastaanottanut Tšetšenian kunniakansalaisuuden.

Venäjään kuuluvan Tšetšenian tasavallan johtaja Ramzan Kadyrov on kiistelty hahmo. Kadyrovia on syytetty lukuisista ihmisoikeusloukkauksista ja kritisoitu homovastaisista puheista. Hänen epäillään olevan vastuussa monista tasavallassa tapahtuneista murhista, joilla oppositiota on hiljennetty.

Egyptin maajoukkueen majapaikka jalkapallon MM-turnauksen aikana on Groznyssa, Tšetšenian pääkaupungissa. Egyptin maajoukkueen valintaa ihmeteltiin Tšetšenian huonon ihmisoikeustilanteen ja pitkien välimatkojen takana.

Majoittuminen Tšetšeniaan on toisaalta loogista, koska valtaosa tšetšeeneistä on muslimeja, kuten Egyptin maajoukkuepelaajat.

Egypti on hävinnyt Venäjän MM-kisoissa molemmat alkulohko-ottelunsa. Joukkueen kisat päättyvät maanantaina Saudi-Arabiaa vastaan, joten Tšetšenian presidentti Ramzan Kadyrov halusi antaa egyptiläisille jäähyväislahjan.

Salahille myönnettiin Tšetšenian kunniakansalaisuus, jonka Salah vastaanotti tasavallan presidentinlinnassa perjantai-iltana.

– Hän on ansainnut tämän kunnian. Salahin olo täällä on kasvattanut kiinnostusta jalkapalloon, Kadyrov kirjoitti sosiaalisessa mediassa.

Yhteiskuva synnytti kohun

Kadyrovin ja Salahin veljeily alkoi jo ennen kisoja. Tšetšeenijohtaja vieraili Egyptin maajoukkueen harjoituksissa, jonka jälkeen kaksikko otti yhteiskuvia.

Salah sai kuvasta paljon kritiikkiä, koska poseeraaminen Kadyrovin kanssa tulkittiin kovaotteisen johtajan politiikan tukemiseksi.

Ramzan Kadyrov ja Mohamed Salah
Stadionilla otetut yhteiskuvat herättivät kritiikkiä.AOP

Yhteys kaksikon välillä kuitenkin jatkui. Kun Salah juhli syntymäpäiviään 15. kesäkuuta, Kadyrov lähetti onnittelukakun Egyptin maajoukkueen hotelliin.

"Vihollisillemme maksetaan juttujen kirjoittamisesta"

Ihmisoikeusjärjestöt ja länsimaat ovat syyttäneet Tšetšeniaa poliittisen opposition hiljentämisestä sekä naisten ja seksuaalivähemmistöjen syrjimisestä. Kadyrov on Yhdysvaltojen pakotelistalla.

Kadyrov on julkisesti väittänyt, ettei homoja ole olemassa, mutta muuten hän kiistää tasavallan politiikkaan kohdistetut syytteet.

Tällä viikolla Kadyrov myös kiisti, että hän hyödyntäisi supertähti Salahin julkisuusarvoa propagandatarkoituksiin.

– Emme käytä tällaisia asioita politikointiin. Vihollisillemme maksetaan sen kaltaisisten juttujen kirjoittamisesta. En kutsunut Mohamed Salahia tai Egyptin maajoukkuetta tänne, he valitsivat Tšetšenian itse, Kadyrov sanoi BBC:lle.

Kadyrov on ennenkin veljeillyt jalkapallotähtien kanssa. Viime vuonna hän ja Brasilian ex-tähti Ronaldinho poseerasivat yhteiskuvissa. Vuonna 2011 Kadyrov kutsui Diego Maradonan ja Luis Figon kaltaisia lajilegendoja uuden stadionin avausotteluun.

Salah on saanut tämän kauden aikana paljon myönteistä julkisuutta, koska häntä pidetään jonkinlaisena modernin islamin suurlähettiläänä. MM-kisojen aikana tuohon julkisuuskuvaan on tullut pieni särö.

Lue myös:

Parrakas muslimi paistattelee lehtien kansissa sankarina eikä vihollisena – Liverpoolin tähti vähensi islamvihaa jo Englannissa, voiko hän tuoda MM-kisoissa rauhan koko maailmaan?

Venäjä jatkoi dominointiaan MM-kotiturnauksessa – Egypti ja Salah olivat kevyttä kauraa, kun isännät tarrasivat jatkopaikkaan

Tšetšenian homovainojen uhri esiintyi ensimmäistä kertaa julkisuudessa omalla nimellään

Tšetšenian Ramzan Kadyrov: "Meillä ei ole homoja"

Valioliigajätti hylkäsi lihavan pojan, joka ei näyttänyt oikealta hyökkääjältä – Englannin uusi messias oli hautautua alasarjoihin, mutta nyt Harry Kane on koko maan lemmikki

$
0
0

Kesä 2016 oli Harry Kanelle valtaisa pettymys. Takana oli yhtäkkinen nousu yhdeksi maailman puhutuimmista jalkapalloilijoista. Hänestä oli tullut pelätty maalintekijä, Valioliigan johtava hyökkääjä.

