Miesten 15 kilometrin yhteislähtö ampumahiihdon maailmancupissa Tshekin Nove Mestossa päättyi norjalaisen Johannes Bön juhliin. Maailmancupin alkukautta suvereenisti hallinnut Bö ampui puhtaasti ja eteni vastustamattomasti voittoon.
Bö on voittanut kauden kahdeksasta maailmancupin osakilpailusta peräti kuusi. Hän on kerännyt 428 pistettä, ja toisena oleva venäläinen Alexander Loginov on jo 112 pistettä perässä.
25-vuotias olympiavoittaja oli omaa luokkaansa sunnuntain kilpailussa, sillä kaksi sakkoa ampunut ja toiseksi sijoittunut Ranskan Quentin Fillon Maillet hävisi peräti 46,5 sekuntia. Kolmas oli Venäjän Jevgeni Garanichev.
Bö pääsi tuulettelemaan maalisuoralla rauhassa.
– Ajattelin siinä vain, että onnistuinko tässä jälleen kerran. Ero seuraaviin oli valtava. Tämä on kerrassaan upeaa, Bö tunnelmoi Yle Urheilulle.
Alkukausi on ollut norjalaisen juhlaa, ja voitot ovat seuranneet toisiaan. Pyeongchangin normaalimatkan olympiavoittaja viime talvelta on päässyt nauttimaan urheilusta täysin siemauksin.
– Olen iloinen, että kunto on hyvä, minulla on tämä keltainen liivi ja olen pystynyt jatkamaan voittamista. Olen hyvin keskittynyt, enkä jää miettimään menneitä. Nytkin mietin jo seuraavia kisoja.
Kilpailussa oli mukana maailmancupin 30 parasta, joten mukana ei ollut suomalaisia. Lähetys naisten yhteislähtökilpailusta alkaa TV2:ssa kello 15.20.
Uutista päivitetty kello 15.25: lisätty Bön kommentit.
Lue myös:
Katso suorana urheilupäivää tai seuraa tulospalvelua: Löytääkö Kaisa Mäkäräinen ampumavireensä?