TOMMI SEPPÄLÄN ÄNÄRIKIRJE. Sitten mennään taas, NHL-kansa!
Tervetuloa kauden viimeistä edellisen Änärikirjeen pariin. Edellisestä kirjeestä on vierähtänyt jälleen viikko, minkä aikana Stanley Cup ehti matkata St. Louisiin ja loppuottelusarjan ympärillä pyörinyt karavaani koteihinsa. Tämä kirje tulee vancouverilaisen sushi-ravintolan pöydästä.
En muista, onko tullut aiemmin mainittua, mutta Vancouver on Pohjois-Amerikan sushipääkaupunki. Laadun kanssa tilanne on sama kuin musiikin kanssa Nashvillessa: monet perusbändit veivaavat tiskiin parempaa kamaa kuin toisaalla monet niin sanotut eliittiartistit – täältä on oikeasti vaikea löytää huonoa sushikokemusta, huippua ei niinkään.
Takaisin asiaan.
Stanley Cupin kiertue oli tällä kertaa uskomattoman pitkä rypistys. Seitsemään otteluun venynyt sarja piti sirkusta tien päällä käsittämättömät kaksikymmentä päivää. Ainakaan minä en muista hetkeen nähdyn vastaavanlaista finaalisarjaa. Esimerkiksi Vancouver ja Boston pelasivat 2011 seitsemän pelin sarjan kuudessatoista päivässä.
Se, mikä teki sarjasta raastavan, oli kaupunkienvaihtojen yhteyteen lisätty yksi välipäivä. Kun ennen otteluiden välillä oli vain yksi välipäivä, nyt kaupunkienvaihdon yhteydessä olikin kaksi välipäivää. Tämä käytäntö on pari vuotta vanha ja siinä on toki puolensa. Median on helppo tehdä ennakkojuttunsa niin sanottuna toisena välipäivänä.
Kolikon toisella puolella on kisaväsymys. Seiskapelin alla mediahuoneessa oli yllättävän hiljaista ja valmentajienkin pressihetket yllättävän lyhyitä.
Mutta ette te minua valittamaan saa, hieno reissu kaikin puolin.
Nyt sitten vain odotellaan NHL:n varaustilaisuuden alkua Vancouverissa perjantaina. Varaustilaisuuden jälkeen edessä on vielä pelaajamarkkinoiden aukeaminen heinäkuun ensimmäisenä, minkä jälkeen kausi onkin paketissa. Mutta ei mennä vielä asioiden edelle, mennään hieman taaksepäin.
Trendejä ja taktiikkaa: Karvaperseliiga!
Tiedättekö, kun NHL:ää nykyään myydään nuorten miesten liigana. Sitähän se puhtaiden numeroiden valossa toki onkin. Connor McDavidin ja Auston Matthewsin kaltaiset nuoret supertähdet nousevat tähtiin selkeästi aiemmin ja valmiimpana kuin edeltäjänsä.
Nuori ikä ja voittaminen korreloivat NHL:ssä silti edelleen huonosti, tästä St. Louis oli viimeisin esimerkki.
St. Louisin joukkueessa pelasi tällä kaudella neljätoista vähintään 27-vuotiasta pelaajaa. Vaikka taito ja nopeus määräävät lajissa yhä voimakkaammin, pudotuspelien armottomassa ilmapiirissä pojat ovat usein poikia. Keski-ikä NHL:ssä laskee, mutta ei mestarijoukkueissa.
Siinä, missä Chicago voitti kesällä 2010 joukkueella, jonka keski-ikä oli 26,6 vuotta ja Los Angeles kahta vuotta myöhemmin ryhmällä, jonka keski-ikä ylsi 26,7:ään, St. Louisin lukema tällä kaudella oli 28,0. Vuosi sitten Washingtonin lukema oli 28,4. Pittsburghin mestaruusjoukkueiden (2016 ja 2017) keski-iät olivat 28,7 ja 29,3.
Kuten erässä kommentissa aiemmin viikolla totesin, pojat pelaavat syksyllä, miehet keväällä.
Johtuuko se sitten luterilaisesta ajattelumallista Suomessa, missä mikään ei koskaan tule helpolla, mutta ainakin minua on erityisesti lämmittänyt nähdä Washingtonin ja St. Louisin voittavan. Nämä joukkueet olivat täynnä kaiken nähneitä veteraaneja, jotka eivät olleet koskaan voittaneet.
Aleksander Ovetshkin, Nicklas Bäckström, T.J. Oshie, Jay Bouwmeester, Alex Pietrangelo, David Perron, Alex Steen, Vladimir Tarasenko, Pat Maroon ja niin edelleen. Nämä veljet ovat maksaneet todella kovaa hintaa päästäkseen pisteeseen, johon lopulta pääsivät.
Hyvät asiat eivät tule helpolla, eikä niiden pidäkään tulla.
Veikkaanpa, että saamme odotella vielä toisenkin tovin ennen kuin näemme vaikkapa McDavidin tai Matthewsin pään päällä kannateltavan Lord Stanleyn pokaalia. Ja samaan hengenvetoon heitän vielä, että ei kannata yllättyä, jos esimerkiksi eläkeläisjoukkue San Jose tanssii ensi kesänä Pohjois-Kaliforniassa pojan kanssa.
Kuten pitkän linjan hokitoveri Ismo Lehkonen tapaa sanoa: pudotuspeleissä NHL on edelleen karvaperseliiga.
Isojen poikien lätkää
Päättynyt finaalisarja, ja menneet pudotuspelit ylipäätään, olivat myös pelillisesti hieman erilainen kokonaisuus, mitä ehkä etukäteen ounasteltiin. Niin paljon, kun lajissa vouhotetaan nopeudesta ja taidosta, tänä keväänä NHL:ssä pelattiin todellista isojen poikien lätkää. Laidat ryskyivät ja miehestä otettiin mittaa ensimmäisestä päivästä alkaen.
Pelillisesti menneet pudotuspelit olivat virkistävä askel taaksepäin. Jos ajatellaan St. Louis Bluesia, niin siinä oli enemmän vuosien 2012 ja 2014 Los Angeles Kingsiä kuin vaikkapa kevään 2016 nopeaa ja taitavaa Pittsburghia. Ja tämä lasketaan ehdottomasti plussaksi.
Mennyt kevät oli oiva muistutus lajiväelle siitä, että ei ole olemassa vain yhtä ja tiettyä pelitapaa, jolla voisi menestyä.
Tärkeämpää on rakentaa pelitapa pelaajien mukaan. St. Louis pelasi sillä, voisiko sanoa eilisen, identiteetillä, millä se on pelannut vuosikaudet. Tiivis viisikko, hyvä puolustuspelaaminen, kova karvauspeli ja muutenkin vahva fyysinen preesens. Siksi se onnistui ja siksi se voitti.
Blues pelasi jääkiekkoa, joka kannatteli jopa Patrick Maroonin kaltaista dinosaurusta, enkä edelleenkään väitä, että Maroon olisi pelannut loppuotteluissa erityisen hyvin, ennemminkin päinvastoin (terveisiä Jankaan Niemiselle). Mutta Blues pelasi sellaista hiekkapaperijääkiekkoa, mitä Maroon vielä joten kuten pystyi pelaamaan.
Kuten on tullut niin monesti todettua, NHL elää kaikkien aikojen kukoistustaan. Tuote on uskomattoman upealla tavalla kunnossa, oli sitten kyse kilpailun tai pelin tasosta. Voittajat ja voittavat pelitavat vaihtuvat samalla, kun tarjolla on toinen toistaan upeampia tarinoita lajin sisältä.
Tätä näytöstä kelpasi katsella.
Viikon ele
Kun Stanley Cup aina lopulta luovutetaan mestarijoukkueelle, yksi mielenkiintoinen seurattava asia liittyy siihen, kenelle kapteeni kannun ensimmäiseksi omista käsistään luovuttaa ja missä järjestyksessä sitä jäällä kannatellaan – ja tällä on todellakin hierarkisessa kiekkoyhteisössä merkitystä.
Suomalaisittain NHL tuntee yhden upean tarinan tältä osin.
Kun Kimmo Timonen voitti Stanley Cupin uransa viimeisellä kaudella (2014-15) Chicagossa, kapteeni Jonathan Toews ojensi palkinnon ensimmäisenä Timoselle. Ele oli merkittävä, sillä Timonen oli siirtynyt Chicagoon vain muutamaa kuukautta aiemmin. Toisaalta ele kertoi kaiken olennaisen siitä, millaista arvostusta sympaattinen kuopiolainen NHL:ssä nautti, ihmisenä ja pelaajana.
Toews oli ilmoittanut jo katkaisuottelun aamujäillä Timoselle, että jos kannua nostellaan tänään, saat sen käsillesi suoraan minun käsistäni. Oli jäänyt Timosen pojan päiväunet vähiin…
Myös tänä kesänä nähtiin hieno kannuele.
Sen jälkeen, kun NHL-komissaari Gary Bettman oli luovuttanut Lord Stanleyn mukaan nimetyn pokaalin St. Louis-kapteeni Alex Pietrangelolle, tämä ojensi sen 35-vuotiaalle iki-Bluesille Jay Bouwmeesterille, joka puolestaan ojensi pytyn Alex Steenille. Sen jälkeen nähtiin kuitenkin yllättävä siirto.
Steen nimittäin antoi pokaalin neljäntenä Chris Thorburnille, 35-vuotiaalle koppipelaajalle. Thorburn on eilisen santapaperipelaaja, joka pelasi tällä kaudella Bluesille minuutin ja 52 sekuntia. Thorburn tunnetaan ennen muuta huikeana koppipelaaja, todella hyvänä jätkänä.
Tätä Thorburn on ollut aina, muun muassa Winnipegissä pari vuotta takaperin, kenties kopin pidetyin jätkä.
Rehellisyyden nimissä lienee todettava, että todella hyvä jätkä pitää olla, jos saa Stanley Cupin käsivarsilleen neljäntenä pelaajana joukkueessa, mikä on täynnä veteraaneja, joista kenellekään ei ole voittamisesta minkäänlaista kokemusta. Ja vielä pelaajana, joka pelasi kaudella alle kaksi minuuttia.
Hieno pieni tarina keskellä suuria juhlia.
Hyvät jätkät eivät mene koskaan muodista.
Viikon paparazzi
Viikon paparazzi tulee Bostonin kaduilta. Harvoin olen nimittäin nähnyt missään katukuvassa yhtä paljon virkavaltaa kuin Bostonissa seiskapelin alla. Keskusta hallin tuntumassa oli mustanaan, vai pitäisikö sanoa keltaisenaan, poliiseja jo useampi tunti ennen ottelun alkua.
Eivätkä nämä olleet kaikesta päätelleen tulleet nauttimaan kisatunnelmasta kahvin ja donitsien kera.
Suurimmalla osalla virkavallasta oli selässään isot reput täynnä mellakkavarusteita. Uskon, että repuista parinkymmenen sentin verran ulos tulleet puiset kepit lähettivät jääkiekkokansalle sopivan sanattoman viestin jo ottelun alla: tänään ei kannata alkaa.
Eikä kukaan kyllä rehellisyyden nimissä alkanutkaan.
Tunnelma Bostonissa oli ottelun ratkettua yllättävänkin seesteinen, mikä ei toisaalta kaupungin lähihistorian huomioon ottaen ollut mikään ihme. Paikalliset urheiluseurat ovat putsanneet palkintopöydät kaikissa mahdollisissa lajeissa toistuvasti tällä vuosituhannella, joten mistään kauhean suuresta draamasta ei todellakaan voinut Bostonin tappion kohdalla puhua.
Jos jossakin päin maailmaa urheilukansa on hemmoteltu pilalle, se on Bostonissa.