Maajoukkuepaidassa siitä miehestä ei kuitenkaan ollut jälkeäkään. EM-lopputurnaus Ranskassa oli englantilaisittain floppi, jonka aikana joukkue voitti ainoastaan Walesin ja lähti kotiin ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Islannin käsittelyn jälkeen.

Kanen piti olla ryhmän tähtiä, mutta hän ei tehnyt maaliakaan.

Käsittämättömästi Englanti ja päävalmentaja Roy Hodgson peluuttivat Kanea hämmentävissä rooleissa. Ajoittain hänet myös pantiin pelaamaan lähellä sivurajaa keskikaistan sijasta. Brittilehdissä naureskeltiin Hodgsonin päätökselle laittaa Kane antamaan kulmapotkuja, kun häntä yleisesti pidettiin jopa Englannin joukkueen parhaana pääpelaajana.

Vasta kapteeni Wayne Rooneyn reagointi päästi Kanen tälle ominaisempaan rooliin.

– Roy oli päättänyt, että Harry antaa kulmat. Minusta Harry oli Valioliigan paras maalintekijä. Hän on iso pelaaja maalin edustalla. Pelaajien pitää voida tehdä ratkaisuja kentällä, Rooney perusteli myöhemmin Telegraph-lehden haastattelussa.

Harry Kane.
AOP

Tuskaisa taival oli jatkoa Kanen aiemmille nihkeille kokemuksille maajoukkueessa. Vuonna 2013 hän oli alle 20-vuotiaiden joukkueessa, joka jäi alkulohkossaan esimerkiksi Irakin ja Egyptin taakse. Vuonna 2015 hän oli Englannin alle 21-vuotiaiden mukana EM-kisalohkon hännänhuippuna eikä onnistunut maalinteossa kertaakaan, vaikka pelasi jokaisen ottelun alusta loppuun.

Ranskan-kisojen jälkeen Kanen paikka jalkapallotähtien kartalla on vain vankistunut. Tänä kesänä Venäjällä häneltä odotetaan suorituksia Englannin keihäänkärkenä.

Rakkaus maalintekoa kohtaan

Kauden 2017–2018 aikana Kane rikkoi yhden kalenterivuoden maaliennätyksen 39 osumalla. Valioliigassa syntyi talven mittaan 30 osumaa, enemmän kuin kertaakaan aiemmin, vaikka kolmas peräkkäinen maalikuninkuus menikin sivu suun Liverpoolin Mo Salahin hirmuvireen edessä. Alkuvuodesta Kane arvioitiin suorituksensa ja markkinatilanteen huomioiden 197 miljoonan euron arvoiseksi pelaajaksi.

Lukema on huima. Se on poikkeuksellinen pelaajalle, joka aikanaan liittyi Tottenhamiin ilmaiseksi.

Kun Juventus ja Tottenham kohtasivat Mestareiden liigassa, italialaisten tähtipuolustaja Giorgio Chiellini nosti Kanen samaan kastiin jalkapallon supertähtien kanssa.

– Kane on nyt maailman eliittipelaajien joukossa. Viime vuosina hän on maalimäärillään lunastanut paikkansa parhaiden joukossa. Hän on ollut Messin, Ronaldon ja Neymarin tasolla. Hän on korvaamaton, Chiellini ylisti Goal.comille.

Harry Kane.
AOP

Saman ovat huomanneet jättiläisseurat. Real Madrid on yhdistetty Kaneen jo pitkän aikaa. Chiellini piti Kaneä yhtenä niistä pelaajista, joista muutama rahakkain seura on valmis maksamaan täsmälleen sen verran kuin hankinta edellyttää.

Päättyneen kauden mittaan vasta 24-vuotias Kane saavutti Valioliigassa sadan maalin virstanpylvään. Vain Alan Shearer on yltänyt samaan pienemmällä ottelumäärällä ja nuorempina siihen ovat pystyneet Rooney, Michael Owen ja Robbie Fowler – kaikki ikonisia brittihyökkääjiä.

Kane on profiloitunut voimakkaaksi hyökkääjäksi, puhtaaksi maalintekijäksi, jonka osumat ovat auttaneet Tottenhamin jo seurahistorian parhaaseen sijoitukseen, Valioliigan kakkoseksi.

– Harrystä voi tulla yksi Valioliigan kaikkien aikojen suuruuksista. Siihen suuntaan hän ainakin selkeästi on matkalla, kehui entinen Tottenham-hyökkääjä Robbie Keane talkSPORTin haastattelussa.

Maalinteko on Kanen suurin rakkaus. Niin on ollut aina. Karikatyyrimäisenä osoituksena siitä hän viime vuoden päättyessä muisteli Instagram-sivullaan vuoden 2017 kohokohtiaan, eli maalikuninkuuksiaan – kunnes tuleva vaimo saapui kommenttiosioon muistuttamaan kihlauksesta ja ensimmäisen lapsen syntymästä.

