Kanadalaiset urheilutoimittajat muistuttivat vuodenvaihteessa, miten kovan tason tekijä Mikaël Kingsbury on.
Kumparelaskijat harvemmin saavat osakseen laajaa yleistä arvostusta tai pääsevät loistamaan lehtien palstoilla. Päinvastoin, kumparelasku on lajeja, jotka ovat massojen näkökulmasta olemassa ehkä kerran neljässä vuodessa.
Kingsbury ei kuitenkaan ole kuka tahansa kumparelaskija. Hän on lajin todellinen virtuoosi – parempi kuin kukaan muu, joka on koskaan laittanut sukset jalkaan, ottanut sauvat käsiin ja suunnannut mäkeen tehden rankan laskun aikana vielä muutaman tempun.
Palkinnoksi siitä ja suoranaisesta ylivoimastaan kanadalaiset urheilutoimittajat äänestivät Kingsburyn Kanadan vuoden urheilijaksi. Jääkiekon synnyinmaassa Kingsburyn taakse äänestyksessä jäi muiden muassa supertähti Connor McDavid, NHL:n pistepörssin ykkönen ja pelaajien valinta sarjan parhaaksi.
– Hullua ajatella, että olen menestynyt näin hyvin. Kausi oli lähes täydellinen. Vuoden 2018 huonoin sijoitukseni oli tulla toiseksi. Jos vertaa tennikseen, oli kuin olisin voittanut kaikki Grand Slam -finaalit, Kingsbury ihmetteli Journal Pioneerin mukaan.
Tahti on ollut tolkuton – ja ennennäkemätön. Näin nuoren urheilijan tapauksessa se voi vieläpä kiihtyä.
Kumparetähtien kasvualusta
Quebec on kumparelaskun tähtien tehdas. Kanadan ranskankielisen provinssin salaisuutena ovat vuoristoalueet, joissa rinteitä riittää ja talvilajien harrastaja saa laskea jalkansa puuduksiin.
Kingsbury on arvioinut, että alueen olosuhteet sopivat täydellisesti nimenomaan kumparelaskuun. Matalat vuoret ja keinolumi eivät vie alppilajien pariin, vaan vauhdin ja tekniikan yhdistelmää haetaan freestyle-hiihdosta.
Perheen mökillä Kingsbury pystyi harjoittelemaan useita kertoja viikossa. Jo silloin hän eli kumparelaskun hallitsemaa elämää. Poika lähti mökiltä yksin, palasi rinteistä pimeän laskeuduttua ja paineli suoraan sänkyyn, jotta seuraavana aamuna voisi taas lähteä kokeilemaan rajojaan.
Quebec on kasvattanut esimerkiksi Dufour-Lapointen kolme siskosta, jotka ovat menestyneet yhdessä naisten kumparelaskussa. Siellä harjoitteli myös Jean-Luc Brassard, Lillehammerissa 25 vuotta sitten kumparelaskun olympiakultaa juhlinut laskijalegenda. Koko joukon ja kanadalaisen freestyle-hiihdon jalokivi oli kuitenkin Alexandre Bilodeau, Vancouverissa ja Sotshissa säkenöinyt kumpareiden kuningas.
Kingsburyn tapauksessa Laurentidien vuoristo provinssin eteläosassa oli sittemmin nähdyn dominanssin alku. Hänen uumoiltiin seuraavan Bilodeaun jalanjäljissä, mutta nyt näyttää enemmänkin siltä, että edeltäjän saavutukset tullaan ylittämään vielä monessa eri kategoriassa.
Kumparelaskun titaanien kohtaaminen koettiin Sotshin olympialaisissa. Sinne Bilodeau tuli hallitsevana mestarina. Vaikutti kuitenkin siltä, että 21-vuotias tulokas voisi tällä kertaa laittaa ykkösnimen koville. Viimeisiin laskuihin lähdettäessä Kingsbury oli nimittäin koko finaalijoukon ykkönen.
Silloin rahkeet eivät kuitenkaan lopulta riittäneet.
Bilodeau hyödynsi kokemustaan ja suoritusvarmuuttaan kaivaessaan sisältään nappilaskun. Sillä kulta matkasi tuttuihin käsiin. Kingsburyn ensiesiintyminen viisi rengasta liivissään taas poiki lupauksia herättävän hopean.
– Olen olympiaurheilijan ja olympiamitalistin äiti. Olen nähnyt hänen voittokulkuaan pienestä pitäen, mutta tässä oli jotain todella, todella erityistä, äiti Julie Kingsbury herkistyi tuolloin radiohaastattelussa.
Jo edellisenä vuonna Bilodeau oli jäänyt ensimmäisen kerran Kingsburyn taakse maailmanmestaruuskilpailuissa. Kun Bilodeau kuukausi Sotshin jälkeen ilmoitti virallisesti lopettavansa uransa kauden päätteeksi, hän ennusti kumparelaskun voimasuhteiden muuttuvan jyrkästi.
Kanadan punavalkoiset värit nousisivat yhä muita korkeammalle, mutta Kingsbury voittaisi käytännössä jokaisen kilpailun, johon hän vain haluaisi osallistua.
Ammattilaisten riesa
Vuonna 2002 Kingsbury oli tarkkaillut Salt Lake Cityn olympialaisia tiiviisti. Yhdeksänvuotiaan tavoitteet alkoivat hahmottua jo silloin, ja nuori Kingsbury teippasi kattoon sänkynsä yläpuolelle tulostamansa kuvan olympiarenkaista. Niiden yläpuolelle hän kirjoitti kynällä aikovansa voittaa.
– Näin sen aina mennessäni nukkumaan ja herätessäni. Näin miljoona unta olympiakullasta, hän sanoi CTV:lle viime vuonna.
Arvokisamenestys siintää jokaisen urheilevan nuoren silmissä ainakin jonkin aikaa, mutta Kingsburyn tapauksessa nousu huipulle alkoi muodostua pakkomielteeksi. Hyvä kilpailumenestys sai luonnonlahjakkuuden ajattelemaan, että väylä huipulle myös todella on auki.
Samaan aikaan Kingsbury janosi päästä silloisten huippulaskijoiden lähelle. Kumparelaskun maailmancupia laskettiin lähettyvillä, eikä tapahtuman jättäminen väliin ollut millään tapaa varteenotettava vaihtoehto. Kingsbury ärsytti vanhempiaan siihen asti, että vuosittainen matka kisaan varmasti toteutuisi.
Paikan päällä hän hakeutui rinteeseen, maalialueelle ja jopa samoihin rinnehisseihin päästäkseen lähemmäs urheilijoita. Jokainen lyhytkin keskustelu tähtien kanssa tai nopea vilkaisu heidän varusteisiinsa teki omasta unelmasta ja tavoitteesta edes vähän saavutettavamman.
– Katsoin videoita helposti neljäkin tuntia kerralla. Kävin niitä läpi niin tiheällä kammalla ja niin usein, että tiesin jopa, minkä kappaleen tahtiin kukin laski. Edelleen kuullessani jonkun kappaleen mietin, että tämä soi taustalla, kun se kilpailija laski siinä kisassa silloin. Tänäkin päivänä joskus hukun YouTubeen, kun lähden ennen nukkumaanmenoa katsomaan vain yhtä kumparelaskuvideota, Kingsbury muisteli CBC:lle.
Intohimo lajia kohtaan alkoi nostaa Kingsburya kumparelaskijana tasolle, jolla myöhempi menestys kovimmissa mahdollisissa kilpailuissa on ollut helppo rakentaa teinivuosien harjoittelun varaan. Jo 13-vuotiaana hän totutteli vaikeisiin hyppyihin, oli kyse sitten harjoittelusta trampoliinilla tai uima-altaalla. Sen myötä myöhemmällä iällä hänellä on ollut mahdollisuus enemmänkin keskittyä yksityiskohtien hiomiseen sekä nopeuden lisäämiseen.
Debytoidessaan maailmancupissa vuonna 2010 hän kaatui ensiesiintymisensä molemmissa laskuissa, mutta ei lähtenyt kotiin. Hän jäi kisapaikalle ja seurasi muiden tekemistä tietääkseen, mitkä pienet asiat hänenkin kannattaisi tehdä saadakseen itsestään enemmän irti.
– Katsoin, miten parhaat valmistautuivat, miten he lämmittelivät, mitä he katsoivat ennen laskua. Se muutti näkökantaani. Sen myötä olin valmiimpi. Opin, missä virheet yleensä tehdään, ja tietäessäni sen pystyisin varautumaan, hän on kertonut.
Tulokset puhuvat puolestaan.
Kingsbury oli maailmancupin ykkönen sekä kumparelaskussa että kokonaiskilpailussa jokaisena kautena vuosina 2011–2018. Hän on voittanut enemmän maailmancup-osakilpailuja kuin kukaan muu ja ollut palkintokorokkeella useammin kuin kukaan muu.
Parhaimmillaan hän on voittanut maailmancupin tuplapisteillä toiseksi sijoittuneeseen nähden. Viime kaudella Kingsbury keräsi 940 pistettä, toiseksi tullut Kazakstanin Dmitrij Reikherd jäi 585:een.
Hän tottui häviämään pienenä kotona, kun isoveli Maxime teki parhaansa ollakseen parempi kaikessa. Aikuisiällä harva on kuitenkaan kyennyt peittoamaan nuorempaa Kingsburya – ainakaan suksilla.
– Ihmiset odottavat minulta valtavasti. Rima on korkealla, koska olen voittanut paljon. Olen asemassa, johon kaikki haluavat. Paineet ovat minulle kuin huumetta, kaipaan niitä joka kerta. Rakastan kilpailuiden luomaa painetilaa, hän kuvaili The Starille.
Kulta tai ei mitään
Pyeongchangin olympialaisten koittaessa ei siis ollut kahta kysymystä siitä, kenen olisi määrä sijoittua ykköseksi miesten freestylessä. Sotshissa Kingsbury oli päässyt jo lähelle, mutta Koreasta ainoa kelvollinen tulos oli voittaa.
Olympiaunelman muodostumisesta oli vierähtänyt toistakymmentä vuotta, ja Pyeongchangin rinteissä sen oli pakko toteutua. Edellisen vuoden aikana Kingsbury oli voittanut 11 maailmancup-kilpailusta yhdeksän, ja viimeisin kova kilpakumppani Bilodeau seurasi tapahtumia vain television välityksellä.
Kingsbury tunsi hänelle mieluisat paineet harteillaan. Hänen suoritustasonsa oli vakiintunut niin korkeaksi, että Kingsbury-asteikolla perusvarma suoritus riittäisi kultaan – sen myötä elämän tärkeimmästä päivästä oli jopa mahdollisuus nauttia.
– Asetelma oli kulta tai ei mitään. Kumparelaskua seuraavat tietävät, että hopeamitaliakin olisi pidetty heikkona suorituksena. Lähtöpaikalla oloni oli kuitenkin todella hyvä. Niissä tilanteissa lasken itseluottamuksella, mikä on aina hyvä merkki, hän kertoi myöhemmin.
Vasta 25-vuotiaana Kingsburyn palkintokaapista puuttui enää yksi viimeinen palanen. Sen hän saavutti juuri ennen ystävänpäivää laskiessaan olympiafinaalin voittoon yli neljän pisteen turvin.
Uskomattomalla tavalla siinä kohtaa oli jo hyväksyttävää sanoa, että hänen uransa oli valmis. Monessa muussa lajissa hän olisi vasta nuori ja nouseva kyky, mutta kumparelaskijana Kingsbury oli tehnyt kaiken, mitä häneltä olisi realistisesti voinut odottaa.
Varteenotettavia kilpailijoita ei ole. Aina silloin tällöin joku muukin vain sattuu voittamaan.
– Tuntuu, että minua ympäröi jonkinlainen sädekehä. En sano, että pelotan muita jatkuvalla menestykselläni, mutta luotan kykyihini vahvasti ja teen hyvin vähän virheitä, mikä antaa pieniä yliotteita heihin nähden, hän jatkoi.
Kumparelaskun kaltaisessa lajissa ura voi päättyi silmänräpäyksessä, ja usein taloudellisetkin realiteetit ajavat kansainvälisen tason huippulaskijat ennen pitkää pois silkasta urheilijaelämästä.
Jos Kingsbury kuitenkin voi ja haluaa jatkaa yli 30-vuotiaaksi, hän tarvinnee kotiinsa enemmänkin palkintohuoneen. Sijoitustaistelu on sivuseikka, sillä hän kamppailee siitä, miten suurin kirjaimin saavutukset lopulta merkitään historiankirjoihin.
– En välttämättä löydä motivaatiotani juuri tuloksista. Haluan ennen kaikkea saavuttaa täyden potentiaalini, kehittää lajiani uudelle tasolle ja yrittää uusia hyppyjä. Tässä lajissa täydellisyyttä ei ole, mutta tavoitteenani on päästä mahdollisimman lähelle ja ylittää kaikki rajat, hän on maalaillut.
Kingsburyn seuraaminen on kuin katsoisi Wayne Gretzkyn otteita jääkiekkokaukalossa hänen uransa huippuhetkinä. Hän on aikaansa edellä, eivätkä muut kykene vastaamaan hänen tasoonsa.
Hurjinta on, ettei kukaan vielä tiedä, mille tasolle kanadalainen vielä ennättääkään nousta.
Lue myös: