Vimpelin Veto järjesti Kouvolan Pallonlyöjille kauden ensimmäisen pisteettömän ottelun miesten Superpesiksessä, kun se voitti vieraansa 2–0 (10–3, 9–1).
Yllätys sarjan kärkijoukkueen KPL:n konttaaminen Saarikentällä ei ollut. Kopla oli jättänyt kotiin terveydellisiin syihin vedoten yhteensä liki 900 runkosarjaottelun kokemuksen omaavat Toni Laakson, Anssi Lammilan ja Sasu Toikan.
– Alla oli vaihtelevat neljä peliä, mutta nyt pystyimme tasaiseen hyvään suoritukseen. Kunhan saimme Koplan huippumenijät Tommi Mäentaustan ja Matti Saukon kuriin, olimme jo vahvoilla. Lukkarimme Janne Heimonen pelasi vahvan ottelun, korosti Vedon pelinjohtaja Markku Hylkilä.
Yksittäin juoksuja lyöneen Koplan tahti oli aivan liian verkkainen, kun Veto rynni avausjaksolla neljän ja viiden juoksun sisävuorot. Mikko Kanala löi kakkosrajaleikkurilla 1+1 juoksua ja toi kolme. Vieraiden avausjakson tähtihetkeksi jäi Lahden Mailaveikkojen kasvatin Antti Tuhkasen, 21, ensimmäinen lyöty pääsarjajuoksu.
Toisen jakson tyrmäysisku oli Perttu Ruuskan ajolähdön tyhjennys (1+3) yli koppari Juho Hacklinin pompanneella kolmoskumuralla ja Janne Mäkelän kotiuttamana tuoma tuplajuoksu kolmannessa vuoroparissa.
Piikkipaikalle nousseen Vedon palkitut olivat kuusi juoksua tuonut Kanala (10 kärkilyöntiä/11 yritystä) ja 1+6 juoksua iskenyt lyöjätilaston ykkösmies Ruuska (10/12).
Koplasta erottuivat kaksi juoksua lyönyt Matti Latvala (5/6) ja ykköskärjen vaihtajaksi Oulun Liposta pikakomennuksella hälytetty Iiro Nokkala (5/6).
Imatralaisilla taito voittaa oikein
Kempeleen Kiri teki toisen kerran viikon sisällä Imatran Pallo-Veikkoja vastaan selkeästi enemmän juoksuja, mutta hävisi ottelun. IPV juhli surkean avausjaksonsa jälkeen Ukonniemessään kotiutuskisavoittoa 2–1 (1–12, 7–2, 0–0, 2–1).
Kiri järkytti kotijoukkuetta avausjakson toisen vuoroparin tasoittavalla. Ajolähdön (1+3) tyhjentäneen Marko Pelkosen jälkeen myös 1+1 juoksua tintannut Joona Suni ja 1+2 juoksua iskenyt Juhani Ojala juhlivat kunnaria saman tilanteen jatkoksi.
Toisen jakson käänsi kotijoukkueelle kolmannessa vuoroparissa IPV:n tappiotilanteesta kolmen juoksun kunnarilyönnillään (1+2) nostanut Konsta Hyötyläinen.
Juoksuttoman supervuoroparin jälkeen kotiutuskisa loppui jo IPV:n ensimmäiseen pariin. Jere Dahlströmin kunnari (1+1) riitti viemään isännät ohi yhden juoksun viidellä parilla tehneestä Kiristä.
IPV:n vaihtajat Hyötyläinen (9/10) ja Mikko Kosonen (6/7) tekivät mailan varressa liki mitä halusivat.
Kristä tuhoisinta jälkeä tekivät koppari Suni (7/7) ja 1+3 juoksua lyönyt Pelkonen (7/12).
PattUn voittoputki loppui Mehtimäellä
Joensuun Maila katkaisi Pattijoen Urheilijoiden voittoputken viiden pelin mittaiseksi lyömällä raahelaiset 2–0 (3–1, 5–3).
PattU kävi avausjaksolla johdossa, kunnes kolme sisävuoroa pelannut JoMa rynni jaksovoittoon jokeriensa kotiutuksilla. Juha Niemi löi kaksi ja Aleksi Rautiainen yhden juoksun.
Raahelaiset johtivat toista jaksoa 3–1, kunnes JoMan kopittajaosaston Matias Hänninen sivalsi runkosarjauransa viidennen kunnarin (1+1) ja toi Niemen kotiuttamana jakson voittojuoksun.
JoMan terävimpiä olivat neljä juoksua lyönyt Niemi (7/9) ja kolmosvahti Hänninen (4/6).
PattUsta parhaimpaansa pystyivät koppari Miikka Matikka (5/8) ja kaksi juoksua lyönyt jokeri Juuso Keski-Koukkari (2/3).
Jussit pääsi tappiokierteestä
Siilinjärven Pesis on hävinnyt kaikki kesäkuun kuusi otteluaan, kun Seinäjoen Jymy-Jussitkin löylytti savolaisia sarjanousijoita murskalukemin 2–0 (10–2, 11–2). Jusseille voitto oli ensimmäinen viiteen viimeisimpään peliin.
SiiPe kompastui avausjaksolla 1+2 juoksua lyöneen Henri Puputin ja ajolähdön (1+3) tyhjentäneen Miika Anttilan läpilyönteihin.
Toisella jaksolla savolaiset sinnittelivät tasalukemissa viimeiseen vuoropariin asti, kunnes Ville Viidan kolmen juoksun (1+2) kunnarilyönti avasi Jussien lukon. Jukka-Pekka Vainionpää tyhjensi perään ajolähdön (1+3).
Seinäjokisten sankareita olivat 1+5 juoksua lyönyt Vainionpää (8/9) ja sieppari Anttila (7/9).
SiiPestä erottuivat ykköskärki Simo Vainikainen (4/5) ja vaihtajajokeri Ville Pietinen (6/7).
Lue myös:
Kiteen Pallo juhli jälleen Puistolassa – Vimpeli palasi voittokantaan