– Parasta on katsoa, kun pallo menee maaliin. Kun pallo irtoaa jalasta ja pää on yhä alhaalla, puolitiessä jo tietää, onko se menossa sisään. Ja kun sen tietää, sitä adrenaliinia on vaikeaa selittää. Se on maailman parhaita tunteita, Kane kuvaili Sky Sportsille.

– Osa maalinteosta perustuu henkisiin ominaisuuksiin. Olin aina oikeassa paikassa ja pallo tuli aina oikeaan aikaan. Vanhempana aloin ymmärtää maalinteon periaatteita enemmän ja harjoittelin viimeistelyä sekä vasemman jalkani käyttöä. Siinä vaiheessa aloin enemmänkin hioa maalintekotaitoani.

Harry Kane.
AOP

Maalinteosta on tullut osa Kanea. Se on aina ollut jalkapallossa parasta, mutta viime vuosina juuri se on tehnyt hänestä miljonäärin ja supertähden. Samaan aikaan kun ihailijoita on ilmestynyt ovista ja ikkunoista, Kanen oma itseluottamus on kohonnut pilviin. Pari vuotta sitten hän ilmoitti jopa rakentaneensa oman fantasiajoukkueensa itsensä ympärille.

– Haluan seuralegendaksi. Jalkapallossa on aina paineita, mutta olen vahvatahtoinen ja tiedän, mitä haluan saavuttaa. Kymppipaidan valikoiminen oli osa sitä, Kane sanoi kolme vuotta sitten Telegraphille.

– Kun suljen silmäni, näen itseni nostamassa Valioliigan mestaruuspokaalia Tottenhamin uudella stadionilla. Vaihtaisin seuraavat sata maalia siihen tunteeseen.

Arsenalin usko loppui jo varhain

Tottenhamin akatemian rekrytoinnista Kanen juniorivuosien aikaan vastanneen Richard Allenin sanat BBC:n haastattelussa kertovat ajasta, jolloin Kanen tie ei suinkaan ollut johtamassa legendaksi. Hän ei näyttänyt luontaiselta urheilijalta tai tulevalta jalkapalloammattilaiselta, varsinkaan Valioliigan mittapuulla.

– Yksi valmentajista kysyi, kuka tuo lihava poika on. Harry oli silloin 11-vuotias eikä olisi edes päässyt koko rakennukseen, jos kuntotesti olisi ollut mittarina.

Heinäkuussa syntyneelle Kanelle syntymäaikakin oli vastoinkäyminen. Hän näytti aina fyysisesti heikommalta edellisen vuoden lopussa syntyneitä, kehittyneempiä, mutta jalkapallokalenterin mukaan saman ikäluokan pelaajia vastaan. Allenin mukaan se oli yksi syy Tottenhamin silloin antamalle mahdollisuudelle. Toinen oli Kanen ilmiselvissä teknisissä taidoissa.

– Hänen pallokosketuksensa oli hyvä ja hän teki aina maaleja. Hän osui palloon puhtaasti ja oli teknisesti hyvä. Lisäksi otimme huomioon sen, että hänen isänsä oli isokokoinen. Harry oli nuorena aika pieni, mutta ajattelimme, että ehkä hän kasvaisi isänsä mittoihin. Hän oli myös todella sitoutunut, kova tekemään töitä ja hyvä oppimaan, Allen muisteli.

Harry Kane.
AOP

Alle kymmenen kilometrin päässä White Hart Lanelta intohimoisten Tottenham-kannattajien perheeseen syntyneelle Kanelle Spurs edusti täydellistä kotia. Suosikkiseura osoitti kiinnostuksensa jo varhain, mutta Kanen junioripolku kääntyi erikoiseen suuntaan, kun Arsenal nappasi 8-vuotiaan pelaajan akatemiaansa. Ura Gunnersissa jäi kuitenkin lyhyeksi.

– Olimme kerran menossa puistoon pelaamaan, kun isäni sanoi, että hänen pitää kertoa jotain. Hän laittoi kätensä ympärilleni ja sanoi, että Arsenal oli pudottanut minut akatemiastaan, Kane muisteli myöhemmin.

Seuraavana vuorossa oli Watford, joka lopulta auttoi löytämään tien Tottenhamiin. Watfordin paidassa nimenomaan Tottenhamia vastaan pelattu ottelu vakuutti Spursin, joka hankki Kanen omaan akatemiaansa. Suhde Arsenaliin on kuitenkin säilynyt, joskin erikoisena. Valioliiga-uransa aikanakin Kane on halunnut todistaa Arsenalille olleensa luultua parempi.

– Aina kun akatemian kanssa pelasimme Arsenalia vastaan ajattelin näyttäväni, kuka todella oli oikeassa ja kuka väärässä.

Lontoolaisseurassa Kane oli jo unohdettu tuhansien kansioiden sekaan pelaajana, jonka rahkeet eivät riittäneet. Seurassa jo 1990-luvulta asti ollut Arsene Wenger on myöhemmin myöntänyt, ettei edes tiennyt Kanen Arsenal-taustasta ennen kuin luki siitä lehdistä. Siihen aikaan ainakaan Wengerillä ei ollut tapana seurata seuran nuorimpiakin pelaajia, ja alaiset akatemiatasolla olivat hylänneet Kanen epäonnistuneena kokeiluna.

NFL-tähti aiheutti herätyksen

Myös Tottenham alkoi epäillä valintaansa. 11-vuotiaana seuraan tulleen Kanen tulevaisuus huolestutti seuratoimijoita muutamaa vuotta myöhemmin, kun kehitys näytti takkuilevan. Hän ei edelleenkään ollut erityisen kookas tai nopea, ja tie ykkösjoukkueeseen oli kaukana selkeästä.

Kohtalona oli pitkä lista lainapestejä alemmille sarjatasoille.

Vielä kaudella 2012–2013 Kane edusti muun muassa Valioliigan häntäpään Norwichia ja tuolloin toiseksi korkeimmalla tasolla pelannutta Leicesteriä. Maaleja noiden lainojen aikana, kolme vuotta ennen ensimmäistä Valioliigan maalikuninkuutta, syntyi yhteensä kaksi.

– Leicesterissä olin varmaan pohjalla. En vain löytänyt paikkaa joukkueesta. Muistan istuneeni asunnossani ja miettineeni, miten voisin koskaan pelata Valioliigaa Tottenhamissa, jos en edes pysty pelaamaan Mestaruussarjaa Leicesterissä, Kane on paljastanut.

Harry Kane.
AOP

Kotona maleksittu aika käänsi kuitenkin ainakin itseluottamuksen, kun Kane innostui amerikkalaisesta jalkapallosta. YouTubesta löytynyt video NFL-tähti Tom Bradystä avasi silmät.

– Hänet varattiin numerolla 199. Se tuntui ällistyttävältä. Kaikki olivat aina epäilleet häntä. Videolla näytettiin kuvaa hänestä punnituksessa ennen varaustilaisuutta, ja kun hän otti paitansa pois, hän näytti täysin tavikselta. Joku valmentaja sanoi, että hän on pitkä ja romuluinen ja näyttää siltä kuin ei olisi ikinä käynyt kuntosalilla. Se muistutti minua itsestäni. Minusta sanottiin samaa – etten näytä oikealta hyökkääjältä, Kane kertoi Sports Illustrated -lehdessä.

Seuraavana syksynä Tottenham-manageri André Villas-Boas halusi Kanelle jälleen uuden lainan. Vaikka kiinnostusta oli muutamilta nimekkäiltäkin seuroilta, Kane oli päättänyt katkaista kierteen.

– Se ei ollut unelmani, vaan unelmani oli pelata Valioliigassa ja Tottenhamissa. Sanoin hänelle suoraan, että en halua lähteä. Samalla hetkellä ajattelin, ettei se ehkä ollut hyvä veto, ja hän vain katsoi minua hämmentyneenä. Keskustelu vain päättyi siihen. Hän antoi minun jäädä joukkueeseen ja harjoitella edustusjoukkueen kanssa, mikä oli todellinen käännekohta. Tavallaan olin aina uskonut kykyihini, minun piti vain oikeasti uskoa itseeni, Kane sanoi.

Kun Villas-Boas myöhemmin talvella sai potkut, Kane sai mahdollisuutensa. Portugalilaisen korvannut Tim Sherwood antoi Kanelle tilaisuuden aloittaa Valioliigassa ja hyökkääjä teki kolmessa ensimmäisessä ottelussaan kolme maalia.

Alasarjalainoista ennätysmieheksi

Vuosien aikana Kane oli kasvanut uuteen rooliinsa. Taitojen oheen rakentui fyysinen ulottuvuus, joka teki Kanestä nykyisen kaltaisen hyökkääjän. Kanen mukaan mikään ei kuitenkaan vaikuttanut hänen uraansa niin paljon kuin Mauricio Pochettinon tulo Spursin manageriksi. Juuri argentiinalainen teki hänestä hyökkäyksen kärjen.

– Silloin kaikki muuttui, sekä minun että seuran kannalta. Kukaan ei ole vaikuttanut uraani yhtä paljon kuin hän. Tärkeintä hänelle on auttaa pelaajia riippumatta siitä, onko kyseessä huippuvireinen vai tuskaileva pelaaja. Jos ei tee töitä ja näyttää laiskalta, hän osaa olla armoton – silloin ei ole asiaa pelaamaan tai edes juttelemaan. Mutta jos häntä kunnioittaa ja antaa kaikkensa, hän antaa kaiken aikansa, Kane on selittänyt.

– Harry on koko ajan jaksanut pyrkiä kehittymään. Ja sen jälkeen kun hän sai mahdollisuutensa, hän ei ole jäänyt katselemaan taaksepäin, Allen tiivisti.

Kaudesta 2014–2015 tuli läpimurtovuosi. Valioliigassa syntyi 21 maalia. Vuotta myöhemmin 25 osumaa tekivät Kanestä maalikuninkaan. Sama toistui seuraavalla kaudella, jolloin maaleja kertyi 29. Päättynyt kausi oli hurjin kaikista, kun 30 Valioliiga-maalin lisäksi Kane dominoi yhteensä 11 Mestareiden liigan ja FA Cupin ottelua maali per peli -tahdilla.

Harry Kane.
AOP

Aiemmin vain Shearer ja Thierry Henry ovat tehneet 20 maalia neljällä peräkkäisellä kaudella Valioliigassa. Vain neljä muuta pelaajaa on voittanut Valioliigan maalikuninkuuden kahdesti peräkkäin.

Viime syksynä syntyi uran sadas maali Tottenhamissa, vasta 169:ssa ottelussa. 39 maalia kalenterivuoden 2017 aikana on uusi Valioliigan ennätys, samoin kuusi hattutemppua vuodessa. Ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen Euroopan vuoden paras maalintekijä ei ollut Messi tai Ronaldo.

Tottenhamin kannattajille kaikki tämä on yhtä herkkua. Seuralla ei vain ole yhtä Euroopan vaarallisimmista pelaajista, vaan hän on kaiken lisäksi syntyperäinen Spurs-fani.

– Kaikkien lainojen aikana ainoa tavoitteeni oli vain päästä pelaamaan Spursissä. Hyvät lainapestit Leyton Orientissa ja Millwallissa sekä huonommat Norwichissa ja Leicesterissä olivat osa kehityspolkuani. Kaikkien uraan mahtuu takaiskuja, mutta niistä pitää päästä yli. Usko omaan osaamiseen on tärkeintä. Jos ei usko itseensä, niin ei usko moni muukaan, Kane sanoi haastattelussa Englannin jalkapalloliiton verkkosivuilla.

– Sata maalia Valioliigassa ovat upea juttu. Lainapestien aikana oli monta kertaa joina en enää täysin uskonut pääseväni tekemään edes ensimmäistä.

Maalikuningas kymmeneksi vuodeksi?

Kaikkien lukemien keskellä on hyvä muistaa se kenties vakuuttavin: Kane on 24-vuotias pelaaja, jolla on hyvässä lykyssä edessä vielä yli kymmenen vuotta huipputasolla. Hän on jo nyt saavuttanut unelmansa Valioliiga-ottelun aloittamisesta Tottenhamin paidassa. Sen jälkeen on toteutunut liuta muitakin haaveita, kuten nousu jopa maailman parhaaksi hyökkääjäksi.

– Nyt unelmani on säilyttää tämä taso seuraavat seitsemän, kahdeksan tai yhdeksän vuotta. Haluan pysyä kunnossa ja pelata pitkään. Mielestäni hyvän pelaajan merkki on se, että pystyy samaan vuodesta toiseen. En mieti ennätyksiä, mutta ne tulevat matkan varrella. Haluan olla tasainen maalitykki seuraavan vuosikymmenen ajan, Kane sanoi Sky Sportsille.

Liverpool-legenda Steven Gerrard ainakin on vakuuttunut. Hänen mukaansa Kanen kohdalla puhutaan jo nyt erityislaatuisesta maaliruiskusta.

– Alan Shearer oli poikkeuksellinen maalintekijä, ja tässä on toinen samanlainen. Hän on Valioliigan maalikuningas seuraavat kymmenen vuotta, Gerrard on sanonut.

Harry Kane.
AOP

Myös Shearer itse on ennättänyt kommentoimaan. Häntä kuitenkin kiinnostaa tällä hetkellä jokin aivan muu kuin pitkä talvi Valioliigassa. MM-lopputurnauksessa Venäjällä Kaneltä odotetaan toisenlaisia tekoja kuin EM-kisoissa.

– Tämä turnaus on Harrylle valtavan tärkeä juuri sen vuoksi mitä kaksi vuotta sitten tapahtui. Tällä hetkellä häntä tuskin ainakaan pyydetään antamaan kulmapotkuja! Hänen on onnistuttava ja tehtävä maaleja tässä turnauksessa, Shearer sanoi BBC:llä.

Kanen ura Englannin A-maajoukkueessa sai unelma-alun, kun maaliskuussa 2015 ensimmäinen maali syntyi Liettuaa vastaan vain 79 sekunnissa. Myös EM-karsinnoissa hän oli Englannin paras maalintekijä. Lopputurnaus ei kuitenkaan sujunut odotusti, ja siihen Kane haluaa nyt muutoksen.

– Ei MM-kisoissa voi odottaa pääsevänsä pelaamaan ilman paineita. Se koskee jokaista joukkuetta. Ehkä erona on se, että joukkueemme on tänä vuonna nuorempi ja kokemattomampi, joten odotukset eivät välttämättä ole niin korkealla, Kane sanoi Telegraphille keväällä.

Tuskin Kane oikeasti odotti, että Englantiin ei kohdistettaisi yhtä kovia odotuksia kuin kaikissa lopputurnauksissa. Vasta arvokisat ovat pelaajan todellinen mittari koko kansan silmissä ja Englannin tapauksessa yksittäinen turnaus voi tehdä sankarista konnan ja keskivertopelaajasta legendan.

Kane on niitä pelaajia, jotka pelaavat erityisen suurennuslasin alla. Hyökkäyssuunnassa hän on Englannin tärkein mies ja ensimmäinen, jonka epäonnistumiset ovat seuraavana päivänä tabloidien etusivulla.

Saksan voittomaalia edelsi kaksi mitättömältä vaikuttavaa, mutta äärimmäisen merkittävää ruotsalaisvirhettä: "Hävyttömän huonoa ymmärrystä, missä tilanteessa ollaan"

$
0
0

Ruotsi esitti lauantai-illan jännitysnäytelmässä urhean taistelun, mutta kaatui ottelun loppuhetkillä omiin virheisiinsä. Saksan Toni Kroos ratkaisi ottelun vapaapotkusta, kun lisäaikaa oli pelattu runsaat viisi minuuttia.

Saksa voitti 2–1 ja pelasti nahkansa jalkapallon MM-turnauksen F-lohkossa. Avausottelunsa Meksikolle hävinnyt Saksa olisi tasapelillä ollut todella ahtaassa paikassa.

– Meni kyllä todella tiukille. Tämä oli mahtava näytelmä, iso tarina. Tällaisia pelejä MM-kisat parhaimmillaan tarjoavat, Yle Urheilun asiantuntija Erkka V. Lehtola hehkutti.

– Parempi joukkue voitti.

Ruotsi meni avausjaksolla yllätysjohtoon Ola Toivosen maalilla, jonka jälkeen joukkue puolusti, taisteli ja uhrautui, muttei onnistunut pitämään Saksaa kurissa.

Saksa piti palloa 72-prosenttisesti ja pyöritti peliä Ruotsin päädyssä. Maalipaikkoja tuli kuin liukuhihnalta, mutta ruotsalaispuolustajat ehtivät lähes joka kerta pallon eteen blokkaamaan laukauksia. Ruotsi vei maalia kohti suuntautuneet laukaukset 6–5, mikä kertoo enemmän joukkueen puolustuksen pelityylistä kuin ottelun maalipaikkojen määrästä.

Saksa mursi Ruotsin matalan puolustusblokin ensimmäistä kertaa 48 peliminuutin jälkeen, kun Marco Reus viimeisteli 1–1-tasoituksen. Tuon maalin näytti pitkään siltä, että ottelu päättyy tasapeliin, mutta Ruotsi sortui omiin virheisiinsä.

"Guidetti oli tullut kentälle otsikot silmissä"

Kroosin lisäajalla tehtyä vapaapotkumaalia edelsi kaksi ruotsalaisvirhettä, jotka voivat tuntua pieniltä, mutta ovat ottelun lopputuloksen kannalta todella suuria.

Ensimmäinen virhe sattui, kun Ruotsin hyökkääjä John Guidetti sai pallon hyökkäyspäässä rangaistusalueen tuntumassa. Tuossa vaiheessa lisäaikaa oli noin minuutti jäljellä. Guidetti päätti hakea voittomaalia, mutta Saksan maalivahti Manuel Neuer torjui laukauksen.

– Guidetti oli tullut kentälle otsikot silmissä. Hän antoi ratkaisullaan Saksalle sauman vastahyökkäykseen ja maaliin. Siinä tilanteessa pallo olisi pitänyt videä kulmaan, tappaa se tilanne ja lähteä tasapelipisteen kanssa keskittymään seuraavaan otteluun, Lehtola sanoi.

Tasapelipiste olisi vienyt Ruotsin todella lähelle jatkopaikkaa. Lehtolan mielestä Guidetti toimi tilanteessa äärimmäisen typerästi.

– Se oli hävyttömän huonoa ymmärrystä, missä tilanteessa ollaan.

John Guidetti
John Guidetti haki rohkeasti voittomaalia Saksaa vastaan. Se kostautui.AOP

Guidettin laukauksen torjunut Neuer käynnisti vastahyökkäyksen, joka päättyi Ruotsin rikkeeseen rangaistusalueen ulkopuolella, vasemmalla laidalla.

Toisen virheen teki Ruotsin kahden pelaajan muuri, joka liikkui pois paikaltaan ennen Kroosin laukausta.

– Kun Kroos lähti liikkeelle, Ruotsin maalivahti Robin Olsen otti askeleen oikealle. Jos muuri olisi pysynyt paikallaan, Olsenin ei olisi tarvinnut ottaa askelta oikealle. Silloin hän olisi pystynyt torjumaan Kroosin laukauksen, sanoi Yle Urheilun asiantuntija, entinen maajoukkuepuolustaja Petri Pasanen.

Saksa sittenkin yksi mestarisuosikeista

Nyt F-lohkon tilanne on erittäin kimurantti. Ruotsilla ja Saksalla on kolme pistettä, lohkoa johtavalla Meksikolla pisteitä on kuusi. Päätöskierroksella Ruotsi kohtaa Meksikon ja Saksa Etelä-Korean.

Lohkon jatkoskenaarioista voi lukea lisää täältä.

Ruotsi-voiton myötä voi sanoa, että hallitsevan maailmanmestarin Saksan "kriisi" on peruttu. Voitto Etelä-Koreasta tarkoittaa hyvin todennäköisesti myös paikkaa pudotuspeleissä.

– Näemme ehkä erilaisen Saksan, jos he kohtaavat sellaisen joukkueen, joka ei pelkästään puolusta noin syvältä. Se on silloin ihan eri peli, Pasanen sanoi.

Pieni kriisi Saksalla oli kuitenkin päällä ennen Ruotsi-kamppailua. Päävalmentaja Joachim Löw oli pudottanut kokoonpanosta luottomiehensä Mesut Özilin ja Sami Khediran.

Etenkin Özilin pudottaminen oli yllätys, koska hän on ollut avauskokoonpanossa 26 arvokisaottelua peräkkäin.

– Saksa kaipaisi Mesut Öziliä parhaimmillaan, mutta ei siinä kunnossa ja sillä innokkuuden puutteella, jolla hän pelasi Meksikoa vastaan, Pasanen totesi.

Lue myös:

Ja lopussa juhlii Saksa! Toni Kroos laukoi huikean voittomaalin Ruotsin verkkoon lisäajan viimeisillä minuuteilla

Saksan ja Ruotsin lohkon tilanne meni erittäin kimurantiksi – kärkikolmikon paremmuusjärjestys saatetaan joutua hakemaan todella pitkän kaavan mukaan

Kenian slummeissa pelanneesta hyökkääjästä piti tulla Ruotsin uusi Zlatan – räppäävä kulttipelaaja oli hehkutettu superlupaus, jonka ura oli päättyä mysteerisairauteen

Saksan ja Ruotsin lohkon tilanne meni erittäin kimurantiksi – kärkikolmikon paremmuusjärjestys saatetaan joutua hakemaan todella pitkän kaavan mukaan

$
0
0

Saksa voitti Ruotsin maalein 2–1 jalkapallon MM-kisoissa lauantaina. Tulos tekee F-lohkon tilanteesta erittäin mielenkiintoisen ennen päätöskierrosta.

Meksiko johtaa lohkoa kuudella pisteellä, mutta Ruotsi ja Saksa voivat molemmat vielä nousta tasapisteisiin Meksikon kanssa, jos ne voittavat päätöskierroksen ottelunsa. Ensi keskiviikkona pelattavalla päätöskierroksella Ruotsi kohtaa Meksikon ja Saksa Etelä-Korean.

Ruotsilla ja Saksalla on kahden ottelun jälkeen kolme pistettä ja sama maaliero 2–2. Meksikon maaliero on 3–1.

Jos Saksa, Ruotsi ja Meksiko päätyvät tasapisteisiin, ensimmäisenä vertaillaan maalieroa. On kuitenkin mahdollista, että joukkueiden paremmuutta ratkaistaan todella pitkän kaavan mukaan.

F-lohko tilanne

Jos Saksa voittaa päätöskierroksella Etelä-Korean 1–0 ja Ruotsi voittaa Meksikon 1–0, koko kolmikon maaliero on täsmälleen sama 3–2. Tuossa skenaariossa joukkueiden välille ei saada eroa maalieron tai tehtyjen maalien perusteella.

Silloin joukkueet muodostavat minilohkon, johon lasketaan kolmikon keskinäiset ottelut. Minilohkossa kaikilla olisi kolme pistettä, joten ratkaisevaksi tekijäksi tulisi keskinäisten otteluiden maaliero.

Se olisi Ruotsilla ja Saksalla 2–2, mutta Meksikolla 1–1. Saksa ja Ruotsi menisivät tehtyjen maalien määrän perusteella jatkoon ja Meksiko jäisi rannalle. Saksa ottaisi lohkovoiton, koska se voitti keskinäisessä ottelussa Ruotsin.

Mitä tehdään, jos maalierot, minilohkot ja muut eivät tuo ratkaisua?

Jos tässäkään vaiheessa tilanteeseen ei saataisi ratkaisua, joukkuiden välille tehtäisiin ero fair play -pisteillä. Silloin ynnäiltäisiin punaisten ja keltaisten korttien määrää, joka toisi miinuspisteitä.

Niin sanottuja fair play -miinuspisteitä saa keltaisesta kortista yhden, kahden keltaisen seurauksena tulevasta punaisesta kortista kolme, suorasta punaisesta neljä ja keltaisen kortin jälkeen tulleesta suorasta punaisesta viisi.

Se joukkue, jolla on vähemmän miinuspisteitä, pääsee jatkoon.

Tämä skenaario olisi ollut mahdollinen, jos Ruotsi ja Saksa olisivat pelanneet lauantaina 1–1-tasapelin. Nyt ei ole kuitenkaan mahdollista, että fair play -pisteitä lähdetään F-lohkossa laskemaan.

Lue myös:

Ja lopussa juhlii Saksa! Toni Kroos laukoi huikean voittomaalin Ruotsin verkkoon lisäajan viimeisillä minuuteilla

"Mein Gott, tuo oli tärkeä!"– Kroosin loistosuoritus pelasti Saksan kisat

$
0
0

Jotenkin se aina sen tekee, löytää tien. Saksan jalkapallomaajoukkue oli vajoamassa täyskatastrofiin, ensimmäiseen MM-avauskierroskarsiutumiseen 80 vuoteen, mutta niin vain joukkue ja saksalaistoiveet ovat hyvinkin elossa Venäjän MM-nurmilla. Siihen tarvittiin vain vajaalla tehty maali, osuma joka näki Sotshissa päivänvalon lisäajan viidennellä minuutilla.

Tuon 2-1-voittomaalin Ruotsin verkkoon iski Toni Kroos, ja se nosti Saksan Ruotsin kanssa tasoihin kolmeen pisteeseen F-alkulohkossa kahden kierroksen jälkeen. Meksiko johtaa lohkoa voitettuaan sekä Saksan että Etelä-Korean eli koottuaan kuusi pistettä.

Ola Toivonen vei Ruotsin johtoon 32. minuutilla, ja tappio olisi pudottanut Saksan jatkopeleistä. Tauolle lähdettiin Ruotsin johdossa, ruotsalaisfanien hoilatessa "Deutschland, Auf Wiedersehen".

Toisen puoliajan alussa Marco Reus kuitenkin tasoitti. Ei kauniisti, mutta kuitenkin, täräyttäen pallon polvella ohi ottelussa täystyöllistetyn Robin Olsenin. Saksa oli jälleen toivoa täynnä.

Toiveita himmensi kuitenkin puolustaja Jerome Boatengin ulosajo 82. minuutilla, kahden varoituksen saattelemana. Silti Saksa sai ottelun loppuun loistopaikkoja: Olsen venytti hienosti Mario Gomezin puskuun, ja Julian Brandt täräytti voimalla tolppaan.

Ja lopulta Real Madridin tähti Kroos iski hallitsevalle maailmanmestarille erinomaisen tärkeän osuman. Loistavan kierteinen vapaapotku painui takakulmaan, ja jalkapallomaailma sai näin niin tutun muistutuksen: älä koskaan nuolaise Saksan kanssa ennen kuin tipahtaa.

"Mein Gott, tuo oli tärkeä!", riemuitsi Bild-lehti maalia ja sen tuomaa voittoa. "Kroos pelasti MM-turnauksemme".

- Ansaitsimme tämän voiton. Jos olisimme pudonneet jatkosta, se olisi miellyttänyt monia. Mutta ei se niin helposti käy, saksalaissankari Kroos jutteli Bild-lehdelle.

Ruotsin leirissä tunnelma oli tietenkin jotain ihan muuta. Tilastonikkarit ehtivät kaivaa myös ankeaa historiatietoa: Ruotsi taipui johtotilanteesta tappioon kahdeksannen kerran MM-historiassaan. Yksikään muu maa ei ole vastaavaa kokenut yhtä monta kertaa.

- Tämä lienee raskain pelin loppu urallani. Mutta lohko on vielä täysin auki, joten meidän on nuoltava haavamme ja palattava seuraavaan peliin, Ruotsin valmentaja Janne Andersson totesi turnauksen sivuilla.

- Meillä oli muutama paikkamme, mutta pidimme pelin kontrollissa aina tuohon (Kroosin) vapaapotkuun saakka. Se oli huikaiseva henkilökohtainen suoritus, Andersson jatkoi.

Auki kaikki tosiaan on, jopa molemmat pelinsä hävinneen Etelä-Korean osalta. Lohkon päätöskierroksella keskiviikkona Saksa kohtaa Etelä-Korean ja Ruotsi pelaa Meksikoa vastaan.

Lue myös:

Ja lopussa juhlii Saksa! Toni Kroos laukoi huikean voittomaalin Ruotsin verkkoon lisäajan viimeisillä minuuteilla

Saksan voittomaalia edelsi kaksi mitättömältä vaikuttavaa, mutta äärimmäisen merkittävää ruotsalaisvirhettä: "Hävyttömän huonoa ymmärrystä, missä tilanteessa ollaan"

Viewing all 99029 articles
Browse latest View live


<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>