Kuuntele Urheiluhullut Yle Areenasta
Sipulisessio.
Sillä nimellä muutamat huippu-urheilijat kutsuvat yhteistyötä Terhi Lehtoviidan kanssa. Lehtoviita on sertifioitu psyykkinen valmentaja ja urheilupsykologian asiantuntija.
Lehtoviidan vastaanotolla keitetään henkistä sipulisoppaa. Sipulilla urheilijat viittaavat pääkoppaansa. Pienestä huumorista huolimatta urheilijat suhtautuvat psyykkiseen valmennukseen tosissaan.
– Urheilijat ovat todella kiinnostuneita siitä, miten he voivat kehittää suorituskykyään ja lisätä hyvinvointiaan tavoitteellisessa urheilussa. He ovat hyvin vastaanottavaisia psyykkiseen valmennukseen. Uskallan väittää, että he ovat kiinnostuneempia siitä kuin monet valmentajat, Lehtoviita kertoo.
Monien korviin henkinen valmennus kuulostaa yhä kallonkutistamiselta tai huuhaalta, mutta urheilijat ymmärtävät yhä paremmin, että nykyään se on olennainen osa harjoittelua.
Eikä kyse ole mistään salatieteestä tai taikatempuista. Lehtoviita kertoo konkreettisen esimerkin työstään Suomen yhdistetyn maajoukkueurheilijoiden kanssa.
– Olemme työstäneet paljon mäkihyppytaitoa. Ja siinä käytetään mielikuvaharjoittelua yhtenä tekijänä.
Lehtoviita pyytää ensin urheilijaa kuvailemaan mahdollisimman tarkasti kaiken, mitä suorituksessa konkreettisesti tapahtuu. Jokainen hetki käydään yksityiskohtaisesti läpi. Urheilija voi kuvata Lehtoviidalle hypyn vaiheet monin eri tavoin.
– Joku saattaa piirtää sen, joku taas näyttää sen suorituksen fyysisesti, ja joku voi tehdä siitä vaikka biisin minulle, Lehtoviita kertoo.
Piirtämisen tai biisinteon päämäärä on selvä.
– Näin pyritään käyttämään mahdollisimman monia eri aisteja, että saadaan vahva ymmärrys ja tunne siitä, mitä hyppysuorituksen aikana tapahtuu. Sitten pikkuhiljaa mielikuva vastaa tarkalleen fyysistä suoritusta, Lehtoviita kertoo.
Tämän jälkeen harjoitellaan vielä erikseen rauhoittumisen ja keskittymisen taitoa.
– Kun pystytään rauhoittumaan ja tuottamaan selkeä mielikuva, niin voidaan lähteä lajiympäristöön tekemään suoritusta.
Lehtoviidan työ ei tapahdu vain vastaanotolla. Hän on usein urheilijoiden suorituspaikoilla mukana.
– Lämmittelyssä tai kilpailussa voidaan muodostaa puolessa minuutissa mielikuva siitä, mitä me kohta tehdään, Lehtoviita selittää.
Helppoheikit sotkevat alan mainetta?
Terhi Lehtoviita tekee työtään vankan koulutuksen ja työkokemuksen turvin. Hänen tittelinsä, sertifioitu psyykkinen valmentaja, ei irtoa helpolla.
– Sertifikaatin saa, kun on alalta tutkinto, maisteritason pohjakoulutus ensin ja siihen urheilupsykologian lisäopinnot. Lisäksi tarvitaan jonkin verran työkokemusta ja ohjattua työnohjausta. Ja eettiset periaatteet pitää olla sisäistetty, Lehtoviita luettelee.
Vaatimukset ovat tiukat. Alaa kuitenkin sekoittaa – ainakin maallikkojen näkökulmasta – se, että kuka tahansa voi Suomessa ilmoittaa olevansa psyykkinen tai henkinen valmentaja, tosin ilman sertifikaattia.
Jo pikaisella nettiselailulla voi huomata, että henkisen kunnon kaupittelijoita ja flow-tilan spesialisteja löytyy Suomesta pilvin pimein. Mentaalivalmentajiksi voi joidenkin mielestä tulla muutaman viikonlopun kurssilla – tai vain sillä, että on kiinnostunut ihmisen henkisestä puolesta.
Miltä tuntuu, kun alalla huseeraa niin kirjavaa väkeä?
– Onhan se välillä vähän hämmentävää. Ja sekavaakin, Lehtoviita huokaisee.
Hän ei kuitenkaan näe tilannetta erityisen negatiivisena. Lehtoviidan mielestä on alan etu, että yhä useampi on kiinnostunut psyykkisestä valmennuksesta.
– Psyykkistä valmennustahan tapahtuu jokaisessa vuorovaikutustilanteessa. Voimme joko tiedostaa sen tai olla tiedostamatta. Siksi on tärkeää, että mahdollisimman moni voi opiskella ja tutkia psyykkistä valmennusta, ja vaikka sitten kutsua halutessaan itseään psyykkiseksi valmentajaksi.
Lehtoviita muistuttaa, että rajanveto alan huippuammattilaisiin on kuitenkin tehtävä.
– Asiantuntijat ja ammattilaiset, siis sertifioidut urheilupsykologian ammattilaiset, ovat sitten erikseen. Niiden taustojen selkeyttäminen on tärkeää.
Ennakkoluuloja ja koulutusta
Suomessa on tarjolla niukasti yliopistotason koulutusta urheilupsykologiaan.
– Jyväskylässä on kansainvälinen maisteriohjelma, johon valitaan muutama suomalaisopiskelija vuosittain. Sitten esimerkiksi avoimessa yliopistossa voi opiskella perusopinnot liikuntapsykologiasta, Lehtoviita kertoo.
Esimerkiksi Ruotsissa voi ylioppilastutkinnon jälkeen päästä suoraan opiskelemaan urheilupsykologiaa, mutta Suomessa tämä ei ole toistaiseksi mahdollista. Ensin pitää hankkia maisteritason koulutus, esimerkiksi psykologian alalta, ja sitten erikoistua urheiluun.
Koulutustarjonnan vähyys saattaa olla yksi tekijä alaa kohtaan näkyvissä ennakkoluuloissa. Lehtoviita on kohdannut monenlaisia ennakkoluuloja työssään.
– Jos ajatellaan koko kansaa ja pitkää historiaa, niin varmasti Suomessa on ennakkoluuloja tätä alaa kohtaan.
Lehtoviita kertoo, että esimerkiksi valmentajan on aiemmin pitänyt tietää lähestulkoon kaikesta kaikki. Jos ei ole tiennyt tai osannut, niin on ollut jopa häpeällistä pyytää apua psyykkiseltä valmentajalta. Hänen mukaansa asenteet ovat kuitenkin muuttuneet merkittävästi.
– Onneksi nykyään jo ymmärretään, että psyykkinen valmennus on luonnollinen osa urheilua, oppimista ja taitojen kehittämistä.
Kuuntele koko keskustelu Yle Areenasta, mukana myös jalkapallovalmentaja Marianne Miettinen. Urheiluhullut Radio Suomessa maanantaisin klo 18.05.
Lue myös: