Winnipeg Jetsin Patrik Laine pelaa epätasaista kautta. Lokakuu oli pelin hakemista ja Laine saavutti vain viisi (3+2) tehopistettä. Marraskuussa peli kuitenkin vapautui, kun Jets piipahti Suomessa pelaamassa kaksi NHL-ottelua. Laine iski kuukauden aikana hurjat 18 maalia ja viimeisteli yhdessä ottelussa viisi osumaa. Joulukuussa peli on jälleen kangerrellut, kun 11 ottelussa on irronnut vain kaksi maalia.
– Kyllähän sitä voi aina pelata paremmin. Kun peli ei kulje, olen itselleni kiukkuinen, vaikka se voi joskus kohdistua johonkin muuhunkin. Se johtuu siitä, että haluan olla parempi ja onnistua joka kerta, vaikka mahkuja sellaiseen ei ole. Mielestäni on kuitenkin hyvä, että pyrin aina parempaan, Laine kertoo Yle Urheilulle Los Angelesissa.
Jetsin päävalmentaja Paul Maurice myöntää, että nuoreen pelaajaan kohdistuvat suuret paineet.
– Haasteita riittää, mutta Patty (Laine) on suoriutunut niistä erinomaisesti. Hän on parantanut peliään viidellä viittä vastaan, mihin toivon kaikkien nuorten pelaajien pyrkivän. Hän on saanut valtavasti media- ja fanihuomiota, jotka ovat painaneet hartioilla. Patty on hyvin vastuuntuntoinen nuori mies jään ulkopuolella ja tietoinen odotuksista, Maurice sanoo.
Laine kieltää, että hänelle tulisi stressiä valokeilaan joutumisesta.
– Ei tuu. Ainahan sitä haluaa pelata hyvin. Ihan sama, mitä puhutaan. Tärkeintä on se, mitä kopin sisällä ajatellaan. Kyllähän kaikki tykkää, jos tekee maaleja silloin tällöin. Ei se pahasta ole, mutta pääasia on että mietitään, mitkä ovat joukkueen arvostamia asioita.
Kokonaisuus ratkaisee
Läntistä konferenssia johtava Jets hävisi NHL:n jumbona viihtyvälle Kingsille keskiviikkona, mutta taisteli 5-3-voiton Sharksista perjantaina. Laine jäi molemmissa otteluissa ilman tehopisteitä, vaikka näytti vaarallisuutensa ylivoimalla.
– Pyrin kehittämään laukausta aina paremmaksi. Kun saan enemmän voimaa, toivon saavani laukauksesta entistäkin kovemman ja tietysti tarkemman.

Jets on 30 prosentin turvin liigan tehokkain ylivoimajoukkue ja Laine on ylivoimamaalitilaston jaetulla kärkipaikalla kymmenellä osumallaan. Laine ja kapteeni Blake Wheeler (5+42), jolla on eniten ylivoimasyöttojä (18), ovat olleet joukkueen terävin ylivoimaruoska alkukaudella.
– Hän on hyvä syöttäjä, ja jos paikka on auki, pitää vain ampua. Löydämme hänen kanssaan pienet raot, joista saadaan kiekko sisään. Viime aikoina en ole tehnyt hirveästi ylivoimamaaleja, mutta joukkue on onnistunut. Se on hyvä, ettei ylivoima ole vain yhden miehen varassa, Laine sanoo.
Ratkaisijana on ollut yhä useammin ykköskentän sentteri Mark Scheifele (21+27), jota Wheeler kiittelee Laineen lisäksi.
– Minun tehtäväni on vain syöttää kiekko kohtaan, mistä Patty iskee sen maaliin. Kun meillä on sellaisia aseita kuin Patty, Scheifele ja Kyle Connor, joku heistä pääsee tekopaikalle. Tiedän, että kun Patty saa tilaa, on hyvät mahdollisuudet, että kiekko uppoaa maaliin. Hän on siinä spesialisti, Wheeler kehaisee.
Viiden maalin huippuilta tuoreessa muistissa
Suvannevaiheesta huolimatta 23 maalia viimeistellyt Laine on edelleen maalipörssin kolmantena. Sijan jakavat Gabriel Landeskog ja John Tavares. Suomalainen painottaa vähät välittävänsä henkilökohtaisista pisteistä.
– Tämä on joukkuelaji. Sitä olisi voinut valita yksilölajin, jos alkaa pisteitä miettimään. Yleensä kun joukkue menestyy, nousevat myös yksilöt. Joukkueen etu on päätavoite, ja kun tekee hyvin hommia joka päivä, tulee joskus onnistumisiakin. Itellä on mennyt paremmin kuin viime kaudella, jos vertaa samaan hetkeen vuosi sitten, joten tyytyväinen voi olla, Laine vakuuttaa.
Tamperelainen on ensimmäinen pelaaja yli seitsemään vuoteen, joka on onnistunut tekemään yhdessä ottelussa viisi maalia. Viimeksi siinä onnistui Johan Franzen vuonna 2011.Tunnelma oli juhlava viiden maalin ilotulituksen jälkeen St. Louisssa 24. marraskuuta.
– Olihan se outo fiilis. Se, että yksi äijä tekee viisi maalia ottelussa, on aika outo juttu. Olihan se huikeeta. Olisin halunnut tehdä vielä kuudennenkin, mutta en onnistunut. Onhan tuo viisikin ihan hyvä. Ja joka pelissä on aina uusi mahdollisuus.
Joulutauko paikallaan
Joulu Winnipegissä sujuu Laineelta Suomesta Kanadaan reissaavan perheen parissa. Joukkueella on lauantaina Vancouverissa pelattavan vierasottelun jälkeen neljän päivän loma. Edes harjoituksia ei joululoman aikana pidetä.
– Perheen kanssa vietetään yhdessä aikaa. Onneksi meillä on muutama välipäivä, että ehtii vähän huilaamaan ja keskittymään muihin asioihin, kuten jouluherkkujen syömiseen.
Kelit Winnipegissa ovat tutun talviset.
– Siellä on ollut -15 astetta jo pari kuukautta, joten ei vielä edes kylmä. Ihan sortstikelit edelleen, virnistää Laine.
Muokattu 21.12.2018 kello 16.20: Korjattu John Tavaresin nimi.
Lue myös:
Patrik Laineella täysin käsittämätön ilta – katso viiden maalin ilotulitus