Silti poliisien varotoimia on pidettävä suuressa arvossa. Pidempään NHL:ää seuranneet muistavat, mitä tapahtui Montrealissa 1993 ja Vancouverissa 1994 sekä 2011, kaupungit poltettiin maan tasalle. Nyt viesti oli alusta asti kaikille selvä: virkavalta olisi valmiina.
Toivottavasti myös rajan pohjoispuolella ollaan ensi kerralla hereillä, kun mahdollisuus siihen kauneimpaan aukeaa.
Kaapon kirkko
Tämän täytyy olla poskettominta, mitä olen suomalaisen jääkiekkoilijan ympärillä koskaan nähnyt. Ja nyt muistamme, että esimerkiksi Teemu Selänteen ja Patrik Laineen ympärillä olemme nähneet kaikenlaista. Tämä mopedi suistui kuitenkin tieltä heti alkuvaiheessa.
Uskokaa tai älkää, New Yorkissa on tätä nykyä olemassa Kaapo-Kirkko. Kyllä, kuulitte oikein. Tämä kirkko kulkee lyhenteellä C.O.K (Church of Kakko) ja se on perustettu, koska näille ”Yorkereille” Kaapo Kakko on kuulemma jumala ja pelastaja. Se valittu vapahtaja, joka aikanaan nostelee Boradwaylla kannua.
Ne, jotka liittyvät kirkkoon, kunnioittavat toisiaan ja juhlivat kesäkuun 21. päivää, siis sitä päivää, kun Kakko varaustilaisuudessa todennäköisesti vetää ensimmäistä kertaa Rangers-paidan ylleen. Tarjolla on myös uutiskirjettä ja podcastia uuden vapahtajan ympäriltä.
Sivuilta löytyy myös fanituotekauppa, jossa myydään leijonalogoilla varustettua t-paitaa, Kakko-lippistä ja ties mitä turkulaiseen liittyvää krääsää. Sivuilta löytyy myös rukousnurkka, missä herralle voi jättää rukouksensa, koska: ”hän vastaa kaikkiin rukouksiin”.
Voi hyvä tavaton! On oikeasti vaikea sanoa, onko tämä hauskaa vai pelottavaa.
Käykää katsomassa jos uskallatte.
Draft-hässäkkä
Palataan NHL:n varaustilaisuuden antiin tarkemmin ensi viikolla, mutta olkaa silti hereillä juhannusrientojen keskellä. Vaikka tapahtuman päätarkoitus on varata huomisen tähtiä, luvassa on todennäköisesti myös muuta hässäkkää, muun muassa pelaajakauppoja, jotka saattavat koskea myös suomalaisia.
Saattaa hyvinkin olla, että jokin suomalaispelaaja löytää juhannuksen jälkeen itsensä uudesta seurasta.
Postilaatikko
Ja loppuun vielä avaamme lyhyesti postilaatikon, missä kumarramme nöyrimmin Joonaksen suuntaan. Veikkailimme nimittäin Stanley Cupin finaalien alla lopputulemaa ja muutama teistä osui oikeaan 4-3-veikkauksellaan (Blues mestariksi). Ja koska olemme sanamme mittaisia miehiä täällä Yleisradion päässä, voittajalle lähtee voittajajoukkueen Stanley Cup-tuote.
Onnittelut!
Kiitos muutenkin taas kerran kaikista kirjeistä, kiitoksista ja kritiikeistä. Niitä otetaan vastaan myös jatkossa.
Hyvää juhannusta rakkaat Änärikirjeen ystävät, kiitos, kun olette, luette ja tuette. Muistakaa operoida vesillä fiksusti, tai oikeastaan sanoisin, että älkää menkö vesille lainkaan, jos aikomus on nauttia jotakin muutakin kuin kansalaisluottamusta. Pitäkää hauskaa ja ennen muuta huolta toisistanne, jatketaan NHL:n parissa jälleen viikon päästä.
Tommi Seppälä, Vancouver
Aiempia kirjeitä: